Soundien tekemisesstä

15 posts, 1 page, 4,791 views

Aki Antila

Posts: 220

#1 • • Aki Antila
Elikkä olen kiinnostunut alkaa tekee omaa musiikkia, kun olen jo harjoitellut tiskijukkailun siihen pisteeseen jo, että osaan jo biittimiksata, mutta vielähän täytyy opetella sitäkin. Nyt kuitenkin kysyn musiikin tekemisestä.

Kysyisin nyt, että miten soundien teossa pääsee alkuun?

Mitä kaikkea oikeen tarvitsee tietää?

Minä kun en ole töissä enkä koulussa, niin minulla on koko vuosi aikaa tehdä musiikkia. Olisi tosi hienoa jos siinä pääsisi jotenkin alkuun!
Avatar
#2 • • astaroth Guest
kannattaa ainakin kertoa, että millä softalla / sekvensserillä meinaat aloittaa opettelemaan tuottamista, noissa on kuitenkin omat niksinsä. itse tuottamisestahan oppii niin kauan, kun musiikkia vaan jaksaa tehdä.

aihepiiri on sen verran laajan, että kannattanee vaikkapa alkuun katsastella täältä, että löytyisikö vastauksia näin alkuun. ihan kokeilemalla ja manuaaleihin sekä tutoriaaleihin tutustumalla oppii. sitten kun pääsee perusasioista jyvälle, niin monet asiat aukenevat kiihtyvää tahtia

jos odotat vastausta tyyliin "laita se ja se ja se asia sampleriin ja säädä näin, niin saat hitin", niin nostan hattua sille, joka sellaisen ensyklopedian tähän jaksaa kirjoittaa. jos rajaat / tarkennat kysymystäsi johonkin pienemmälle osa-alueelle, niin varmasti on helpompi lähteä opastamaan. tietenkään ei ole haitaksi, jos sinulla on mahdollisuus seurata vierestä vähän edistyneemmän harrastelijan työskentelyä. itse tuli päästyä alkuun ihan vain katsomalla kavereiden tekemistä ja esittämällä tyhmiä ja vielä tyhmempiä kysymyksiä
Aki Antila

Posts: 220

#3 • • Aki Antila
Alan tekee musiikkia joko Reasonilla tai FL:llä.

Olen kuulluut, että Reason on varmaan parempi, mutta FL on helppokäyttöisempi. Olen käyttäbyt FL:n demoa ja yrittänyt saada jotain ääntä ts 404:stä ja 3xoscista. Musiikki josta diggailen on tehty ehkä enemmänkin Reasonilla, ainakin sellainen, mitä aluksi kuuntelin näitä amatöörituottajien biisejä. Mutta tiedän kuitenkin yhden ammattilaisartistinkin, joka käyttää FL:ÄÄ.
Aki Antila

Posts: 220

#4 • • Aki Antila
Yksi tekemiseen tarkoitettu ohjelma on myös Madtracker. Tarkoitus olisi ostaa VST-synia, kuten vaikka z3ta+. Tarkoitus olisi sitten tehdä niitä ääniä sillä z3ta+:lla.. Se Madtracker on ilmainen trackeri johon saa VST:synia laitettua ja z3ta+ on kuuluisa kaupallinen trance VST-syna.
darudevil

Posts: 427

#5 • • darudevil Darude
Valitse 5 lempibiisiäsi siitä genrestä jota haluat tehdä. Kuuntele niitä, analysoi, kirjoita juttuja ylös, mistä niissä tykkäät, mistä et, mitä juttuja haluaisit käyttää omassa tuotannossasi, mistä ottaa vaikutteita/mallia. Miksi ne on hyviä, miksi ne tykittää? Tsekkaa miten pitkä intro, missä alkaa uusi rumpusoundi, milloin tulee eka melodinen syntikka, miten biisi menee breikkiin, millainen nostatus siinä on, onko kaikki soundit yhtä lujaa ja keskellä stereokuvaa vai onko ne eri voimakkuuksilla jaettuna vasemmalle ja oikealle jne jne...

Ala käymään läpi (softa- tai rauta)syntikoiden preset-soundeja ja samplepankkeja ja kun löydät jotain joka on lähelle tykkäämääsi soundia siinä lempparibiisissäsi, jatkojalosta soundi omaksesi, juuri sun biisiin sopivaksi. Alat ajan myötä ymmärtämään mistä yksittäiset soundit rakentuu, ja sitten pikkuhiljaa voit ihan korvakuulolta alkaa rakentamaan haluamiasi soundeja.

Ihan aluksi voit vaikka suoraan yrittää kopioida kaikki jutut jota lempparibiisissäsi kuulet, pyrkiä tekemään yhtä hyvää, yhtä täyttä soundia, tehdä biisin rakenteen samaan tapaan jne. Siitä opit hyvin. Älä kuitenkaan ajattele näitä tekeleitä omina oikeina tuotoksinasi, vaan harjoituksina, ja kun alat hahmottamaan mitä kaikkea biisin tekemiseen mahtuu, niin sitten vaan tekemään omilla soundeilla, omilla melodioilla ja ideoilla soveltaen mitä olet oppinut.

Käy lukemassa tätä forumia, kaikenmaailman dancemusafoorumeita (usein sen ohjelman, jota käytät, forumilla on myös tuotantovinkki- tms forum), ja polttavan kysymyksen kanssa käänny ystävämme googlen puoleen ("how can I make deadmau5 bassline?"), sama kysymys on melko varmasti jo kysytty jonkun toisen tekijän toimesta.

Pirä hauskaa!
Saarre

Posts: 1,151

#6 • • Saarre
Voin suositella samaa tekniikkaa kun sir Ville, eli se musa mitä haluut tehä, koita harjotella kopioimalla kyseistä tyyliä ja kloonata eri soundeja mistä pidät.

VST synista ehdottomasti trancensaralle vois suositella Sylenthiä

karsee kasa presettejä nimenomaan trancekäyttöön, jossei suoraan niin helposti muokattavissa.

--
*tähti* Full hearts cant lose

VicTor miKe

Posts: 268

#7 • • VicTor miKe
-Jos ei oo kaveripiirissä mitään "guruja", niin suosittelen katsastamaan myös youtube tms. sivustosta tutoriaali-videoita. Hyvistä pätkistä saa aika paljon enmmän irti, kuin vain pelkästä tekstistä.

-Opiskelu- ja harjoitusmielessä ainakin Reasonilla pääsee kattelee paljon hyviä rsn. biisejä, mistä voi juurikin yllämainitulla tavalla ja vielä konkreettisemmin opiskella biisien rakennetta, breikkejä, saundeja ym. kivaa. Copy/pasteemaan en suosittele, mut niin pystyy kattelee miten tehdä joitain temppuja!

-Viimeiseksi varoituksen sana ja vanha glisee, "kun annat pikkusormen, niin se vie koko käden" :D

--
Bäng bäng!

Chantola

Posts: 769

#8 • • Chantola Black Hole / Spinnin / Club86 / Baroque / Bonzai

Replying to Soundien tekemisesstä:

Aki Antila, 26.8.2009 20:38:
Alan tekee musiikkia joko Reasonilla tai FL:llä.

Olen kuulluut, että Reason on varmaan parempi, mutta FL on helppokäyttöisempi. Olen käyttäbyt FL:n demoa ja yrittänyt saada jotain ääntä ts 404:stä ja 3xoscista. Musiikki josta diggailen on tehty ehkä enemmänkin Reasonilla, ainakin sellainen, mitä aluksi kuuntelin näitä amatöörituottajien biisejä. Mutta tiedän kuitenkin yhden ammattilaisartistinkin, joka käyttää FL:ÄÄ.



Niin...ja sillä alustalla sitten ei ollut paskankaan väliä. jos osaa duunaa matskua, kuulostaa se hyvältä on sitten Fl studiol tai logicil tehtynä...kannattaa ettiä sellanen softa mikä sopii itselle.

ei kannata lähteä siitä että joku on helpompi. Reasonissa on omat huonot puolensa myös. Joo sen mukana tulevat sopftakamat on yleisesti ottaen kuulemma parempia kun vst synat. Tämä tarkoittaa sitä että sun on sitten osattava vääntää omat soundit niistä kamoista ja reasoniin on sitten ihan turha yritellä liittää vst plugareita.

Fl studion tukee vst jne. siinä on todella hyvä rumpukone, mutta paljon ominaisuuksia joita hankala käyttää. Fl studiolla jokainen saa rakennettuu perus kompin minuutissa, mutta sen kokonaisen biisin tekeminen ei ookkaan niin yksinkertasta kun voisi luulla.

Softa kun softa..käyttäjästä se on kiinni...ni ja fl on on ulkosella gearilla ihan painajainen...

cheers!
remotion

Posts: 5,283

#9 • • remotion nostatus guru
Voin myös suositella sitä että jos ei oikeasti ole säveltäjä tyyppiä niin jättää koko leikin alkuunsa.
Musiikin teko ei ole mitään matonkudontaa jonka voisi plagioida tutoriaalista, jos ei oo mitään omaa annettavaa ni jätä se muille.
Apo

Posts: 1,574

#10 • • Apo Asiallisen Profeetallinen Oppinut

Replying to Soundien tekemisesstä:

remotion, 28.8.2009 12:54:
Voin myös suositella sitä että jos ei oikeasti ole säveltäjä tyyppiä niin jättää koko leikin alkuunsa.



Lol mikä läppä. Pakko kysyä, millä natsoilla olet suosittelemassa tuota?

Mozartteja syntyy ehkä yksi miljardista ihmisestä kerran parissa vuosisadassa. Suurimmalla osalla säveltäjiä hyväksi muusikoksi kasvaminen on vaatinut pitkäaikaista omistautumista ja pitkän kaavan kautta menemistä, haetaan se kokemus ja tekninen osaaminen mitä kautta visiot saadaan siirrettyä musiikiksi sujuvasti.

Itse oikeastaan antaisin ihan päinvastaisen vinkin, jos musiikinteko kiinnostaa mutta tuloksia ei synny niin ei kannata lannistua vaan yrittää vaan kovemmin. Jos oikeasti on kiinnostunut siitä musiikinteosta, niin lopputuloksella ei ole niin paljon väliä vaan se musiikin kanssa leikkiminen on jo tarpeeksi palkitsevaa. Bonusta on jos sieltä joskus sattuu syntymään sellaista mistä muutkin diggaavat.
Avatar
#11 • • Edited astaroth Guest

Replying to Soundien tekemisesstä:

remotion, 28.8.2009 12:54:
Voin myös suositella sitä että jos ei oikeasti ole säveltäjä tyyppiä niin jättää koko leikin alkuunsa.
Musiikin teko ei ole mitään matonkudontaa jonka voisi plagioida tutoriaalista, jos ei oo mitään omaa annettavaa ni jätä se muille.


tässä kohtaa on kyllä pakko sanoa, että olet hyvin väärässä. omasta mielestä hienoimmat biisit on kyllä tehty ihan sillä rumpuosastolla ja yksinkertaisilla koukuilla. jos lisäksi osaa säveltää hienoja ja monimutkaisia skoreja, niin se on hyvä bonus. se säveltäminenkin on sellainen asia, että siinäkin voi kehittyä aivan siinä missä levyjen soittamisessakin. osalla se vaatii aikaa ja omistautumista ja toiset sitten ovat lahjakkaampia. mielestäni ei kannata puhua toisten saundin apinoinnista, vaan perusasioiden opettelemisesta

tietenkin jos haluaa verrata vaikkapa levyjen pyörittelyyn, että täysin sävelkorvatonta tyyppiä verrattaisiin kaveriin, jolla ei ole minkäänlaista rytmitajua, niin sitten ymmärrän. mutta ota huomioon, että ei kukaan kuitenkaan kokeilematta pysty sanomaan, että mihin itsestä on. et varmaan itsekään luopunut soittamisesta sen vuoksi, ettet beatmixannut täydellisesti parin tunnin harjoittelun jälkeen?
remotion

Posts: 5,283

#12 • • Edited remotion nostatus guru

Replying to Soundien tekemisesstä:

astaroth, 28.8.2009 13:39:
et varmaan itsekään luopunut soittamisesta sen vuoksi, ettet beatmixannut täydellisesti parin tunnin harjoittelun jälkeen?



Klubituksella nyt on aina väärässä jos ilmaisee missään asiassa mielipiteensä.

itse rupesin säveltämään (siis composing) vähän yli 10 vuotiaana omia biisejä, koska se inspiratio ja sävelet, rytmi, koukut ja fiilis jotka muhi oman pään sisällä oli pakko saada purkaa osiksi ja koota sitten koneella kokonaisiksi biiseiksi.

levysoittimet hankin ja mikserin ja rupesin miksaamaan vuosituhannen vaihteessa 99 joulukuussa kun en saanut millään konstilla omiin biiseihin träkkerillä sellaista laatua aikaiseksi kuin olisin halunnut. Ja tunne epäonnistumisesta murensi motiivin ja inspiraation säveltää sillähetkellä.

Tarkoitin nyt sitä että se luovuus ja inspiraatio synnyttäisi halun luoda niitä saundeja ja saundiahan tviikataan niin kauan että se kuulostaa siltä kuin itse haluaa, right?

Darudelta ehdottomasti hyviä käytännön metodeja tekniikan opiskeluun.

jotenki jäi vaa sellanen fiilis että tärkein eli inspiraatio ja asialle omistautuminen on aika kaukana tästä:


"Aki Antila, 26.8.200 9 20:38:
Alan tekee musiikkia joko Reasonilla tai FL:llä. "


quottaan tän tärkeimmän asian sulta:

astaroth, 26.8.2009 14:25:
itse tuottamisestahan oppii niin kauan, kun musiikkia vaan jaksaa tehdä.

hrdkvr

Posts: 3,929

#14 • • hrdkvr KURGO
jos mä ymmärsin oikein niin remotion tässä koitti antaa neuvoa siitä että kannattaa mielummin hankkia oma tuottaja tai joku musaa tekevä kaveri omien sävellysten tuottamiseen, kun siinä kuitenkin vierähtää jokunen vuosi että oman tuotantotaidon saa sille tasolle että päässä soivat soundit saa koneelta ulos...vai?

--
-keep it hard-

remotion

Posts: 5,283

#15 • • remotion nostatus guru

Replying to Soundien tekemisesstä:

hrdkvr, 31.8.2009 14:36:
jos mä ymmärsin oikein niin remotion tässä koitti antaa neuvoa siitä että kannattaa mielummin hankkia oma tuottaja tai joku musaa tekevä kaveri omien sävellysten tuottamiseen, kun siinä kuitenkin vierähtää jokunen vuosi että oman tuotantotaidon saa sille tasolle että päässä soivat soundit saa koneelta ulos...vai?



Tai sitä että kannattaa itsekin olla valmis panostamaan jotain eikä yhtenä hoomoilasena joka asian kanssa, ja jos mainostaa että on aikaa käyttää vuosi biisin tekoon, niin on jopa törkeää vetää tänne joku puolessa tunnissa kyhätty viritys, jengillä on mennyt moninkertainen aika näiden ohjeiden kirjottamiseen jo pelkästään!

*piis* ai nii mutta eihän tää mun asia ollutkaan :D