Hyvä vai paha P-Korea

Originally posted by Jokke


dit

Mixa, milläs nyt saadaan Pohjois-Korean budjetti tasapainoon? :003:

http://news.bbc.co.uk/2/hi/asia-pacific/2994849.stm

DPRK oli kiistänyt tiedon. Liittouman sotapropaganda on ilmeisesti jo alkanut.:rolleyes: ....Pjongyangissa tulette näkemään uuden ihmiskilven:D

Ei voi taas kuin ihmetellä tuoretta amerikkalaisraporttia. Vaikka ihmisoikeudet eivät toteudukaan Pohjois- Koreassa malliesimerkin lailla, tuollaiset syytökset ovat propagandakoneiston tuotosta. Kuinkas sattuikaan sopivasti neuvottelujen hankaloitumisen jälkeen.

USA:ssa on yli kaksi miljoonaa vankia ja Kuubassa majailevista osa on lapsia, kellään ei ole oikeuksia ja silti heillä on pokkaa viestittää Pohjois-Koreassa olevista 200 000:sta vangista, mikäli siellä edes on niin paljon. Kun Suomen pääministerikisassa käytiin läpi Bushin ja Lipposen puheita, USA:n kosto oli pelkkää propagandaa. Suomessa harjoitetaan ihmiskauppaa. Tilanne on sama tässä tapauksessa. Koko tilanne on vain Richard Mullerin sanoja lainaten: "Improvisoitu, ristiriitainen ja ailahteleva".

Kun käydään läpi tiedossa olevia tosiasioita, en voi kuin ihmetellä molempia osapuolia.

- DPRK haluaa hyökkäämättömyyssopimuksen USA:n kanssa

Tuo on mielestäni toivotonta. USA:n kanssa solmittuja sopimuksia eivät tietyt säännöt päde ja sopimuksen purku on yhtä vaivatonta kuin DPRK:n oma irtautuminen IAEA:sta.

- USA ei suostu hyökkäämättömyyssopimukseen, mutta ei ole aikeissa hyökätä

Miksi sitten ei solmisi rauhaan tähtäävää sopimusta, kun aikeissa ei kerran ole hyökätä.

Koko tilanne pyörii vain DPRK: kyseenalaisten tavotteiden ja USA:n vielä kyseenalaisempien välisten motiivien ympärillä. Vastassa on kaksi ääripäätä, joten on ymmärrettävää, että tarvitaan monenkeskisiä neuvotteluja. Kiinaa ja Venäjää vain ei pelota DPRK:n ydinaseuhkaukset. Miksi se on jenkeille niin kova kysymys?

Kun katsoo YK:n yleiskokouksen päätöksiä esim. turva-aidan jatkamisesta, niin äänestys 144-4 kuvaa hyvin Yhdysvaltain ja Israelin poliittisten motiivien suosiota. Jos samaa mieltä on vain lahjotut Mikronesia ja Marshall-saaret, niin jotain mätää on oltava. En välttämättä tunnustaisi Malesian pääministeri Mahatmir Mohamadin antisemitistisiä kommentteja, mutta yleisesti tunnettu fakta on, että Yhdysvaltain harjoittama politiikka sortaa ja aiheuttaa eriarvoisuutta. Palestiinalaisten itsemurhaiskut ovat pientä valtioterrorismin rinnalla. Mielenkiintoista on kylläkin seurata, miten globaalisaatio ja varsinkin Yhdysvallat reagoi valtiovallan ja suuryritysten välisiin ristiriitoihin. Tällainen visio on jo nähtävissä Syyriassa, jossa majailee jopa amerikkalaisia yrityksiä. Uskoisin, että se hillitsee ainakin ensi-iskua. Noohhh....eipähän ole Saddam enää turvaamassa Syyrian rauhaa.

Varmasti pelottaa. Jos ei pelottaisi, ne eivät istuisi neuvottelupöydässä. Tietenkään ne eivät pidä asiasta ääntä, siitä neuvottelutaktisesti moinen pelaisi suoraan P-Korean pussiin, joka hakee ydinaseellaan juuri tätä pelotevaikutusta.

Ne istuvat samassa neuvottelupöydässä ainoastaan tasapainon vuoksi. Asetelmahan on se, että toisella puolella istuvat DPRK, Kiina ja Venäjä ja toisella puolella USA, Japani ja E-Korea.

Uhkana he eivät pidä naapurimaan DPRK:n toimia. Jokke ei myöskään voi olla eri mieltä tässä asiassa. Maailmassa on kymmenkunta ydinasevaltiota, mutta ainoastaan DPRK tuntuu aiheuttavan välittömän uhan - Yhdysvalloille.

Eikö 144-4 herätä sinussa mitään?

Ei voi taas kuin ihmetellä, kuinka jaksat yksipuolisesti arvostella amerikkalaista propagandakoneistoa ottamatta pohjoiskorealaista propagandakoneistoa yhtä tarkkaan syyniin. Tekstistäsi ilmenee jälleen kerran se, että olet kantasi lyönyt lukkoon jo kauan sitten, ja etsit tarkoitushakuisesti omaa näkemystäsi tukevia, DPRK-myönteisiä "todisteita" (jos noita täysin irrallisia tiedonmurusia nyt voi edes todisteiksi kutsua).

Tuossahan juuri otettiin syyniin myös DPRK:n vaatimukset. Yhdysvaltain toimintatapa on juuri tuo mitä edellisellä esimerkillä tarkoitin.

Irak- jupakka Suomessa Lipposen ja Annelin välillä. Kun asia leviää USA:n lehtiin, niin "kostetaan" Suomelle kutsumalla sitä valtioksi, jossa on ihmissalakauppaa. Eihän se kotimaisen Matti Meikäläisen silmissä kuulu lainkaan uskottavalta, mutta maailmalla on todella paljon ihmisiä, jotka eivät tunne Suomea. Näin levitetään täysin virheellistä propagandaa maailmalle ja tahrataan Suomen mainetta ja liitetään se vielä muihin "roskavaltioihin". DPRK:n tilanteessa kyse on pitkälti samasta asiasta. Kun ulkopolitiikka ei suju kyseiseen valtioon, niin tahrataan se ja annetaan sille uusi nimi, joka on pahuus. Samalla voidaan myöskin vedota poliitiiseen järjestelmään ja sen olemassaolon oikeutukseen. Näin päästään jo rintamalle. Vaikka toimille ei olisi minkäännäköistä mandaattia, niin se ei ole este sotatoimille. Näin turvaudutaan laittomuuksiin ja vähintään samoihin asioihin, kuin mistä he itse syyttävät. Jos ei unilateralismi ole kritisoitavissa, niin mikä mielestäsi on? En voi väittää, että Yhdysvallat kaikilla toimillaan olisi kyseenalaistettavissa, mutta mielestäni nykyhallinto ei ole tehnyt montaakaan oikeaa ratkaisua maailman rauhan saavuttamiseksi.

Missä maassa ihmisoikeudet toteutuvat merkittävästi huonommin kuin Pohjois-Koreassa?

Sudanissa on kuollut pari miljoonaa ihmistä viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Toivottomampiakin esimerkkejä on olemassa.

USA:lla tai sen liittolaisilla ei nähdäkseni ole kyseenalaisia motiiveja tässä tapauksessa. Toisin kuin muitten "pahan akseliin" kuuluvien valtioiden kohdalla, Pohjois-Koreasta puuttuvat merkittävät taloudellisesti hyödynnettävät luonnonvarat joita yleensä on tavattu pitää synonyymeinä kyseenalaisten motiivien kanssa.

Millä ehdoilla sopimus solmittaisiin? Mitä Pohjois-Korea tarjoaa sopimuskumppanilleen hyökkäämättömyyssopimuksesta? Pohjois-Korea haluaa diilin, millä sen oman kansan ruokkiminen ja energiahuolto maksatetaan ulkovalloilla jotta maa voisi täysipainoisesti keskittyä joukkotuhoaseiden kehittämiseen - ne kun ovat maan sisäinen asia mikä ei kuulu muille pätkän vertaa. Eihän kukaan dille laita nimeään alle paperiin tollaisilla ehdoilla.

Jos USA solmisi hyökkäämättömyyssopimuksen Pohjois-Korean kanssa, se antaisi DPRK:lle vapaat kädet jatkaa nykyisellä, toisista piittaamattomalla linjallaan ilman että sen tarvitsisi huolehtia ulkovaltojen väliintulosta - tekisihän se USAsta sopimuksenrikkojan.

Kysymys ei ole sopimuksesta tai sen rikkomisesta. Kysymys on Texasin kaaren haluttomuudesta neuvotella "terroristien" kanssa. Huomattavaa on, että tämä USA:n termi DPRK:sta puhuttaessa herättää maailmalla, varsinkin muslimimaissa pelkkää ivaa.

Yhdysvalloilla on kyseenalaiset motiivit.

- maailman demokratisoiminen
- "hullun" hallitsijan ja hallituksen vaihtaminen
- strateginen sijainti Korean niemimaalla

...ja kymmenittäin lisää. Irakiin hyökätessä mainitsit, että syitä on lukemattomia ja että maailma ei ole mustavalkoinen. Olen samaa mieltä, mutta kun katsoo Bushin hallinnon toimia, niin aika mustavalkoiselta ne vaikuttavat. Kaikki toimet ovat itsekkäitä. Ainoastaan Liberiaan lähetettiin Kofi Annanin ehdotuksesta joukkoja vähäksi aikaa. HUOM. Nämä joukot eivät Liberiassa viihtyneet paria vkoa kauempaa ja ne vain kaunistelivat Irak- sotkuja. Se oli ainoa Bushin motiivi asiassa. Taas itsekästä....etkö ole samaa mieltä?

Ehdotuksesta:

Eikö mediassa ole ollut spekulaatioita siitä, että DPRK päästäisi IAEA:n tyypit kylään ja luopuisi ydinohjelmasta vastineeksi ruoasta ja energiasta???

DPRK:n motiivi on "kiristää" ruokaa ja energiaa. Sen myönnän. Samalla tavalla tosin USA kiristää lukuisia maita. Ei tosin ruoalla!

DPRK tarjoutuu siis luopumaan omasta itsemääräämisoikeudesta, johon kuuluu joukkotuhoaseiden suunnittelu. Eikö viisainta olisi antaa ruokaa ja energiaa, jotta joukkotuhoaseet eivät leviäisi? Eikö tämä ole myöskin kestävämpää kehitystä maailmanrauhaa ajettaessa? Eikö IAEA juuri pitäisi huolen siitä, että maassa ei joukkotuhoaseita kehitettäisi?

. Oma veikkaukseni on joko Pohjois-Korea tai Pakistan.

Loistavaa. Nyt DPRK ei edusta enää yksin tätä mielipuolista väittelyä. No oletko samaa mieltä edes siitä, että ei DPRK:n johto ole omaa kansaa kohtaan mielipuolinen? Toki diktatuuria voidaan johtaa mielivaltaisesti, mutta eiköhän vallassa pysyminen onnistu parhaiten kansan luottamuksella? Olisi vaikea kuvitella, ettei Kimille olisi välittynyt johtajan taitoja, kun vuosikymmenet on suku jo vallassa pysynyt. Minua kritisoidaan armottomasta USA:n vastustuksesta, mutta samalla niellään kaikki DPRK:ta koskevat lausunnot. Silti DPRK:sta ei julkaise uutisia kuin DPRK itse. Meidänkin DPRK:ta koskevat lähteet ovat pääsääntöisesti jenkkihourulasta.

Mixa, Pohjois-Korean ja Sudanin lähtökohdat ovat erilaiset, onhan Sudanissä käynnissä verinen sisällissota. Pohjois-Korea on itse myöntänyt että maassa kuoli 220.000 ihmistä nälkään vuosina 1995 - 1998. Kansainvälisten arvioiden mukaan yli miljoona korealaista on kuollut nälkään tai nälänhädän aiheuttamiin tauteihin vuoden 1995 jälkeen - siis muutamassa vuodessa.

Lähtökohdat ovat erilaiset, mutta huonommin ne silti toteutuvat maassa, jossa on sisällissota. Etkö ole siitäkään samaa mieltä?

Tiedän kyllä, että kuivuudet estivät sadon, mutta eikö tämä sitten ole vielä suurempi syy antaa sitä ruoka-apua?

Mutta kun ei. Ja se johtuu siitä, että Kim pitää maassaan mieletöntä armeijaa. Mutta eikö uusimmat lausunnot ole kuitenkin puhuneet armeijan pienentämisestä? Ja tässä päästään keskusteluun takaisin, että onko suuren armeijan pitäminen Korean niemimaalla suhteetonta vai ei?

Onko Kimin ajattelussa lyhytnäköisyyttä vaiko kaukonäköisyyttä? Jos hän on suuruudenhullu...niin luultavasti kaukonäköisyyttä!

Sori Mixa, mut nyt täytyy lähteä duuniin. Jatkan illemmalla...

...harmi ku oisin nyt ollu ihan pähkinöinä. :D

Kylläpäs taas vedetään mutkia suoriksi. Sellaisella pikkuseikalla ei tietenkään ole mitään merkitystä, että nälänhätä ja ihmisoikeustilanne ovat P-Korean omia aikaansaannoksia? Suuren Johtajan on tietysti helpompi syyttää ulkopuolisia kaikesta pahasta kuin katsoa itseään peilistä. P-Korean tilanne on totisinta totta, huhut suomalaisesta ihmissalakaupasta vähintäänkin kyseenalaisia. Näillä asioilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta eipä se estänyt sua vetämästä harvinaisen keinotekoista aasinsiltaa näiden välille, koska olet näkevinäsi yhteisenä nimittäjänä jälleen kerran USA:n pohjattoman pahuuden. Mikä puolestaan tietysti vapauttaa P-Korean kaikesta vastuusta.

En nyt ihan tolleen halunnut kärjistää. Pyrin vain tuomaan esille USA:n tavan hoitaa maailmanpolitiikkaa ajaessa omia pohjattomia intressejään.
Meidän mielestämme Suomen ihmissalakauppa ei ole todellista, mutta monet eivät ajattele niin...kiitos jenkkien. Tai tästä tuli mieleen 80- luvun jenkkien painostus Suomen useita yrityksiä kohtaan. Sekään ei tietty ole mielestäsi mitään?

Ei se DPRK:n nälänhätä nyt aivan omia saannoksia edelleenkään ole, vaan johtuu maan sijainnista, jossa ei kasva mikään. Kuivuus rokotti vaatimatonta satoa entisestään. Itse syyllistyt jatkuvasti myös kärjistyksiin. Väität, että Kim tekee kaikki päätökset ilman inhimillistä perustaa, vaikka ainoa tietolähde sinulla asiaan ei ole kuin läntinen media ja sen tapa uutisoida asioita.

En väitä, etteikö DPRK:ssa olisi ongelmia, mutta USA:n suhtautuminen tahi ydinpommin lähettäminen sinne tuskin auttaa asiaa. Aasinsilta on täysin todellinen, kun huomioit todellakin USA:n tavan hoitaa ulkopolitiikkaa. Luepas ihan huvin vuoksi tämän päivän turkkarin kirjoitus Condoleezza Ricesta sekä Yhdysvaltain harjoittamasta politiikasta.

Richard Müllerin aliokirjoitus Condoleezza Rice kritiikin kohteena Yhdysvalloissa

Yhdysvaltojen politiikan johdossa vallitsee täydellinen värisuora. Kaikki kolme päättävää instituutiota, Valkoinen talo, senaatti ja kongressin edustajainhuone ovat yhden ja saman puolueen käsissä. Edellytykset johdonmukaisen ja määrätietoisen politiikan toteuttamiselle näyttävät olevan poikkeuksellisen hyvät. Näin ei kuitenkaan ilmeisesti ole asioiden laita.

Republikaanisen puolueen sekä konservatiivisen siiven että moderaattien keskuudessa vallitsee kasvava tyytymättömyys ja huoli Yhdysvaltojen ulkopolitiikan hoidosta. Demokraattinen puolue puolestaan pitää huolen siitä, että kritiikki hallituksen talouspolitiikkaa kohtaan pysyy vireänä tulevan vaalikauden kynnyksellä.

Presidentin oman puolueen keskuudessa vallitsevat tunnelmat eivät enää purkaudu suljettujen ovien takana. Yhä useampi ilmaisee tyytymättömyytensä ja huolestuneisuutensa - useimmat tosin nimettöminä - lehdistön edustajille, joiden kirjoitukset ovat alkaneet saada yhä konkreettisemman ja kärjistyneemmän sisällön.

Tilanne ei ole arkisen jokapäiväinen, koska Yhdysvalloilla on poikkeuksellisen suuret ja ratkaisevat projektit meneillään. Olosuhteet ovat täysin toisenlaiset kuin Persianlahden sodassa. Ne muistuttavat enemmän - jos kohta ratkaisevin poikkeuksin - Vietnamin aikakauden kokemuksia.

Presidentti George W. Bushin Lähi-idän politiikka, ja eritoten Irakin tilanne, on yhä useamman johtavan republikaanin mielestä huolestuttavassa tilassa. Maan suhtautuminen Pohjois-Korean tilanteeseen, kuten myös Iranin kasvavaan ydinaseuhkaan, on improvisoitu, ristiriitainen ja ailahteleva.

Ulkoministeri vastaan puolustusministeri
Yhdysvaltojen politiikka liittolaisiaan ja keskeisiä kansainvälisiä järjestöjä kohtaan on niinikään ailahtelevaa ja epäjohdonmukaista. Suhteet Venäjään ja Kiinaan kytkeytyvät täysin johtajatason suhteisiin. Niissäkin vallitsee selvä epäjohdonmukaisuus.

Miten tähän on tultu. Kaikki myöntävät että Bush on pannut kokoon poikkeuksellisen voimakkaan, kokeneen ja asiantuntevan ryhmän vastaamaan maan asioista. Tosin myönnetään myös, että kahdessa varsin keskeisessä vastuutehtävässä olevat henkilöt, ulkoministeri Colin Powell ja puolustusministeri Donald Rumsfeld ovat hallituksen ensimmäisestä päivästä lähtien olleet jatkuvassa ja sovittamattomassa riidassa keskenään.

Kysymyksessä on ollut Yhdysvaltojen ulkopolitiikan - josta turvallisuuspolitiikka nykyoloissa muodostaa yhä tärkeämmän osan - vastuun pilkkominen tavalla, jolla lähihistoriassa ei ole selvää vertausta.

Jokainen ymmärtää, että presidentti Bush viime kädessä vastaa maan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Ja sen hän on tehnyt täysin selväksi. Mutta ulkopolitiikka on paljon muutakin kuin varsinaista päätöksentekoa.

Maan ulkosuhteiden päätöksiin vaikuttavat useasti keskeisemmin, - ja tämä koskee ilmeisesti juuri Bushin hallitusta - ne henkilöt, jotka päättävät tämän politiikan, ja kulloistenkin operaatioiden käytännön toteuttamistavasta, strategiasta, johdonmukaisuudesta, jne. Toisin sanoen ulkopolitiikan käytännön toteuttamisesta, sen hallinnoimista.

Eräänä harmaana eminenssinä, ja samalla ratkaisevampana kuin mitä harvat ulkopuoliset tietävät, toimii ulkopolitiikan suhteen varapresidentti Dick Cheney. Hän on alusta pitäen ollut "isähahmo" presidentti Bushille. Hän on kirjaimellisesti sanottuna Yhdysvaltojen historian ylivoimaisesti vaikutusvaltaisin varapresidentti. Amerikkalainen Richelieu sanan varsinaisessa merkityksessä.

Puolustusministeriölle ylivoimainen tehtävä
Tämän ohella syyskuun 11. päivän tapahtumat ovat sinetöineet sen, että Yhdysvaltojen ulkopolitiikan ja turvallisuuspolitiikan välillä on syntynyt lähes täydellinen yhtälö. Mutta tässä suhteessa ei riittänyt, presidentti Bushin ilmoitus Rumsfeldille että tällä on vastuu maan turvallisuudesta. Bush päätti myös, että puolustusministeriö vastaa - ei vain Saddam Husseinin poistamisesta - , myös Irakin jälleenrakentamisesta ja demokratisoimisesta.

Puolustusministeriöllä ei ole lainkaan kokemusta siitä, miten demokraattisia yhteiskuntia luodaan tai mitä kaikkea yhteiskunnallinen fyysinen jälleenrakennus vaatii. Puolustusministeriöllä ei ole myöskään kokemusta yhteiskunnan sisäisen koheesion ja yhteisymmärryksen aikaansaamisesta vuosisatoja kestäneessä rivaliteetissa eri uskontolahkojen kesken.

Ulkoministeri Colin Powell sai tehtäväkseen vastata Yhdysvaltojen ulkopolitiikasta toinen käsi ja jalka sidottuna selän taakse. Tässä en lainkaan pyri ottamaan kantaa siihen, ovatko Powellin näkemykset Yhdysvaltojen vaihtoehdoista oikeat tai rationaaliset. Mutta on kiistämättä Powell on joutunut toteuttamaan tehtäväänsä varsin vaikeissa olosuhteissa.

Katseet kääntyvät Condi Riceen
Neljäs ja monessa mielessä ratkaiseva tekijä Yhdysvaltojen ulkopolitiikan muovailussa, ja nimenomaan sen käytännön johdonmukaisessa toteuttamisessa, on Valkoisen talon turvallisuusneuvoston päällikkö. Tämä tehtävä on Yhdysvaltojen lähihistoriassa maan ulkopolitiikan suhteen täydellisempi ja vaikutusvaltaisempi kuin ulko- tai puolustusministeriön johto. Näin ei ole ollut pelkästään teoriassa vaan myös käytännössä.

Condoleezza Rice on, kuten hänen edeltäjänsä, puoluepolitiikan ulkopuolelta otettu ulkopoliittinen asiantuntija. Hänen nimekkäinä edeltäjinään ovat Henry Kissinger ja Zbignew Brzezinski. Heidän ulkopoliittinen vaikutusvaltansa oli kiistaton - ja lähes täydellinen.

Kriittisten republikaanien - ja monien muiden - katseet ovat nyt kääntyneet Condi Ricea kohtaan. Mitä sekavammaksi Irakin valloituksen jälkihoito on muodostunut, sitä kärkevämmin kysytään, kuka on ollut vastuussa tämän tehtävän suunnittelusta eli Yhdysvaltojen ulkopolitiikan johdonmukaisesta ja suunnitelmallisesta toteuttamisesta.

Kansallinen turvallisuusneuvosto perustettiin vuonna 1947. Sen tehtävänä oli neuvoa presidenttiä sekä maan sisäpolitiikan, mutta nimenomaan sen ulkopolitiikan ja turvallisuuspolitiikan yhteensovittamisessa ja yhteistoiminnan luomisessa näitä kysymyksiä hoitavien ministeriöiden välillä. Turvaneuvoston päällikkö oli presidentin läheisin luottamushenkilö, jonka tehtävänä oli toteuttaa hänen politiikkaansa ja päätöksiään.

Condoleezza Rice on lähempänä presidentti Bushia kuin yksikään hänen edeltäjistään on ollut omiin esimiehiinsä. Hän on kokenut tehtävänsä ehkä enemmän presidentin ulkopoliittiseksi neuvonantajaksi kuin Yhdysvaltojen ulkopolitiikan ylimmäksi koordinoijaksi ja yhteensovittajaksi.

Kissinger, Brzezinski, Brent Scowcroft ja muut edeltäjät eivät sallineet ainaisten riitojen ulottuvan päätösten linjavetoon. Ricen tilanne, osittain hänestä itsestään riippumatta, on ollut toisenlainen.

Presidentti Bush on omilla päätöksillään luonut riidan Powellin ja Rumsfeldin välillä. Powell ei korrektisti ole kertaakaan ilmaissut käsityksiään (ainakaan julkisesti) maan puolustuspoliittisista kysymyksistä tai siitä miten Irakin operaatio toteutettiin. Sitä vastoin Bush päätti antaa päävastuun puolustusministeriölle Irakin jälleenrakentamisasiassa. Tämä tehtävä olisi luonnostaan kuulunut ulkoministeriölle ja Bushin toivomusten mukaisesti vaatinut myös laajaa kansainvälistä tukea.

Yhdysvallat jää yksin Irakissa
Puolustusministeriön vaikeudet Irakissa kuvaavat osuvasti sitä riitaa, mikä vallitsee Bushin hallituksen sisällä siitä, miten Yhdysvaltojen tulisi toteuttaa jälleenrakennustehtävänsä. Se, että Yhdysvallat hyväksyy tämän tehtävän (muun muassa 87 miljardin dollarin jälleenrakennuksen, jonka puhtaasta avustusperiaatteesta hallitus taistelee vimmatusti kongressia vastaan) osoittaa omalla tavallaan, että maa pyrkii lunastamaan aikaisemmat lupauksensa.

Mutta puolustusministeriöllä ei ole edellytyksiä, tai edes koneistoa, lähteä hoitamaan sitä monitahoista ja ongelmallista kenttää, jonka mukaansaaminen - niin kansallisesti kuin kansainvälisesti - muodostaa perusedellytyksen Irakin kansan saamiseksi Yhdysvaltojen kaltaisen demokratia-ajatuksen tielle.

Powell on taistellut lähes merkityksettömän hyväksymisen YK:n turvallisuusneuvostolta Yhdysvaltojen Irakin operaation jälleenrakennusoperaation suhteen. Mutta puolustusministeriön Rumsfeld ei suostu antamaan periksi tuumaakaan Irakin operaation operatiivisessa päätöksenteossa. Seurauksena on että Yhdysvallat ei tule saamaan - Japania lukuunottamatta,- penniäkään ulkopuolista avustusta jälleenrakentamisensa toteuttamiseksi. Vastuu jää amerikkalaisille veronmaksajille ja Yhdysvaltojen puolustusvoimille.

Liittolaiset ymmällään
Amerikkalaiset liittolaiset, niin Saksa kuin Ranska puhumattakaan Venäjästä, eivät ole sokeita. Niitä askarruttaa tänä päivänä Yhdysvaltojen ulkopolitiikan kokonaiskuvan merkitys ja sisältö.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on selvästi ilmaissut yhteistyöhalukkuutta, mutta tavalla joka ei maksa Venäjälle käytännössä mitään. Ranska ja Saksa hakevat vielä parempaa tarjousta.

Kaiken perustana on Yhdysvaltojen sisällä yleistyvä kriittinen suhtautuminen siihen, miten hallitus onnistuu toteuttamaan suuria operaatioita ulkomailla johtamatta maata Vietnamin-tapaiseen kriisiin.

Condoleezza Rice on kritiikin kohteena. Onko hän tarpeeksi voimakas persoona, joka pystyy pakottamaan Powellin ja Rumsfeldin yhtenäisen politiikan toteuttamisen taakse, vai tuleeko Yhdysvaltojen hallituksen sisäinen eripuraisuus ja sekava ulkopolitiikka jatkumaan.

Siinä Bushin oman puolueen - ja laajan amerikkalaisen enemmistön - yhä huolestuneempi kysymys.



.....mun mielestä kannattaa todellakin lukea myös muita kuin hesaria. Kun turkkari julkaisee monipuolisempaa näkökantaa, hesari jättää huomioimatta kaiken USA- vastaisen kritiikin ja uusliberalisti Olli Kivinenkin tyytyy vain pvän kolumnissaan heikentämään kansalaisten uskoa Ranskan kykyihin. (tämä juuri siksi, että Ranska harjoittaa USA:n vastaista politiikkaa tai ainakin USA:sta riippumatonta politiikkaa)

Myös Iranin mahdollinen ydinaseohjelma on aiheuttanut huolta niin jenkeissä kuin muuallakin. Nyt kun näyttää siltä, että Iran on taipumassa painostuksen edessä mm IAEA:n yllätystarkastuksiin, on mielenkiintoista nähdä mistä tarvittava tietotaito on maahan vuotanut. Oma veikkaukseni on joko Pohjois-Korea tai Pakistan.

Ja mistäköhän tietotaito on levinnyt DPRK:n? Mä veikkaan siihen taas meidän rakasta itänaapuria.

Sun teksti voisi olla suoraan peräisin KCNA:lta. Suosittelen avaamaan silmät ja edes kurkistamaan sinne kolikon toisellekin puolelle.

Tiedän kuuluvani vähemmistöön. En oo todella koskaan ollu mikään ryhmäsielu. Mut ylimielinen tapa suhtautua asioihin on juuri USA:n tapa. Tässä ollaan taas siinä vaiheessa, kuinka demokratia on se ainoa oikea ja muut muodot ja järjestelmät ovat vääriä. Hyvin on teidätkin aivopesty!