Replying to Jumalaa tuskin on olemassa, lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä:
kuilun partaalla, 14.7.2009 13:11:
Noh, annapa esimerkki eettisestä arvostelmasta,
Eettisestä? Miksi eettisestä? Luulin, että tässä puhutaan asioiden tolasta subjektiivisten moraalikäsitysten sijaan.
jossa ollaan "väärässä oikein perustein", ja jossa se "väärässä oleminen" on parempi, kuin olla samassa asiassa "oikeassa, mutta väärin perustein"?
Enkös minä edellisessä viestissä ikään kuin todennut, että yksittäisten tapausten ollessa kyseessä tilanne saattaa olla eri? Tieteessä tuollaisia tilanteita tulee etenkin mallinnuksessa vastaan käytännön rajoitusten mukaan. Otetaan tällainen mustavalkoinen esimerkki, jossa joudutaan valitsemaan kahden eri mallinnustavan välillä:
Tapa 1: Malli sisältää empirian perusteella säädettyjä vakioita, mutta ei täytä kaikkia teoreettisia reunaehtoja tarkalleen. Tällöin malli pystyy tarjoamaan varsin hyviä ennusteita ainakin silloin kun ollaan lähellä säätöön käytettyjä tilanteita, mutta nimenomaan tuon dataan sovituksen ansiosta. (Oikea vastaus väärästä syystä)
Tapa 2: Malli on vahvalla teoreettisella pohjalla, mutta se on laskennallisesti niin raskas, että sitä ei pystytä käyttämään kiinnostuksen kohteena olevaan systeemiin sellaisella tarkkuudella, että tulokset olisivat samoja kuin kokeissa. (Väärä vastaus oikeasta syystä)
Jos tavoitteena on vain saada tulos ja mallinnuksella on vain instrumentaalista arvoa, on tapa 1 kelpo valinta. Se ei kuitenkaan kanna kovinkaan pitkälle sovitusdatan ulkopuolelle, eikä tulosten perusteella voi välttämättä vetää kummoisia johtopäätöksiä niihin johtaneista fysikaalisista syistä.
Tässä siis käytetään ilmaisua "väärin" ja "oikein" eri tapaan kuin esim matematiikassa tai ontologisissa arvostelmissa, "2+2=5 on väärin" tai "joka väittää, että minulla on kaksi kättä, on oikeassa".
Siinä tapauksessa puhut eri asiasta kuin minä, kuten ylläolevasta esimerkistä varmasti huomaat. Kyse oli siis ontologisista arvioista. Sanalla "parempi" viittasin instrumentaaliseen arvoon, joka minun tapauksessani oli maailman ymmärtäminen - se tapa on siis parempi, joka toimii paremmin maailman ymmärtämisessä.
Koska JOS päätyy virheelliseen johtopäätökseen oikeista, tosi lauseista, niin silloin ei ole johdonmukainen tai käsiteltävä asia ei kuulu logiikan piiriin. JOS taas päätyy tosi päätelmään epätosista lauseista, niin silloin se tapahtuu sattumalta, ei rationaalisesti.
Nimenomaan. Aiemminhan viitattiin mm. telepatiaan. Jos sanon, että telepatiaa ei ole olemassa, saatan olla väärässä, mutta oikeista syistä - nykytiedon perusteella tämä on perusteltu johtopäätös, mutta nykytieto ei välttämättä ole näiltä osin täydellistä. Jos taas sanon telepatian olevan todellista, koska olen näin kokenut, saatan olla oikeassa, mutta väärin perustein - subjektiivinen kokemus ei riitä ilmiön todistamiseen, mutta telepatia saattaa tästä huolimatta olla todellinen ilmiö.
Eli "olla väärässä oikein perustein" ja "olla oikeassa väärin perustein" ovat molemmat irrationaalisia, psykologisia arvostelmia, aivan kuten esimerkiksi "parempi myöhään kuin ei milloinkaan" tai "poikkeus vahvistaa säännön", lauseita, jotka siis pätevät vain erityistilanteissa tai eivät milloinkaan. Kyse ei ole siis rationaalisesta vaan psykologisesta säännöstä.
Eikös tämä päde vain silloin, jos oletetaan arvostelmien pohjautuvan täydelliseen tietoon mahdollisesti, mutta ei välttämättä puutteellisen tiedon sijaan? Tieteessähän on kyse nimenomaan jälkimmäisestä eli vaikka kyse on parhaasta mahdollisesta tiedosta (tai ainakin sen tavoittelusta), tiedostetaan sen mahdollinen puutteellisuus. Tällaisen tiedon (jonka todellisesta totuusarvosta ei ole täyttä varmuutta) pohjalta tehdyt johtopäätökset voivat olla rationaalisia, mutta silti virheellisiä - ja senpä takia niiden paikkansapitävyyttä testataan yhä uudelleen ja uudelleen.
Tässä on tietenkin vaarana systeemin ylivalta, syyt korvaavat seuraukset, koetta sorvataan niin kauan, että saadaan haluttu lopputulos.
Toki.