Originally posted by pakana:
Ja vaikka tilastot sanois mitä, niin eiköhän se yksikin 13-vuotiaana tehty surmatyö oo pikkasen liikaa.
No, IMO jokainen henkirikos ja jopa jokainen väkivaltarikos on sinänsä liikaa. Toki rikoksentekijän nuori ikä tekee väkivallasta vielä valitettavampaa ja traagisempaa, mutta en usko että uhria tai hänen omaisiaan lohduttaa että "no onneksi se oli sentään aikuinen mies".
...ja henki lähti ylipäätään herkemmin tohon aikaan. Varmaan monet muutkin on sitä mieltä, että nykyään meno on edes himpun verran sivistyneempää kuin 1600-luvulla,
Musta tuntuu että (pelottavan iso) osa porukasta kuvittelee että 100, 200 tai 300 vuotta sitten elettiin jossain eedenissä jonka paha teknologia tai pahat huumeet tai paha media tai pahat ulkomaalaiset tai [lisää tähän pelkosi kohde] on nykyään turmelleet. Itse uskon että nykyisin elämä on ainakin lievästi parempaa useimmille ihmisille (ainakin jos Suomesta puhutaan - maailman tasolla en uskalla sanoa asiasta mitään) nyt kuin mitä se oli useimmille silloin, vaikkei toki nytkään missään Utopiassa eletä. Eikä esimerkiksi tekninen kehitys mitenkään automaattisesti tilannetta parannakaan, vaikka potentiaali kyllä on olemassa.
henkirikokset on vain tän "lasten paha olo"-ongelman mediaseksikkäin osa, ja murhatilastoja tuijottamalla tuskin saada ihan kokonaista kuvaa asiasta. Se, että lapsella on paha olla vanhempien ajanpuutteen takia ei toisaankaan ihan aina johda veritekoihin. Ja hyvä niin, mutta yhä useampi kasvatustyön tekijä on sitä mieltä että ns. ongelmalasten määrä on kasvussa.
Totta. Mulla on kuitenkin sellainen gut feeling - ja tää on todella mutua - että myöskään lasten ja nuorten pahoinvointi ei ole kasvanut *niin* räjähdysmäisesti kuin miltä pinnalla näyttää. Väittäisin, että sitä pahaa oloa on ollut ennenkin aivan perkeleesti, mutta se on ilmennyt eri tavoilla - usein ehkä vähemmän dramaattisilla tavoilla.
Toki sekin on totta, että ennen wanhaan lapsi ei ollut yhtä tiukasti riippuvainen omien vanhempiensa kasvattajan kyvyistä tai niiden puutteesta; jos omat vanhemmat olivat kelvottomia hulttioita, kasvatustehtävään osallistui koko suku ja myös tiivis paikallisyhteisö. Nykyisin elämme yleensä ydinperhemallissa yhä enemmän sosiaalisesti eristyneenä muista. (Muistuttaisin että tälläkin kolikolla on kaksi puolta. Itselleni esimerkiksi nyky-yhteiskunnan tarjoama mahdollisuus itsenäisyyteen ja yksityisyyteen sopii varsin mainiosti, enkä näe perinteisen yhteisömallin katoamista omalta kohdaltani mitenkään negatiivisena asiana.)
Vapaata kasvatusta syyttävät ovat mielestäni väärässä. Vapaa kasvatus on nähdäkseni aivan yhtä hyvä - tai jopa parempikin - tapa kasvattaa lapsia kuin perinteinen "remmiä ja vesivelliä" -tyyppinen metodikin. Kyse on siitä, kuinka paljon lapsi saa vanhemmiltaan välittämistä ja huomiota. Toki rajojen asettamisellakin on merkityksensä, mutta esimerkiksi ruumiillinen kurittaminen ei *todellakaan* ole tarpeellista tai suotavaa. Ylipäänsä voi ajatella niin, että fiksujen vanhempien lapset harvemmin ovat idiootteja. Jos ihminen ylipäänsä kykenee keskustelemaan järkevästi, hän varmaankin pystyy keskustelemaan myös lastensa kanssa ja vetoamaan näiden omaan järkeen sen sijaan että heti ensimmäiseksi olisi uhkaamassa rangaistuksella jos ei saa omaa tahtoaan läpi. Tietysti lapsen mielistelyyn ja pilalle hemmotteluun (inhoan ko. ilmaisua koska sitä käytetään aivan liikaa - kyseinen ilmiö kuitenkin on oikeastikin olemassa vaikkei vielä vaikkapa se että lapsella on muitakin leluja kuin puupalikka ja käpy vielä pilalle hemmottelua olemaan kuten jotkut jäärät ajattelevat; "ei minullakaan lapsena ollut.. pullamössösukupolvi saatana..") ei myöskään pidä mennä.
Vapaan kasvatuksen huono maine voi johtua siitä, että lapsensa käytännössä heittelle jättäneet vanhemmat yrittävät legitimoida tekemisensä kutsumalla sitä vapaaksi kasvatukseksi. Minut ja monet ystäväni on kasvatettu enemmän tai vähemmän vapaan kasvatuksen menetelmiä soveltaen, ja varsin tasapainoisia useimmista meistä on tullut. Erona niihin jotka on kasvatettu "kurissa ja herran nuhteessa" on lähinnä se, että meillä on yleensä myös hyvät välit vanhempiimme.
Huoltosuhteesta snadisti lisää: On totta, että tekninen kehitys on vähentänyt esimerkiksi sitä työmäärää, mikä tarvitaan esimerkiksi yhden viljatonnin tuottamiseen. [seuraa mutuväite ] Sen sijaan tekninen kehitys ei ole vähentänyt yhteiskunnan kokanaistyömäärää. Otetaanpa [sieltätäältämutkatsuoriksjakärjistäen-tyypinen]esimerkki vaikka ruislimpun tiestä pellolta ruokapöytään.
Tavallaan esimerkkisi pitää kyllä paikkansa ja on vähintäänkin ajatuksia herättävä, mutta kyllähän kokonaistyömääräkin *on* vähentynyt. (Oletan että tarkoitat siis keskimäärin jossain tarkastelujoukossa tehtyjä työtunteja per capita?) Vielä 100-150 vuotta sitten tyypillinen maanviljelijän tai tehdastyöläisen työpäivä oli helposti yli 12 tuntia kuutena päivänä viikossa, ja huoltosuhde oli nykyistä "parempi" (eli suurempi osa väestöstä teki töitä). Nykyisin tyypillinen työviikko on 40-tuntinen (vaikka toki monessa paikassa niitä ylitöitä paiskitaan aika lailla) ja vain 40% ihmisistä käy töissä.
Toinen juttu sitten on se, että työajan lyheneminen tekniikan kehityksen myötä on aika lailla hidastunut ellei viime aikona jopa täysin lopahtanut. Muutos esimerkiksi vuodesta 1900 vuoteen 1950 oli valtava, mutta 1950-1975 jo pienempi ja 1975-2000 uskoakseni jo varsin vähäinen. Valitettavasti tuotantotapojen tehostuminen ohjataan suurelta osin tuotannon lisäämiseen ja senkin tuoma etu perusduunarille katoaa osittain tuloerojen kasvuun. Pääoman tuotto kasvaa suhteessa nopeammin kuin ansiotulot. En kuitenkaan ihan yksioikoisesti lähtisi syyttämään "pahaa kapitalistien salajuonta" tästä - vaikka toki osittain kehityksen taustalla onkin tiettyjen intressipiirien tietoinen toiminta. Kysymys on kuitenkin monimutkaisempi ja uskoakseni palautuu melko pitkälti ihmisen psykologiaan. Useimpien mielestä enemmän on aina parempi kuin vähemmän tai edes yhtä paljon, vaikka lähtötaso olisi mikä.. =|
Uskoisin, että tutkimukset, joiden tulokset kertovat puolen Suomen työväestöstä kärsivän stressistä ja kohtuuttomasta työtaakasta perustuu jossain määrin todellisuuteen. Olkoonkin, että meillä on atk
Niinpä. Valitettava juttu kaikinpuolin. Henkilökohtaisesti uskon optimistisesti siihen, että tuo on kyllä ainakin joiltain osin ohimenevä ilmiö - ainakin jos hyvinvointivaltiomalli edes jossain muodossa pysyy käytössä vastakin. Ihan nimittäin jo siksi, että tulee yhteiskunnalle ihan saatanan kalliiksi ajaa porukka loppuun nopeasti ja sen jälkeen sosiaaliturvan varaan.