Olin hyvin lähellä jättää tulematta näihin kemuihin, sillä pelkäsin, ettei Shpongle vaan toimi, kun Simo soittaa yksin Suomessa. Raja Ram oli nähty jo useasti ja hän soittaa mielestäni varsin tylsää soundia, mutta hänen hassu lavakarismansa on yleensä paikallaan.
Juno Reactorin ensimmäinen Suomen-keikka oli jotain aivan kosmisen hienoa ja toisella kertaa MC Rastafari pilasi tunnelman omalta kohdaltani. Olin setin jälkeen vihainen. Kiukkuinen. Ärsyyntynyt. Vihasin sitä MC:tä koko kehollani.
Näin Shponglen ensimmäistä kertaa kaksi vuotta sitten
Freedom Festivalissa Portugalissa. Chill-out -teltassa heitetty setti venyi silloin alkuperäisestä kahden tunnin aikataulusta poiketen lähes neljään tuntiin, mahdollisesti Raja Ramin polttaman porkkanankokoisen jointin takia tai sitten sen takia, ettei maassa yleensä jännitetä aikataulujen kanssa.
Simon Posford soitti ja Raja Ram keskittyi näkymättömien bongojen soittamiseen (
http://www.youtube.com/watch?v=bt-TNkCh5XE). Olin teltassa tanssimassa vartalonmitan päässä heistä ja tunnelta oli järisyttävän intiimi, kun Simon soitti kaikki mahdolliset Shpongle-hitit sekä myös paljon Hallucinogenin "In Dub"-levyn remiksejä (Ott oli soittanut edellisenä päivänä jo omassa setissään samat, mutta eipä haitannut).
Koska paras ystäväni oli tulossa mukaan Kuopiosta, en voinut jättää näitä väliin. Menimme silti varovaisin askelin sisälle, Juno Reactorin kokemuksesta oppineena; olin varautunut mahdolliseen pettymykseen, sillä paikka ei yllättäen houkutellut kovin paljoa.
Tulimme hieman Shpongle-setin aloituksen jälkeen paikalle. Kun
Behind Closed Eyelids alkoi soimaan, ei mikään enää pidellyt minua paikallaan. Olin joskus kokenut huimia visioita rutkasti mieltä avanneessa tilassa kappaleen aikana ja nyt - bileissä minulle tavallisessa tilassa eli täysin päihteettömästi - näin kaleidoskooppisia näkyjä avoimin silminkin jo pelkän musiikin ansiosta. Kymmenennen minuutin aikana tuleva äänen panorointikohta saa minut edelleen tuntemaan kuin musiikki kiertäisi takaraivoni kautta.
Alle tunnissa huomasin, että paidassani oli kuiva kohta. Puuvillainen kevyt oranssi hupparini oli lähes täysin märkä, mutta viisi senttiä alaosasta oli vielä kuivaa. Kun Shpongle-setti loppui ja Hallucinogen alkoi soittaa sekä puhesampleja
Gamma Goblinsista että
LSD:stä ja narisuttamaan ensimmäisen melodiaa, kostuivat nuo viimeisetkin kuivat osat hiestä.
En ole koskaan ollut mikään suurin Hallucinogen-fani, vaikka se onkin 90-luvun puolesta välistä saakka ollut tuttua. Jorasin silti ystäväni kanssa hullun lailla koko setin ajan omassa pienessä loossissamme, jonka eristimme pöydällä. Etenkin
Fly Agaricin
I See Myself villitsi minut.
En muista, koska olisin viimeksi tanssinut yhtä kovaa ja kauan. Posfordin molempien settien jälkeen soittovuoroon tullut Poliisi vs. Auspexx soitti myös melodista Israel-soundia, joka toi vanhan Goan raikkaasti mieleen.
Orkidean setistä kuuntelin ensimmäiset 10 minuuttia, sen jälkeen kyllästyin ja hylkäsin tanssilattian. Neljä tuntia nonstop-tanssia riitti. Onneksi myös nykyään liian yleinen ja tylsä nyrkkipano-psytrance loisti poissaolollaan. Minimalistinen psytrance voi kai olla ihan kivaa, mutta kun sitä on tahkonnut neljä päivää putkeen, kyllästyy siihen lähes loppuelämäkseen. Näin kävi minulle
Freedom Festivalin aikana.
Kiitos kaikille paikallaolleille. Ystävälliset tuntemattomat sielut tarjosivat juotavaa, kun huomasivat muuten uupuneen tanssijan. Oranssi tanssija kiittää sydämellisesti!