Ei ole. On, ei ole. Siis Elämän tasolla.
Ohhoh. Joko sulla menee sitten paremmin, kuin 99.999...% ihmisistä, tai sitten sä et vaan näe.
Tässä esim ristiriita, dissaat goottiskeneä uniformukkaaksi, ja sitten itse kuitenkin ruokit samaa stereotyyppistä ajattelutapaa.
Ilmeisesti viittasit stereotypian ruokkimisella omaa pukeutumistani, etkä sitä että leimaan mustan nahkan ja niitit goottigenreen. Dissaan kaikkea, jossa pukeudutaan johonkin asuun vain siksi kun muut pukeutuu. Mulla on ollut "goottiuniformu" yllä siksi, koska itse pidän siitä tyylistä. Ja niitä pukuja, mitä pidän ylläni, vaikkakin niitä voisi uniformuiksi kutsua (lähestulkoon kaikkea asustetta näkee kyllä. Nuo vaatekauppiaat kun ovat tehneet kummallisen salaliiton, ja valmistaneet useamman kuin yhden kappaleen jokaista tuotetta ihan vaan voittojen maksimoimiseksi.) mutta niitä pidän ajasta ja paikasta riippumatta. Joskus harvoin tulee mietittyä, että sopiiko tuo tuonne, mutta sekin siinä tapauksessa, kun haluaa itseltään ongelmia pois. Esmes lenkkareita (ei sellaisia valkoisia - niitä en laittaisi jalkaani, kuin maksusta. Ja silloinkin riittävä hinta.) en pistäisi, jos klubille on matka. Haluan päästä niiden portsareiden ohi. En mene naamiaisiin, sillä en halua pukeutua hassuun asuun vain koska kutsussa lukee "kaikki hassut asut päälle ja iloinen ilme naamalle." En pukeudu metalli-iltamiin mustaan nahkaan siksi, että muutkin pukeutuu ja se sinne sopii, vaan koska pukeudun usein muutenkin niin. Joskus sattuu niin, että olen (
Kuten viimeeksi esmes Mael Mórdhan keikalla olin heijastinhousut jalassa, enkä mustassa nahkassa, kun ei vain huvittanut sinä päivänä pukeutua nahkaan. Tilaisuus olikin kunnon kuka-ei-kuulu-joukkoon. Itse en siitä kummosemmin välittänyt, mutta huomasin melko mielenkiintoisia ilmeitä goottien keskuudesta. Enkä erityisesti pue tapahtumia varten, vaan aamulla puen vaatteet ja illalla riisun - siksi usein vaatteeni on tilaisuuksien kanssa ristiriitaisia. Vaan joskus niitäkin on pakko valkata.)
Olet mielummin varma tuhosta, kuin epävarma onnesta. Kaipaat hyväksyntää, mutta et myönnä sitä. "Rehellisesti" avaudut kuinka olet itsekäs ihmisvihaaja, mutta näin siis olet "ainakin rehellinen" (et edes!). Se taas sisältää muiden dissausta, verrantona että muut olisivat jotenkin epärehellisiä, esim minä sanoessani haluavani pelastaa ihmisen. Olet myöskin puheittesi mukaan rakastettava ja lämmin ihminen. Ja siis misantrooppi. Eli verrantona keskitysleirin vartija, jota uunia tyhjentävät juutalaiset rakastavat.
Aikas muuten hyvin kirjoitettu ja analysoitu. Ihan noin pahasti en kyllä kärjistäisi. En välttämättä sanoisi olevani rakastettava, mutta avoin ja iloinen ulospäin. Ja kyllä minä voin tuon dissauspuolen allekirjoittaa, sillä uskon, että jokainen tekisi itsekkään ratkaisun jokaisessa kriisitilanteessa. En suoranaisesti halua dissata ja syyttää sormea, enkä myöskään halua ketään pakottaa tunnustamaan minun mielipidettä oikeaksi, mutta minä pysyn kannassani ja olen sitä mieltä, että sinäkin ajattelet 101% ajastasi itsekkäästi. Itsekkyys vaan voi naamioitua auttamiseksi ja jopa uhrautumiseksi. En pysty myöskään näkemään tuota keskitysleirin vartija vertausta mitenkään lähellekkään omaa kantaani.
Ehkä lähempänä olisi se jannu, jonka naapuriin on pystytetty keskitysleiri, eikä pyri vapauttamaan juutalaisia, muttei kyllä soita keskitysleirin vartijoillekkaan, mikäli havaitsee paon. Tuollaisessa tilanteessa en myöskään antaisi apua juutalaisille pakoa yrittäville, sillä keskitysleirin henkilökunta jos sen saisi tietää, olisin itse siellä asiakkaana tämän jälkeen. Ja mikäli henkilökunta pyytäisi minulta apua juutalaisten takaisin kiinnisaamiseksi, näyttelisin avuliasta, mutta tekisin niin vähän sen eteen, kuin mahdollista. (Sillä en haluaisi olla missään tekemisissä aiheen kanssa.) Vain oman nahkani pelastamiseksi. Syynä ihan yksinkertaisesti se, että keskitysleirillä on huomattavan paljon suurempi voima - ja tahto käyttää sitä - takanaan, kuin minulla. Vaarantaisitko itse henkesi siinä tilanteessa?
Ja tuo vartija juttu muutenkin. Olen ollut mertotunneleissa pyörimässä sellaset hassut haalarit yllä ja musta muovinen patukka vyöllä. En sopinut joukkoon, sillä en nauti lyömisestä, vaan käytin niin vähän väkivaltaa, kuin mahdollista. Silloin kun olin yksin jollain asemalla, ei siellä ollut järjestyshäiriöitä niinkään paljon, eikä niiden vähäisten häiriöiden aiheuttajatkaan oikein aiheuttanut ongelmia. Kummallista oli, että aina kun oltiin pareittain tai kolmisin, oli niitä painitilanteita huomattavasti useammin. Samat henkilöt jostain syystä varmaan tykkää hyökätä mieluummin usean vartijan kimppuun, kuin yksinäisen. Enkä jaksanut olla kiiskenä sillä toisella rannalla, joten lopetin työt. Ehkä olisi pitänyt lukea "Taisteluni" tai hengata Itiksen Gazissa, jotta olisi taas se työ maittanut.
Ja tuo esimerkki, jonka Varvana kirjoitti siitä kyydistä ja äidistä ja lapsesta on kyllä tavallaan käsitelty aikaisemmin. Väittäisin, että jokainen siinä tilanteessa käyttäytyisi itsekkäästi. Kukaan ei uhrautuisi, ellei itse siitä hyötyisi. => Onko se silloin uhrautumista, vai maksamista? Äiti, joka laittaa lapsensa kyytiin ajattelee lajin säilymisen kannalta - ei välttämättä tietoisesti. Äiti, joka menee itse ajattelee itsensä säilymisen kannalta. Henkilö, joka menee mieluummin itse, kuin päästää kumpaakaan ajattelee myös itseään. Joka päästää taas jomman kumman heistä niin... no tämä lause tulisi rönsyilemään ehtolauseineen lajin säilymisestä, taivaspaikoista, omantunnon puhtaudesta yms. asioista melko laajaksi. Päätelkää itse ja lukekaa vaikka aikaisempia kommenttejani.
Herää pahvi! Sä olet ajatteleva ihminen (ja sellaisena jo pelastunut), joka ei uskalla myöntää rakastavansa maailmaa ja kaikkia, koska se ei ole nyt muotia, eikä loogista, eikä mitään sellaista, minkä voisit todentaa, pilkkoa ja analysoida!
Aina ei voi voittaa - ei edes joka kerta. Rakastan elämää. Vihaan elämää tuhoavaa. Itse en ole Teuvo, joten en voi rakastaa kaikkia. Uuden henkilön tavatessani otan lähtöarvoksi, ettei hän ole vihamielinen, ellei hän niin käyttäydy. Pyrin pitämään sen kannan, jolloin oma käyttäytymiseni on myös positiivista, jolloin itse olen helpommassa asemassa. Ja paineen alaisuudessa pyrin pitämään malttini. Ehkä se tilanne on sellainen, mistä itse saan jotain sadistista tyydytystä, kun jollain menee hermot ja menee raivoamiseksi, mutta itse pidän viileyden. Jotenkin tunnen olevani henkisesti yläpuolella. Hm. kai kaikilla on se oma sadistinen puolikin. Muuten en saa tyydytystä opastamisesta, ohjaamisesta tms. kouluttamisesta. Omia mielipiteitä esitän kyllä, mutta en pyri muuttamaan muiden elintapoja. En katso, että se on minun velvollisuus, eikä minulla siihen ole oikeuttakaan.
Mikäli joku henkilö saa minut raivon valtaan, petyn itseeni. Miksi en pystynyt pitämään malttiani? Miksi olen heikko? Esmes meillä on työpaikalla kaksi henkilöä, joiden kuolinilmoituksen lukisin mielelläni lehdestä. Kumpikaan näistä henkilöistä ei tiedä, että - (uskaltaisinko sanoa jopa vihaan?) - en pidä heistä. Minulle ei ole edullista antaa mielipidettäni heistä ilmi, sillä he eivät kummoisesti tule häiritsemään minun työskentelyäni. Minun työilmapiiriäni häiritsisi, mikäli olisi julkisessa tiedossa se fakta, että en pidä heistä. Jätän siis kertomatta, siksi että vaikutus olisi pelkästään negatiivinen. Muutenkin välittömässä läheisyydessäni olevia negatiivisia asioita en anna ilmi, ellei siitä ole minulle hyötyä. Eli jos haluan korjata jonkun, jonka koen aiheuttavan minulle vääryyttä, niin silloin. Muussa tapauksessa vältän tämän ilmaisua, sillä se vain vaikeuttaisi omaa elämääni.