<päätöntää kiehumista>
seuraava kommentti on enemmän tai vähemmän suora siteeraus mtv3:n (kas kummaa) 45 minuuttia ohjelmasta (aiheena väkivaltaiset tietokonepelit ja kyseessä on jutun päättävä yhteenvedonomainen lause): "... jotain asiasta kertoo se, että vanhemmat kauhistuvat peleissä olevasta väkivallasta, mutta nuoret eivät reagoi mitenkään."
</päätöntää kiehumista>
Tuo särähti kyllä minunkin korvaani. Onko toimittajakoulussa jokin tarkkailuluokka, jolta tämänkin jutun tekijä on karannut. Eli ongelma on tässä:
<spekulointia oikein urakalla>
Lyhyellä iskulauseella halutaan iskostaa katsojan mieleen helposti muistettava ja katsojan helposti kritiikittä hyväksyttävissä oleva asia mukaillen ajatusmallia "näinhän se on, väkivaltainen peli tekee pelaajasta väkivaltaisen". Oletan, että jokainen vanhempi on huolissaan lapsestaan (näin tulisi olla, valitettavasti niin vain ei ole). Vanhempien kyky kasvattaa lapsiaan ymmärryksellä, lämmöllä ja RAKKAUDELLA on kuitenkin hämärtynyt valtavasti. Joko ei ole aikaa tai ei ole yksinkertaisesti HALUA tai KIINNOSTUSTA. Niinpä väsyneenä vanhemmat taas tulevat töistä kotiin ja lösähtävät telkkarin ääreen imemään "tietoa". Ongelma ei ole siinä, että lapsi käyttää tietokonetta, pelaa väkivaltaisia pelejä. Kysymys on siitä, että kumpikaan (jos niitä on kaksi) vanhemmista ei ole tullut pitkään aikaan kysymään "Mitä sinulle kuuluu, miten sinä voit", tai jos ovat kysyneetkin, niin vaivaantunut jälkikasvu on vain kuitannut asian nopeasti "kaikki ok, ei täs mitään". Niinpä tämän suurempiin ponnisteluihin vanhempien taholta ei edes vaivauduta vaan asia jätetään sikseen. Mitään kummallista ei näetä siinä, että a) lapsella voi olla paha mieli kaiken aikaa tai että b) lapsi voi pitää tätä normaalina, koska näin on aina ollut.
Sitten yksi kaunis päivä äiti tai isä (tuskin) tulee seuraamaan pojan (tod. näk.) pelaavan Soldier of Fortune 2:sta, ruudulla uhria viipaloiva pikseliveitsi ja kaikkialle roiskuva pikseliveri ovat totta helvetissä kenestä tahansa normaalista työssäkäyvästä vanhemmasta varmasti järkyttävä näky. Ensireaktio voi olla tietokoneen käytön kieltäminen, pelin poistaminen koneelta tms. Mitään sensuuntaista kuin "oliko toi ruudulla silvottu tyyppi joku vihollinen", "oliko se sun tuttu". Vanhempien voi olla vaikeaa hyväksyä sitä tosiasiaa, että he, ihan jokaisena päivänä vuodessa alistavat lastaan. Toisaalta, lapsi ei myöskään kysyttäessä uskalla sanoa äidille tai isälle päin naamaa, että nämä kohtelevat häntä huonosti, että hän voi pahoin heidän läsnäollessaan tai heidän käytöksensä vuoksi. Kuinka tämä olisikaan mahdollista - vanhemmat ruokkivat, varustavat, majoittavat ja antavat jopa rahaa lapselle. Tämä on varmasti jo riittävä kynnys sille, että lapsi uskaltaisi kyseenalaistaa vanhempien toiminnan oikeellisuuden tai hyväksyttävyyden puhumattakaan siitä että se uskallettaisiin tunnustaa.
Mitä sitten voitaisiin tehdä? Yksi helkkarin hyvä tapa on asioista puhuminen. Kädet nyrkissä ja naama punaisena murhanhimoinen ilme kasvoillaan oleva isä ei kuitenkaan ole se paras kohde avautua. Vanhempien ON hankittava takaisin lastensa luottamus, sillä ilman tätä voi tyystin unohtaa sen, että lapsi voisi oikeasti kertoa häntä vaivaavista ongelmista. Vanhempien hälyytyskellojen tulisi soida silloin kun lapsen kertoessa ongelmistaan mikään negatiivinen tunne vanhemmissa lasta kohtaan ei synny ts. mikäli lapsi ei todella uskalla kyseenalaistaa vanhempiensa toimintaa.
</spekulointia oikein urakalla>
Lopuksi viittaus jUSSin kirjoittamaan lainaukseen: tutkittiinko vanhempien reaktioita heidän pelatessa samaa peliä? Voisin lyödä vaikka toisesta kassistani vetoa, että sama murhanhimo kiiltäisi vanhempien silmissä heidän tiputtaessaan vihollisia kiikarikiväärillä peliä pelatessaan.
Joku muuten voisi keksiä esim. mihin asiaan "aikuisten maailmassa" aikuiset suhtautuvat tyynen passiivisesti, ja joka järkyttää lapsia. Veikkaan että näitä asioita on monta.
Katsoin tuon Päivärinnan ohjelman (koska Susanne on seksikissa!), koska aihe oli kiinnostava. Keskustelun spekulointityyppinen tapa käsitellä asioita oli käsittämätön. Asioista puhuttiin kuin ne eivät olisi ohjelmassa keskustelijoiden omia ongelmia. Siis keskustelun sävy oli enemmänkin "minä suojelen sinua tältä" kuin "näin minä KÄYTTÄJÄ/ KIRJOITTAJA suhtaudun asiaan". En muista kuka ohjelmassa sanoi, mutta lause oli jotakuinkin "ainakin näillä suomalaisilla keskustelupalstoilla pitäisi olla jonkinlainen kontrolli". Lääkettä, tapaa tai käytäntöä tähän ei kuitenkaan osattu antaa. Torianalogiakin oli kohtalaisen huvittava. Tuskin kukaan studiossa olleista menee alkoholi- ja pirihuuruisen skinijengin kanssa "keskustelemaan". Ehkä tuon torianalogian toinen pettävä tekijä oli viestin välitystapa, joka naamatusten tapahtuu ~90% muulla kuin painoittamattomalla puheella.