Tunteiden ja kokemusten kokemisessa olennaista on mielestäni tietynläinen "vääristymättömyys", ts. aistit ja järki toimivat ihmisen default-asetuksilla (jotka tosin voivat vaihdella poikkeusyksilöiden kohdalla, ja ovat kuitenkin aina yksilöllisiä).
Vaihdella nimenomaan. Nuo "defaultit" on ihan hyvä tapa käsitellä asiaa abstraktilla ja henkilökohtaisella tasolla, mutta tuskinpa sellaisia oikeasti on olemassakaan, ainakaan kovin tarkasti määriteltyinä. Vaihtelevat varmasti sekä synnynnäisesti, että kokemuksen myötä (ympäristön vaikutuksesta).
Mitä sanotaan vaikkapa sellaisista pitkäikäisistä kulttuureista, joissa jonkin voimakkaan psykedeelin nauttiminen on ollut aivan olennainen osa uskonnollista kokemusta ja sen kautta tärkeimpiä yhteisöä ja sen jokapäiväistä elämää ylläpitäviä voimia? Eiköhän tällöin liene kyse melkoisen perustavanlaatuisesta toiminta-asetuksesta.
Esimerkkejä on tietysti koko skaala, tuo oli ääripäästä. Erilaisissa kulttuureissa erilaiset yksilöt tunkevat sisäänsä erilaisia aineita. Joku saattaa jossain vaiheessa elämäänsä sisällyttää jonkun entuudestaan oudon aineen nauttimisen normaaliksi osaksi omaa olemistaan. Mitkä tapaukset näistä ovat "vääristymättömiä" ja kuka on tiedollisesti oikeutettu tämän rajan eri tapauksissa vetämään?
Länsimainen kulttuuri alkaa olla arvoiltaan ja muilta osin niin pirstaloitunutta ja epäyhtenäistä, että normaaliuden määritteleminen on erityisen vaikeata. Tervettä yksilöä ei olekaan, on vain puutteellisesti tutkittuja.
'Vääristymättömän' määrittely on siis erittäin ongelmallista ja yleisten tai edes (toista) yksilöä koskevien toimintasuositusten muotoilu sen pohjalta taas on helposti väkivaltaista ja vaarallista. Jonkinlaisena henkilökohtaisena ohjenuorana idea vääristymättömästä ja terveestä elämästä sen sijaan toimii varmasti hienosti. Voipi toimia avun tarpeessa olevan tilanteen arvioinnissakin, mutta yleisemmin ja pyytämättä tyrkytettynä toimintaohjeena tuo olisi kuitenkin melko arveluttava.