Tässä on aihe josta sanottavaa riittäisi enemmänkin. Pitää vaan varoa ettei koko homma mene aivan off-topikiksi.. Btw, tämä edustaa "varusmiesjohtaja"-näkökulmaa...
Tämä on NIIN totta. Jos heti ekana päivänä ottaa asenteen "sviddu tää on perseestä mä en halua tehdä mitään" niin sitä saa mitä tilaa, se on valitettava fakta. Huono motivaatio ruokkii itseään; huonosti motivoitunut saa harvemmin mitään vaativimpia hommia/haasteita, jolloin kaikki tuntuu siltä ankealta kuopan kaivamiselta. Se kun valitettavasti menee yleensä niin, että miehistötasolla mennään sen tyhmimmän mukaan; koska "aina on vielä yksi idiootti johon et ollut varautunut". Esimerkki tyhmyydestä; viestikomppaniassa yksi taistelija hakkasi "omin neuvoin" halkoja pimeässä, tuloksena halkaistu halko ja yksi irronnut sormi.
Jos taas on näyttänyt että haluaa haasteita, niin niitä saattaa myös saada. Itselle RU-kurssi 213 merisotakoulussa oli huomattavasti vaativampi kuin esim. YO-kirjoitukset. Koulutus oli pääosin ensiluokkaista ja henki erinomainen. Siviilielämää ajatellen opin ainakin huomattavan paljon omista henkisistä ja fyysisistä rajoistani, oppimiskyvystä ym.
Tiedä sitten olenko hullu tai jotain, mutta viihdyin keskimäärin todella hyvin. Syitä on monia; mulla oli todella hyvä, motivoitunut ja toimiva porukka (=mittausryhmä), teimme suht mielenkiintoisia ja vaihtelevia hommia. Toinen osasyy voi olla, että luin johtajakauden aikana pääsykokeisiin, joten tekemisen puutteestakaan ei joutunut kärsimään. Pahin hajotus tuli vasta pääsykokeiden jälkeen kun yhtäkkiä ei ollutkaan mitään tekemistä vapaa-ajalla.
Inttijutuista: Intti on varusmiehen elämässä työ, vapaa-aika ja pää-osin elämä, joten siitä puhuminen käy enemmän kuin luonnostaan. Ts. ainoa MUU mistä voi puhua, on se mitä tapahtui viikonloppuna. "Ai olit ryyppäämässä?" Se siitä sitten Ainakin henk.koht. oli todella vaikea joskus keksiä mitään kerrottavaa, kun kaikki tekemiset viikolla liittyi inttiin. Ymmärräystä, ystävät, ymmärrystä.
HUOM!!!Ei saa ymmärtää väärin: SA-INT voi olla pahimmillaan todella perseestä jos oikein huono tuuri käy. Varusmiespalveluksen täysi tuomitseminen suoralta kädeltä, ilman omakohtaista kokemusta tai eettisiä perusteita, on kuitenkin todella rektaalista - ihan niinkuin kaikki muukin päteminen mutu- ja "mä kuulin"- tiedon pohjalta. IMO, siviilipalvelus on varmasti hyvä vaihtoehto monelle, jos saa jotain fiksuja hommia.
-kb
EDIT: ammattiarmeijasta (off-topic?): suomen puolustukseen käyttämät määrärahat ovat Pohjoismaiden pienimmät. Ammattiarmeija vaatisi huomattavasti parempaa kalustoa = enemmän rahaa. Ammattiarmeija ois ihan jees, mut oletteko valmiita nostamaan armeijan määrärahat moninkertaisiksi?
[ 31 July 2002: Message edited by: kilobitti ]
Originally posted by sMark:
Loppujen lopuksi se on kuitenkin asenteesta (ja vähän tuurista, mihin joutuu) kiinni, miten tuon 180 - 362 päivää tuolla viihtyy.
Tämä on NIIN totta. Jos heti ekana päivänä ottaa asenteen "sviddu tää on perseestä mä en halua tehdä mitään" niin sitä saa mitä tilaa, se on valitettava fakta. Huono motivaatio ruokkii itseään; huonosti motivoitunut saa harvemmin mitään vaativimpia hommia/haasteita, jolloin kaikki tuntuu siltä ankealta kuopan kaivamiselta. Se kun valitettavasti menee yleensä niin, että miehistötasolla mennään sen tyhmimmän mukaan; koska "aina on vielä yksi idiootti johon et ollut varautunut". Esimerkki tyhmyydestä; viestikomppaniassa yksi taistelija hakkasi "omin neuvoin" halkoja pimeässä, tuloksena halkaistu halko ja yksi irronnut sormi.
Jos taas on näyttänyt että haluaa haasteita, niin niitä saattaa myös saada. Itselle RU-kurssi 213 merisotakoulussa oli huomattavasti vaativampi kuin esim. YO-kirjoitukset. Koulutus oli pääosin ensiluokkaista ja henki erinomainen. Siviilielämää ajatellen opin ainakin huomattavan paljon omista henkisistä ja fyysisistä rajoistani, oppimiskyvystä ym.
Tiedä sitten olenko hullu tai jotain, mutta viihdyin keskimäärin todella hyvin. Syitä on monia; mulla oli todella hyvä, motivoitunut ja toimiva porukka (=mittausryhmä), teimme suht mielenkiintoisia ja vaihtelevia hommia. Toinen osasyy voi olla, että luin johtajakauden aikana pääsykokeisiin, joten tekemisen puutteestakaan ei joutunut kärsimään. Pahin hajotus tuli vasta pääsykokeiden jälkeen kun yhtäkkiä ei ollutkaan mitään tekemistä vapaa-ajalla.
Inttijutuista: Intti on varusmiehen elämässä työ, vapaa-aika ja pää-osin elämä, joten siitä puhuminen käy enemmän kuin luonnostaan. Ts. ainoa MUU mistä voi puhua, on se mitä tapahtui viikonloppuna. "Ai olit ryyppäämässä?" Se siitä sitten Ainakin henk.koht. oli todella vaikea joskus keksiä mitään kerrottavaa, kun kaikki tekemiset viikolla liittyi inttiin. Ymmärräystä, ystävät, ymmärrystä.
HUOM!!!Ei saa ymmärtää väärin: SA-INT voi olla pahimmillaan todella perseestä jos oikein huono tuuri käy. Varusmiespalveluksen täysi tuomitseminen suoralta kädeltä, ilman omakohtaista kokemusta tai eettisiä perusteita, on kuitenkin todella rektaalista - ihan niinkuin kaikki muukin päteminen mutu- ja "mä kuulin"- tiedon pohjalta. IMO, siviilipalvelus on varmasti hyvä vaihtoehto monelle, jos saa jotain fiksuja hommia.
-kb
EDIT: ammattiarmeijasta (off-topic?): suomen puolustukseen käyttämät määrärahat ovat Pohjoismaiden pienimmät. Ammattiarmeija vaatisi huomattavasti parempaa kalustoa = enemmän rahaa. Ammattiarmeija ois ihan jees, mut oletteko valmiita nostamaan armeijan määrärahat moninkertaisiksi?
[ 31 July 2002: Message edited by: kilobitti ]