Mutta:
Itseäni on häirinnyt yksi asia. Onko vika oman pääni sisällä ja minulla traumoja, joista en tiennyt, vai näkeekö joku muukin saman?
Minä pidän piirretyistä ja katson niitä paljon. Olen huomannut kuitenkin, että Disney käsittelee lapsille arkoja aiheita pahoin spykologioin.
- Pieni Merenneito - Isä ei hyväksy Arielin toilailuja ja halua tavata ihmisiä. Ariel tekee omat ratkaisunsa ja siksi ei koskaan voi palata takaisin perheensä luo. Isän hyväksymistä halutaan. - Onneksi Hard Core Andersseenin tekstistä ollaan poikettu lopun kohdalla. Ei muuten pystyisi sunnuntaileffana kattomaan...
- Leijonakuningas - Simban takia hänen isänsä kuolee, eikä saa tästä syysä laumansa hyväksyntää ja joutuu pakenemaan. Palaa kuitenkin takaisin ja voittaa perheensä luottamuksen.
- Tarzan - Kerchak meinaa listiä Tarzanin jo alkuvaiheilla, eikä hyvksy Tarzania perheenjäseneksi, ennen kuin on kuolemassa.
- Atlantis - Milo haluaa todistaa isänsä teorian todeksi ja kulkee hänen jalanjälkiään, tullakseen yhtä suureksi mieheksi, kuin isänsä
- Dumbo - Klassinen tarina - Vain äiti hyväksyy Dumbon tähän sirkusperheeseen. Kaikki muut hylkii.
- Toy Story - Näissähän Woody painii koko ajan sen asian kanssa, pitääkö Andy hänestä edelleen, vai hylkääkö Andy Woodyn.
- Pinoccio - Tarviiko enää edes kirjoittaa?
Hylkäämistä ja hyväksynnän puutetta. Isähahmo on aina etäinen ja tämän hyväksyntää halutaan.
Siis kuinka voidaan tehdä tällaisia leffoja lapsille? Ihmetyttää Grimmin ja Andersseenin sadut muutenkin, ni sit vielä leffaksi samanlaista. Tai no ei samanlaista. Sadut oli goree ja splätterii, mut nää leffat on spykolokisella tavalla kauheita.
Dreamworks duunaa ihan eri näkökulmasta noita leffoja. Verratkaapa esmes leffoja Tie ElDoradoon ja Atlantis. Samantapainen kaava, mutta henkilöhahmojen käsittely on erilaista.