ei saatana, kaksi kertaa 30 min sisällä
Haluanko päivittäin asioita, joita muilla on, mutta itsellä ei ole.
- Tottakai.
Toivonko, että muilla ei olisi jotain, koska minulla ei sitä ole.
- En
Mielestäni kateus on sitä, että toivoo ettei toisella olisi jotain, koska itse ei voi sitä saavuttaa tai saada.
Melkein veikkaan, että olen nyt iässä (25), että kateutta ei juurikaan esiinny. Tästä kun mennään joitakin vuosia alaspäin, niin teini-ikä tulee vastaan ja silloin kateuden tunne oli aika yleinen varsinkin materian suhteen. Uskoisin myös, että kateus on teini-iässä hyvin yleistä tai ainakin itse muistan, että kaveriporukassa helposti saatettiin kadehtia yhdessä.
Jos taas ikää olisi 10 vuotta enemmän, niin kateus saattaisi olla mielessä enemmän, sillä yli 30 ovat ehtineet pettyä elämään jo niin monta kertaa, että peruspessimismi alkaa helposti viedä voiton. Tosin uskon, että vanhemmalla äiällä matearilistinen kateus korvautuu menestymisen kateudella.
- Tottakai.
Toivonko, että muilla ei olisi jotain, koska minulla ei sitä ole.
- En
Mielestäni kateus on sitä, että toivoo ettei toisella olisi jotain, koska itse ei voi sitä saavuttaa tai saada.
Melkein veikkaan, että olen nyt iässä (25), että kateutta ei juurikaan esiinny. Tästä kun mennään joitakin vuosia alaspäin, niin teini-ikä tulee vastaan ja silloin kateuden tunne oli aika yleinen varsinkin materian suhteen. Uskoisin myös, että kateus on teini-iässä hyvin yleistä tai ainakin itse muistan, että kaveriporukassa helposti saatettiin kadehtia yhdessä.
Jos taas ikää olisi 10 vuotta enemmän, niin kateus saattaisi olla mielessä enemmän, sillä yli 30 ovat ehtineet pettyä elämään jo niin monta kertaa, että peruspessimismi alkaa helposti viedä voiton. Tosin uskon, että vanhemmalla äiällä matearilistinen kateus korvautuu menestymisen kateudella.
saaks olla kateellinen kolmannelle tai neljännelle, vaikka se ei liittyisikään mitenkään kaloihin? Jos sen täytyy liittyä kaloihin, niin millä tavalla ja miksi?
Tekisi mieleni kertoa tarina, mutta enpäs kerro.
*parastopicikinähymiö*
Tekisi mieleni kertoa tarina, mutta enpäs kerro.
*parastopicikinähymiö*
Viimeisen kateudentunteet ovat juuri hiekkalaatikolta. Sen jälkeen ei ole tarvinnut alentua moiseen.
Uh-oh.. Vietit siis mm. koko ala-asteen ja ylä-asteen tuntematta minkäännä-
köistä kateuden häivää? Et varmaan ollut myöskään koskaan pahalla tuulella,
ilkeä tarkoituksella, nälkäinen tai väsynyt. Kerro miten tollanen valaistuminen
saavutetaan juuri hiekkalaatikko-iän jälkeen?
Ana, vaikket itse moisiin saavutuksiin pystyisi, ei se välttämättä ole mahdotonta. ;) Eikä siihen tarvita valaistumista.
Mä kadehdin aina sillointällöin vähän, mutta kadehtimisen määrä on ollut laskussa viimeset n vuotta, että hyvään suuntaan ollaan menossa. Eroon pitäisi päästä mokomasta hömpötyksestä.
Jos joku ajaa ohi uudella bemarilla, ni sillä tuskin on yhtä hyvää makua talon sisustuksen suhteen tai musamaun suhteen, ni miksi vaivautua kadehtimaan?
Kyllä mä laskisin kateudeksi tuollaisen positiivisten asioiden kompensoimisen negatiivisilla asioilla. "Ai että se on rikas vai? No mutta raha ei tuo onnea, se on varmaan hirveän onneton." "Onhan tuolla tytöllä kaunis vartalo, mutta naamassa olisi parantamisen varaa." "Hienoa että joku on menestynyt töissään. Tosin se varmaan laiminlyö perhettään ja on muutenkin burnoutissa." "Onpa tuolla julkkiksella hyvännäköiset rinnat. No ne on varmaan silikonit." Ja tätähän riittää.
Siitä olen samaa mieltä että jonkun asian toivominen ei vielä ole kateutta. Se että näkee bemarilla ajavan äijän ja toivoo itsekin joskus omistavansa moisen ei vielä ole kateutta. Kateutta sen sijaan on, jos bemarin nähtyään ryhtyy vähättelemään sen merkitystä tai kompensoimaan sitä joillakin muilla asioilla, tai vielä pahempaa, toivoisi että koko äijä ajaisi jorpakkoon bemarinsa kanssa.
Itse kyllä myönnän joskus syyllistyväni nimenomaan tuohon "kompensoimiseen". En tee tätä julkisesti, harvemmin edes ääneen, ja lähinnä vain ulkonäköön liittyvissä asioissa. Ehkä se liittyy alitajuisesti huonoon itsetuntoon ja toiveeseen siitä että olisi itse kauniimpi ja pinkeämpi. Esimerkiksi jos näkee jonkun pinkeässä kunnossa olevan radattavan tytön, sitä helposti saattaa ajatella, että "no tuo laihuus on vain kemikaaleilla hankittua, siinä vaiheessa kun biletys loppuu niin kiloja tulee väistämättä lisää" - ihan aiheellista sinänsä mutta tyhmä ajattelutapa joka tapauksessa. Ehkä tällä pystyy paremmin kompensoimaan itselleen omat vajavaisuutensa.
Materiasta ja menestyksestä en ole koskaan ollut kateellinen - ehkä tää ulkonäköasia vaan osuu johonkin itsetunnon arkaan kohtaan. Tosin iän myötä ja ruumiin rupsahtaessa on em. ajattelutapa, paradoksaalista kyllä, hävinnyt lähes kokonaan. Ehkä ulkonäköasioilla ei ole enää tässä iässä niin suurta merkitystä, mene ja tiedä.
Viimeisen kateudentunteet ovat juuri hiekkalaatikolta. Sen jälkeen ei ole tarvinnut alentua moiseen.
Uh-oh.. Vietit siis mm. koko ala-asteen ja ylä-asteen tuntematta minkäännä-
köistä kateuden häivää? Et varmaan ollut myöskään koskaan pahalla tuulella,
ilkeä tarkoituksella, nälkäinen tai väsynyt. Kerro miten tollanen valaistuminen
saavutetaan juuri hiekkalaatikko-iän jälkeen?
Ana, vaikket itse moisiin saavutuksiin pystyisi, ei se välttämättä ole mahdotonta. ;) Eikä siihen tarvita valaistumista.
Mä kadehdin aina sillointällöin vähän, mutta kadehtimisen määrä on ollut laskussa viimeset n vuotta, että hyvään suuntaan ollaan menossa. Eroon pitäisi päästä mokomasta hömpötyksestä.
Hm, me puhutaan kyl nyt ihan eri asioista. Toiset ilmeisesti käsittää
'kateuden' hieman eri tavalla. Mun mielestä kateus on sitä, että haluaisi
jossain asiassa tai suhteessa itselleen toisessa ihmisisessä havaitsemi-
aan ominaisuuksia tai toisen ihmisen hallussa olevia tavaroita. Ei tohon
perusmuodossaan liity mitään pahaa tai negatiivista, mun mielestä toi on
ihan perusinhimillistä. Se jos toisissa ihmisissä kateus saa aikaan tota
edellämainittua "kompensointia" (ts. vittu mikä bemari, tol jätkä o salettiin
sika pieni muna), arvonkieltoa (varmaan mä nyt tollast bemarii ees otta-
sin) tai jopa pahantahtoisuutta (tukehdu porvari kinkkuusi, työmies syö
nuudeleita) parempiosaisia kohtaan, niin silloin kyseessä on varmaan
muutenkin aika pahansuopa ihminen...
Se jos toisissa ihmisissä kateus saa aikaan tota
edellämainittua "kompensointia" (ts. vittu mikä bemari, tol jätkä o salettiin
sika pieni muna), arvonkieltoa (varmaan mä nyt tollast bemarii ees otta-
sin) tai jopa pahantahtoisuutta (tukehdu porvari kinkkuusi, työmies syö
nuudeleita) parempiosaisia kohtaan, niin silloin kyseessä on varmaan
muutenkin aika pahansuopa ihminen...
Ton määritelmän mukaan 99,99% ihmisistä olisi sitten pahansuopia... Kyllä jokainen on edes jossakin asiassa ajattellut noin, ei välttämättä tiedostetun kateellisena, mutta huomaamattaan kuitenkin. Ei kukaan niin pyyteetön tai pyhimys voi olla, etteikö koskaan ajattele jollakin noista tavoista. Ihminen on hirveän näppärä huijaamaan itseään ja naamioimaan kateuden johonkin hyväksyttävämpään muotoon. Vaikkapa siihen kompensointiin: "ei tolla bemarimiehellä kuitenkaan ole yhtä hyvä sisustusmaku". Kuulostaa hirveän viattomalta, mutta ajattelutapa yhtä kaikki on sama kuin yllä.
Kateus tunteena koetaan hirveän negatiiviseksi asiaksi, eikä kukaan varmaankaan halua avoimesti myöntää olevansa kateellinen. "Joo, mä vihaan kaikkia bemarimiehiä." Siksipä tässäkään topikissa harva myöntää olevansa kateellinen, ettei vaan leimaudu "pahansuovaksi" ihmiseksi.
Tässä topikissa alkuperäinen kysymys onkin "oletko koskaan kateellinen". Sinänsä hassu kysymys, koska vastaus tohon on järjestään aina kyllä. Olennaisempaa olisikin määrittää kuinka paljon on kateellinen. Jos kateus ilmenee puolitiedostamattomana kompensointina tai vähättelynä ja vain satunnaisesti, ei asiassa mielestäni ole mitään ongelmaa. Jos sen sijaan negatiiviset tunteet hallitsevat ajattelua, ja vieläpä niin että tiedostetusti toivotaan toiselle pahaa ja nautitaan toisen ahdingosta, voidaan jo ruveta puhumaan todellisesta kateellisuusongelmasta.
Kateellisuus on kuitenkin ennen kaikkea kantajansa ongelma: negatiiviset tunteet kalvavat sisältä ja tekevät ihmisestä katkeran. Suomalainen yhteiskunta on vielä erityisen kateellinen, täällä kateus on melkein kansanhuvia. Ei tarvitse kuin lukea iltalehtien mielipidepalstoja tai kuunnella juttua baaritiskillä...
Asiaan liittyy vielä yksi kommervenkki: kuten sanoit, jonkun asian haluaminen on ihan tervettä ajattelua. Siis vaikkapa niin, että nähdessään bemarilla ajavan miehen toivoisi itselleenkin bemaria. Tämänkaltaiset tunteet voivat toimia jopa positiivisella tavalla: ne antavat ruisketta omaan ponnisteluun, nostavat kunnianhimoa ja antavat elämälle suuntaa. Siis voisi vaikkapa vannoa, että jonain päivänä ansaitsen niin paljon että voin ostaa itselleni bemarin. Rajanveto tämän positiivisen tunteen ja kateuden negatiivisen tunteen välillä on joskus aivan hiuksenhieno. Pienikin pettymys elämässä, vähänkään heikko itsetunto, ja positiivinen tunne voi muuttua negatiiviseksi.
suamalaiset on muailman kateellisinta kansaa.
tämä asia on tosi :cool:
tämä asia on tosi :cool:
tuommonen kaikenlainen materialistinen kateus on mun mielestä kyllä turhan pinnallista. Kadehtia jotain ulkoista ja rahalla saatavaa juttua, eikö se kuitenki oo tärkiää että on katto pään päällä, ruokaa ja hyvä elämä. Henkistä tasapainoa ei ehkä voi kadehtia materialistisen arvon mitta-asteikolla, se täytyy saavuttaa elämänkokemuksella. Voiko sitten henkisesti vahvoja ja elämänkokemusta omaavia ihmisiä kadehtia?
Se joka väittää ettei ole koskaan kokenut kateutta elää itsepetoksessa.
En kyllä osaa olla kovinkaan kateellinen mistään.
Jotkut kavereistani on sitä sorttia, mut tosi monet ei, ne ajattelee samalla lailla kuin minäkin et hienoa että tuolla menee hyvin. Ollaan onnellisia siitä jos toiset pärjää.
Toisinaan kyllä säälin joitakin jotka tavoittelee rahaa ja rikkauksia niin paljon että ei ehdi kokea mitään oikeeta...
Jotkut kavereistani on sitä sorttia, mut tosi monet ei, ne ajattelee samalla lailla kuin minäkin et hienoa että tuolla menee hyvin. Ollaan onnellisia siitä jos toiset pärjää.
Toisinaan kyllä säälin joitakin jotka tavoittelee rahaa ja rikkauksia niin paljon että ei ehdi kokea mitään oikeeta...
Näetkö sä maallisen mammonan ainoona kateellisuutta aiheuttavana tekijänä?Toisinaan kyllä säälin joitakin jotka tavoittelee rahaa ja rikkauksia niin paljon että ei ehdi kokea mitään oikeeta...
Menestystä kun imho voi olla muunkinlaista...
Ton määritelmän mukaan 99,99% ihmisistä olisi sitten pahansuopia... Kyllä jokainen on edes jossakin asiassa ajattellut noin, ei välttämättä tiedostetun kateellisena, mutta huomaamattaan kuitenkin. Ei kukaan niin pyyteetön tai pyhimys voi olla, etteikö koskaan ajattele jollakin noista tavoista. Ihminen on hirveän näppärä huijaamaan itseään ja naamioimaan kateuden johonkin hyväksyttävämpään muotoon. Vaikkapa siihen kompensointiin: "ei tolla bemarimiehellä kuitenkaan ole yhtä hyvä sisustusmaku". Kuulostaa hirveän viattomalta, mutta ajattelutapa yhtä kaikki on sama kuin yllä.
Asiaan liittyy vielä yksi kommervenkki: kuten sanoit, jonkun asian haluaminen on ihan tervettä ajattelua. Siis vaikkapa niin, että nähdessään bemarilla ajavan miehen toivoisi itselleenkin bemaria. Tämänkaltaiset tunteet voivat toimia jopa positiivisella tavalla: ne antavat ruisketta omaan ponnisteluun, nostavat kunnianhimoa ja antavat elämälle suuntaa. Siis voisi vaikkapa vannoa, että jonain päivänä ansaitsen niin paljon että voin ostaa itselleni bemarin. Rajanveto tämän positiivisen tunteen ja kateuden negatiivisen tunteen välillä on joskus aivan hiuksenhieno. Pienikin pettymys elämässä, vähänkään heikko itsetunto, ja positiivinen tunne voi muuttua negatiiviseksi.
OK...sovitaan, että kompensointi on kateutta. Sitten täytyy määritellä, miksi ihminen kompensoi. Mä näkisin sen puolustusmekanismina, joka on oman elossapysymisen edistämistä. Eli syntynyt lapsuudesta, nuoruudesta jonkin epämiellyttävän tapahtuman seurauksena. Mutta mekanismi tekee tuon ärsyttävän tunteen tiedostamisen/kokemisen mahdottomaksi. Kyl mä muistan hiekkalaatikolta, millainen se kateuden tunne oli, mutta en ole vain vuosiin kokenut tunnetta ainakaan sellaisena.
Tähän väliin mun varmaan tosin kannattaa tähdentää, ettei kateus mulle
tarkota sellasta negatiivista, tuhoavaa tunneta joka saa aikaan sen, että en
itse kykene nauttimaan niistä asioista mitä minulla on, niin kauan kun jol-
lakulla muulla on ehkä enemmän. Mutta tottakai sitä on kateellinen monille
ihmisille monista asioista. Ei se tee musta pahempaa ihmistä.
Tähän asti jaksoin lukea mielipiteitä kateudesta. Ja täytyy kyllä todeta että tossa on aika paljon myös mun maailmankuvaani.
Mulle "kateus" on myös työväline. sillä kun tulen kateelliseksi jostain kappaleesta/elokuvasta olen antanut itselleni ymmärtää että siinä on sitä jotain minkä yli itse haluan mennä.
se että on kateellinen, ei siis tarkoita että jotenkin ei haluaisi toisille menestystä. se vaan pistää mut yrittämään kovemmin. hmmm... ehkä kateus mun tapauksessa on enemmänkin kilpailuviettiä...
Näetkö sä maallisen mammonan ainoona kateellisuutta aiheuttavana tekijänä?Toisinaan kyllä säälin joitakin jotka tavoittelee rahaa ja rikkauksia niin paljon että ei ehdi kokea mitään oikeeta...
En näe edes sitä sellaisena. Toki se ja monet muut asiat voivat aiheuttaa kateellisuutta noin yleisellä tasolla, sen tietysti ymmärrän.
Tietysti saattaa toivoa että itsellä menis joissain asioissa peremmin, mut en silti ikinä toivo et se ois joltain toiselta pois.
Uh-oh.. Vietit siis mm. koko ala-asteen ja ylä-asteen tuntematta minkäännä-
köistä kateuden häivää? Et varmaan ollut myöskään koskaan pahalla tuulella,
ilkeä tarkoituksella, nälkäinen tai väsynyt. Kerro miten tollanen valaistuminen
saavutetaan juuri hiekkalaatikko-iän jälkeen?
Skogberg on oikeassa kyllä siinä, että valaistumista siinä ei tarvita. Näkisin ennemminkin, että syyt ovat ihan luonnollisia.
Hm, onko sulla suipot korvat? Tunnetko Spockin?Kyl mä muistan hiekkalaatikolta, millainen se kateuden tunne oli, mutta en ole vain vuosiin kokenut tunnetta ainakaan sellaisena.
Jos joku ihminen kykenee hallitsemaan oman käyttäytymisen siten, että ei halua, hanki, tee tai tunne mitään muuta kuin mikä on itselleen tarpeellista, eikä katso keneltäkään mallia, sitten uskon, että tämä henkilö ei ole mistään kateellinen.
Tätä kun oon lukenu, niin moni näyttää ajattelevan kateuden sillä, että haluaa sen naapurin bemaria. (Tai bemarin, miten kukin...)
Ja viha on vain ja ainoastaan sitä, että haluaa tappaa naapurinsa? Suru on pelkästään sitä, että itkee kun joku kuolee?
Jos joku ihminen kykenee hallitsemaan oman käyttäytymisen siten, että ei halua, hanki, tee tai tunne mitään muuta kuin mikä on itselleen tarpeellista, eikä katso keneltäkään mallia, sitten uskon, että tämä henkilö ei ole mistään kateellinen.
Joo kyl mä oon aina halunnut ennemmin muokata maailmaa ku oon antanu maailman muokata mua. Ja joo...en kyl pysty hallitsemaan omaa käyttäytymistäni. :D
Skogberg on oikeassa kyllä siinä, että valaistumista siinä ei tarvita. Näkisin ennemminkin, että syyt ovat ihan luonnollisia.
Skogberg?? :o
Hmm. Jotenkin tuntuu että ihmiset aliarvioivat inhimillisen potentiaalin, mikä on jo sinänsä aika surullista. Toisaalta myös tunteiden koko spektri on täydellisesti sanoin kuvailemisen ulkopuolella ja selviää ainoastaan tutkimalla itseään, ja siitä syystä tämmöinen käsitteiden puiminen ei voi olla loppupeleissä kovinkaan hedelmällistä. Heti kun annamme tunteelle käsitteen (nyt: kateus), se muuttuu laimeaksi ja käsite osoittaa väistämättä harhaan.
Tuleepa mieleen useampiakin, enemmän tai vähemmän menestyneitä artisteja jotka ovat kuitanneet saaneensa negatiivisen palautteen juuri tuolla "kateus vie kalatkin vedestä" -tyyppisellä heitolla. Ilmeisesti jos joku tykkää niin sitten kaikkien pitäisi tykätä, koska jos ei tykkää, niin on vain kateellinen.
Minä olen useammallekin muusikolle kateellinen heidän taidoistaan ja menestyksestään, mutta voin kyllä sanoa ihan suoraan heille että olen kateellinen, mutta se ei poista sitä faktaa ettenkö kunnioittaisi heitä suuresti. Haluaisin minäkin olla suosittu ja menestyvä, totta kai! Ei minulla silti ole mitään syytä dissata heitä menestyksestään ja taidoistaan.
Kehtaako joku tunnustaa että olisiko joskus sortunut haukkumaan tai dissaamaan jotain kadehtimaansa kohdetta, muusikkoa tai mitä hyvänsä nimenomaan siksi että olisi kateellinen? Itse väitän etten olisi moiseen koskaan sortunut.
Minä olen useammallekin muusikolle kateellinen heidän taidoistaan ja menestyksestään, mutta voin kyllä sanoa ihan suoraan heille että olen kateellinen, mutta se ei poista sitä faktaa ettenkö kunnioittaisi heitä suuresti. Haluaisin minäkin olla suosittu ja menestyvä, totta kai! Ei minulla silti ole mitään syytä dissata heitä menestyksestään ja taidoistaan.
Kehtaako joku tunnustaa että olisiko joskus sortunut haukkumaan tai dissaamaan jotain kadehtimaansa kohdetta, muusikkoa tai mitä hyvänsä nimenomaan siksi että olisi kateellinen? Itse väitän etten olisi moiseen koskaan sortunut.