Minkä leffan katsoit viimeksi ?

RANGO
joskin dubattuna. ei kyllä mikään lastenpiirretty... mutta ei tässä onneks lapsia enää ollakkaan. olihan tuo kiva :)

ainiin ja tänään katoinki muuten dikipoksilta notre damen kellonsoittajan (disney).

FUCK!!!!......ASS!!!!! :D :D

Tulipaha katottua legendaarinen leffa nimeltään Boondock Saints!
http://www.imdb.com/title/tt0144117/

On tää vaa nii huippu! :D

THE EXTERMINATOR - Teloittaja
(1980)


Vihreän helvetin kauhut kokenut veteraani John Eastland (nyt jo edesmennyt monilahjakas Robert Ginty, mm. The Alchemist) ja miehen aseveli Michael Jefferson (Steve James, mm. American Ninja) työskentelevät toipilaan kotirintaman tarjoamassa varastotyössä, joka antaa samalla hyvän syyn unohtaa sota ja sen mukanaan tuomat muistot. Työpaikan rauhaa veroittaa kuitenkin suojelurahaa keräävä rikollisorganisaatio, joka "pistäytyy pomon puheilla" säännöllisin väliajoin salkkua täyttämässä. Tällä välin varastoon tunkeutuu kolme paikallisten pahiksien, Ghetto Ghoulsien jäsentä, jotka niinikään täyttävät autoaan varaston kaljoilla. John menee väliin ja on vähällä päästä hengestään kunnes Michael puuttuu tapahtumien kulkuun jengin jäädessä alakynteen. Päivän kääntyessä iltaan ja kaverusten sopiessa tapaamisen kantapaikkaansa töiden jälkeen, hyökkää ghoulsit kotoaan lähteneen Michaelin kippuun halvaannuttaen tämän liikuntakyvyttömäksi loppuiäkseen. Tästä katkeroituneena ja kiitollisuuden velassa Michaelille pelastautumisestaan Vietnamista (alun pahamaineinen sotakohtaus jossa jenkkisotilas mestataan machetella), päättää John ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja kostaa.

Kohtaus jossa Ginty ilmaantuu gg:n kerhotiloihin harventamaan retkujen rivejä M16:sta laulaessa Trammpsin Disco Infernon säestämänä, on varsin herkullista trashiä.

Kostokeikka saavuttaa kuitenkin pisteen jolta ei ole paluuta, kun muistot palaavat pinaamaan jo ennestään ympärillään vain rikollisuutta ja sortoa näkevää Johnia, joka kidnappaa mafiapomo Gino Pontivinin (Dick Poccelli) ja tekee tästä (kirjaimellisesti) jauhelihaa kohtauksessa mikä poistettiin miltei jokaisesta julkaisusta yli kahden vuosikymmenen ajan.
Tämän jälkeen poltetaan kidutuspaikkaa pyörittävä parittaja elävältä ja pyövelöidään elohopealuodein päiväjärjestyksestä sadistinen senaattori, joka pers'raiskaa alaikäisiä poikia samaisessa paikassa, grillaten sivutoimena (kuumakolvia hyödyntäen) prostituoitujen paljaita rintavarustuksia.
Jossain välissä ruudulla vilahtaa myös Jazzin legenda: Stan Getz!

The Exterminator on kuitenkin paljon muutakin kuin joukko yllä lueteltuja häiriintyneisyyksiä. Se on verrattain omintakeinen osittaistilinteko vasta vaajaata vuotta ennen elokuvan valmistumista päättyneistä tapahtumista joiden jälkipyykkiä Yhdysvallat pesee tunnetusti vielä eräitäkin sukupolvia, ontuvalla omallatunnollaan. Tarinaa ammennetaan myös erityisesti veteraanien traumoista joiden julkipuinti leffan julkaisuajankohtana oli tabu josta seurasi rapakon takana parhaimmillaankin tutkinta sotasalaisuuksien (kröhömrikoksienkröhom) paljastusten pelossa.
On vähintäänkin käsittämätöntä, että tämän kaltainen teos on aikoinaan voitu asettaa Suomessa kokonaiskieltoon, vaikka sitä ensin levitettiin vuosia niin vuokralle kuin myyntiin milloin minkäkin julkaisijan leikkauksilla raiskattuna, saksien napsiessa tallenteesta pahimmillaan yli 11min.

Futuren (letterboxatussa 1.85:1) julkaisussa on yksi etu esim. Anchor Beyhin verrattuna, nimittäin: masteri mikä pesee terävyydellään (roskista huolimatta) kanssakilpailijansa suht selvin pixelein. Äänimaailma rajoittuu alkuperäisestä monosta muunnettuun DD 2.0 stereoon.

Alkuperäisteos sai vierelleen ansaitun ja ensimmäistä huomattavasti paremman jatko-osan neljä vuotta myöhemmin, kun ykkösosan tuottaja Mark Buntzman hyppäsi ohjaksiin, tehdessä samalla kertaa ohjaajadebyyttinsä tittelillä: Exterminator 2 jossa päästetään piru irti, kun kusipään saappaat täyttää Mario van Peebles, mm. New Jack City.
^Tästä nimenomaisesta elokuvasta, kun vielä tulevaisuudessa saisi käsiinsä ensimmäisen koskaan painetun unrated director's cut -version, anamorffisella hd-siirrolla kattavien extrojen kuorruttamana niin laittaisin käteni ristiin. Tälläisen komeuden kokisin mieluiten: Blue Underground, Synapse Films tahi Dark Sky Films:n työstämänä.

Teloittajan ohjaaja James Glickenhaus palasi "teeman" pariin yhdessä kung-fu legenda Jackie Chan:in kanssa muutamaa vuotta myöhemmin aivan loistavan väkivaltaexploilaation: The Protector - Suojelija ilmestyessä teattereihin Warnerin tuottamana '85. "Check it out!"

Lopezin pitäis alkaa tekemään elokuva-arvosteluita ihan oikeassa blogissa.

Replying to Minkä leffan katsoit viimeksi ?:

Lopezin pitäis alkaa tekemään elokuva-arvosteluita ihan oikeassa blogissa.

Olen otettu, aidosti.
Tosin nuo rustailut (tuollaisenaan) nyt on kaiken kaikkiaan keskinkertaista kevyempää jargonia, jotka syntyy pääosin silkan "adhd:n" voimalla tv:ä tuijottaessa toisella silmällä, kun oikea käsi näpyttää vasurin työtä, vaikka vasuriksi tunnustaudunkin.
Jos käytössä olisi tietokone, voisi sen turvin tietty tälläinen leikkileikkelekirjoittajakin härnätä freelansereita ja olettaa olevansa onnistunut osassaan. Ihka oikea näppäimistö ja välitallennuksen tuoma takuu kirjoitetun katoamattomuudesta, se kieltämättä jo jonkin verran motivoisi. Näin pienimuotoisena vinkkinä: arvaappa huviksesi miten monta leffaplörinää on deletoitunut kesken kirjoituksen tahi mikä pahinta lopussa, kun yhteys on tehnyt tylyt? Siinä yksi syy miksen tahdo riskeerata laajempaan analyysiin aikaani.

Parempi pitää pää pinnalla yhden huteran pelastusrenkaan turvin kuin vastaanottaa kymmenen kykenemätöntä kättä, jotka vetää päistikään pohjaan.. edes harjoitusmielessä?
Jos yksikin tykkää ja ammentaa aiheesta niin se on jo jotain se.

Ps. Tosin sen nyt voi tietty mainita (ehkä) jonkin sortin meriittinä, etten hyödynnä imdb:n tarjoamaa turvaa tältä osin arvosteluissa vaan luotan muistiini, joka sekin on aivan paska.

Videovuokraamosta hain pitkästäaikaa parit pätkät, jotka punaviinikänneistä huolimatta eivät oikein sytyttäneet:
-Green zone, Matt Damon joukkotuhoaseiden jäljillä Irakissa. Ihan jees aika perusmenoa.
**1/2 / 5.
-Celda 211, ihan mukavat alkuasemat leffalle, ekaa päivää vanginvartijana ja mies joutuu vankilamellakan keskelle yksin ja esittää uutta vankia, jotta ei pääsisi hengestään. ***/5.

Tälläkertaa voiton vei kumminkin televisioesitys:
History of violence, aivan loistava elokuva kaikin puolin ja välillä menosta tulee mieleen Tarantinon pätkät mikä ei tietenkään ole koskaan huono asia. Kuvaus on upean näköistä ja näyttelijät ovat todellakin sitä mitä pitää. ****1/2 / 5.

Replying to Minkä leffan katsoit viimeksi ?:

History of violence, aivan loistava elokuva kaikin puolin ja välillä menosta tulee mieleen Tarantinon pätkät..

Henk.koht. en koe mitään yhtäläisyyttä tämän ja Tarantinon ohjausten välillä, pikemminkin päinvastoin ja luojalle kiitos hyvä niin.
Siinä missä Cronenberg ilmentää tarinat tuskan perimmäistekijöistä pitäen dialogin tarkoituksella minimalistisena kuitenkin siten, että sen synnyttämä sanoma välittyy usein moniulotteisemmin kuin mitä kuva kykenee osaltaan välittämään, "sortuu" Tarantinon sarjatuli sytyttämään katsojassa lähinnä kunnioituksen kaltaisen hämmennyksen kirjoitetun vuoropuhelun saumattomuudesta, jota varsinkin aiempien töiden kronologiasirkus hämmentää hallitusti tehden työjäljestä tavanomaista taiteellisemmin tunnustettua, minkä tietty monet kokenevat enempi plussana kuin miinuksena. Näin ympäripyöreästi yleistääkseni on todettava, että Cronenberg on kokeneempana pitkän askeleen edellä viimeksi mainuttua, riippumatta mistä kuvakulmasta potenttiaalisuutta käy vertaaman, vaikka kyse loppujenlopuksi onkin vain ja yksinomaan pelkistetyistä mielipide-eroista joiden subjektiivisuudesta tuskin tulee hullua hurskaammaksi.

Palatakseni vielä sinänsä loistavaan:
a History of Violence:n (joka muuten on huhupuheiden mukaan niitä viimeisiä vhs-tallenteinakin levitettyjä elokuvia, ainakin amerikassa, kun tuota aikoinaan pohdittiin, että vieläköhän nauhoja valmistetaan ja tokihan niitä tehtaillaan etenkin kolmansissa maissa ja ahkeraankin sitäpaitsi, mutta nyttemmin ilmeisesti epävirallisemmin?) on jokseenkin pakko ihailla tapaa jolla ohjaaja pistää polvilleen akatemian edustajistoa vaivaisella reilun 30milj.doll. budjetilla, jossa raavaita miehiä tapetaan toinen toistaan tylymmin uhriluvun lyödessä kolmeatoista. Sitten sitäkin hienompana joskin pirunmoisena yllätyksenä tuolloin tuli tieto, jonka mukaan William Hurt:n kuvaukset - josta siis saamme nauttia elokuvassa likimain kokonaiset kymmenen minuuttia - kestivät "massiiviset" viisi päivää ja tästä suorituksesta myönnettiin herralle siis Oscar-ehdokkuus. No, voisihan tilanne olla tyystin toisenkin kaltainen ilman ehdokkuuksia ja ohjaajanpallilla voisi päteä peeloilla palttiarallaa, vaikkapa mikälie moppitukkaääliö Rob Zombie tahi muu vastaava itseään "elokuvaohjaajaksi" tituleeraava turhake.
Luonnetta tuohon tv:stä tulleeseen tuo fakta, että ks. on nk. International versio, siis samainen minkä löytää FS-Filmin levittämänä useimmista myyntipisteistä, joka on ainakin parista kohtaa pohjois-amerikan julkaisua aavistuksen verisempi ja näin ollen myöskin jenkkilässä haluttua tavaraa.

truman show
at least

hyvä pätkä, joskin alkoi ahdistaa.

Inception

Lunasti odotukset ja ylitti ne. Aivan loistava leffa jälleen Nolanilta

BLOODSPORT - Viimeiseen asti
(1988)


Takavuosien testosteroinitykitys mikä teki tähden läpimurtoaan verkkaiseen tahkonneesta, tuossa vaiheessa vasta kuudessa elokuvassa sivuroolia "näytelleestä", Brysselin pojasta miltei yhdessä yössä.
Nykytuotantojen ylituhlaileviin pröystäilybudjetteihin verrattuna lähes lavastemiehenpalkalla
(reilu milj. dollaria!) purkitettu potkumachoilu päätyi ylihygieenisen sensuurin paskalistalle, vuokra- ja myyntiversioiden pilkkoontuessa sellaiseksi tilkkutäkiksi, ettei sen lopputuloksesta saanut selvää edes naapurin labradorinnoutaja.
Leffan (leikkaamaton) yleisilme antaa kuitenkin aihetta ylpeyteen lopputuloksesta, joka tosin samalla lyömällä oli järjen ja periksiantamattomuuden katkeran suloinen riemuvoitto typeryydestä mikä olisi jättänyt koko elokuvan julkaisematta ilman
Jean-Claude van Damme :n osallistumista tuotannon leikkausvaiheeseen ja tätä kautta sen viimeistelyyn.

Visuaalisesti Bloodsport on erittäin tyylikäs toimintaelokuva jossa lavastus, puvustus ja pienten yksityiskohtien hiottu harmonia etsii oikeutettua asemaa komean pääkuvauksen korostetuissa panaroinneissa joiden mosaiikki hakee vertaista. Taistelukohtausten tunnelma on toteutettu tiiviin, alati vaihtuvien kuvakulmien, agressiivisen autenttisuuden ja rullaavan retrosoundin raivatessa tilaa tarinalta, jonka toissijainen asema väkivallan vanavedessa on ilmeinen. Kaikesta huolimatta tätä ei tälläisenään käy väheksymän, sillä juoni ja sen twistit kasvattavat osaansa loppua kohden suuremmitta kliseitta kokonaisuudeksi mitä katsoo kursailematta kahteenkin kertaan.
Toimintajaksojen suvantoihin siroteltu lattea dialogi on pelastavasti täynnä lakumustaa huumoria mikä aiheuttanee taas popkorneihin tukehtumista varsinkin varttuneemmassa väessä.

Elokuvassa nähtävä taistelulajien ilotulitushelvetti on verenpunainen ja hiellä kyllästetty. Sen ikonisoitua väkivalta-alttaria kunnioittavat läsnäolollaan sellaiset legendat kuten: Bolo Yeung (mm. Enter the Dragon), Paolo Tocha, Victor Wong, Ronnie Li ja Mark Sharrock sekä tietenkin itse stuntcoordinaatiosta vastaava mestari Frank Dux jota van Damme näyttelee ja jonka Dux passitti yli kolme kuukautta kestäneelle kuntokuurille ennen kuvausten alkamista, mistä Dammen tiedetään tokaiseen: "I'm going to fucking die before even shoot anything" ja siis mieshän oli tuolloin jo kisakunnossa ennen tätä kidutusta.

Kunnollista vanhan koulukunnan väkivaltaviihdettä jossa naisten osaksi jää suun kiinni pitäminen.



(Alla oleva on omistettu kaikille pullamössöinternetvätyksille)

"This motion picture is based upon true events in the life of Frank W. Dux.
From 1975 to 1980 Frank W. Dux fought 329 matches. He retired undefeated as the World Heavy Weight Full Contact Kumite Champion. Mr. Dux still holds four world records:

Fastest Knockout - 3,2 sec.
Fastest Punch with a Knockout - 42 sec.
Fastest Kick with a Knockout - 72 mph.
Most Consecutive Knockouts in a Single Tournament - 56.

Subsequently Mr. Dux founded the first American Ninjitsu System. Dux-Ryu."

Replying to Minkä leffan katsoit viimeksi ?:

Lopezin pitäis alkaa tekemään elokuva-arvosteluita ihan oikeassa blogissa.

Kannatetaan! =)

VESKU
(2010)


Mika Kaurismäen eksantti ja intensiivinen dokumentti yhdestä Suomen rakestetuimmasta viihdetaiteilijasta, jonka myrskyisä tie lapsitähdestä koomikoksi johdatti miehen mestarilliseksi musiikin monitulkitsijaksi ja koko kansan ihailemaksi ikoniksi.
Tallenne on kuvattu läheltä ja raakana. Sen kuvia kumartamaton kursailemattomuus ja päähenkilön syvintä sisintä saavuttava "saattohoito" tekee yhtäältä kipeää, toisaalta tuo tullessaan puolen, jota vain harvat ja valitut ovat päässeet todistamaan.
Kuvatun kulkua keventää kattavat arkistomateriaalit taiteilijan alkutaipaleelta aina tähän hetkeen asti, jota viihdetaivaan tunnustetuimmat tähdet ja miehen kolleegat keskenään kestitsevät, välistä kliseiksikin saakka.
Pohjaa kosketetaan viimeistään, kun Vesa-Matti avautuu nuorena edesmenneen poikansa kaipuusta ja sen synnyttämästä tuskasta mikä välittyy katsojalle sellaisella henkilökohtaisuudella, ettei sitä kykene kuivin silmin katsomaan.
Kaurismäki antaa kuvattavalleen kaiken sen tilan ja tunnun tutusta sekä vielä tuntemattomasta minkä mikäkin hetki on osastaan ammentava. Turhia ei tyrkytetä eikä sudenkuoppia kaivella joskaan mitään ei jätetä kertomatta jos tilaisuus tekee varkaan. Miltei kaikkea tarkastellaan suvereenin subjektiivisesti iän ja kokemuksen armottomalla ammattitaidolla, jonka niin Vesku kuin kameran takana ylpeyttä ystävästään uhkuva ohjaajakin hallitsee hillittömiä naurun purskahduksia vieroksumatta.

Olen iloinen, että katsoin tämän.
..Ja epäilemättä katson toistekkin.

Prinsessa
½

Odotin vähän enemmän kyllä tältä, jotenkin esitys jäi aika laimeeks. Tarinan kerronta oli kovin vaisua, dramatiikka jäi laimeaksi, vaikka potentiaalia olisi ollut. Ohjaus ei ollut oikein parasta mahdollista ja näyttelijäsuorituksetkin oli osittain aika ala-arvoisia jopa sellaisilta näyttelijöiltä, joilla on näyttää meriittejä ihan laadukkaastakin esiintymisestä.

THE HITCHER - Liftari
(1986)


"He came from hell. Don't ask him where he wants to go!"

Korkeaoktaaninen asfalttihelvetti lyö luun kurkkuun perinteisten roadmovien silotellun siluetin yleisilmeen, jonka itsekeskeisessä ikeessä oli (tuohon saakka) tuotettu aiheesta - muutamia poikkeuksia lukuunottamatta - lähinnä suuren yleisön miellyttämiseksi muovattua valtavirtakuraa, mikä oli osaltaan vaikuttamassa mielenkiinnon hiipumiseen ja tätä kautta katsojakatoon ks. genren katkoviivalla.

Eric Red sai ideansa käsikirjoitukseen legendaarisen kokoonpanon (The Doors) kappaleesta: Riders of the Storm, joka kertoo niinikään liftareista.
Tuolloin aktiivisesti elokuvissa (mm. loistavassa b-kauhuilussa: Fade to Black - Kun valot sammuvat) lähinnä still-kuvaajana suljinta laukonut ja nyttemmin vakuuttavan uran tv:n puolella luonut Robert Harmon (mm. Nowhere to Hide - Ei pakopaikkaa) laajensi tarinan mittoihin, jotka tekivät miehen esikoisesta paitsi kehutun ja ylistetyn klassikon myös äärikonservatiivien vihan kohteen, minkä siivellä leffan nousujohteinen kulttimaine vain vaihtoi suurempaa silmään.
Liftari on jälkituotannon ylväs esiinmarssi ja viimeistellyn kuvakerronnan vahvin lenkki jossa digitaalitehosteet loistavat onnistuneesti poissaolollaan. Se on tyypillisen typistetty hyvä vs. paha asetelma akselilla mies vs. mies, jonka tyylikäs epätyypillisyys mm. perimmäisten kysymysten osalta luo vakuuttavan tunteen jonkin suuremman läsnäolosta josta säveltäjäguru Mark Isham avartaa näkymää sovituksellaan paletiksi, jonka värikavalkaadissa nähty ja kuultu kohtaavat yhdessä ja erikseen yhdenvertaisena ja ylväänä.

Elokuvan "hyvä" Jim Halsey (C. Thomas Howell, mm. Kid) saa vastaansa, niin ironista kuin se onkin, hyvää hyvyyttään avittamansa sosiopaattisen ja elämänhaluttomuuden erkaannuttaman tappajan John Ryder (Hollannin lahja maailmalle: Rutger Hauer, mm. Flesh + Blood, Blade Runner, Blind Fury, Hobo With a Shotgun) joka ryhtyy terrorisoimaan pahaa-aavistamatonta juuri ja juuri täysi-ikäistä pojankloppia, lavastamalla tämän syylliseksi toinen toistaan makaabereihimpiin murhiin, joiden käsittämättömyys ajaa nuorukaisen lähes itsemurhan partaalle.
Kolmannen pääosanesittäjän (aavikko) karrelle korventama kokonaisuus tuo takaa-ajoon kontrastin joka synnyttää jo ennestään pölykylläiseen postikorttimaisemaan luonnottoman tuntuisen survivalnäyttämön minkä ankaruus tekee valinnoista sietämättömän vaikeita toteuttaa.
Kaiken tämän viattomaksi sivusta seuraajaksi tahtomattaan joutuva tarjoilatar (Jennifer Jason Leigh, mm. Last Exit to Brooklyn, Stephen King's: Dolores Claiborne) ajautuu mukaan myrskynsilmään vain havaitakseen olevansa yhtäläisessä altavastaajan asemassa yhdessä murhaajan musertaman Jimin kanssa matkalla, minkä määränpään päättää yksin John Ryder.

Hauerin ja Howellin keskinäinen, näennäisesti kontrolloitu, kilvoittelu johti jälkimmäisen osalta kulissien takana suoranaiseen pelkotilaan Haueria kohtaan, jonka muutos mukavasta miehestä vakavastiotettavaksi psykopaatiksi oli paikoin niin realistista, että jopa yleisesti kovina koetut stuntmiehet hikoilivat miestä puhutellessaan, ohjaajan ohella. Ei siis ihme, että tämän tulkinta nousee elokuvassa manipuloivaan osaan sen pitäessä muita roolituksia heikossa hapessa pelkän pirullisen hymyn voimalla. Kaikki suoriutuvat kuitenkin kunnialla rooleissaan aina käsikirjoittajaa myöden, jonka cameo on bongattavissa Ryderia roudaavan poliisin potretissa, leffan loppumetreillä minkä jatkoilla pistetään kovat piippuun kohtauksessa, joka tuo erehdyttävästi mieleen vanhojen westernien kaksintaistelujen kompensaation.
Tälle tylytykselle hakee vertaista vain Pasquale Festa Campanile:n 1977 ohjaama Hitch-Hike jossa kaikkien kikkarapäitten kruunaamaton kuningas ja sadismin oikeutettu yli-inkvisaattori David Hesse (mm. The Last House on the Left sekä loistavan italo-ohjaajalegendan Ruggero Deodato:n (mm. Cannibal Holocaust) House on the Edge of the Park) ottaa luulot pois Franco Nero:n (mm. Die Hard 2 - Die Harder, Django) ja Corinne Clery:n näyttelemältä riitasointuiselta pariskunnalta.

The Hitcher kuuluu jokaisen valveutuneen vidediggarin vakiovalikoimaan, joka kuitenkin kiertää tien toiselle puolen elokuvan feikkileikki_muka_itsenäisten_jatko-osa_älyttömyyksien tööttäillessä huomiota alkuperäistä merkittävästi huokeammalla asenteellaan joiden ennalta-arvattavuuden ja laadunputteen sen vähääkään itsenäiseen arviointiin kykenevä ihminen pystyy povaamaan kansikuvan katveesta. Jo viittaamani rahastukset ovat The Hitcher II: I've Been Waiting (2003) ja The Hitcher (2007) johon mukaan kusetettiin jopa Sean Bean (mm. Clear and Present Danger, The Lord of the Ring -trilogy). Vältä näitä jos kiusaukseltasi suinkin kykenet.


"After watching this movie would you ever pick up a hitchhiker again?"

SWAMP THING
(1981)


Wes Craven:in (mm. Deadly Friend - Kauhu asuu naapurissa) heikoimpia ohjauksia (ellei jopa heikoin?). DC Comics:in hahmoon perustuva, lähinnä säälittävä kyhäelmä, joka ei valloita omaperäisyydellään.
Harppaus tämän ja vain kolme vuotta myöhemmin valmistuneen kaiken saavuttaneen kuolemattoman kauhuklassikon A Nightmare on Elm Street välillä on niin massiivinen, ettei äkkisältään uskoisi saman henkilön istuvan näiden ohjaksissa. En voi käsittää sitä miksi Benjamin Melniker (tuottaja) sanoi tälle: "kyllä"..???
Vajaaälyinen välityö katsojien kustannuksella. Plussaa David Hesse:n sadistisesta sivuroolista.

The Social Network

Aika epämiellyttävä henkilö toi Mark Zuckerberg, tiedä sit millainen on oikeassa elämässä. Aaron Sorkin on loistava käsikirjoittaja, ollut fani West Wing ajoista. Ohjauksesta vastannut David Fincherin seuraava leffa on The Girl with the Dragon Tattoo. Hmm.. Hollywood remake.

Hellraiser Deader

Ihan hyvä Hellraiser sarjan leffa, mutta enempi olisi Pinheadia saanut olla. Ihan muuten toimiva pätkä.

MAGNUM FORCE - Magnum 44
(1973)



"This is a 44 Magnum, the most powerful handgun in the world. It can take your head clean off. You've got to ask yourself one question, Do I feel lucky?"


Poliisivoimien kovin palkoillinen saa vastaansa joukon omankädenoikeutta jakavia psykopaatteja, jotka kantavat virkamerkkiä, hirveät teot omallatunnoillaan. Näiden esikuvat ovat kuolleet ja he edustavat uutta sukupolvea mikä omien sanojensa mukaan: "on oppinut antamaan takaisin". Niin kansalaisten kuin poliisienkin keskuudessa kytee yleinen kapinahenki ja suoranainen viha kuin koira veräjästä lakia pakoon pääseviä taparikollisia kohtaan joiden viulut kuittaa epäoikeudenmukaisuutta todistavat tunnolliset veronmaksajat.
Tilanteen muuttumattomuudesta tarpeekseen saanut pieni ryhmä vastaa tähän huutoon suoralla toiminnallaan, jonka juuret johtavat hierarkiassa yllättävän ylhäälle.

Järjestyksessään toinen kaikkiaan viisi Likainen Harry -elokuvaa käsittävästä kokonaisuudesta on revolveripornon merkkiteos, jonka oikeustalolta valtatielle johtava avauskohtaus jossa "virantoimitusta" suorittava moottoripyöräpoliisi ampuu seulaksi kolme mafiosoa sekä päätekijän asianajajan kirkkaassa päivänvalossa, on kuin suoraan (paremmin leikkaajana kunnostautuneen) Mark Goldblatt:n loistavasta, Austraaliassa '89 filmatusta, ihka ensimmäisestä The Punisher:sta jota Dolph Lundgren tulkitsi tuolloin tyylillä.

"You heroes killed a dozen people this week. What are you going to do next week?"
..."Kill a dozen more."

Sysimustaa huumoria suoltava käsikirjoitus avaa ajoittain yleisölleen alkuperäisteosta laajemman kuvan omaa oikeuskäsitystään yksinoikeudella harjoittavan tarkastaja Harry Callahan:in privaattipuolesta (joka huipentuu jonkinlaiseksi kliimaksiksi saagan jälkimmäisissä osissa joista mainittakoon mm. Murhapooli) samalla, kun se nostaa toimintajaksojen brutaalin väkivallan tyystin toiselle tasolle. Elokuvan kuolleisuus kohoaakin korkeimaksi koko sarjassa.
Clint Eastwood vakuuttaa jälleen varmalla otteellaan eikä pekkaa pahemmaksi päädy vastapuolen pahisten "death squad leader" saappaat täyttävä David Soul, jonka performanssi poiki Ken Hutchinsonin roolin 70-luvun puolenvälin klassikko poliisisarjassa Starsky and Hutch.

Magnum Force:n yleisilme, olkoonkin, että kyse on kaikesta huolimatta pian keski-ikäisestä tallenteesta, lepää yksinoikeutetusti San Fransiscon ajattomassa tyylissä ja sen sanoinkuvaamattoman komeissa puitteissa, josta ammennetaan perusta Harryn hahmolle, jonka kotikaupunkia ks. samalla myös edustaa. Tuntuu upealta seurata sitä miten onnistuneesti kuvatun kompleksiton kerronta onnistuu olemaan samallakertaa kaunis ja rujon autenttinen sekä lähiotoiltaan suoraviivainen sekamelska, sortumatta kuitenkaan sakottamaan tätä itse tarinan kululta tuotannon kustannuksella, henkilöhahmoja yli tahi alikorostamatta. Jokainen freimi on vakaa ilman hallitsevaa (erityisesti tämän päivän elokuvissa silmiinpistävästi päätä pakottavaa) kameran puolelta puolelle poukkoilevaa fasismia, mitä ainakin allekirjoittanut on kurkkuaan myöten täynnä!! Leffan moottoripyörästuntit on nykyään jo käsite mikä tunnustetaan kautta rantain soraäänten suuremmin kaikumatta.
Ripauksen lisäkauneutta muutoin maskuliiniseen maailmankuvaan muassaan tuo Harryn housuihin halajava Sunny (aina yhtä seksikäs aasian luomulahja maailmalle Adele Yoshioka, mm. Lab Assistant - Illallinen yhdelle) joka pääsee paistattelemaan puolialastonta olemustaan Margaret Avery:n esittämän mustan prostituoidun ohella, parrasvaloissa miltei ainoana naispuolen edustajistosta.

Jo aiemmin Eastwoodin kanssa elokuvalla Hang 'Em High - Hirttäkää heidät yhteistyötä tehtaillut, kunnioitettavat likimain 90 ohjausta ja liudan lukuisia käsikirjoituksia työstänyt sekä tv-sarjoja ja elokuvia tuottanut Ted Post, pitää katsojan mielenkiinnon yllä osaamisellaan varsinkin vuorovaikutustaidoillaan, mikä välittyy aivan erityisellä tavalla (Michael Cimino:n, mm. The Deer Hunter osakirjoittamasta) käsikirjoituksen sovituksesta kankaalla käytävään dialogiin ja sen uskottavuuten.

EDGE of SANITY - Järjen tuolla puolen
(1989)


Taipumus tuottaa tämän kaltaista tarpeettomuutta ei ansaitse arvostelua osakseen, varsinkaan positiivisessa valossa, mutta julkituotakoon tästä(kin) huolimatta syvin osanottoni filmin rahoituksesta vastaaville joille se tuskin tulee yllätyksenä.

Legend of the Guardians : The owls of Ga'Hoole
http://www.imdb.com/title/tt1219342/

Ihan jees leffa kyl oli. kylmät väreet kyl iski kun alko yks biisi soimaan leffas : The Host of Seraphim - Dead Can Dance. saakutta :D