Mitä ostat netistä?
Kuinka usein?
Miksi?
Mitä saitteja suosittelet?
Mitä riskejä netistä ostamisessa on?
Shoppailun hyvät ja huonot puolet?
Viime viikolla tuli tilattua Threadlessistä muutamia paitoja, sekä Asokselta mm. farkut. Huomenna suunnitelmissa olisi tilata Zoccalta sisustustarraa asuntooni.
Mitkään tilauksista eivät ole siis vielä saapuneet, joten suosituksia en voi vielä antaa. Niistä toki myöhemmin.
Tietysti ensi kertaa noista paikoista ostaessa hiipii pieni pelko, että olen ostanut vääränkokoisia vaatteita - esimerkiksi farkkujen kokoa olen alkanut epäröimään. Edessä siis todennäköisesti palautus ja uudelleentilaus = jälleen tuskallista odottamista.
Jo kauan olin himoinnut noita Threadlessin paitoja, kuten myös noita tiettyjä farkkuja mitkä tilasin. Olin silti ollut epäröivä netistä tilaamisen suhteen, mutta tällä hetkellä olen luottavaisin mielin, sillä molemmat ovat luotettavia ostopaikkoja (mitä olen henkkoht kokemuksia kuullut).
Malttamattomana ihmisenä näkisin nettishoppailun huonona puolena omalla kohdallani sen odottamisen, sekä pienen epävarmuuden, juuri esim. vaatteiden kokojen suhteen.
Hyviä puolia ovat monipuolisuus, edullisuus, ja takuu ettei ihan joka tytöllä tule samoja vaatteita kaupungilla vastaan.
Kertokaa siis vapaasti kokemuksianne kaikenmoisista kaupoista - mitä olet ostanut ja mistä. Myös keskustelu tullimaksuista sun muista netistä tilaamiseen liittyvistä sallitaan. Huuto.netin sun muiden vastaavien ostostopikkia en tässä hae.
Paidat oli just passeleita, ja mun näköisiä, niinkuin jo tilatessa katselin. Toisaalta itseäni peilaillessa paidat näyttivät vielä paremmilta. Loisto-ostoksia, ja tilaan toistekin 
Mut joo, silti monasti hyvin edullinen paikka ja käytän itse ehkä tällä hetkellä eniten nettikaupoista. Harmittaa oikein, kun joidenkin pelien kohdalla ei vaan ole kauheasti järkeä tukea kotimaisia liikkeitä. Tosta Killzonestakin maksat Verkkokaupassa sen 59,95e (ja tässä ei ole edes posteja, jos joudut tilaamaan
). Mut koitan nyt töissäkäyvänä silti tukea mahdollisuuksien mukaan kotimaisia yrittäjiä, mutta ei näin nettishoppailun kulta-aikana ole kovin helppoa, pihi mies kun olen