Päivän politiikka

402 posts, 21 pages, 53,053 views

Avatar
#221 • • ---[-]--- Guest



Siis työntekijöiden päähän potkiminen lisää yrittäjän motivaatiota? Entä pitäisikö työntekijän olla onnesta soikeana kun työnantaja ilmoittaa, että ensi viikosta alkaen teetkin sitten kolmen ihmisen työt yhden ihmisen palkalla? Suostuisitko itse tähän? Vastuun tai työmäärän kasvamisen täytyy johtaa palkankorotukseen tai vastaaviin etujen nousuihin. Ethän itse varmasti suostuisi jonkun käskystä, vaikkapa k-kauppiaana, myymään kolmea omenaa yhden hinnalla?

Työntekijän ainoa kaupan väline on hänen työpanoksensa ja siihen voidaan soveltaa ihan samoja teorioita kuin yritykseen. Siksi yksipuolinen sanelupolitiikka työehtojen määrityksessä on kestämätön. Yhteistyö, vastuu ja kohtuullisuus, ovat ne sanat joilla uskon työn tuottavuuden ja talouden nousevan.



Väärin ymmärretty jälleen. Työntekijä ei kestä päähän potkimista, mutta työntekijän ei myöskään tarvitse olla kiinnostunut yrittäjän elämästä tahi siihen koituvista riskeistä.

Sanelupolitiikka toimii, mikäli kaikki ihmiset ympärillä ovat päteviä ja jokainen kykenee tuottamaan lisäarvoa yritykselle!

Itse työntekijänä ymmärrän kyllä työnantajan vastaavan ilmoituksen. Reaaliteetit on hyvä olla olemassa. Mikäli työnantaja on "velvoitettu" leikkaamaan kuluja, työntekijät ovat myöskin vastuussa siitä!
Avatar
#222 • • Jukka I Guest

Ymmärsit väärin. Kuten Ath totesi, niin työntekijöiden hyväksikäyttö ei ole työnantajalle järkevää.



Ai? Esimerkiksi McDonald'sin menestys perustuu osaltaan työntekijöiden hyväksikäyttöön, ja tietty raadollisimmin tämä ilmenee vaikkapa Disneyn ja Niken Aasian maihin ulkoistetussa valmistuksessa, jossa työolot ovat suorastaan epäinhimilliset. Työntekijöiden hyväksikäyttö on yritykselle kannattavaa edellämainitun kaltaisissa tilanteissa, jossa uutta työvoimaa saadaan rajattomasti loppuunajetun tilalle.

Eikä Jussi mitään väärin ymmärtänyt, itsehän ilmoitit täysin selvästi kannattavasi työntekijöiden olojen heikentämistä "kilpailun lisäämisen" nimissä. For the record:



Olen samaa mieltä. Kannustimet eivät vain saa heikentää työntekijöiden oloja.


Pitää heikentää. Se on ainoa tae lisätä kilpailua sekä kotimaisessa että globaalissa markkinataloudessa. Työntekijöiden tehtävä on kilpailla omalla tasollaan eli kirjoittaa niitä suosituksia työnantajille. Se takaa myös sen, että työnantajilla on päteviä ihmisiä omassa työyhteisössä!



Tällaiset selkäpiitä kylmäävät lausunnot ovat jo hyvin lähellä mun ja Jussin aiemmin esittämää kauhuskenaariota tilanteesta, jossa talous muuttuu hyvinvointia tuottavasta välineestä itseisarvoksi jonka alttarille "pehmeämmät" arvot uhrataan.
Avatar
#223 • • xybo Guest
Työntekijän pääfunktio on tehdä rahaa firman omistajille . Jos siinä
vielä viihtyy on aika optimaalisessa tilassa.

-- xybo
Avatar
#224 • • jUSSi Guest

Ymmärsit väärin. Kuten Ath totesi, niin työntekijöiden hyväksikäyttö ei ole työnantajalle järkevää.



Blackout vastasikin jo tähän..

Tuotteen alentaminen ei koskaan tuota lisäarvoa yritykselle ja on täten kannattamatonta!



tuotteen hinnan alentaminen on kilpailukyvyn kasvattamista.
Avatar
#225 • • jUSSi Guest

Väärin ymmärretty jälleen. Työntekijä ei kestä päähän potkimista, mutta työntekijän ei myöskään tarvitse olla kiinnostunut yrittäjän elämästä tahi siihen koituvista riskeistä.



Miksi sitten sanot, että vaihtoehto päähänpotkimiselle on lappu luukulle? Sen luulisi kiinnostavan työntekijää?

Sanelupolitiikka toimii, mikäli kaikki ihmiset ympärillä ovat päteviä ja jokainen kykenee tuottamaan lisäarvoa yritykselle!



No, kuten jo aikaisemmin totesin, minä en näe asioita näin. Hyvä johtaminen ei ole ikinä sanelua. Joku ottaa aina vastuun tehdyistä päätöksistä, mutta päätökset voidaan silti tehdä yhteistyöllä ja saumattomasti. Vastuusta maksetaan, siksi sitä myös otetaan.

Itse työntekijänä ymmärrän kyllä työnantajan vastaavan ilmoituksen. Reaaliteetit on hyvä olla olemassa. Mikäli työnantaja on "velvoitettu" leikkaamaan kuluja, työntekijät ovat myöskin vastuussa siitä!



Ja realiteetti on, että yhden ihmisen on tehtävä kolmen työt, jotta yrittäjä voi tienata enemmän? Vähät työntekijöiden oloista? Eli jos sinulla teetetään kolmen ihmisen työt, mutta ilman palkankorotusta, niin ymmärrät yrittäjän realiteetit? Tervemenoa hyväksikäytettyjen työntekijöiden joukkoon. Sinun selkänäahastasi voidaan siis repiä voittoa.

Kansantalous nousuun!
Avatar
#226 • • Edited ---[-]--- Guest


tuotteen hinnan alentaminen on kilpailukyvyn kasvattamista.



Ei välttämättä. Mutta mikäli tuotteen kannattavuus vaatii leikkauksia, lomautuksia yms., niin se on mielestäni sallittava yrittäjälle ja työntekijän tulee olla tietoinen olosuhteiden vaihteluista sekä niihin kohdistuvista riskeistä. Ei kukaan tule palkkaamaan kohta työntekijöitä vakituisiin työsuhteisiin, koska pätkätyöläinen on riskittömämpi sijoitus.

Tuote on tärkeämpi kuin työntekijä. Se sinun on myönnettävä, vaikka et ajatuksesta pitäisikään.
Avatar
#227 • • ---[-]--- Guest



Ai? Esimerkiksi McDonald'sin menestys perustuu osaltaan työntekijöiden hyväksikäyttöön, ja tietty raadollisimmin tämä ilmenee vaikkapa Disneyn ja Niken Aasian maihin ulkoistetussa valmistuksessa, jossa työolot ovat suorastaan epäinhimilliset. Työntekijöiden hyväksikäyttö on yritykselle kannattavaa edellämainitun kaltaisissa tilanteissa, jossa uutta työvoimaa saadaan rajattomasti loppuunajetun tilalle.



En tiedä tuosta niin paljon ottaakseni kantaa. Kysymys kuitenkin on globaalin markkinatalouden ongelma ja minun on vaikea verrata inhimillisiä työoloja maiden muihin oloihin. Palkkaahan ne sieltäkin saavat. Saavatko enemmän kuin myymällä riisiä torilla, sitä en tiedä.
Avatar
#228 • • ---[-]--- Guest


Ja realiteetti on, että yhden ihmisen on tehtävä kolmen työt, jotta yrittäjä voi tienata enemmän? Vähät työntekijöiden oloista? Eli jos sinulla teetetään kolmen ihmisen työt, mutta ilman palkankorotusta, niin ymmärrät yrittäjän realiteetit? Tervemenoa hyväksikäytettyjen työntekijöiden joukkoon. Sinun selkänäahastasi voidaan siis repiä voittoa.



Taas kärjistystä. Eivät ne nyt huvikseen sitä jengii irtisanoo. Joku varmasti on ahne, mutta yleisesti ottaen kysymys on varmasti talouden epävakaasta tulevaisuudesta.

Työn jakaminen niin, että joku tekee kolmen ihmisen työt, ei myöskään ole järkevää, koska eihän sellaista tahtia kestä kukaan.

Ja jokainen työnantajani repii kyllä selkänahastani voittoa. Kuten xybo totesi, niin työntekijän tehtävä on tuottaa yrittäjälle sitä voittoa!
Avatar
#229 • • ---[-]--- Guest



No, kuten jo aikaisemmin totesin, minä en näe asioita näin. Hyvä johtaminen ei ole ikinä sanelua. Joku ottaa aina vastuun tehdyistä päätöksistä, mutta päätökset voidaan silti tehdä yhteistyöllä ja saumattomasti. Vastuusta maksetaan, siksi sitä myös otetaan.



Totta! Ei tuo silti tarkoita sitä, etteikö sanelukin toimisi. Mikäli yrityksen johtoportaan osaaminen on lokeroitu niin, että kaikille on rajattu oma vastuualueensa, niin sanelukin voi toimia. Miksi kysyä mitään epäpätevältä ihmiseltä? Hän tuskin siinä vaiheessa tuottaa sitä lisäarvoa.
Avatar
#230 • • ---[-]--- Guest



Miksi sitten sanot, että vaihtoehto päähänpotkimiselle on lappu luukulle? Sen luulisi kiinnostavan työntekijää?



Sehän siinä juuri on kun työntekijät eivät tiedä niitä reaaliteettejä. He eivät tiedä yrittämisen perusideaa, tiedä välttämättä mitään vuosittaisista liikevaihdoista, verotuksista, suhdannevaihteluista, osakekursseista yms yms...
Avatar
#231 • • Edited ---[-]--- Guest



Eikä Jussi mitään väärin ymmärtänyt, itsehän ilmoitit täysin selvästi kannattavasi työntekijöiden olojen heikentämistä "kilpailun lisäämisen" nimissä. For the record:



Olen samaa mieltä. Kannustimet eivät vain saa heikentää työntekijöiden oloja.


Pitää heikentää. Se on ainoa tae lisätä kilpailua sekä kotimaisessa että globaalissa markkinataloudessa. Työntekijöiden tehtävä on kilpailla omalla tasollaan eli kirjoittaa niitä suosituksia työnantajille. Se takaa myös sen, että työnantajilla on päteviä ihmisiä omassa työyhteisössä!



.



Tarkoitin sitä, että mikäli yrityksen kurssi on kääntynyt laskuun, niin työntekijöiden oloja voidaan heikentää, mikäli yrittäjä ei näe työntekijöitä investointina. Itse koen kylläkin työntekijän ennemmin investointina. Mutta pointti on kuitenkin se, että yrittäjien valtaa tulee lisätä ja Ay- liikkeen vähentää. Muuten ei synny uusia yrittäjiä.

Oikea suunta olisi kuitenkin se, että lomautetut, irtisanotut yms. ryhtyisivät itse yrittäjiksi. Tällöin se kansantalous luultavastikin nousisi.

Toi "pitää heikentää" kommentti tuli la-iltana, kun tuli oltua pienessä. Sitä ei kandee ottaa niin vakavasti. :D
Avatar
#232 • • ---[-]--- Guest
edit
Avatar
#233 • • jUSSi Guest

Tuote on tärkeämpi kuin työntekijä. Se sinun on myönnettävä, vaikka et ajatuksesta pitäisikään.



Tietenkin, mutta jos tuote menestyy, niin silloin ei pitäisi saneerata eikä leikata kuluja. Näin kuitenkin tapahtuu. Ahneus tulee peliin. Miksi aina pitäisi saada enemmän ja enemmän? Eikö yrittäjälle riitä, että yritys tuottaa voittoa ja on vakaalla pohjalla?
Avatar
#234 • • jUSSi Guest

Ja jokainen työnantajani repii kyllä selkänahastani voittoa. Kuten xybo totesi, niin työntekijän tehtävä on tuottaa yrittäjälle sitä voittoa!



tiettyä vastasuoritusta vastaan, nyt onkin kyse siitä saako työntekijä kohtuullisen korvauksen antamastaan panoksesta.
Avatar
#235 • • jUSSi Guest

Sehän siinä juuri on kun työntekijät eivät tiedä niitä reaaliteettejä. He eivät tiedä yrittämisen perusideaa, tiedä välttämättä mitään vuosittaisista liikevaihdoista, verotuksista, suhdannevaihteluista, osakekursseista yms yms...



En usko. Nykyisellä koulutuksen määrällä lähes jokainen ymmärtää taloudesta ja sen perusteista jotain. Ja hyvin pienellä vaivalla nämä perusteet voidaan selittää yrityksen johdon puolesta työntekijöille. Kohu tästä on noussut juuri siksi, että hyvin monessa yrityksessä leikkaukset eivät ole olleet pakollisia esim. yrityksen toiminnan pelastamiseksi ja ihmiset ovat tajunneet sen.
Avatar
#236 • • Jukka I Guest

Mutta pointti on kuitenkin se, että yrittäjien valtaa tulee lisätä ja Ay- liikkeen vähentää. Muuten ei synny uusia yrittäjiä.



Puheet ay-liikkeen ylivallasta Suomessa tuntuvat aika naurettavilta, kun on seurannut viimeisen vuoden joukkoirtisanomisia ja ay-liikkeen kyvyttömyyttä vaikuttaa niihin. Jossain paperiteollisuudessa työntekijäpuolella on oikeasti hampaita, muilla aloilla toiminta on jäänyt lähinnä symbolisiin 15 min työnseisauksiin ja muuhun pikkukivaan puuhasteluun.

Mun nähdäkseni kolmikantayhteistyö on ollut varsin onnistunutta, ja työmarkkinaosapuolten valta hyvin tasapainossa. Rakenneuudistuksia ja joustavuutta varmasti tarvitaan, mutta mitään radikaalia vallan uusjakoa en missään nimessä kannata. Jos tälle tielle lähdetään, ollaan hyvin pian tilanteessa, jossa esim. minimipalkka poistetaan tai se hilataan alle minimielinkustannusten. Ja tää uhkaskenaario ei sitten ole mitään vasemmistolaista propagandaa, sillä tällaisia ajatuksiahan ovat työnantajapuolen isot pamput ihan vakavissaan esittäneet.

Ymmärrän kyllä, että on tilanteita joissa väen vähentäminen todella on ainoa vaihtoehto, ja pitkässä juoksussa myös työllisyyden kannalta parempi vaihtoehto. Mutta eihän Suomessakaan mikään pidättele näitä yrityksiä - irtisanomiset vain julkistetaan ja pannaan täytäntöön, mitä nyt jotain yt-lakia on muodollisuuden vuoksi noudatettava. Suomessa on itse asiassa huomattavan edullista potkia väkeä pihalle verrattuna joihinkin Euroopan maihin.

Oikea suunta olisi kuitenkin se, että lomautetut, irtisanotut yms. ryhtyisivät itse yrittäjiksi. Tällöin se kansantalous luultavastikin nousisi.



Kansantalouden hyvinvointiin vaikuttaa noin miljoona eri asiaa, joista yrittäjyys on vain yksi, olkoonkin hyvin tärkeä. Tällaiset yhden ratkaisun ihmelääkkeet voi siis unohtaa. Pidetäänpä myös mielessä, että 1) hyvin harvalla ihmisellä on menestyvälle yrittäjälle ominaista draivia/ammattitaitoa/kehittymiskykyä ja 2) tietylle toimialalle tai maantieteelliselle alueelle mahtuu vain rajallinen määrä toimijoita ennen kuin kilpailu muuttuu niin kireäksi ettei bisneksellä enää elä.
Avatar
#237 • • ---[-]--- Guest



Ahneus tulee peliin. Miksi aina pitäisi saada enemmän ja enemmän?



No voi kraah! En ole 26- vuotiaan elämäni aikana vielä törmännyt työntekijään, joka olisi kieltäytynyt palkankorotuksesta ja vedonnut esim. omantunnonseikkoihin. Mikäli kuitenkin tunnet tällaisen henkilön, joka ei koskaan pyydä liksaa lisää, niin esittele hänet minulle. Palkkaan hänet välittömästi! :D
Avatar
#238 • • ---[-]--- Guest



En usko. Nykyisellä koulutuksen määrällä lähes jokainen ymmärtää taloudesta ja sen perusteista jotain. Ja hyvin pienellä vaivalla nämä perusteet voidaan selittää yrityksen johdon puolesta työntekijöille. Kohu tästä on noussut juuri siksi, että hyvin monessa yrityksessä leikkaukset eivät ole olleet pakollisia esim. yrityksen toiminnan pelastamiseksi ja ihmiset ovat tajunneet sen.



Niin no kyse on lähinnä siitä, että vaikka yritys olisikin vakaalla pohjalla, mutta ensimmäinen vuosineljännes tai yhden vuoden tuotanto on tappiollista, niin onko yrityksellä oikeus lomauttaa tai irtisanoa. Totta munassa on. Mitä järkeä on tehdä tappiota? Se antaa ainoastaan kilpailijoille etulyöntiaseman. Kuka yrittäjä nyt sellaista haluaa?
Avatar
#239 • • jUSSi Guest



Ahneus tulee peliin. Miksi aina pitäisi saada enemmän ja enemmän?



No voi kraah! En ole 26- vuotiaan elämäni aikana vielä törmännyt työntekijään, joka olisi kieltäytynyt palkankorotuksesta ja vedonnut esim. omantunnonseikkoihin. Mikäli kuitenkin tunnet tällaisen henkilön, joka ei koskaan pyydä liksaa lisää, niin esittele hänet minulle. Palkkaan hänet välittömästi! :D



puhuin yrittäjistä, en duunareista
Avatar
#240 • • Jukka I Guest

Niin no kyse on lähinnä siitä, että vaikka yritys olisikin vakaalla pohjalla, mutta ensimmäinen vuosineljännes tai yhden vuoden tuotanto on tappiollista, niin onko yrityksellä oikeus lomauttaa tai irtisanoa. Totta munassa on. Mitä järkeä on tehdä tappiota? Se antaa ainoastaan kilpailijoille etulyöntiaseman. Kuka yrittäjä nyt sellaista haluaa?



Tämä on ristiriidassa aiemman kommenttisi kanssa, jossa ilmoitit pitäväsi työntekijää investointina. Investoinnille on tyypillistä se, että kassavirta on aluksi negatiivista ja tuottoja ropisee vasta pidemmällä aikavälillä. Tietotyöläisellä kuluu tyypillisesti puoli vuotta täyden työtehon saavuttamiseen. Onko järkevää hylätä investointi jonka tuotot ovat vasta luvassa pelkästään kulujen karsimisen vuoksi, ja palkata vuoden päästä näkymien parannuttua uusi tyyppi samoihin tehtäviin aloittamaan uusi puolen vuoden puolitehoinen kausi?

Lyhytnäköinen tulosjohtaminen ja kvartaalitalous-mentaliteetti ovat harvoin järkevää johtamista pitkällä aikavälillä.