Toissa päivänä tuli katsottua uudemman kerran vanha vampyyrileffa: Veren Vangit. Leffa on yks parhaimmista vampyyrielokuvista, jonka olen koskaan nähnyt. Ja täytyy sanoa, että yleensä en pidä "vamppyyri leffoista", mutta tämä oli HYVÄ! Leffassa oli draamaa, kauhua sekä mahtavat näyttelijät. Kaikkein eniten ihastelin pienen tytön Kirsten Dunst:n roolisuoiritusta Pikku vampyyrityttö Claudiana. Elokuvassa ei liikaa retosteltu vampyyrien verenhimolla ja yliluonnollisilla taidoilla, vaan heille oli annettu ihmismäistä inhimillisyyttä, joka antoi elokuvaan lisää syvyyttä ja mielenkiintoa... hmm...
nick caven kirjoittama synkkä western-draama,
josta mulla oli ehkä vähän liian suuret odotukset :/
en keksi elokuvasta oikein mitään akuuttia syytä
valittaa... oli se yhtä äkänen ja synkkä ku odotin
ja loppukin oli melko rankka, mut kokonaisuutena
jäi vähän vaisuksi.
Odotin komediaa, joka on huonohko, eikä onnistu naurattamaan mua kuin ehkä kerran tai kaksi. Mä istuin lähes typertyneenä koko elokuvan ajan. Mä nauroin tosissani kerran. Lopun aikaa mun sydäntä kuristi.
Visuaalinen ilme oli alussa vähintäänkin mielenkiintoinen, mutta aloitus muuten oli... no... miten sen sanoisi ihmiselle, joka ei elokuvaa ole nähnyt? TYLSÄ.
Ensimmäinen mielleyhtymä elokuvasta oli korrektisti ilmaistuna "Paskin leffa, mitä oon ikinä vaivautunut katsomaan. Olisinpa himassa, niin pääsisin irkkaamaan." Hyvin pian kuitenkin mun tunnemaailma muuttui. Elokuva oli komedian ja hauskan sijasta pikemminkin "huonon mielen" -elokuva, niin kuin mä kaverille kuiskasin. Mulle tuli todella ahdistava olo, kun katsoin elämässään epäonnistunutta (tai pikemminkin "elämässään ikinä mitään yrittänyttä") laskijaneroa työn touhussa.
Vasta kuullessaan kuolevansa mies saa elämäänsä jotain vipinää. Vähintäänkin surkuhupaisaa, mutta komparatiivi ei todellakaan olisi "hauskempi", vaan "depressiivisempi". Elokuva ei enää ollutkaan täydellinen floppi, minä sitä olin aluksi pitänyt, vaan se alkoi herättämään ajatuksia ja tunnetiloja ja loppujenlopuksi se on mielestäni tietynlaisten elokuvien tärkein elementti.
Välilopetus oli suoraansanottuna mykistävä ja kaikessa traagisuudessaan ihastuttava, niin kuin elokuvassa oltiin luvattukin. Mutta lopetus oli vähintäänkin laimea. Olin jo antamassa elokuvalle suhteellisen kiitettävää arvosanaa alusta ja keskivaiheesta huolimatta vain sen lopetuksen perusteella, mutta sitten sekin lässähti.
Summa summarum tämä elokuva sai mut tekemään yhden hyvän asian elämässäni, joten se oli katsomisen arvoinen. Mä todellakin suosittelen kaikesta lyttäämisestäni huolimatta, jos olet ihmistyyppiä, joka tykkää ajatella ja ruotia tunnemaailmaa ja pohdiskella elämänfilosofiallisia kysymyksiä.
En odottanu liikoja, mut kuitenkin jotain ja ne odotukset kyllä palkittiin. Ehkä odotin vähän surullisempaa tarinaa... tai sitten vaan ollu eilen sillä päällä =) Espanjan kieli hämäs hiukan, ku on taas aikaa viimekertasesta "ei hollywood elokuvasta", mutta kyl sekin sitte katosi elokuvan jännittäviin ja vertatihkuviin kohtiin. Aika yksityis kohtaisesti näytettiin noita veri kohtauksia, mikä kyl kuvotti jonkin verran. Kaikin puolin hyvä leffa.
Eli jos joku muukin on katsonu sen, niin voisko joku valottaa, että oliko sen Julien sekoilut Nizzassa totta vai kirjailijan omia tuotoksia? Menin totaalisesti ymmälleni loppuratkaisusta. Voisko joku ohjaajaa tunteva selittää, mikä oli totta ja mikä kuvitelma, vai jääkö se katsojan valinnaksi?