Riitelyn tarpeellisuudesta

40 posts, 2 pages, 13,799 views

Avatar
#21 • • Juho Kahilainen Guest
Ja privaviestit käyvät kuumana... Jotta pääpointti pysyisi selvänä, tässä pari viestinnän teoriaa ajatusten herättelylle.

"Konsensuksen ajatellaan olevan avain menestykseen. Konflikteja ja linjariitoja vältellään viimeiseen saakka ja niiden syntymistä pidetään epäonnistumisen merkkinä. Organisaation yhtenäiskulttuuria pyritään pitämään yllä iskulauseilla, joissa tehdään yhdessä, mennään eteenpäin yhdessä ja voitetaan yhdessä. (...) Avoimia kiistoja vältellään eivätkä osallistujat vaikuta kovin kiinnostuneelta käsiteltävistä asioista. (...) Seurauksena ei kuitenkaan ollut aito harmonia, vaan organisaatiokulttuuri, joka jakautui kahtia, näkyvään ja piiloiseen. Näkyvässä organisaatiokulttuurissa ongelmia ei tunnustettu ja silloinkin, kun niitä ilmeni, ne käsiteltiin 'haasteina'. Ketään ei haluttu ärsyttää ja erimielisyyksien nouseminen avoimiksi konflikteiksi estettiin tehokkaasti. Pinnan alla tyytymättömyys ja epäluulo kuitenkin kasvoivat. (...) Luova kaaos syntyy usein luonnollisesti, kun organisaation tielle tulee vaikeuksia. Kaaosta voidaan kuitenkin myös tuottaa tietoisesti luomalla 'kriisitunnelmia' organisaation jäsenten keskuuteen. Sen avulla voidaan saada jäsenet identifioimaan ongelmia ja etsimään niihin luovia ratkaisuja." (Tuomo Mörä kirjoituksessaan Konsensuksen taakka, Aula & Hakala: Kolmet kasvot, sivut 20-21)

Mörän kirjoitus kuuluu siis yhteisöviestinnän tutkimukseen,
joka käsittelee siis organisaatioiden ja yhteisöjen viestintää.

"Hiljaisuuden spiraali. (...) Teoria olettaa, että ihminen luonnostaan pelkää yhteisön hyljeksintää. Tämä saa meidät tarkkailemaan muiden mielipiteitä, ja arviomme muiden mielipiteistä vaikuttaa omaan käytökseemme: siihen, miten kerromme julki tai jätämme sanomatta kantamme. Näin tullaan tilanteeseen, jossa kaksi ihmistä voivat esittää toisilleen kannattavansa vaikkapa pakolaisten maastakarkoitusta (koska luulevat enemmistön kannattavan sitä), vaikka molemmat itse asiassa vastustavat sitä. Erityisen merkittävä tämä mekanismi voi olla silloin, jos jokin ryhmä onnistuu julkisuudessa esittämään, että mielipiteet ovat kääntymässä sen taakse: voi syntyä eräänlainen maanvyörymäilmiö." (Risto Kunelius: Viestinnän vallassa, sivu 128)

Tämä teoria sijoittuu joukkoviestinnän tutkimukseen.

edit: typo

[ 19 February 2002: Message edited by: Juho Kahilainen ]
Avatar
#22 • • Inka-Ri Guest
Ihmeellistä keskustelua täällä tosiaan käydään...
Miksi ihmeessä "skene on liian iso"? Missä ja keissä ihmisissä menee se raja, jonka takaa ei saa enää konemusiikin ihmeelliseen maailmaan kurkistella?

Olen silloin tällöin kokenut, että elektronisen tanssimusiikin ympärillä pyörivät eri alakulttuurit istuvat aika paljon omissa hiekkalaatikoissaan ja huutelevat välillä toisilleen, sekä herjaa että kohteliaisuuksia. Sinänsä harmillista, sillä mikäpä sen kiintoisampaa kuin käydä monissa erilaisissa bileissä kuuntelemassa mitä erlaisempaa musiikkia. Mielestäni ei ole tarpeellista millään lailla "luokitella" tarkemmin kuulumisiaan johonkin tiettyyn skeneen, jotta saataisiin järjestystä maailmaan. Iloisesta sekamelskasta syntyy uusia hedelmiä.

Tämä palsta on mitä oivallisin sulatusuuni suuren jäsenmääränsä vuoksi..eihän sitä tarvitse sen kummemmin seurata hymiösanahymiö -keskutelua jos sellainen ei kiinnosta.
Avatar
#23 • • jUSSi Guest

Originally posted by Juho Kahilainen:
"Konsensuksen ajatellaan olevan avain menestykseen. Konflikteja ja linjariitoja vältellään viimeiseen saakka ja niiden syntymistä pidetään epäonnistumisen merkkinä. Organisaation yhtenäiskulttuuria pyritään pitämään yllä iskulauseilla, joissa tehdään yhdessä, mennään eteenpäin yhdessä ja voitetaan yhdessä. (...) Avoimia kiistoja vältellään eivätkä osallistujat vaikuta kovin kiinnostuneelta käsiteltävistä asioista. (...) Seurauksena ei kuitenkaan ollut aito harmonia, vaan organisaatiokulttuuri, joka jakautui kahtia, näkyvään ja piiloiseen. Näkyvässä organisaatiokulttuurissa ongelmia ei tunnustettu ja silloinkin, kun niitä ilmeni, ne käsiteltiin 'haasteina'. Ketään ei haluttu ärsyttää ja erimielisyyksien nouseminen avoimiksi konflikteiksi estettiin tehokkaasti. Pinnan alla tyytymättömyys ja epäluulo kuitenkin kasvoivat. (...) Luova kaaos syntyy usein luonnollisesti, kun organisaation tielle tulee vaikeuksia. Kaaosta voidaan kuitenkin myös tuottaa tietoisesti luomalla 'kriisitunnelmia' organisaation jäsenten keskuuteen. Sen avulla voidaan saada jäsenet identifioimaan ongelmia ja etsimään niihin luovia ratkaisuja." (Tuomo Mörä kirjoituksessaan Konsensuksen taakka, Aula & Hakala: Kolmet kasvot, sivut 20-21)

Mörän kirjoitus kuuluu siis yhteisöviestinnän tutkimukseen,
joka käsittelee siis organisaatioiden ja yhteisöjen viestintää.



Ihan hyviä pointteja ja tietyssä määrin totta, mutta seurattuani tätä foorumia lähes perustamisesta asti minä uskon, että keskiverto sukankuluttaja täällä ei välttämättä ole edelläkuvatun kaltainen lammassielu. Mutta ihan hyvä että tästäkin puhutaan, koska Mörän kirjoituksessa maalaama konsensuksen rappio on mahdollista myös täällä. Aika ajoin on hyvä tuulettaa pölyt pois kaapin nurkista, eikä vain ihastella näennäistä yhtenäisyyttä.

Tällä perusteella ei kuitenkaan pidä rajoittaa tänne kirjoitettavien viestien sisältöä niin kauan kuin viestit muuten ovat forumin ohjeiden mukaisia.
Avatar
#24 • • pHaze Guest
Ei sillä PLURilla ole tarkoitus imho hiljentää mitään keskusteluita, enkä kyllä suoraan sanottuna juuri muista tuonsuuntaista kommentointia edes nähneeni. Kuitenkin, tässä tapauksessa on erittäin tervettä muistaa tuo Respect asioista riidellessä/tapellessa/keskustellessa, koska melko takuuvarmaa on, että myös vastapuolella on puheissaan jokin pointti eikä tämä soita suutaan vain lämpimikseen. Palatakseni hieman takaisin Platinum Awarsin alla käytyyn keskusteluun, myös Vanhoilla Parroilla on syytä kunnioittaa uusia naamoja, ei vain päinvastoin. Kunnioitus syntyy pitkälti kunnioituksesta, älä odota sitä jos et ole sitä itse valmis jakamaan. Mikä ihme muka tekee 10v skenessä mukana olleesta tyypistä paremman ihmisen tai skenemiehen kuin 1v olleesta? Se että tällä on ikänsä puolesta ollut 9v enemmän aikaa opetella? Olisitko itse huonompi ihminen jos olisit syntynyt sen 9v myöhemmin? Hohhoi...

Ja mitä tulee skenen jakamiseen ja karsinoimiseen, niin kuulostaa kyllä aika typerältä. Ensin meinataan jakaa ihmiset eri ryhmiin ja sen jälkeen dissataan uudisreivaajia, jotka eivät tiedä muusta kuin polkasta. Tuon asian ristiriitaisuutta ja absurdiutta tuskin tarvitsee edes selittää. Iso osa näistä ihmisistä ehkä häviää skenestä 2v aikana eivätkä ikinä tule "skeneveteraaneiksi", mutta kuinka suuri prosentuaalinen osuus niistä, jotka 10v sitten innostuivat sen ajan trendistä, on vielä mukana? Tälle skenelle sen suurimpia rikkauksia ovat juuri sen monipuolisuus, vaihtelevuus, monikulttuurisuus, avoimuus ja suvaitsevaisuus ja tuonko te haluatte viedä pois kääntämällä eri konemusiikin genret lähestulkoon toisiaan vastaan ja kilpailutilanteeseen? Tuntuu jo ajatuksenkin tasolla samalta kuin ampuisi itseään haulikolla jalkaan ihan vain kokeillakseen että sattuuko se.

Nim. toisen sukupolven uudisreivaaja, kiksudeejii, joka on aloittanut konemusiikkiuransa hardcoren ja gabban kuuntelulla, käynyt bileissä '94-95 kieppeiltä asti, kuunnellut konemusaa 10v. Eli toisinsanoen täysi turisti vielä 5v sitten.

[ 19 February 2002: Message edited by: pHaze ]
Avatar
#25 • • vaavu Guest
Kuka vielä muistaa sen "kiksu vs. hardhouse" -topicin vuoden 2000 loppupuolelta? Koskapa ilmeisesti moderaattorilinja ei silloin ollut vielä niin hioutunut, se topikki ehti elää useiden satojen viestien ajan. Täytyy sanoa, että se oli ehdottomasti surkein ja jankkaavin topic Platinumin historiassa. Ja toimii erittäin hyvänä varoittavana esimerkkinä siitä mitä tapahtuu jos skenen sisäisen väittelyn annetaan rehottaa vapaasti.

Mitä tulee noihin Juhon esittelemiin viestinnän teorioihin, yksi seikka kannattaa huomioida. Useimmat viestintätilanteista kertovat teoriat olettavat, että viestintä tapahtuu kasvotusten, tai ainakin niin että osapuolet tietävät toistensa nimet. Webin kaltainen anonymiteetti mahdollistaa aivan toisen tasoisen fleimauksen kuin mitä ihmiset tekisivät naamasta naamaan. En ole nähnyt yhtäkään sähköposti/www/nyyssi/whatever -palstaa, jossa riitely silloin tällöin ei menisi alta nanosekunnin täysin asiattomiksi loukkauksiksi puolin ja toisin. Yhdessäkään en ole kohdannut sellaista tilannetta, että hymistellään puolin ja toisin tukahduttavan konsensuksen nimissä.

Ero riitelyn ja väittelyn välillä on hiuksenhieno mutta tärkeä. Hyvä väittely on yksi elämän suurista huveista, mutta se vaatii tiettyjä ominaisuuksia pysyäkseen laadukkaana. Joko asianosaisten on osattava kypsästi pitää tunteensa kylminä ja argumenttinsa asiallisina, tai sitten tarvitaan erotuomareita jotka viilentävät liian kuumana käyvää keskustelua. Jos väittelyn annetaan rehottaa täysin vapaana, se useimmiten suistuu riitelyksi. Ja riitely taas ei edistä kenenkään asiaa puolin ja toisin, vaan yleensä johtaa vain mielipahaan ja suuttumukseen. Väittelyn lopputuloksena saattaa jopa joskus ehkä joku tarkistaa katsantokantojaan, riitelyn seurauksena kaivaudutaan vaan syvemmin rintamalinjoihin.

Kaikki moderaattorien rajoitukset, joita itse olen nähnyt, ovat olleet juuri nimenomaan riitelemisen toppuuttelemista. Väittelyt ovat, niin kauan kuin ne pysyvät asiallisella tasolla, saaneet jatkua täysin vapaasti puolin ja toisin, ilman minkäänlaisen konsensuksen häivääkään. Ajoittain voimakkainakin velloneista mutta kuitenkin loppujen lopuksi hallinnassa pysyneistä topikeista hyviä esimerkkejä ovat päihde- ja yhteiskuntatopikki (vaikka varmasti löytyy ihmisiä jotka ovat kanssani tästä eri mieltä). Näistäkin suuri kiitos kuuluu moderaattoreille.

Ristiriitojen paljastamiselle ei ole minkäänlaista erityistä tarvetta, ne paljastuvat kyllä itsestään tämänkaltaisessa mielipiteidenvaihdossa.
Avatar
#26 • • ville Guest
suuri kiitos kaikille moderaattoreille, jotka ovat monesti puhaltaneet pelin poikki.

Hyvin pieni ja erittäin heterogeeninen ryhmä onnistuu (todistetusti) saamaan mitä ihmeellisimmistä asioita täysin naurettavia riitoja. Vuoroin löydään vyön alle ja kirjoitetaan täysin alatyylisesti ja loukkaavasti. En edes halua tietää mihin tämän forumin 3000päinen yleisö pystyisi.

Tämän forumin ehkä suurin plussa on positiivinen yleisilme. Tänne ei tulla riitelemään ja dissaamaan vaan kirjoittamaan mielipiteitä ja viettämään aikaa (ainakin suurimmaksi osaksi). Ainakaan itse en jaksaisi lukea tätä forumia jos suuressa osassa topicceja ristiriidat kehittyisivat riitelyksi. Juuri näin on käynyt fi-ravella, enkä ikävä kyllä tiedä yhtään ihmistä, joka nauttisi fi-raven nykyisesta ilmapiiristä.

Itse olen hyvin ehdoton. Lähes jokaisessa postauksessa varon mitä tänne kirjoitan, sillä tiedän, että omat jyrkät mielipiteeni aiheuttaisivat turhaa flametusta. Toivottavasti muutkin katsovat mitä tänne kirjoittavat.

Hyvää työtä moderaattorit. Omasta mielestäni riidanhaastajat ja varsinkin henkilökohtaisuuksiin menijät voisivat saada muutaman varoituksen jälkeen elinikäisen bannin omalla nickillään forumiin.

Nyt plattarin lukeminen on iloinen asia, toivottavasti tämä ei muutu tulevaisuudessa :)
Avatar
#27 • • mmm... Guest

Originally posted by jUSSi:
Jos joku haluaa viestiä kaikenmaailman teorioiden mukaan niin tervemenoa muualle. Tämän huomaa jo yhteiskunta/yksilönvalinta -topikin "hurjasta" suosiosta (lukikohan sitä koskaan enempää kuin ne samat 20 henkilöä?) Siellä voidaan sitten keskustella lisää kaikenmaailman hienouksista. Filosofointi/bessesrwisseröinti/maailman parannus kannattaa jättää niihin muutamaan topikkiin mitkä ovat syntyneet. Tämä on kuitenkin ensisijaisesti bilekansan kokoontumispaikka ja bilekansa puhuu niistä aiheista mitkä sitä kiinnostaa (ja ne 20 puhuu niissä omissa topikeissaan pa*kaa

Tämä on paikka erilaisille ihmisille eri lähtökohdista. Tämä on suomalaisen Skenen(tm) sulatusuuni. Sulaudu tai sinut sulautetaan. Jokainen tuo oman pikantin lisänsä tähän.



"Paikka erilaisille ihmisille..." nimenomaan! Siksi en voikaan olla ihmettelemättä, että tuossa ylempänä käsket asioita syvemmälle perusteisiin ajattelevia rajoittamaan heille tyypillisen kirjoittelun muutamaan topickkiin tai painumaan pois!?!?!? "Bilekansa puhuu niistä aiheista mitkä sitä kiinnostaa" mutta bilekansahan ei oo mikään yksi kökkö vaan joukko erilaisia ihmisiä, joita kiinnostaa kuitenkin hiukan eri asiat tai samat asiat eriasteisesti.

Itse kuulun niihin asioita liian pitkälle ajatteleviin haaveilijoihin, kuten taas näkyy . Pyrin suhteuttaan tyylin aiheeseen ja kirjoittaan yleistajuisesti, en nimiä/teorioita pudotellen. Jos se jostakusta kuitenkin tuntuu liialliselta niin toivon todellakin saavani rakentavaa palautetta, en käskyä painua johonkin yksilönvalintatopiciin tai kokonaan pois. En minäkään oo häätämässä luonteeltaan "pinnallisempia" ihmisiä erilliseen kivaahymiöoli-topiciin tai määrittelemässä heitä "bilekansan" ulkopuolelle.

[ 20 February 2002: Message edited by: mmm... ]
Avatar
#28 • • Ana-- Guest
En kyllä myöskään käsitä ihan tätä 'scenen' käsitettä...
kuka kuuluu sceneen ja kuka ei? ja miten voidaan puhua
'scenen' eriytymisestä ja lähentymisestä? Ihan kuin ky-
seessä olisi joku kerho mihin liitytään ja mistä voi erota.
Kuuluuko läyliäisissä asuva teknoa diggaileva himassaan
musaa tuottava guru joka EI lue plattaria skeneen?

hm. hankalia aiheita.
Avatar
#29 • • tenor Guest
Täällähän tapellaan jatkuvasti ilman moderaattorien puuttumista asiaan. big deal. ei mua haittais joku kiksu vs hardhouse topikkikaan - kun täällä sitä ei tarvitse lukea jos ei halua. fi-ravellahan kaikki postaukset tulevat kaikille, jolloin ihmiset eivät voi keskenään jauhaa samasta asiasta maailmanloppuun asti (on se aihe sitten kiksu vs hardhouse vai yksilönvalinta)
Avatar
#30 • • jUSSi Guest

Originally posted by mmm...:
"Paikka erilaisille ihmisille..." nimenomaan! Siksi en voikaan olla ihmettelemättä, että tuossa ylempänä käsket asioita syvemmälle perusteisiin ajattelevia rajoittamaan heille tyypillisen kirjoittelun muutamaan topickkiin tai painumaan pois!?!?!?



Otit hieman yksioikoisesti tuon sanomani. Sen oli tarkoitus olla erittäin ironinen. Ei tarkoitukseni ollut käskeä ketään mihinkään karsinaan vaan yritin sanoa, että se filosofian puhuminen kannattaa keskittää muutamaan topikkiin, koska jos ideat/teoriat jakautuvat kaikenmaailman plur/hymiö/rox-topikkeihin kukaan ei pääse koskaan kiinni siihen ajatuksenjuoksuun mikä kirjoittajilla oli. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii huumekeskustelun ja yhteiskunta-ajattelun rajoittaminen yhteen topikkiin. Toinen hyvä syy muutamaan topikkiin keskittymiselle on potentiaalisten lukijoiden määrä... tuo yhteiskunta-topikki ei taida olla niitten luetuimpien topikkien joukossa, jos mukaan ei lasketa sinne kirjoittelevaa pientä joukkiota. Koko kommentti perustuu siihen, että näitä filosofointi-topikkeihin kirjoittelevien määrä on paljon pienempi kuin plur-hymiö-pileet-rokkas-topikkeihin kirjoittelevia, joten jutut kannattaa keskittää, että niissä pysyy jokin tolkku mukana.

Originally posted by mmm...:
"Bilekansa puhuu niistä aiheista mitkä sitä kiinnostaa" mutta bilekansahan ei oo mikään yksi kökkö vaan joukko erilaisia ihmisiä, joita kiinnostaa kuitenkin hiukan eri asiat tai samat asiat eriasteisesti.



Aivan, bilekansa (huono sananvalinta, mutta jolla tarkoitin plattarin käyttäjiä) puhuu siitä mikä sitä kiinnostaa. Tällä tarkoitin sitä että kaikki plur/hymiö/rox-topikit ovat yhtä oikeutettuja elämään plattarilla kuin besserwisseröinti/filosofointi -topikit, niin kauan kuin joku jaksaa sinne kirjoittaa.


nimim. "pitäisi varmaan opetella itseilmaisua hieman lisää"
Avatar
#31 • • Samus Aran Guest

Originally posted by Analogia:
Kuuluuko läyliäisissä asuva teknoa diggaileva himassaan
musaa tuottava guru joka EI lue plattaria skeneen?



kyllä.
Avatar
#32 • • Gi@na Guest
Ottaen kantaa kommentteihin jotka koskevat Platinumin keskustelun tasoa:
Yhä useammalta taholta olen kuullut lauseen 'Platinum on kadottanut särmänsä' ja 'En ole kirjoittanut sinne mitään pitkiin aikoihin, johtuen turhista postauksista ja epämääräisistä topiceista'.
Ehkä nuo kommentit kertovat itsessään jo jotain...

Kuten on jo todettu, on totta, että nämä 'uudisreivaajien' jotkut postaukset voivat tuntua turhauttavilta, jopa ärsyttäviltä. Mutta tuskin kukaan on seppä syntyessään, sallittakoon tuo vanha sanonta... Paremmin asioista perillä olevien lukijoiden on vain kärsittävä ja odotettava tämän sukupolven 'jalostumista' tietäväisemmäksi.

Itse en pidä riitelyä tarpeellisena, mutta ilman kriittistä keskustelua ei totuus tule esille!!!
Ja jotenkin tuntuu siltä, että ihmiset ovat täälläkin nykyään liian kärkeviä hyökkäämään toisiaan vastaan, jos joku uskaltautuu kritisoimaan jotakin seikkaa. Ei kaikkea pidä ottaa niin henkilökohtaiseksi. Tässäkin topicissa on viittauksia tuollaiseen käytökseen.
Avatar
#33 • • funkyboy Guest

Originally posted by Gi@na:


Paremmin asioista perillä olevien lukijoiden on vain kärsittävä ja odotettava tämän sukupolven 'jalostumista' tietäväisemmäksi.



Mitä se tarpeellinen tieto sitten on? Joku käyttäytymis etiketti plattarissa vai? Se joka rikkoo etiketin on uudisreivaaja vai? Tarkoitatko nyt todella plattari vai koko kulttuurin tietämystä?
Avatar
#34 • • Gi@na Guest

Originally posted by funkyboy:
Tarkoitatko nyt todella plattari vai koko kulttuurin tietämystä?



Ei Plattarissa mitään omaa tietämystään ole, tai en ainakaan usko, että sellaista tarvitaan. Saatikka varsinaista etikettiä, jokainen ottakoon vastuun sanomisistaan.
Tarkoitin tuolla sitä ihan normaalia ajattelun ja tiedon kehitystä joka väistämättä tapahtuu jokaisella sen jälkeen kun alkaa bileissä käymään. Ehkä tarkoitin myös iän tuomaa kypsyyttä (tosin, kelle tuo kelle ei).
Avatar
#35 • • mmm... Guest

Originally posted by jUSSi:
nimim. "pitäisi varmaan opetella itseilmaisua hieman lisää"



Keskustelu tarkentaa... Oma tulkitseminenkin on tosiaan aina enemmän tai vähemmän pirun-raamatun-lukua. Mut selväksihän tuokin tuli ja samoilla linjoilla liikutaan. Itse halusin sanoo oman asiani ihan muutenkin, kun joskus aina tuntuu että se "älä nyt vittu heti ota noin tosissaan" on yleensäkin vähän turhan herkässä.

Tuosta forumin tasosta kun on ollut puhetta niin minusta on suorastaan ällistyttävää miten itsetutkiskeleva, kriittinen, asiallinen ja samalla ei kuitenkaan ihan kankijäykkä henki täällä tuntuis olevan.
Avatar
#36 • • Ana-- Guest
Jep. Mutta toisaalta, henkilökohtaisesti ainakin muo vitut-
taa paljon enemmän huono kielioppi ja tyhmät yhdyssanavir-
heet kuin erilaiset (ehkä jonkun mielestä pöljätkin) mieli-
piteet. Speak you'r mind! Rehellisyydellä ei kavereita saa
mutta ainakin hyvän omantunnon.
Avatar
#37 • • Anonymous Guest

Juho Kahilainen:
Esimerkkinä mainittakoon topic, jossa Sasha F:n kerrottiin varastaneen erään suomalaistuottajan raitoja tältä liiemmin lupia kyselemättä... ...Eiköhän asia olisi kannattanut selvittää ja puida perinpohjaisesti?


Ante:
- onko skene Suomessa niin suuri ja kulkeeko tieto niin huonosti, ettei tästä tapauksesta ja Sasha F:n toiminnasta alan henkilöt tietäisi mitään? Miksi muuten repostella asiasta ryhmässä, joka on haastajan ja haastetun välinen juttu? Maailma on paska paikka ja kusipäitä löytyy aina - muutu itse ja hyväksy muut.


Sinäkö Ante hyväksyisit henkilön joka varastaa sinulta? Voitko silmiin katsoen väittää, edellä mainittuun tapaukseen erityisemmin viittaamatta, ettet nostaisi asiasta mekkalaa? Minä ainakin kertoisin mahdollisimman monelle todelliset taustat. Minun mielestä asia tulisi tällöin myös puida selväksi. En oikein usko, että ymmärsin sinut nyt oikein.

Juho Kahilainen:
Etenkin täällä Platinumissa minua tympii parin sanan replyt, joita höystetään mitä vinkeämmillä hymiöillä tai liekkipäillä. Jos ei ole sanottavaa, voi olla hiljaa.


Ante:
Ihan rauhassa voi tutstua skeneen muutakin kautta, jos parin rivin vastaukset hymiöineen ovat rasittavaa luettavaa. Ihan hatusta tempaistu olettamus - näinkö tapahtuu demojen arvostelussa?
Turhaa minusta on kuitenkaan vaahdota moisen pikkuseikan vuoksi.


Tarjoat nyt todella huonoa ratkaisua ongelmaan. "Antaa taudin levitä, muuttakoon terveet pois". Tämä ns. pikkuseikka tappaa pikkuhiljaa asiaakin etsivien lukijoiden mielenkiintoa koko forumia kohtaan.
Demo-arvostelut eivät todellakaan ole verrattavissa muuhun asialliseen keskusteluun. Ihme ettet vielä privaviestejä asettanut samalle viivalle.
Avatar
#38 • • Anonymous Guest

ville:
Ainakaan itse en jaksaisi lukea tätä forumia jos suuressa osassa topicceja ristiriidat kehittyisivat riitelyksi. Juuri näin on käynyt fi-ravella, enkä ikävä kyllä tiedä yhtään ihmistä, joka nauttisi fi-raven nykyisesta ilmapiiristä.



Fi-Raveen vertaaminen onkin plur-hokeman ohella toinen keino saada toisinaan hyvinkin kehittäväksi väittelyksi muotoutuva aihe jämähtämään hymyilevien pallonaamojen viljelyksi. Ehkä olen jossain määrin perverssi, mutta minun on pakko tunnustaa välillä nautinnollakin lukeneeni Fi-Ravessa käytyjä väittelyitä. Vaikkei niissä osapuolet välttämättä olekaan päässeet sopuratkaisuihin, niin silti useammat väittelyistä ovat avartaneet näkemyksiäni erilaisissa aiheissa. Nykyisellään en tosin tiedä, minkä tason posteja 'siellä' kirjoitetaan, kun ei ole aikaa niitä lukea. Mahdollisesti Platinumissa hyssyttely on juuri se tekijä, joka on Fi-Raven keskustelujen tyyliä muuttanut, jos se yleensä on muuttunut.


Juhon kanssa olen kokolailla samaa mieltä riitelyn tarpeellisuudesta. Oikeastaan sanottuna mieluummin riitelyn (öh.. anteeksi, väittelyn) sallimisen tarpeellisuudesta. Ihan turhaa on jarruttaa kehittyvää keskustelua. Tietenkin, jos keskustelu menee sanaharkaksi, on siihen jonkun kannattavaa mennä väliin. Suutuksissa kirjoittelu ei ole kenellekään hyväksi kaikille avoimella forumilla. Mikäli keskustelu/keskustelut muovaamat skenen ulkonäköä, ei siinä ole mielestäni mitään pelättävää. Jakautuminen voisi olla hyvinkin suotavaa monissa tapauksissa. Muistetaan kuitenkin, että nyt puhun keskusteluista lähinnä verkossa enkä kadulla hernepyssyllä eri genren edustajien ampumisesta. En koe riittävästi mielihyvää, jotta jaksaisin etsiä näin laajasta boardista tämän kaltaisia monimielisiä keskusteluja, joiden helppolukuisuutta ja mielenkiintoa ei ole yksikään kirjoittaja vienyt perustelemattomilla mielipiteillä, välihassutteluilla, inside-jutuilla (Huom!) tai naamoilla. Siksipä en tätä forumia enää juurikaan jaksa seurata.
Moni esimerkiksi housen ystävä varmasti tuntee olevansa jotenkin syrjässä monesta topiikista. Aika usein kun hauskatkin läpät pyörivät juuri niissä liekkipää-tyyppisissä aiheissa. Kaiken 'polkkaamisen' ja myrskyämisen keskellä ei ole kaikilla kotoista. Sitten kun vielä huomioidaan kuinka kauan upcoming events:ssä pysyvät ensimmäisellä sivulla house-bileiden ilmoitukset...
Milloin perustetaan keskustelupaikka, josta kaikki pitävät?
Avatar
#39 • • Palm3 Guest
Juho ja Pengo puhuvat asiaa. Kaikenlainen hymistely, hyssyttely ja korvien(/silmien?) tukkiminen kaikelta mikä ei ole positiivishenkistä on naurettavaa. Monissa topiceissa joissa joku sanoo jotakin yleisen mielipiteen vastaista porukka alkaa heti ulvomaan kerettiläisyyttä ja plur:n vastaisuutta. Kiistely ja jonkin asteinen dissaaminenkin on ihan tervetullutta ainaisen smiley-viidakon tilalle.

Ehkä pitäisi perustaa oma topicci silkalle dissaamiselle, fleimaamiselle ja yleiselle perkeleen ilmoille karjumiselle...

Ikipositiivisten ja maailmanparantajien vuoro alkaa nostamaan noitarovioitaan pystyyn...

Vaiko adminien aika sulkea topicci yleisen negatiivisuuden leviämisen estämisen nimissä....???
Avatar
#40 • • Zwek Guest
JK halusi keskustelua ja sai sitä. Mun mielestä asiaan ei auta muu, kuin avoimuus. Itse en joistain genreistä pidä yhtään, mutta en dissaa niitä. Jätän ne rauhassa omaan arvoonsa. Tällä asenteella ei ole ainakaan vikamiehiä tullut. Esimerkiksi tutut junkkaa kuuntelevat eivät dissaa jos kuuntelen trancea, housea tai polkkaa.

Avoimuutta enemmän.

piis...