Sanottakoon heti alkuun, että luen aivan liian vähän, varsinkaan fiktiota. Näin ollen en ole mikään kovin kummoinen kirjallisuusasiantuntija, eli kannattaa lukea näitä kommentteja siinä valossa.
Lovecraft kun on mainittu niin moneen kertaan niin pitää nyt mainita että nuorempana kahlasin käytännössä miehen koko tuotannon (ei ole kauhean laaja, alle 2 000 sivua varmaan yhteensä) läpi alkukielellä kaikkia keskeneräisiä pöytälaatikkokirjoitelmia myöten. Arvostan Howard Phillipsiä ennen kaikkea miljöön kuvaajana, en kauhukirjailijana (
Herbert West - Elvyttäjä on varmaan ainut miehen kirjoitus joka on aiheuttanut minkäänlaista pelkoefektiä). Suosikkini miehen tuotannosta on
Dream-Quest of Unknown Kadath; muutoinkin Cthulhu-myytin ulkopuolinen tuotanto lämmittää paljon enemmän kuin nämä tunnetuimmat teokset. Apropos, kun täällä riittää noita alan harrastajia, niin tämä saattaisi ehkä kiinnostaa: Teatteri Jurkassa (Vironkatu 17 tjsp.) pyörii ilmeisesti tällä hetkellä (tai sitten se on tulossa piakkoin) näytelmäsovitus
Charles Dexter Wardin tapauksesta, ilmeisesti ihan kotimaisen dramaturgin työstämänä. Voisi olla mielenkiintoinen kuriositeetti.
Peter Høegin Lumen taju on paras lukemani kirja. Rakenteeltaan se on dekkari mutta ensinnäkin se välttää genren tylsimmät kliseet ja toisikseen - mikä on kirjan ehdottomasti suurin ansio - sen miljöö- ja tunnelmakuvaus on aivan uskomattoman intensiivistä ja elävää. Niitä harvoja täysimittaisia romaaneja joka on vain pakko lukea kerralla loppuun meni siinä miten kauan aikaa hyvänsä. Høegin muussakin tuotannossa on helmiä,
Rajatapaukset kenties parhaana mutta aivan samalle tasolle muut lukemani miehen teokset eivät yllä.
Mihail Bulgakovin tuotantoon en ole valitettavasti tutustunut
Saatana saapuu Moskovaan -teosta laajemmin, mutta yksin se on riittänyt minut vakuuttumaan kirjailijan neroudesta. Järjettömän hauska mutta samalla myös syvempiä teemoja käsittelevä teos. Samaan hengenvetoon täytyy suositella toisen neuvostoliittolaisen absurdistin,
Daniil Harmsin nerokkaasta tuotannosta koostettua
Sattumia -teosta, jonka tyylistä kertoo paljon vaikkapa "novelli" nimeltä
Sininen vihko n:o 10 (ohessa
kokonaisuudessaan):
Olipa kerran punatukkainen mies, jolla ei ollut silmiä eikä korvia. Hänellä ei liioin ollut hiuksia, joten häntä sanottiin punatukkaiseksi tietyin varauksin.
Hän ei pystynyt puhumaan, koska hänellä ei ollut suuta. Edes nenää hänellä ei ollut.
Hänellä ei ollut käsiä eikä jalkojakaan. Eikä vatsaa, selkää tai selkärankaa eikä edes sisälmyksiä. Hänellä ei ollut yhtään mitään! Joten on epäselvää, kenestä on kysymys.
Taitaa olla parasta, ettemme puhu hänestä enempää.
(BTW, tuota kirjoittaessa muistui mieleeni
Jukka Tilsan vähän tunnettu ja hyvin "harmsmainen"
Kellontekijä ja muita kertomuksia. Jos joku sattuu kyseisen teoksen missä hyvänsä muodossa (paperilla tai datana) omistamaan, niin olisin aivan suunnattoman kiitollinen kopiosta.)
Gabriel García Márquez on ehdottomasti yksi suosikkikirjailijoitani.
Sadan vuoden yksinäisyys nyt on luonnollisesti jokaisen "siis niinku tosi taiteellisen" lukioikäisen suosikkikirja =), mutta itselläni sen hohto ei ole toistaiseksi laantunut. Myös
Surullinen ja uskomaton tarina ja
Rakkautta koleran aikaan ovat hienoja teoksia, vaikka toki García Márquez tylsääkin on kirjoittanut (faktateostensa kuten
Haaksirikkoisen kertomus ja
Uutinen ihmisryöstöstä lisäksi esim.
Kukapa everstille kirjoittaisi). Toisaalta miehen terä ei ole vielä lähes puolen vuosisadan kirjoittajanuran jälkeenkään kadonnut (tjeu:
Rakkaudesta ja muista riivaajista, 1996).
Franz Kafka on toinen varsinkin lukioikäisenä kovasti lukemani kirjailija.
Oikeusjuttu on kyllä sellainen klassikko että itse kunkin olisi hyvä se jo yleissivistyksen nimissä lukea (ainakin ennen kuin käyttää sanaa "kafkamainen").
Amerikka (a.k.a.
Mies joka katosi) ja
Linna ovat myös varsin mainioita teoksia, novelleissa on sitten jo enemmän hajontaa mutta kyllä sieltäkin helmiä löytää. Itse en niinkään lämpeä Kafkan (proto-)eksistentialistiseen ahdistusläppään kuin nimenomaan tuohon absurdiin, tahattomaankin huumoriin, mutta angstihakuisemmat lukijat varmasti saavat Kafkasta kicksejä meikäläistäkin enemmän.
Faktapuolelta on pakko mainita jälleen kerran
Bill Brewsterin ja
Frank Broughtonin upea
Last Night a DJ Saved My Life, joka tulisi jokaisen konemusiikin harrastajan lukea ajatuksella läpi jotta oppisi ymmärtämään ja arvostamaan DJ-vetoisen musiikin hienoa, pitkää traditiota. Insinööreille ja koodaajille puolestaan suosittelen
Jakob Nielsenin Usability Engineeringiä, jonka pitäisi olla pakollista lukemista kaikissa teknisissä oppilaitoksissa.
Ai niin. Kevyttä rantalukemista jos hakee niin
P.G. Wodehousen Jeeves-sarja on aivan huippu. Alkukielellä ehdottomasti, koska käännöksissä katoaa suuri osa teosten parhaasta puolesta, älyttömyyksin asti menevästä brittiläisestä
understatementistä.