Persoonakratia
Se määritellään järjestelmäksi, jossa yhteiset päätökset tehdään niin, että kaikkien yksilöiden mielipiteitä painotetaan tasa-arvoisesti. Päätökset tehdään äänestyksillä, joissa jokaisen mielipiteelle annetaan sama mahdollisuus johtaa yhteisiin päätöksiin. Se on ratkaisu kysymykseen, millainen yhteiskuntajärjestelmä ratkaisee vallan vähentämisen ongelman.
Tämä järjestelmä on siis poikittainen diktatuuri-demokratia -akselille. Henkilön ja hänen mielipiteensä välistä suhdetta ei missään vaiheessa tuhota enemmistön(demokratia) tai paremman mielipiteen(diktatuuri) voimalla. Tätä ei kuitenkaan voi tehdä millään tavalla ilman, että valinnassa käytetään apuna sattumaa. Eihän kukaan yksilö voi tasa-arvoisesti vaatia, että juuri hänen mielipidettään olisi noudatettava etuoikeutetusti muihin nähden. Koska kaikkien mielipiteillä on oltava sama mahdollisuus, noudatettava mielipide on valittava arvalla. Päätökset kuitenkin tehdään äänestyksen avulla niinkuin demokratiassakin.
Esim.
Yhteisistä asioista päätetään siten, että jos 30 henkilöä kannattaa jotain päätöstä ja 70 on sitä vastaan, yhdessä noudatettavaksi päätökseksi tulee sattumanvaraisesti valitun henkilön mielipide, jolloin kyllä-päätöksellä on 30 mahdollisuutta sadasta toteutua ja ei-päätöksellä on 70 mahdollisuutta sadasta toteutua.
Kysymys on siis yhä laajemmin hallittuun ja yhä vähemmän ylhäältä määrättyä järjestystä sisältävään järjestelmään. Kun demokraattinen järjestelmä ajautuu ratkaisemattomiin ongelmiin, se tulee korvata vielä laajemmalla järjestelmällä. Kun yksilöiden periaatteellista samanarvoisuutta ei voida enää laajentaa vaakatasossa, äänioikeudessa, sitä täytyy laajentaa pystysuorassa, äänen vaikutuksen suunnassa.
Tämän järjestelmän salaisuus piilee myös siinä, että se tekee poliittiset liikkeet ja pyrkimykset tarpeettomiksi, jolloin poliittinen riitely ja sen aiheuttama luonnon kulutus vähenee. Persoonakratian utopia noudattaa kommunismin utopiaa.Vallankumousten kautta ideologian suuntana ja tavoitteena on yhä tasa-arvoisempi poliittinen järjestelmä. Persoonakratian etu muihin järjestelmiin on myös se, että siihen voidaan siirtyä ilman sotaa....eli pelkkä äänten enemmistö demokraattisissa vaaleissa riittää järjestelmän muuttumiseen.
Demokratian ainoa uhka on yleisen mielipiteen hajoaminen. Jos yleinen mielipide hajoaa liian moneksi eri suuntaiseksi poliittiseksi pyrkimykseksi - kuten nykyään uhkaa tapahtua, enemmistön suunnan löytäminen käy vaikeaksi ja edistysaskeleet jäävät lyhyiksi. Ne fyysiset välineet, joita demokratia tarvitsee sisäisen tasapainonsa ylläpitämiseen, ovat joukkotiedotusvälineet (esim. tv,radio,lehdistö). Niiden poliittisena tehtävänä on yhdenmukaistaa asioita ja kokemaan todellisuutta samalla tavalla. Joukkotiedotusvälineillä on tässä kehityksessä samanlainen rooli kuin aseilla diktatuurin muuttumisessa demokratiaksi. Yrittäessään hävittää vastapuolen voimaa ja sanomaa, ne hävittävät itse järjestelmää ja luovat muutokseen tarvittavan tyhjiön.
Persoonakratia on poliittisena prosessina kaikkein taloudellisin, koska siinä on sattumanvaraisella kansalaisella lyhin tie koko järjestelmää koskevan päätöksen tekemiseen.Tässä järjestelmässä poliittinen päätös voidaan tehdä ilman sitä energiaa, joka kuluu demokratiassa enemmistön kannatuksen hankkimiseen ja joka diktatuurissa kuluu siihen, että joku osoittaa olevansa kaikkein voimakkain tekemään päätöksiä. Samasta syystä tässä järjestelmässä tarvitaan vähiten byrokratiaa.
Persoonakratia rakentaa sille perustalle, että ihmiset ovat erilaisia, mutta he itse tietävät sen. Jokaisen ihmisen mielipide on riippuvainen yhteisestä maailmasta ja muiden ihmisetn mielipiteistä. Yksilölliset mielipiteet, olivatpa ne kuinka omalaatuisia hyvänsä, ovat yhteistä geeneihin sitoutunutta, kulttuurillista ja kasvatuksellista perua. Jokainen yksilö toivoo rauhaa ja luonnon säästämistä. Se, että tähän suuntaan ei edetä, johtuu siitä etteivät ihmiset pääse vaikuttamaan poliittisiin päätöksiin. Kun arvokkaiksi koetut pyrkimykset esim. rauhaan tulevat jatkuvasti estetyiksi, ihmiset alkavat toimia "arvottomasti" eli ITSEKKÄÄSTI.
Tässä mallissa käytetään siis kehityksen alkuna sattumaa. Demokratia puolestaan perustuu uskosta yliluonnolliseen. Se ajattelutapa näkee yhteiskunnan kaksijakoisena. On hyviä ihmisiä ja on pahoja ihmisiä, jolloin syy epäkohtiin on tietysti huonoissa. Kansassa on kaikkia hulluja ja pahoja ihmisiä, jotka tekevät järjettömiä päätöksiä ja terrorisoivat ympäristöään. Parannus tilanteeseen saadaan estämällä heidän toimintansa. Järjestystä ja kuria on kovennettava eli yhteiskunnallista sattumanvaraisuutta on vähennettävä. Kun kuitenkaan ei ole olemassa mitään neutraalia koordinaatistoa, jonka mukaan tiedettäisiin, kuka on hullu ja paha, nämä ominaisuudet pysyvät yhteisöllisinä ja ihmisiä joudutaan rankaisemaan esim. toisinajattelevuudesta, mikä antaa aiheen esim. terrorismiin. Kun sattumanvaraisuutta lisätään eli jokaisella yhteisön jäsenellä on mahdollisuus päätöksentekoon - tarve poikkeavaan käyttäytymiseen eli hulluuteen ja terrorismiin vähenee. Kun kaikki kulttuurit ovat sisältäpäin katsottuna "hyviä", niin kaikilla kulttuureilla on pyrkimys yhteisyyteen, rauhallisuuteen ja toimeentuloon. Valittiin mielipiteistä sattumalta mikä tahansa, siitä rakentuu yhteisyyttä, rauhallisuutta ja toimeentuloa. Jos nykyiset vaikeudet kasarmeilla, vankiloilla ja mielisairaaloilla olisivat voitettavissa, asia olisi jo hoidettu. Siitä vain ei olla kyetty tekemään selviä johtopäätöksiä, koska hyppäys pienemmän vallan rakenteeseen on niin suuri ja vaatii koko vanhan ideologian pätevyyden uudelleen arviointia.
Se, että yhteiskuntarakenteeseen sisällytetään alkuunpanevaksi voimaksi sattuma, merkitsee itse asiassa vain yleisen luonnossa ilmenevän ominaisuuden ottamista yhteiskunnalliseen käyttöön. Kaiken uuden syntymän ja kehityksen alkunahan on AINA SATTUMA. Uusien lajien, uusien ihmisten ja uusien ajatusten syntymisen edellytyksenä on aina sattumanvaraiset tapahtumat.
Tässä järjestelmässä vain korostuu YKSILÖN VASTUU. Kun persoonakratiassa asioista päätetään yksilöölisten mielipiteiden kautta, se tarkoittaa sitä, että jokaisella yksilöllä on reaalinen, suora vaikutusmahdollisuus yhteisiin päätöksiin. Tämä reaalisuus aiheuttaa sen, että yksilöllinen vastuu tulee vahvasti mukaan yhteiskunnallisten asioiden hoitamiseen. Jokainen on velvollinen vastaamaan muille, mihin hän päätöksellä pyrkii ja miten hänen ajatustensa mukaan tähän päämäärään edetään.
Löytyyköhän täältä ketään, joka ajattelee samalla tavalla?
tietoa löytyy enemmän, mut privana
[email protected]