Originally posted by Zeraf
Voidaan kuitenkin sanoa että ihminen voi syntymänsä jälkeen, siitä eteenpäin elää ikuisesti. Tällöin ihminen siis ei ole ollut ikuinen vaan tulee jatkossa elämään ikuisesti,..loputtoman kauan..
Nimenomaan tuohan EI ole mahdollista, kuten yritin todistaa :D
Mikään ei voi tyhjästä syntyä ja olla sen jälkeen ikuinen.
What borns must die.
Mutta kyllä mun mielestä pyrkimys auttaa toista erottaa toisen siitä joka ei edes pyri auttamaan, vaikka tämä joka pyrkii auttamaan tekisi sen pohjimmiltaan siitä syystä, että saisi siitä itselleen kiksejä ja hyvän mielen.
Olen miettinyt auttamisen motiiveja jo pidemmän aikaa. Kysymys "onko pyyteetöntä auttamisenhalua olemassakaan?" on avainkysymys. Kannattaa tarkkailla itseään auttamistilanteissa ja kysyä "miksi minä autan?", vastaukseksi ei riitä että haluaa auttaa (ja vielä vähemmän että "se on oikein").
Jos vaikka autan ventovierasta äitiä kärryjensä kanssa paikallisbussista ulos, miksi sen teen?
Teenkö sen siksi koska en halua muiden matkustajien paheksuvia katseita niskoilleni, vaiko säälintunteesta äitiä kohtaan?
Okei, sääli on ihan hyväksyttävä (joskin vaarallinen) tunne auttamisen yhteydessä, mutta autanko sittenkin ehkä sen takia että minun EI TARVITSISI TUNTEA sääliä? Ts. haluan tosiasiassa auttaa vain itseäni pääsemään tuosta kiusallisesta ja vittumaisesta tunteesta eroon, mutta miksi sääli on niin kiusallinen tunne?
Kysymyksiä joita kannattaa miettiä.
Ei auttamisessa mitään "vikaa" ole, päinvastoin, olen auttamisen suuri ystävä:D
Originally posted by Taedium
Silti tuosta lauseesta seuraava asian tyyli ei sovi omalle mallilleni. En arvosta kristinuskoa uskona, mutta arvostan ihmisiä, jotka uskovat ja heidän uskoaan. Siksi pyrin olemaan loukkaamatta, sillä tiedän, että usko voi jollekkin olla aika kovakin juttu.
Enhän minä voi arvostaa hölmöjä mielipiteitä tai ajattelua, jos näen että ne johtuvat suurimmaksi osaksi omasta typeryydestä!
Jos perheenisä vaikka ilmoittaa että on OK hakata homomiehiä kylän raitilla vain sen vuoksi nämä pitävät miehistä, tajuan kyllä äijän "motiivit", mutta enhän minä sitä tekoa tai ajatusta hyväksy.
Sama jos tervejärkinen pikkupenska tahallaan polttaisi näppinsä koko ajan liedellä, oli siinä takana mikä tahansa logiikka, niin enhän minä sitä järkevänä tai älykkäänä tekona pidä, vaan täysin typeränä :D Todennäköisesti pojalle pitäisi varata lapsipsykologin aika. (Tässä tulikin paljastettua meikäläisen suhtautuminen "uskovaisiin" ;))
Meikäläinen katselee näitä hihhuleita huvittuneena vain siksi, että ne "sieluntuskat" ja synnintunnot ovat suurilta osin itseaiheutettuja, eivät mitään todellisia ongelmia tai mitään mikä sinänsä pitäisi ottaa vakavasti. OIKEASTI kärsivät ja maailman potkimat ihmiset ovat eri asia, en minä heille naura.
Uskovaisten ihmisten pitää tehdä asioista niin PIRUN vaikeita :D, arkipäivän selittäminen ja omat tunnot on niin helppo kääriä muinaiseen uskonnolliseen (ja suomalaisille täysin vieraaseen) mössöön, ja sen sijaan että yrittäisi elää ihmisiksi, sortuu pikkulapsien pelotteluun.
Terveet ja tasapainoiset ihmiset, miksi heidän pitää sortua sellaiseen naiiviin hölmöyteen? Oikein hävettää. Kuin joku olisi maalannut Mona Lisalle Mikki Hiiren korvat, siltä minusta tuntuu kuin katselen tällaisia ihmisiä.
Tuntuu että viisituhatta vuotta sitten ihmiset saattoivat olla nykypäivän ihmisiin verrattuna tietyssä suhteessa järkevämpiä, eivät ainakaan niin typeriä uskomustensa kanssa.
En ollut ajatellut sen liittyvän katolilaisuuteen.
No joo, tämä katolisuuden hyvä puoli, että sielu voidaan pelastaa ripillä, on oikein kätevä ihmisten PAREMMAN mielenterveyden kannalta.
Ripilläkäynti on kuin vessassakäynti: henkinen "paska" voidaan rauhassa tyhjentää, ei tule ummetusta ja sielu toimii paremmin. Eihän se raamatun idean mukaisesti välttämättä mene, mutta noudattaa uskollisemmin ihmisen oman psykologian logiikkaa: ihminen saa purkaa omia tuntojaan ja samalla juoruta kylän ihmisten asiat papille.
Kun ihminen tietää saavansa syntejään "anteeksi", hän tietää että voi tehdä ne uudestaan ja saada jälleen anteeksi, nerokasta! Kun oppii kusettamaan jumalaa, oppii kusettamaan ihmisiäkin.
HUOM! Tämä ei ole sitten katolisten ihmisten dissausta, minä RAKASTAN katolisia ihmisiä! :D
Ja Dixoffin esiintuomat uskonnolliset sarjakuvatraktaatit: niissä kiteytyy amerikkalaisen ja uskonnollisen typeryyden huippu uskomattoman vastenmielisellä ja irstaalla tavalla!
Itselläni on hieman ongelmia suhtautua hiiltymättä tähän propagandaan (vrt. katusaarnaajat), koska se on suunnattu lapsille joilla ei välttämättä ole resursseja käsitellä näitä asioita. Jos lapsia pelotellaan helvetillä, niin eihän siitä mitään tule, uusia Osama Bin Ladeneja vaan.
God Damn, noita traktaatteja näkee silloin tällöin Stadinkin katukuvassa, kävipä joku hihhuli muutama vuosi sitten aina säännöllisesti laittamassa nivaskan Tieteellisten Seurain ylläpitämän kirjakaupan ale-laariinkiin, josko kyyniset vanhat tiedemiehet olisi näin saatu käännytettyä naiiveilla sarjakuvilla, hah hah! :002: