Riitelyn tarpeellisuudesta

40 posts, 2 pages, 13,803 views

Avatar
#1 • • Juho Kahilainen Guest
Riitelyn tarpeellisuudesta

Teknokulttuuri on repaleinen kuin Neuvostoliitto ennen hajoamistaan. Saman yläkäsitteen alle sulloutuu lukuisia alagenrejä, jotka eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Mielestäni koko scenen on jakauduttava selkeämmin omiksi alakulttuureikseen, sillä mielipiteitä tähän elektronisen musiikin yhdistämään viidakkoon mahtuu enemmän kuin eläinlajeja.

Tilkkutäkkiä koetetaan pitää kasassa näennäisellä plur hengellä. Jos uskaltaa ilmaista eriävän mielipiteen, joku tulee hokemaan pluria väliin ja jäädyttää koko keskustelun. Yhteisöviestinnän kannalta tällainen konsensus on vaarallinen tekijä, joka ei edistä yhteisöä mihinkään suuntaan vaan pikemminkin jämäyttää sen paikalleen. Muutenkin näennäinen konsensus synnyttää puskaradioita ja kyräilyä. Luonnollisesti pluria hokevat ensimmäisenä sellaiset henkilöt, joille nykyinen tilanne on mieluinen.

Platinum-foorumi on sinällään tarpeellinen, mutta sekä jäsenten että moderaattoreiden toiminta on joissain tapauksissa hämmentävää... Esimerkkinä mainittakoon topic, jossa Sasha F:n kerrottiin varastaneen erään suomalaistuottajan raitoja tältä liiemmin lupia kyselemättä. Ei tullut yllätyksenä, että moderaattorit laittoivat paljastajille bannia ja jäsenten mielestä Sasha F olikin se hyvä jätkä. Mistähän syystä tätä topicia ei löydy enää Platinumin uumenista? Tässä tapauksessa riita vaiennettiin, jotta kenellekään ei tulisi paha mieli. Outoa. Eiköhän asia olisi kannattanut selvittää ja puida perinpohjaisesti?

Toinen esimerkki oli topic "Tästä syntyy tappelu", jossa sai nimetä sen deejiin, jota vähiten haluaisi kuulla bileissä. Eniten ääniä taisi saada eräs helsinkiläinen trancedeejii. Pian tämän jälkeen moderaattorit alkoivat pelleillä topicissa ja kuinkas kävikään... He myös sulkivat sen, koska "keskustelu meni pelleilyksi".

Tällä päänavauksella pelaan itseni oppositioon. Vielä pari vuotta sitten olin lähestulkoon valmis allekirjoittamaan paperin, jossa olisin vakuuttanut puolustavani konemusiikkikulttuuria. Kuitenkin kulttuuri tai yhteisö, joka ei edes halua nähdä itsessään mitään vikaa, saa minut karttamaan tekno- ja konemusiikki-sanaa. Etenkin täällä Platinumissa minua tympii parin sanan replyt, joita höystetään mitä vinkeämmillä hymiöillä tai liekkipäillä. Jos ei ole sanottavaa, voi olla hiljaa.

Kahtiajaot ja riidat ovat tervetulleita, sillä ne kuitenkin vievät tätä kenttää johonkin suuntaan.

[ 18 February 2002: Message edited by: Juho Kahilainen ]
Avatar
#2 • • Felis Guest

Originally posted by Juho Kahilainen:
Teknokulttuuri on repaleinen kuin Neuvostoliitto ennen hajoamistaan. Saman yläkäsitteen alle
sulloutuu lukuisia alagenrejä, jotka eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Mielestäni koko
scenen on jakauduttava selkeämmin omiksi alakulttuureikseen, sillä mielipiteitä tähän elektronisen
musiikin yhdistämään viidakkoon mahtuu enemmän kuin eläinlajeja.



Salli sitten esittää eriävä mielipiteeni. Mielestäni mielipiteiden erilaisuus ei ole syy jakaa skeneä useampaan alaluokkaan, päinvastoin: erilaisuus luo diversiteettiä, eriytyminen taas fakkiutumista. Ehkä en ymmärtänyt pointtiasi kyllin selkeästi, mutta nähdäkseni väität nyt kahta ristiriitaista asiaa: 1) skenen on jakauduttava, koska mielipiteet eroavat toisistaan ja 2) keskustelua mielipiteiden välillä tulee lisätä. Mielestäni riitautuminen ja eriytyminen eivät vie keskustelua eteenpäin, jos jokainen taho käpertyy omiin 'oikeisiin' mielipiteisiinsä.

Originally posted by Juho Kahilainen:
Mistähän syystä tätä topicia ei löydy enää Platinumin uumenista?



Kenties siksi, että tapauksesta on jo aikaa, ja vanhoja topikkeja poistetaan säännöllisesti serveriä kuormittamasta.

Muistaakseni kukaan moderaattoreista ei tuominnut ketään hyväksi tai huonoksi. Sulkemisen peruste oli se, ettei tämän kaltaista likapyykkiä tule pestä julkisesti, asianosaiset selvittäkööt sen keskenään. Linja on ollu sama muissa vastaavankaltaisissa tapauksissa, joita onneksi on varsin vähän. Jotkut kenties nauttivat 7 päivää-standardin jutuista, mutta se ei ole tämän foorumin linja.

Originally posted by Juho Kahilainen:
Kahtiajaot ja riidat ovat tervetulleita, sillä ne kuitenkin vievät tätä kenttää johonkin suuntaan.



Keskustelu ja riita ovat kaksi täysin eri asiaa. Riidat eivät missään tapauksessa vie keskustelua eteenpäin, pahimmillaan ne aiheuttavat vaan erojen syvenemistä ja keskinäistä kyräilyä. Ja mitä keskusteluun tulee, kyllähän sitä käydään koko ajan, se vain erottuu paremmin, kun viestien taso on riittävän provosoiva. En kuitenkaan usko, että yksikään polkkafani alkaisi käydä elektrobileissä vain siksi, että elektrofanit dissaavat polkkaa, tai toisinpäin. Siksi sitä pluriakin täällä niin ahkerasti hoetaan: toisten mielipiteitä pitää ymmärtää ja arvostaa, muuten keskustelu taantuu luolamiestasolle. Ennemmin kuin isompia riitoja haluaisin enemmän sitä aitoa keskustelua. Jos tuntuu siltä, että muut yrittävät tunkea sinua muottiin, johon et mahdu, kannattaa kenties miettiä, teetkö itse samoin. Kysehän on loppujenlopuksi vain mielipide-eroista...
Avatar
#3 • • Juho Kahilainen Guest

Originally posted by Felis:
Salli sitten esittää eriävä mielipiteeni. Mielestäni mielipiteiden erilaisuus ei ole syy jakaa skeneä useampaan alaluokkaan, päinvastoin: erilaisuus luo diversiteettiä, eriytyminen taas fakkiutumista. Ehkä en ymmärtänyt pointtiasi kyllin selkeästi, mutta nähdäkseni väität nyt kahta ristiriitaista asiaa: 1) skenen on jakauduttava, koska mielipiteet eroavat toisistaan ja 2) keskustelua mielipiteiden välillä tulee lisätä. Mielestäni riitautuminen ja eriytyminen eivät vie keskustelua eteenpäin, jos jokainen taho käpertyy omiin 'oikeisiin' mielipiteisiinsä.



Ilman muuta sallin eriävän mielipiteen. Sitähän tässä ajetaan takaa.

On totta, että erilaisuus luo diversiteettiä. Scenemme vain alkaa olla jo liian laaja kasassa pidettäväksi. Pluralismin tai näennäisen nyökyttelyn varjoon ei yhtenäisyyttä kannata rakentaa. Jos homma alkaa hajoamaan, niin antaa hajota. Tästäkin vaihtoehdosta voi syntyä jotain uutta. Riitautuminen ei tietenkään ole tavoiteltavaa, mutta on aivan selvää, että jotkut osapuolet eivät tule hyvin toimeen keskenään.

Keskustelua on lisättävä ja sen on oltava täysin avointa. Näin saadaan todelliset kompastuskivet esille. Mitä kauemmin ne lymyilevät jossain ruohikon alla, sitä suuremmaksi ne kasvavat.


Keskustelu ja riita ovat kaksi täysin eri asiaa. Riidat eivät missään tapauksessa vie keskustelua eteenpäin, pahimmillaan ne aiheuttavat vaan erojen syvenemistä ja keskinäistä kyräilyä. Ja mitä keskusteluun tulee, kyllähän sitä käydään koko ajan, se vain erottuu paremmin, kun viestien taso on riittävän provosoiva. En kuitenkaan usko, että yksikään polkkafani alkaisi käydä elektrobileissä vain siksi, että elektrofanit dissaavat polkkaa, tai toisinpäin. Siksi sitä pluriakin täällä niin ahkerasti hoetaan: toisten mielipiteitä pitää ymmärtää ja arvostaa, muuten keskustelu taantuu luolamiestasolle. Ennemmin kuin isompia riitoja haluaisin enemmän sitä aitoa keskustelua. Jos tuntuu siltä, että muut yrittävät tunkea sinua muottiin, johon et mahdu, kannattaa kenties miettiä, teetkö itse samoin. Kysehän on loppujenlopuksi vain mielipide-eroista...



Kyse on nimenomaan mielipide-eroista. Joskus keskusteluissa tulee riitaa, mutta jos asioista keskustellaan tarpeeksi, saadaan riidatkin tavalla tai toisella sovittua. Vaarallisinta on vältellä riitatilanteita (en tietenkään tarkoita kapakkatappeluita vaan lähinnä mielipide/väittelyriitoja).

Toisten mielipiteitä täytyy ymmärtää, mutta on myös hyvä tuoda omat mielipiteensä esiin eikä vain nyökytellä. Kuten varmasti havaitsit, en tarkoita tällä riitelyllä mitään haistattelua, vaan lähinnä sitä, että erimielisyydet ja lievä kinastelukin on välillä hyvä juttu pitämään keskustelua ja sceneä virkeänä.

Häiritsevää Platinumin keskustelussa on nimenomaan ollut se, että kun alkaa tulla jotain pientä säpinää, niin joku jo rauhoittelee pluria huutelemalla tai yrittää muuten vain tukahduttaa tilannetta tyyliin "tämä on taas sitä mun-musa-on-parempaa-kuin-sun-musa -keskustelua". Antaa väittelyiden mennä loppuun saakka, niin se järjettömyys tai järjellisyys tulee esille. Jos näitä erimielisyyksiä padotaan, ne saattavat tulla myöhemmin ilmoille ilkeämpänä.

Missään nimessä en toivo Platinumista avoimen tappelun foorumia.

[ 18 February 2002: Message edited by: Juho Kahilainen ]
Avatar
#4 • • crash Guest
En halua varsinaisesti ottaa kantaa konemusiikin eri genrejen selkeämpään eriyttämiseen, koska sellaista visiota en henkilökohtaisesti ole kokenut, mutta tässä hieman lisää riitelyn tarpeellisuudesta.

Minun mielipiteeni on, että sellaisen turhamaisen tekosyyn taakse, kuten Juhon mainitsema PLUR-henki, on turha sysätä mitään ristiriitoja. Asioista tulee puhua sellaisina kuin ne ovat. Kenenkään ei ole sovinnaista peitellä faktoja, etenkään jos toisella henkilöllä on omakohtaista, todellista kokemusta jostain tietystä asiasta, kuten esimerkiksi kiistellystä Sasha F -tapauksesta. Tämän olettaisi koskevan myös moderaattoreita.

Maassamme vallitseva sananvapaus on hyvä asia, kun sitä vain osaa käyttää oikein ja tehokkaasti. Tehokkuudella viittaan siihen, että ilmaistavat mielipiteet tulisi myöskin osata perustella. Ei välttämättä ole tarpeellista ottaa osaa jokaiseen keskusteluun henkilökohtaisesti, jos kirjoittajasta tuntuu, ettei hänellä todellisuudessa mitään uutta, ennaltamainitsemantonta informaatiota kyseisestä aiheesta ole.

Etenkin Platinum -foorumissa on havaittavissa melko alhainen viestinnän laadullinen taso. Uudisreivaajien huono yleistietämys konemusiikista, vähäinen kokemus keskustelufoorumeista, etenkin käyttäytymissäännöistä, ja lisäksi kenen tahansa kokeneemmankin bilejermun huono ilmaisutaito johtavat väistämättä viestintätehon laskuun.

Omakohtaisena toivomuksena kaikille foorumin kirjoittajille ehdottaisin tarkkaa harkintaa kirjoittamienne viestien tarpeellisuuden kanssa.
Avatar
#5 • • cterror Guest

Originally posted by crash:

Etenkin Platinum -foorumissa on havaittavissa melko alhainen viestinnän laadullinen taso. Uudisreivaajien huono yleistietämys konemusiikista, vähäinen kokemus keskustelufoorumeista, etenkin käyttäytymissäännöistä, ja lisäksi kenen tahansa kokeneemmankin bilejermun huono ilmaisutaito johtavat väistämättä viestintätehon laskuun.



nyt mun on kyllä pakko kysyä taas kuten niin monessa aiemmassikin vanhaparta(tm) - jutussa että kuka määrittelee uudisreivaajan?. jos nyt vaikka otetaan lähdöksi se että koko bile-scene suomessa, konemusiikki yleisesti suomessa on lastenkengissä ja ulkomailla on täysin yleistä ja hyväksyttävää vaikkapa nyt niinkin triviaali asia että bileissä käy ihmisiä +40v. tulipa tästäkin aiheesta ihmettelyä PA-kyselyn julkistamis topicissa(et oho... vastasiko joku yli 35v????). eli suostutko ottamaan vastaan manttelin besserwisseristä?. lisäksi vielä.laitat samaan lauseeseen uudisreivaajan, vähäisen kokemuksen foorumeista ja käyttäytymissäännöistä. aika rankka teesi.

koska mä kuitenkin ainkin henkilökohtaisesti tunnen ihmisiä jotka ovat vasta vanhemmalla iällä kiinnostuneet konemusiikista. ie. varmasti ovat foorumeita käyttäneet.

tämä läppä kilpailee _lähes_ munmusa on parempaa kuin sunmusajutun kanssa. mun läppä on parempaa...

Originally posted by Juho Kahilainen:

Toinen esimerkki oli topic "Tästä syntyy tappelu", jossa sai nimetä sen deejiin, jota vähiten haluaisi kuulla bileissä. Eniten ääniä taisi saada eräs helsinkiläinen trancedeejii. Pian tämän jälkeen moderaattorit alkoivat pelleillä topicissa ja kuinkas kävikään... He myös sulkivat sen, koska "keskustelu meni pelleilyksi".



tämän foorumin suht pitkäikäisenä lukijana voin sanoa että: moderaattoreita todellakin kiinnostaa mitä keskustelua topiccien alla käydään. _aniharvoin_ jos koskaan olen joutunut ihmettelemään topicin sulkemista. ylensä vielä keskustelun siirtymisestä todella ei-olennaisiin henkilökohtaisiin vittuiluihin varoitetaa, huomautetaan ja pyydetään käyttämään privaviestejä moiseen. sanoit vielä että riitelemällä puhdistetaan ilmaa, mutta kapakkatappelulla ei. ne topicit joita on riitelyn vuoksi suljettu ovat todellakin olleet kapakkatappeluja. eivät olisi missään tapauksessa johtaneet ainakaan mihinkään rakentavaan ratkaisuun. tappelu ja riitely eivät johda mihinkään. väittely, jos keskusteluun osallistujat ovat tarpeeksi hyviä väittelemään, johtaa tulokseen. väittelyllä ja riitelyllä on kuitenkin ihan tietty ero. väittelyssähän asiat riitelevät eivätkä henkilöt. lisäksi vielä väittelijät osaavat etsiä ratkaisuja... riitelijät haluavat oman mielipiteensä voittavan.

peace
Avatar
#6 • • crash Guest

Originally posted by cterror:
tappelu ja riitely eivät johda mihinkään. väittely, jos keskusteluun osallistujat ovat tarpeeksi hyviä väittelemään, johtaa tulokseen. väittelyllä ja riitelyllä on kuitenkin ihan tietty ero. väittelyssähän asiat riitelevät eivätkä henkilöt. lisäksi vielä väittelijät osaavat etsiä ratkaisuja... riitelijät haluavat oman mielipiteensä voittavan.



Parahin cterror,

lukiessani Juholta lainaamaasi tekstiä ja ylläolevaan mielipiteeseesi sitä verraten, en voisi arvioida teidän puhuvan lainkaan samasta asiasta. Oman tulkintani mukaan Juho lähinnä painotti sitä asiaa, että tiettyjen moderaattoreiden näkökulmasta vastenmieliseltä tuntunut aihe ja sen asiasisältö johti siihen, että he itse löivät asiasisällön läskiksi ja saivat siten syyn sulkea kyseinen keskustelu.

Sinä sen sijaan puhut itse aiheeseen viitaten riitelystä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että väittely ja riitely voidaan lukea neuvottelun eri vaiheiksi, eri tasoihin. Riitely on alkeellinen neuvotteluprosessi, jossa asiasta täysin eri mieltä olevat vastakkaiset neuvottelijat kokevat oman mielipiteensä ainoaksi oikeaksi. Riitely kehittyy yleensä ilman ammattiapua (lukuunottamatta työneuvottelut) perustelevaan väittelyyn, joka sisältää jo omat näkemykset ja mielipiteet perusteltuina. Ratkaisuun päästään, jos päästään, kun on saatu jokaiselle käsitys hyvistä ja huonoista puolista siten, että jokainen ymmärtää esim. käsiteltävän sopimuksen asiasisällön samalla lailla, ilman erilaista tulkintaa.

Uudisreivaaja-sanan käsityksestä vielä. Tässä näet konkreetin esimerkin siitä, kuinka meidän erilaiset käsityksemme kyseisen sanan konnotaatio- eli merkitystasosta johti siihen, että tulkitsit minut väärin. Omalla määrittelylläni tarkoitan lyhkäisyydessään sellaista polkkaajaa, joka on tullut elektroonisen musiikin maailmaan hardhousen kautta ja tunnustaa vain ja ainoastaan sen sanomaa. Tiedän että tästä tulee sanomista, mutta lyhyesti käsittäen tällaiselta pohjalta. Rankka teesi tuo ei todellakaan ole, pikemminkin kylmä totuus.
Avatar
#7 • • Felis Guest

Originally posted by crash:
Etenkin Platinum -foorumissa on havaittavissa melko alhainen viestinnän laadullinen taso. Uudisreivaajien huono yleistietämys konemusiikista, vähäinen kokemus keskustelufoorumeista, etenkin käyttäytymissäännöistä, ja lisäksi kenen tahansa kokeneemmankin bilejermun huono ilmaisutaito johtavat väistämättä viestintätehon laskuun.



Noo, plattarin laadusta on keskusteltu paljonkin, mutta osaatkos nyt antaa esimerkin julkisesta foorumista, jonka viestinnän laatu on huomattavasti korkeampi?

'Uudisreivaajien huono yleistietämys' on musta vähän kummallinen argumentti. Mistä näiden uudisreivaajien pitäisi informaationsa kaivaa, jos tänne pitää tehdä pääsykokeet jotta pääsee postaamaan? Mielestäni Platinum on yksi parhaista keinoista laajentaa tietämystään skenestä, täällä kun käy ihmisiä skenen joka kulmasta (joistain enemmän kuin toisista kenties), ja joista monilla on uskomattoman laaja tietämys, josta luulisi liikenevän jaettavaksikin. Elitismi ei ole kenenkään etu; kyllä täällä pitäisi voida esittää tyhmiäkin kysymyksiä ilman, että joku vanhaparta on ensimmäisenä dissaamassa.
Avatar
#8 • • crash Guest

Originally posted by Felis:
Noo, plattarin laadusta on keskusteltu paljonkin, mutta osaatkos nyt antaa esimerkin julkisesta foorumista, jonka viestinnän laatu on huomattavasti korkeampi?



esim. http://www.stealthunit.net/bbs.aspx

Toki olen kanssasi samaa mieltä siitä, että platinum.ac on hyvä ponnahduslauta "skeneen", mutta puhutkin tässä tapauksessa topicien lukemista, minä niihin kirjoittamisesta. Tyhmiä kysymyksiä tuskin on, tyhmiä vastauksia sitäkin enemmän.
Avatar
#9 • • Juho Kahilainen Guest
Felisille,

Platinum toimii erittäin hyvin ottaen huomioon sen runsaan
käyttäjäkunnan. En osaa mainita suomalaisista sivuista pa-
rempaa ehdokasta.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö plattaria voisi
kehittää johonkin suuntaan. Kannattan kärkkäämmän keskuste-
lun suosimista, mutta voihan olla, ettei sellainen kaikille
sovi. Yleensähän on nimenomaan näin, että massa vastustaa
muutoksia, jotka innovaattoreiden on vietävä läpi.

Ehkä noihin yhden hymiön replyihin voisi puuttua... Saatai-
siin pois turhaa materiaalia sivustoa kuormittamasta.

edit: Olen muuten Crashin kanssa aivan samaa mieltä noista
tyhmistä vastauksista. Oikeastaan juuri niiden takia tämä
topic oli pystytettävä.

[ 19 February 2002: Message edited by: Juho Kahilainen ]
Avatar
#10 • • Felis Guest

Originally posted by Juho Kahilainen:
Ehkä noihin yhden hymiön replyihin voisi puuttua... Saataisiin pois turhaa materiaalia sivustoa kuormittamasta.



Niihin on puututtu aina silloin tällöin, yleensä silloin kun se menee aivan överiksi. En kuitenkaan kannata mitään natsimentaliteettia, siksi niitä näkyy joukossa. Elän toivossa, että asialliset viestit rohkaisevat myös muita vastaamaan asiallisesti.
Avatar
#11 • • Fusione Guest

Originally posted by crash:
esim. http://www.stealthunit.net/bbs.aspx



Joo jos verrataan postien määrää ei taida keskustelu tuollakaan olla yhtään sen "laadukkaampaa"...
Avatar
#12 • • Fusione Guest

Originally posted by Juho Kahilainen:


Platinum-foorumi on sinällään tarpeellinen, mutta sekä jäsenten että moderaattoreiden toiminta on joissain tapauksissa hämmentävää... Esimerkkinä mainittakoon topic, jossa Sasha F:n kerrottiin varastaneen erään suomalaistuottajan raitoja tältä liiemmin lupia kyselemättä. Ei tullut yllätyksenä, että moderaattorit laittoivat paljastajille bannia ja jäsenten mielestä Sasha F olikin se hyvä jätkä. Mistähän syystä tätä topicia ei löydy enää Platinumin uumenista? Tässä tapauksessa riita vaiennettiin, jotta kenellekään ei tulisi paha mieli. Outoa. Eiköhän asia olisi kannattanut selvittää ja puida perinpohjaisesti?
]



Topicin aloittanut "riidankylväjä" nicki oli rekisteröity selvästi juuri tuota topiccia varten juuri ennen postaamista ja muita posteja ei sen jälkeen ole kuulunut.
Jos joku ei uskalla tuollaista omalla nimellään tehdä niin voi sen myös jättää tekemättä.

Platinumin tarkoitus ei ole etsiä yleisiä inhon ja dissauksen kohteita. Tämä ei sceneä kehitä juuri minnekkään suomi-hiphop sceneä pidemmälle.
Avatar
#13 • • -=aave=- Guest
Riidat on kaikista paras ratkoa face to face
Olen huomannut, et muuten voi sattua väärinkäsityksiä!

No okei, jos ei ole mahdollista tavat, niin sit on parempi kirjoitella privana, kuin niin et kaikki näkee ne riidat.
Siihenhän olis sit kaikkien mukava yhtyä

En tiedä, menikö asian vierestä, mut näin!
Ante

Posts: 16

#14 • • Ante
Näin alkuun muutama viittaus aikaisempiin keskusteluihin. Nämä löytyivät hakusanalla "skene":

Mitä mieltä junkkaihmiset on meistä?

Turisti vai ei

Kaupallinen vastaan epäkaupallinen

ONKO ENÄÄ RAVE-kulttuuria?!???

Platinumin rooli

Eihän tästä aiheesta ole koskaan ennen puhuttu - eihän? Toistetaan vain reilusti historiaa, tai pysytään paikoillaan, tai hei, ruvetaan valumaan taaksepäin.

Seuraavassa olen lainannut JK:n tekstiä, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että minulla olisi mitään häntä vastaan. Minusta tuntematonta henkilöä on paha siis vihata. Yrittäkää ymmärtää.

Originally posted by Juho Kahilainen:Riitelyn tarpeellisuudesta Platinum-foorumi on sinällään tarpeellinen, mutta sekä jäsenten että moderaattoreiden toiminta on joissain tapauksissa hämmentävää...



Luulisin, että sekä jäsenet että moderaattorit ovat vain ihmisiä joiden käytös ei voi aina olla johdonmukaista ja loogista. Elämä on hämmentävää, mitä odotit?

Originally posted by Juho Kahilainen:Esimerkkinä mainittakoon topic, jossa Sasha F:n kerrottiin varastaneen erään suomalaistuottajan raitoja tältä liiemmin lupia kyselemättä... ...Eiköhän asia olisi kannattanut selvittää ja puida perinpohjaisesti?



Tätä tapahtuu jatkuvasti kaikkialla, tätä on tapahtunut ja tulee tapahtumaan. Mikä teki tästä niin erinomaisen jutun? Toki se varmasti vituttaa, jos huumorimielessä julkaistu demo päätyy ihan oikeaksi julkaisuksi. Kaikki kunnia artistin yllättävälle huumorintajuttomuudelle - onko skene Suomessa niin suuri ja kulkeeko tieto niin huonosti, ettei tästä tapauksesta ja Sasha F:n toiminnasta alan henkilöt tietäisi mitään? Miksi muuten repostella asiasta ryhmässä, joka on haastajan ja haastetun välinen juttu? Maailma on paska paikka ja kusipäitä löytyy aina - muutu itse ja hyväksy muut.

Originally posted by Juho Kahilainen:...kulttuuri tai yhteisö, joka ei edes halua nähdä itsessään mitään vikaa, saa minut karttamaan tekno- ja konemusiikki-sanaa.



Eli tämä johtopäätöksesi syntyy näistä kahdesta esimerkistäsi. Halleluja! Yleistämällähän asiat saadaan toimimaan. Epäkohtia on puitu Plattarilla koko sen olemassaolonsa ajan. Pitääkö minun kaivaa sinulle niistä topikkeja? Oletko koskaan lukenut käyttäjien palautetta menneistä bileistä? Onko huume- ja yksilön oikeuksia koskeva keskustelu täysin turhaa?

Originally posted by Juho Kahilainen:Etenkin täällä Platinumissa minua tympii parin sanan replyt, joita höystetään mitä vinkeämmillä hymiöillä tai liekkipäillä. Jos ei ole sanottavaa, voi olla hiljaa.



Pitäisikö minun itkeä vai nauraa. Ihan rauhassa voi tutstua skeneen muutakin kautta, jos parin rivin vastaukset hymiöineen ovat rasittavaa luettavaa. Ihan hatusta tempaistu olettamus - näinkö tapahtuu demojen arvostelussa? Edelleen jatkan... tuo henkilö, joka on antanut palautteen on uhrannut aikaansa ja kirjoittanut mielipiteensä ehkä kykenemättä tuon parempaan lopputulokseen. Turhaa minusta on kuitenkaan vaahdota moisen pikkuseikan vuoksi.

Originally posted by Juho Kahilainen:Kahtiajaot ja riidat ovat tervetulleita, sillä ne kuitenkin vievät tätä kenttää johonkin suuntaan.



Niin, se suunta on nimeltään liitoksistaan repeäminen.

Ihan muuten vain kysyäkseni - mikä on skene?

Koska työkoneessani ei ole minkään valtakunnan piirto-ohjelmaa, niin yrittävää visualisoida. Otetaan normaali xyz-kaavio, jonka akselien pituudet ovat rajatut. Tämä pisteavaruus on skene. x-akselin päihin sijoitamme konemusiikin ääripäät (niitä ei tietenkään ole olemassa, mutta kuvitellaan nyt että on), y-akselin päihin taas sijoitetaan ihmistyyppien ääripäät (jo vain, ei näitäkään ole olemassa, mutta sanotaan nyt vaikka viherpiiperö ja riistokapitalisti) ja z-akselille päihin sijoitetaan vaikkapa suhtautuminen klubbaamiseen ja päihteiden käyttämiseen. No niin, tässä meillä on karkeistettu malli skenestä. Oletetaanpa nyt, että skene laajenee, tulee uutta musiikkia, uusia toimintatapoja ja vaikka uusia huumeita. Mitä tapahtuu? Ääripäät loittonevat toisistaan. Mitä sitten? No jossain vaiheessa olettaisin, että akselit napsahtavat poikki ja syntyy uusia pienempiä pisteavaruuksia, joita myös skeneksi kutsutaan. Ja? Tottakai, mikään ei estä näiden sisällä tapahtuvaa myllerrystä hajoittamasta pienempiä yksiköitä aina vain pienempiin yksikköihin. Niin? Mitö jää jäljelle riittövän monen jakautumisen jälkeen? Yksi henkilö. Ok. Mitä hän tekee? Etsii toisen henkilön, koska he molemmat uskovat että a (tähän paikalle vaikka "no more Rock'n'Roll" :) Sykli lähtee jälleen liikkeelle. Eli pointtini oli? Sekenen riitely ja repeily on luonnollista. Mikään ei ole ikuista. Miten se menikään? Muutoksesta eivät selviä vahvimmat vaan sopeutumiskykyisimmät, joten muistakaa tämä viisaus hiekkalaatikollanne.

Originally posted by Juho Kahilainen:Häiritsevää Platinumin keskustelussa on nimenomaan ollut se, että kun alkaa tulla jotain pientä säpinää, niin joku jo rauhoittelee pluria huutelemalla tai yrittää muuten vain tukahduttaa tilannetta tyyliin "tämä on taas sitä mun-musa-on-parempaa-kuin-sun-musa -keskustelua".



Pidetään nyt ihan mielessä, että Platinum on väliaikainen boardi, jonne kirjoitetaan asioita enemmän tai vähemmän tosissaan. Kyllä huutelijoille voi antaa pätkän rautalankaa ja pyytää heitä miettimään toisenkin kerran. Edelleen, keskustelu tekstin ja hymiöiden avulla on äärimmäisen herkästi tulkittavissa päin persettä. Kirjoittajan kyvyttömyys sanoa asiaa yhdistettynä lukijan kyvyttömyyteen lukea kirjoittajan ajatuksia on sitten viimeisen päälle tulenarka tilanne. Hei, me kommunikoimme täällä vain tekstillä emme sentään luodeilla tai polttopulloilla (vielä :(

Ei unohdeta mikä on olennaista tässä jutussa. Minulle se on bileissä käyminen, tanssiminen, kavereiden ja tuttujen tapaaminen, musiikista nauttiminen ja sen tekeminen. Platinum on vain yksi kanava pitää yhteyttä muihin ihmisiin ja tuskin sen ottaminen haudanvakavasti on ollut sekunninkaan mielipahan arvoinen.

Se kuka jaksoi lukea tänne saakka voi kurkata humoristisen kuvan - DisUnity (kuvan koko 273 kB).
Avatar
#15 • • crash Guest

Originally posted by FM:
Joo jos verrataan postien määrää ei taida keskustelu tuollakaan olla yhtään sen "laadukkaampaa"...



Mistä lähtien laatuun on sisällytetty myös määrällinen käsite? Vanhassa viisaassa suomalaisessa sananparressakin jo sanotaan, että laatu korvaa määrän. On toki totta, että Platinum on foorumina ehdottomasti paras laajuudessaan, mutta eipä meillä toisaalta taida täällä suuressa Suomen valtiossa paljon valinnanvaraa olla, jos siis puhutaan ei-mihinkään-tiettyyn elektronisen musiikin alalajiin keskittyneestä keskustelufoorumista.

[ 19 February 2002: Message edited by: crash ]
Avatar
#16 • • Fusione Guest

Originally posted by crash:
Mistä lähtien laatuun on sisällytetty myös määrällinen käsite?



Ei käsittääkseni missään vaiheessa? Joku vain valitti ettei Plattarissa ole tarpeeksi laadukasta keskustelua ja että kyseisellä boardilla muka on. Jos verrataan "epäladukkaiden" keskustelujen määrää ja postien määrää kummallakin boardilla ollaan varmaan aika tasoissa. Vaikea ymmärtää?
Avatar
#17 • • cterror Guest

Originally posted by crash:

Uudisreivaaja-sanan käsityksestä vielä. Tässä näet konkreetin esimerkin siitä, kuinka meidän erilaiset käsityksemme kyseisen sanan konnotaatio- eli merkitystasosta johti siihen, että tulkitsit minut väärin. Omalla määrittelylläni tarkoitan lyhkäisyydessään sellaista polkkaajaa, joka on tullut elektroonisen musiikin maailmaan hardhousen kautta ja tunnustaa vain ja ainoastaan sen sanomaa. Tiedän että tästä tulee sanomista, mutta lyhyesti käsittäen tällaiselta pohjalta. Rankka teesi tuo ei todellakaan ole, pikemminkin kylmä totuus.



tiesin hyvin mitä sillä sanalla tarkoitit. koska itse kuitenkin kyselit kehittävän keskustelun perään ajattelin tarttua sanoihisi niin kuin ne on kirjoitettu. jo pelkästään hämmästyttävä asenne uusia ehkä vasta konemusiikista kiinnostuneita henkilöitä kohtaan tuo keskusteluun elitistisen ja sulkeutuneen vivahteen. HH-n vetäminen tuohon mukaan nyt ei aiheuta minussa mitään perkelehymiörefleksiä. lähinnä vaan kehoitan avoimmuuteen uudelle, vaikka olisitkin tullut minkä tahansa tyylin innoittamana alunperin mukaan sceneen. vielä 2 vuotta sitten uudisreivaaja tarkoitti kiksun kautta mukaan tulleita ja sitä ennen housen tai teknon kautta tulleita.
junkkaa ei jostain syystä ole laskettu mukaan=), ehkä junkkatyypit oli täällä ensin *hymy*.

mikä on vieläkin surullisempaa pidetään uudisteknoilijaa usein keskusteluissa enemmän konemusiikista tietävänä kuin uudishardhouseilijaa.

tälläkin foorumilla kuitenkin käydään sekä asiallisia, että enemmän huumoripitoisia keskusteluja. koska topicina aloittamista, (vaikkakin kynnys onneksi on nykyään korkeampi) ei sinäänsä rajata millään, eivät kaikki keskustelut _voi_ olla vain asiapitoisia ja täynnä harkittuja postituksia perusteluineen. meitä ihmisiähän on niin moneen lähtöön. miettikääpä hetken mielessänne vaikkapa SaInttiä. se on suomen sulatusuuni. ainakin minun mielipide siitä oli että: Ei voi olla totta. mistä nämä kaikki henkilöt on kaivettu.

sama ihmisten erilaisuus on mukana tietystikin myös täällä. vaikka tätä boardia pitääkin koossa (isolla perspektiivillä) konemusiikki.


www.stealthunit.net


stealthillä käytävä keskustelu muistuttaa hymiöineen kaikkineen plattarin keskustelua. IMO. siellä on jopa yleisempiä keskustelut joissa osallistujat postaavat yhden hymiön tai yhden lauseen replyjä. Big ups fo tha Stealth massive. *sauhunpolttohymiö*


[edit] fuug mitä typoilua

[ 19 February 2002: Message edited by: cterror ]

[ 19 February 2002: Message edited by: cterror ]
Avatar
#18 • • fc kerubi Guest

Originally posted by cterror:
.


www.stealthunit.net


stelthillä käytävä keskustelu muistuttaa hymiöineen kaikkineen plattarin keskustelua. IMO. siellä on jopa yleisempiä keskustelut joissa osallistujat postaavat yhden hymiön tai yhden lauseen replyjä. Big ups fo tha Stelth massive. *sauhunpolttohymiö*



HeiHei, eipäs kirjoitella sitä Stealth:ä väärin siellä. Biggin it up for the HH mazzive
Avatar
#19 • • Juho Kahilainen Guest

Anten postaamaa:
Näin alkuun muutama viittaus aikaisempiin keskusteluihin. Nämä löytyivät hakusanalla "skene":



Odotinkin jo Anten autuaallista kommenttia. Viittaukset aiempiin keskusteluihin ovat täysin turhia, koska tässä topicissa on tarkoitus puhua nimenomaan väittelyn ja jonkinlaisen riitelynkin tarpeellisuudesta tässä foorumissa. Mielestäni tällaiselle keskustelulle on tarvetta, koska olen havainnut, että monessa topicissa peliä aletaan puhaltamaan poikki ennen kuin se alkaakaan. Ilmeisestikään Ante ei ole ymmärtänyt pääpointtia, mikä tietenkin kertoo epäselvästä tavastani ilmaista kyseinen asia. Pihtiputaalta kotoisin olevana minun tulisi tietää, että asiat on kerrottava niin, että Pihtiputaan mummokin sen ymmärtää.


Pitäisikö minun itkeä vai nauraa. Ihan rauhassa voi tutstua skeneen muutakin kautta, jos parin rivin vastaukset hymiöineen ovat rasittavaa luettavaa. Ihan hatusta tempaistu olettamus - näinkö tapahtuu demojen arvostelussa? Edelleen jatkan... tuo henkilö, joka on antanut palautteen on uhrannut aikaansa ja kirjoittanut mielipiteensä ehkä kykenemättä tuon parempaan lopputulokseen. Turhaa minusta on kuitenkaan vaahdota moisen pikkuseikan vuoksi.



Tarkoituksenani ei ole vaahdota eikä osoitella ketään. Ehkä olemme jonkinlaisessa hiljaisuuden spiraalissa, jossa henkilöt eivät uskalla tuoda esiin omia mielipiteitään, koska pelkäävät yhteisön syrjintää/halveksuntaa. Värikkäämmän keskustelun ja väittelyn kautta nämä, ehkä rajoittuneemman ilmaisun omaavat, henkilötkin uskaltavat ottaa osaa keskusteluihin muillakin kuin hymiö-replyillä. Suosittelen perehtymään viestinnän teorioihin.


Eli pointtini oli? Sekenen riitely ja repeily on luonnollista. Mikään ei ole ikuista.



Hienoa. Sisäistit ajatuksen. Paitsi että riitely ja repeily on luonnollista, se on myös tarpeellista. Ehdotan, että sitä pluria huudellaan harvemmin eikä tukahduteta erimielisyyksiä näennäiseen konsensukseen.

Aamen.
Avatar
#20 • • jUSSi Guest
mun ei pitänyt kirjoittaa tänne, mutta minkäs teet. Menee se duunipäivä näinkin...

---

Se että, kiistelyitä ja väittelyitä tukahdutettaisiin modien toimesta on aika absurdi ajatus ja sitä ei saa tapahtua, mutta jos normaali member sanoo että "älkää jaksako jauhaa" ja viesti toistuu useamman käyttäjän toimesta on varmaan aika miettiä siirtymistä privaviestien puolelle. Joskus pitää tietenkin taistella tuulimyllyjä vastaan, mutta jos ihmisiä ei kiinnosta yksinäisen käyttäjän valitus/vuodatus niin miksi sitä pitäisi jatkaa? Riitely/kiistely/jauhaminen ei voi olla juttujen itsetarkoitus. Jos oma mielipidee eroaa niin paljon enemmistön mielipiteestä, että "rauhoitu jo" viestejä alkaa tulla useampia voi olla aiheellista miettiä omaa ulosantia ja aiheen tärkeyttä. Jos asia silti jää kaivamaan mieltä niin minun puolestani sen toitottamista saa jatkaa niin kauan kuin se tapahtuu normaalien forumin sääntöjen mukaan.

Originally posted by Juho Kahilainen:
Tarkoituksenani ei ole vaahdota eikä osoitella ketään. Ehkä olemme jonkinlaisessa hiljaisuuden spiraalissa, jossa henkilöt eivät uskalla tuoda esiin omia mielipiteitään, koska pelkäävät yhteisön syrjintää/halveksuntaa.

hmmm, en sitten tiedä onko täällä sinun mielestäsi paljon lampaita, mutta minä en henkilökohtaisesti ala pluu/plur/plu_/yourChoice-hengen nimissä keventämään omia mielipiteitäni. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa "yhteisön" mielipide. Minusta tuntuu, että kuitenkin suurin osa täällä käyvistä ihmisistä on harvinaisen itsevarmoja itsestään ja mielipiteistään. Esimerkkinä vaikka miljuuna "mun-musa-on-parempaa-kuin-sun-musa" -topikkia/aihetta.

Originally posted by Juho Kahilainen:
Värikkäämmän keskustelun ja väittelyn kautta nämä, ehkä rajoittuneemman ilmaisun omaavat, henkilötkin uskaltavat ottaa osaa keskusteluihin muillakin kuin hymiö-replyillä. Suosittelen perehtymään viestinnän teorioihin.

Forumilla on 3000 tuhatta käyttäjää. Siihen nähden juttu on erittäin hyvin hallinnassa _kaikilla_. Ei ole realistista odottaa, että kaikki jotka tätä lukevat ja tänne kirjoittavat jaksaisivat miettiä puheitaan kuin äidinkielen yo-koetta. En itsekkään jaksa aina kirjoittaa kovin henkevää vaan sorrun näihin yhden-hymiön-posteihin ja se minulle suotakoon.

Jos joku haluaa viestiä kaikenmaailman teorioiden mukaan niin tervemenoa muualle. Tämän huomaa jo yhteiskunta/yksilönvalinta -topikin "hurjasta" suosiosta (lukikohan sitä koskaan enempää kuin ne samat 20 henkilöä?) Siellä voidaan sitten keskustella lisää kaikenmaailman hienouksista. Filosofointi/bessesrwisseröinti/maailman parannus kannattaa jättää niihin muutamaan topikkiin mitkä ovat syntyneet. Tämä on kuitenkin ensisijaisesti bilekansan kokoontumispaikka ja bilekansa puhuu niistä aiheista mitkä sitä kiinnostaa (ja ne 20 puhuu niissä omissa topikeissaan pa*kaa ;)

Tämä on paikka erilaisille ihmisille eri lähtökohdista. Tämä on suomalaisen Skenen(tm) sulatusuuni. Sulaudu tai sinut sulautetaan. Jokainen tuo oman pikantin lisänsä tähän.

edit: quotet kuntoon! ja ne perkeleen pallonaamat!

[ 19 February 2002: Message edited by: jUSSi ]