Posts: 5,560
Replying to Minkä leffan katsoit viimeksi ?:
Drive
Tuli katottua itekin ja ei voi kyl sanoa muuta ku et aivan helvetin loistava elokuva. Piste.
Tuli katottua itekin ja ei voi kyl sanoa muuta ku et aivan helvetin loistava elokuva. Piste.
Posts: 510
Pedro Almodovar: IHO JOSSA ELÄN
Olenko oikeassa muistellessani, että yleensä Almodovar ohjaa elokuvia omista tarinoistaan? Ainakin hän on tällä kertaa käyttänyt pohjana joidenkin toisten kirjoittamaa romaania, ja väitänpä, että se helottaa kaikessa läpi jonkin sorttisena innottomuutena ja ponnettomuutena. Voisiko tämä ohjaus olla jopa toimeksianto tai seuraavan, "paremman" elokuvan rahoitusyritys? En minä sitä tarkoita, että Almodovarin elokuvien pitäisi aina synnyttää leffadiggarissa oikeaoppinen Almodovar-reaktio, mutta oli tämä kyllä yllättävän kasvoton rykäisy tunnistettavalla otteella siunatulta tekijältä.
Sekin puhuu ohjauksen puhdittomuuden puolesta, että itse juonikuvio on aikaskin näppärä ja varmaan tulevaisuudessa useasti apinoitu, mutta tuskin edes spoilaisin, jos paljastaisin teille sen - tässä yhteydessä jos missä ohjaajan olisi pitänyt säilyttää salaisuus pitemmälle eikä paljastaa kaikkein keskeisintä koukkua melkein elokuvan puolivälissä. Sitten kun tulee varsinaisen loppuratkaisun aika se tapahtuu - hohhoijaa -pyssyjä paukuttelemalla. Luovempi Almodovar olisi saattanut jopa aloittaa kokonaan uuden elokuvan siitä sananvaihdosta, johon tämä elokuva loppuu.
Olisiko Marttyyrit tehnyt taas tepposensa? Minua aletaan kai pian epäillä Marttyyrien piilomainostajaksi, mutta totuus kyllä on, että mainitun elokuvan jälkeen kenenkään on ollut vaikea pistää paremmaksi ahistuksen saralla. Sen verran lähellä tämäkin elokuva on sitä tunnemaailmaltaan, että Almodovar on saattanut suosiolla nostaa kätensä pystyyn ja jättää edes tavoittelematta Marttyyrien ehdottomuutta ja koskettavuutta. Ikävä kyllä, lopputuloskin on sitten aika hengetön.
Näyttelijä- ja tähtikeskeisemmät elokuvafanit ovat varmaan mielissään siitä, että Antonio Banderas on tehnyt piiiiitkästä aikaa yhteistyötä Pedro Almodovarin kanssa, mutta olikos lopputulos sen väärti? Minun silmissäni Banderas läpijuoksee roolinsa kuin ruokaostoksia miettien, ellei peräti takakireästi - olisiko tässä lisätodiste siitä, että elokuva on tehty lähinnä rahamielessä: Kahden suuren espanjalistähden yhteistyö mahdollistui vuosien odottelun jälkeen, vaikka sitten hampaat irvessä. Muutama keskeinen sivuroolikin vedetään kuin ohjaamattomana tai paikallisen kansanopiston Almodovar-peruskurssilla (suppea oppimäärä) päntättynä.
Ihonsa vankia esittävä popsittavan suloinen Elena Alaya tekee roolinsa parhaiten, mutta sen jälkeen, kun se elokuvan koukku siis paljastuu, niin paljastuu sekin, että hänellä olisi ollut kättensä ulottuvilla yksi nykyelokuvan kaikkien aikojen ikimuistettavimmista roolisuorituksista, mutta hän tärvää mahdollisuutensa unohtumattomuuteen painottamalla roolihahmossaan vain sen yhtä puolta.
Olenko oikeassa muistellessani, että yleensä Almodovar ohjaa elokuvia omista tarinoistaan? Ainakin hän on tällä kertaa käyttänyt pohjana joidenkin toisten kirjoittamaa romaania, ja väitänpä, että se helottaa kaikessa läpi jonkin sorttisena innottomuutena ja ponnettomuutena. Voisiko tämä ohjaus olla jopa toimeksianto tai seuraavan, "paremman" elokuvan rahoitusyritys? En minä sitä tarkoita, että Almodovarin elokuvien pitäisi aina synnyttää leffadiggarissa oikeaoppinen Almodovar-reaktio, mutta oli tämä kyllä yllättävän kasvoton rykäisy tunnistettavalla otteella siunatulta tekijältä.
Sekin puhuu ohjauksen puhdittomuuden puolesta, että itse juonikuvio on aikaskin näppärä ja varmaan tulevaisuudessa useasti apinoitu, mutta tuskin edes spoilaisin, jos paljastaisin teille sen - tässä yhteydessä jos missä ohjaajan olisi pitänyt säilyttää salaisuus pitemmälle eikä paljastaa kaikkein keskeisintä koukkua melkein elokuvan puolivälissä. Sitten kun tulee varsinaisen loppuratkaisun aika se tapahtuu - hohhoijaa -pyssyjä paukuttelemalla. Luovempi Almodovar olisi saattanut jopa aloittaa kokonaan uuden elokuvan siitä sananvaihdosta, johon tämä elokuva loppuu.
Olisiko Marttyyrit tehnyt taas tepposensa? Minua aletaan kai pian epäillä Marttyyrien piilomainostajaksi, mutta totuus kyllä on, että mainitun elokuvan jälkeen kenenkään on ollut vaikea pistää paremmaksi ahistuksen saralla. Sen verran lähellä tämäkin elokuva on sitä tunnemaailmaltaan, että Almodovar on saattanut suosiolla nostaa kätensä pystyyn ja jättää edes tavoittelematta Marttyyrien ehdottomuutta ja koskettavuutta. Ikävä kyllä, lopputuloskin on sitten aika hengetön.
Näyttelijä- ja tähtikeskeisemmät elokuvafanit ovat varmaan mielissään siitä, että Antonio Banderas on tehnyt piiiiitkästä aikaa yhteistyötä Pedro Almodovarin kanssa, mutta olikos lopputulos sen väärti? Minun silmissäni Banderas läpijuoksee roolinsa kuin ruokaostoksia miettien, ellei peräti takakireästi - olisiko tässä lisätodiste siitä, että elokuva on tehty lähinnä rahamielessä: Kahden suuren espanjalistähden yhteistyö mahdollistui vuosien odottelun jälkeen, vaikka sitten hampaat irvessä. Muutama keskeinen sivuroolikin vedetään kuin ohjaamattomana tai paikallisen kansanopiston Almodovar-peruskurssilla (suppea oppimäärä) päntättynä.
Ihonsa vankia esittävä popsittavan suloinen Elena Alaya tekee roolinsa parhaiten, mutta sen jälkeen, kun se elokuvan koukku siis paljastuu, niin paljastuu sekin, että hänellä olisi ollut kättensä ulottuvilla yksi nykyelokuvan kaikkien aikojen ikimuistettavimmista roolisuorituksista, mutta hän tärvää mahdollisuutensa unohtumattomuuteen painottamalla roolihahmossaan vain sen yhtä puolta.
Posts: 1,972
COBRA - Lain vahva käsi
(1986)
"Crime is a disease. Meet the cure."
Järjestyksessään toinen, ohjaaja George P. Cosmatos, ja Stallonen yhteistyö oli ilmestyessään (ja on sitä yhä) floppi, joka jätti jälkeensä kutakuinkin köyhimmät odotukset pääosanesittäjänsä seuraavaan sessioon (Tango & Cash) mikä niinikään jäi vain varjoksi Rambo: First Blood Part II kaltaisesta toimintaspektaakkeleista.
Toivoton juoni, mitäänsanomattomat henkilöhahmot (poislukien pahiksen roolista suosiolla selviytyvä Brian Thompson) yhdistettynä ala-arvoiseen dialogiin sekä suhteettoman vaisuihin toimintajaksoihin tekee tästä ikimuistoisen klassikon lähinnä kehnoudessa. Leffan soundtrack nousee (yllättäen) arvoon arvaamattomaan.
90-luvulla valmistuneesta remakkeesta jota tuolloin tähditti mm. huippumalli Cindy Crawford tarvinnee tuskin sen suuremmin sitten selvennellä.
"It's the way of the new world, man."
...Jeah, riiight.
(1986)
"Crime is a disease. Meet the cure."
Järjestyksessään toinen, ohjaaja George P. Cosmatos, ja Stallonen yhteistyö oli ilmestyessään (ja on sitä yhä) floppi, joka jätti jälkeensä kutakuinkin köyhimmät odotukset pääosanesittäjänsä seuraavaan sessioon (Tango & Cash) mikä niinikään jäi vain varjoksi Rambo: First Blood Part II kaltaisesta toimintaspektaakkeleista.
Toivoton juoni, mitäänsanomattomat henkilöhahmot (poislukien pahiksen roolista suosiolla selviytyvä Brian Thompson) yhdistettynä ala-arvoiseen dialogiin sekä suhteettoman vaisuihin toimintajaksoihin tekee tästä ikimuistoisen klassikon lähinnä kehnoudessa. Leffan soundtrack nousee (yllättäen) arvoon arvaamattomaan.
90-luvulla valmistuneesta remakkeesta jota tuolloin tähditti mm. huippumalli Cindy Crawford tarvinnee tuskin sen suuremmin sitten selvennellä.
"It's the way of the new world, man."
...Jeah, riiight.
Posts: 493
Posts: 1,972
MANHUNTER - Psykopaatin jäljillä
a.k.a. Red Dragon
(1986)
Michael Mannin visuaalisesti loistelijas klassikko, joka toi valkokankaille ensikerran sen kenties kuuluisimman sosiopaatin, tosin remakettaan sekä myöhempiä tulkintoja huomattavasti huomaamattomamman sivuosan sanelemana, josta vastaa Brian Cox. Värimaailmaltaan ja kamerankäytöltään jopa Lynchimäinen jännitysnäytelmä tiivistää tyylikkäästi yksilön ahdingon rohkeisiin valintoihin tilanteissa, jotka herättävät katsojassa niin suoraa sydämmentykytystä kuin ansaittua ihailuakin. Kaikinpuolin stereotyyppista valtavirtaa vieroksuva tulkinta tappajasta ja tätä pakonomaisesti takaa-ajavasta entisestä profiloijasta on ansaitusti yksi ihailluimpia elokuvaelämyksiä genren sisällä.
Henkilökohtaisesti tähän tuskin milloinkaan tulen "kiintiötäni" täyttämään.
a.k.a. Red Dragon
(1986)
Michael Mannin visuaalisesti loistelijas klassikko, joka toi valkokankaille ensikerran sen kenties kuuluisimman sosiopaatin, tosin remakettaan sekä myöhempiä tulkintoja huomattavasti huomaamattomamman sivuosan sanelemana, josta vastaa Brian Cox. Värimaailmaltaan ja kamerankäytöltään jopa Lynchimäinen jännitysnäytelmä tiivistää tyylikkäästi yksilön ahdingon rohkeisiin valintoihin tilanteissa, jotka herättävät katsojassa niin suoraa sydämmentykytystä kuin ansaittua ihailuakin. Kaikinpuolin stereotyyppista valtavirtaa vieroksuva tulkinta tappajasta ja tätä pakonomaisesti takaa-ajavasta entisestä profiloijasta on ansaitusti yksi ihailluimpia elokuvaelämyksiä genren sisällä.
Henkilökohtaisesti tähän tuskin milloinkaan tulen "kiintiötäni" täyttämään.
Posts: 1,180
mitäs kaikkea tässä ois viimesen viikon aikana tullut katottua!
omasta hyllystä ainakin...
porco rosso
prinsessa mononoke
laputa - linna taivaalla
boksilta kattelin äsken joskus vuosi sitte(!) nauhotetun leffan...
yhdeksäs portti
no mitä tosta ny sanois, luulin et ois ollu paljo vanhempi kun vuodelta 1999! en kyllä tajua miten jaksoin ees katsoa sen loppuun koska se nyt vaan oli huono o___o
hmm hmm
maanantaina oltiin ihan leffassa äidin ja tätipuolen kanssa kattomassa
missä kuljimme kerran (kjell westön romaaniin perustuva elokuva)
vähän jännitti ekana ku en oo ruotsiks kattonu yhtään elokuvaa, mutta ei se sitten hämännytkään lopulta niin pahasti. hyvä leffa. :)
omasta hyllystä ainakin...
porco rosso
prinsessa mononoke
laputa - linna taivaalla
boksilta kattelin äsken joskus vuosi sitte(!) nauhotetun leffan...
yhdeksäs portti
no mitä tosta ny sanois, luulin et ois ollu paljo vanhempi kun vuodelta 1999! en kyllä tajua miten jaksoin ees katsoa sen loppuun koska se nyt vaan oli huono o___o
hmm hmm
maanantaina oltiin ihan leffassa äidin ja tätipuolen kanssa kattomassa
missä kuljimme kerran (kjell westön romaaniin perustuva elokuva)
vähän jännitti ekana ku en oo ruotsiks kattonu yhtään elokuvaa, mutta ei se sitten hämännytkään lopulta niin pahasti. hyvä leffa. :)
Posts: 1,495
Killer Elite
http://www.imdb.com/title/tt1448755/
Ihan tyypillistä Jason Statham-meinininkiä taas kerran. Eikä mitenkään alentavasti sanottuna. Heppu osaa kyllä ton tyylin ihan kohtuullisesti.
En nyt äkkiä muista onko se ennen tehnyt Clive Owenin kanssa leffaa mutta tässä ainakin toimis se kombinaatio ihan hyvin.
http://www.imdb.com/title/tt1448755/
Ihan tyypillistä Jason Statham-meinininkiä taas kerran. Eikä mitenkään alentavasti sanottuna. Heppu osaa kyllä ton tyylin ihan kohtuullisesti.
En nyt äkkiä muista onko se ennen tehnyt Clive Owenin kanssa leffaa mutta tässä ainakin toimis se kombinaatio ihan hyvin.
Posts: 1,972
ZOMBIE a.k.a. Zombie Flesh Eaters
a.k.a. Zombi 2
(1979)
Goremaestro Lucio Fulcin gialloburgeri pureutuu pintaa syvemmälle lähes yksinomaan laaduttomuudessa, yrittämättä tarjota sen suurempaa kauhukokemusta rytmityksen, juonen kuin näyttelijäsuoritustenkaan osalta, joskin suoranainen splatteri onkin sitten koko pätkän "se juttu", joka nostaa wau-kertoimen juuri ja juuri kahden tähden arvoiseksi ja tällöinkin päänpyöritysten kera, sillä wanhan koulukunnan käsivaraefektit, kun ovat auttamattomasti patinoituneet.
Mielestäni yksi kaikkien aikojen yliarvostetuimpia (muka) kauhuiluja mikä lähinnä turruttaa tylsyydellään.
Siinä missä saapasmaan spagettikunta sai tästä sisikuntansa kylläisiksi jo '79, päästiin päiden pilkkomista pällistelemään kotimaan kamaralla (virallisesti) vasta 25-vuotta myöhemmin, kun Night Visions nosti leffan Suomalaistenkin silmämunia muljauttelemaan kesäkuun 2004 festareillaan.
...Ja, kun tarkemmin ajatellaan niin ei hetkeäkään liian aikaisin. Haukotus..
HOBO WITH A SHOTGUN
(2011)
Kuluneen vuoden (vuosikymmenen?) järjettömin elokuva!! Tässä ei ole päätä eikä häntää!!! Ei juonta, ei arvoja, ei sanomaa, ei kunniaa - vaikka vakuuttelu antaakin helposti toisin ymmärtää - eikä varsinkaan sitä ainoatakaan syytä miksi yksikään (edes) nk. marginaaliryhmään kuuluva, itseään kunnioittava filmifriikki tämän näkemisestä olisi vapaaehtoisesti sen senttiäkään pulittava....... ELLEI tässä olisi: Rutger Haueria !!!!!
Hajotkaa aamuihinne!
a.k.a. Zombi 2
(1979)
Goremaestro Lucio Fulcin gialloburgeri pureutuu pintaa syvemmälle lähes yksinomaan laaduttomuudessa, yrittämättä tarjota sen suurempaa kauhukokemusta rytmityksen, juonen kuin näyttelijäsuoritustenkaan osalta, joskin suoranainen splatteri onkin sitten koko pätkän "se juttu", joka nostaa wau-kertoimen juuri ja juuri kahden tähden arvoiseksi ja tällöinkin päänpyöritysten kera, sillä wanhan koulukunnan käsivaraefektit, kun ovat auttamattomasti patinoituneet.
Mielestäni yksi kaikkien aikojen yliarvostetuimpia (muka) kauhuiluja mikä lähinnä turruttaa tylsyydellään.
Siinä missä saapasmaan spagettikunta sai tästä sisikuntansa kylläisiksi jo '79, päästiin päiden pilkkomista pällistelemään kotimaan kamaralla (virallisesti) vasta 25-vuotta myöhemmin, kun Night Visions nosti leffan Suomalaistenkin silmämunia muljauttelemaan kesäkuun 2004 festareillaan.
...Ja, kun tarkemmin ajatellaan niin ei hetkeäkään liian aikaisin. Haukotus..
HOBO WITH A SHOTGUN
(2011)
Kuluneen vuoden (vuosikymmenen?) järjettömin elokuva!! Tässä ei ole päätä eikä häntää!!! Ei juonta, ei arvoja, ei sanomaa, ei kunniaa - vaikka vakuuttelu antaakin helposti toisin ymmärtää - eikä varsinkaan sitä ainoatakaan syytä miksi yksikään (edes) nk. marginaaliryhmään kuuluva, itseään kunnioittava filmifriikki tämän näkemisestä olisi vapaaehtoisesti sen senttiäkään pulittava....... ELLEI tässä olisi: Rutger Haueria !!!!!
Hajotkaa aamuihinne!
Posts: 1,972
QUANTUM OF SOLACE
(2008)
Paras Bond minkä olen nähnyt! Tasokas, tehokas, tyylikäs. Taistelukohtausten agressiivisuus on uskottavimmalla tasolla mitä 007:ssa on eteen osunut. Ainokainen miinus ropisee paikoin liian nopeatempoisesta leikkauksesta kohtauksissa, joissa sen soisi olevan levollisempaa... em. lukeutuu mm. tapahtumien taustojen syy/seurassuhteet, jotka jäävät paikoitellen turhankin harmaiksi. Kaukaisina näyttäytyvät ne ajat jolloin koko saaga oli yhtä kliseistä kuin huvittavaa. Näihinhän alkaa suhtautumaan jo jopa vakavasti.
(2008)
Paras Bond minkä olen nähnyt! Tasokas, tehokas, tyylikäs. Taistelukohtausten agressiivisuus on uskottavimmalla tasolla mitä 007:ssa on eteen osunut. Ainokainen miinus ropisee paikoin liian nopeatempoisesta leikkauksesta kohtauksissa, joissa sen soisi olevan levollisempaa... em. lukeutuu mm. tapahtumien taustojen syy/seurassuhteet, jotka jäävät paikoitellen turhankin harmaiksi. Kaukaisina näyttäytyvät ne ajat jolloin koko saaga oli yhtä kliseistä kuin huvittavaa. Näihinhän alkaa suhtautumaan jo jopa vakavasti.
Posts: 1,972
12 ANGRY MEN - Valamiesten ratkaisu
(1957)
Sidney Lumetin ajaton klassikko oikeudesta ja oikeudenmukaisuudesta on alusta loppuun saakka yksi kaikkien aikojen älykkäimmistä ja samalla kertaa pelkistetyimmistä filmatisoinneista elokuvahistorian saralla, joka näyttää myös paremman puolen amerikkalaisesta tapakulttuurista sekä sen murroksellisesta valtavirrasta, kietoutuneena yksilön eristyneeseen minäkuvaan ja aatteelliseen ideologiaan. Täydellisen terävää dialogia tihkuva mestariteos saavuttaa katsojan suosion vaivattomanoloisesti suhteessa paikoin varsin kimurantiksikin muodostuvan monologimeren aallonharjalla, josta avautuva näkymä yli kuullun ja nähdyn esittäytyy lopun kliimaksia kohden seesteisempänä kuin mitä alkuasetelmat antavat yksiselitteisesti ymmärtää. Erityismaninnan ansaitsee elokuvan leikkaus mikä muodostaa jo ennestään tyylikkäässä tulkinnassa vakuuttavan vaikuttajan, jättäen kuitenkin tilaa niin teoksen todentuntuisuudelle kuin sen monisäikeiselle muodollisuudellekin.
Hekilökohtainen suosikkini kuuluu viidenkymmenen parhaan kärkikastiin mitä olen nähnyt. Piste.
Edit. Katso myös ojaajan tyylinäyte vuodelta 1975, Dog Day Afternoon - Hikinen iltapäivä
...ja saatat saada kattavimman käsityksen siitä mitä tarkoitetaan, kun puhutaan henkilöohjauksesta..
(1957)
Sidney Lumetin ajaton klassikko oikeudesta ja oikeudenmukaisuudesta on alusta loppuun saakka yksi kaikkien aikojen älykkäimmistä ja samalla kertaa pelkistetyimmistä filmatisoinneista elokuvahistorian saralla, joka näyttää myös paremman puolen amerikkalaisesta tapakulttuurista sekä sen murroksellisesta valtavirrasta, kietoutuneena yksilön eristyneeseen minäkuvaan ja aatteelliseen ideologiaan. Täydellisen terävää dialogia tihkuva mestariteos saavuttaa katsojan suosion vaivattomanoloisesti suhteessa paikoin varsin kimurantiksikin muodostuvan monologimeren aallonharjalla, josta avautuva näkymä yli kuullun ja nähdyn esittäytyy lopun kliimaksia kohden seesteisempänä kuin mitä alkuasetelmat antavat yksiselitteisesti ymmärtää. Erityismaninnan ansaitsee elokuvan leikkaus mikä muodostaa jo ennestään tyylikkäässä tulkinnassa vakuuttavan vaikuttajan, jättäen kuitenkin tilaa niin teoksen todentuntuisuudelle kuin sen monisäikeiselle muodollisuudellekin.
Hekilökohtainen suosikkini kuuluu viidenkymmenen parhaan kärkikastiin mitä olen nähnyt. Piste.
Edit. Katso myös ojaajan tyylinäyte vuodelta 1975, Dog Day Afternoon - Hikinen iltapäivä
...ja saatat saada kattavimman käsityksen siitä mitä tarkoitetaan, kun puhutaan henkilöohjauksesta..
Posts: 10
Posts: 510
Maiwenn: POLISSE
Moni voisi pitää tätä tasapaksuna, mutta itse kyllä viihdyin, tuli aika paljon mieleen toinen ranskalainen elokuva Luokka, jossa myös puhua pajatettiin alusta loppuun. Toisaalta tuli mieleen myös Hill Street Blues, sillä tässäkin oli keskiössä iso lössi poliiseja liian pienissä toimistotiloissa. Varsinaista juonta elokuvassa ei ollut, vaan pitkin matkaa putkahteli esille ja haipui taas taustalle lasten hyväksikäyttötapauksia ja -epäilyjä, joita tämä Pariisin (?) poliisin erikoisyksikkö yritti selvitellä. Myös poliisien yksityiselämää seurattiin ja esimiesten asenteisiin törmäiltiin. Keskeisiksi skopareiksi nousivat Fred ja Iris, joille kummallekin työn raadollinen realismi alkoi kasata liikaa henkisiä paineita. Toinen alkoi ottaa asioita liian henkilökohtaisesti ja toinen kovetti koko tunne-elämänsä totaalisesti.
Amerikkalaiset elokuvat kertovat tietenkin Amerikasta totuuden, koko totuuden ja nothing but the totuuden, mutta ovatko ranskalaiset oikeasti sellaisia hermokimppuja moottoriturpia kuin millaisiksi heidät jokaisessa sikäläisessä elokuvassa esitellään? Meinaan vaan, että aina kun kuusi ranskalaista kokoontuu, niin tuntuu että kahdeksan on yhtä aikaa äänessä. Omat turistikokemukseni viittaavat enemmän tuppisuisuuden suuntaan, muuallakin kuin yrmeäksi haukutussa Pariisissa.
Moni voisi pitää tätä tasapaksuna, mutta itse kyllä viihdyin, tuli aika paljon mieleen toinen ranskalainen elokuva Luokka, jossa myös puhua pajatettiin alusta loppuun. Toisaalta tuli mieleen myös Hill Street Blues, sillä tässäkin oli keskiössä iso lössi poliiseja liian pienissä toimistotiloissa. Varsinaista juonta elokuvassa ei ollut, vaan pitkin matkaa putkahteli esille ja haipui taas taustalle lasten hyväksikäyttötapauksia ja -epäilyjä, joita tämä Pariisin (?) poliisin erikoisyksikkö yritti selvitellä. Myös poliisien yksityiselämää seurattiin ja esimiesten asenteisiin törmäiltiin. Keskeisiksi skopareiksi nousivat Fred ja Iris, joille kummallekin työn raadollinen realismi alkoi kasata liikaa henkisiä paineita. Toinen alkoi ottaa asioita liian henkilökohtaisesti ja toinen kovetti koko tunne-elämänsä totaalisesti.
Amerikkalaiset elokuvat kertovat tietenkin Amerikasta totuuden, koko totuuden ja nothing but the totuuden, mutta ovatko ranskalaiset oikeasti sellaisia hermokimppuja moottoriturpia kuin millaisiksi heidät jokaisessa sikäläisessä elokuvassa esitellään? Meinaan vaan, että aina kun kuusi ranskalaista kokoontuu, niin tuntuu että kahdeksan on yhtä aikaa äänessä. Omat turistikokemukseni viittaavat enemmän tuppisuisuuden suuntaan, muuallakin kuin yrmeäksi haukutussa Pariisissa.
Posts: 493
Posts: 1,180
yhdeksäs portti
oli aika... no, huono. :D voi johnny depp minkä teit...
the good humor man
no jopas oli vallan mielenkiintoinen :D öh en oikeen tiedä oliko tässä mitään ideaa?
ei tosin kai aina tarvii ollakkaan.
oli aika... no, huono. :D voi johnny depp minkä teit...
the good humor man
no jopas oli vallan mielenkiintoinen :D öh en oikeen tiedä oliko tässä mitään ideaa?
ei tosin kai aina tarvii ollakkaan.
Posts: 751
TRON Legacy
Jostain syystä tää on jääny kattomatta vaikka muutaman kuukauden kerenny lojumaan levyllä. Oli kyllä viihdyttävä ja Olivia Wilde oli taas niin nättinä :3 <3 eikä päänäyttelijäkään ollut yhtään hullumpi vaikka tuntematon olikin meikäläiselle.
NII ja hyvää musiikkia!
Jostain syystä tää on jääny kattomatta vaikka muutaman kuukauden kerenny lojumaan levyllä. Oli kyllä viihdyttävä ja Olivia Wilde oli taas niin nättinä :3 <3 eikä päänäyttelijäkään ollut yhtään hullumpi vaikka tuntematon olikin meikäläiselle.
NII ja hyvää musiikkia!
Posts: 1,141
Posts: 510
Tom Tykwer: JUOKSE, LOLA (1998)
Siitäpä olikin aikaa, kun olin nähnyt tämän vinkeän vauhtipätkän viimeksi! Juokse, Lola on niitä äärimmäisen harvinaisia elokuvia, joissa ohjauksellinen kikkailu ja viihdyttävä katsomiskokemus yhdistyvät ilman että toinen peittoaa toista tai että edes turvallisuuteen ja tuttuuteen jämähtänyttä katsojaa alkaa hermostuttaa. Niin, ja lisäksi yksi niistä harvoista elokuvista, joissa nimi kertoo sisällöstä: Se Lola (jota esittää Franka Potente) saa totisesti pistää töppöstä toisen eteen!
Kaikki eivät varmaankaan tiedä Juokse, Lola:n koukkua, vaikka elokuva ei käsittääkseni ole mitenkään tuntematon. Taisi olla kansainvälinen hittikin aikanaan. En silti usko paljon spoilaavani vaikka idean tässä paljastankin, homman juju selviää joka tapauksessa itse elokuvassakin suunnilleen puolen tunnin kohdalla:
Lola ei varmaankaan ollut maailman ensimmäinen elokuva, jossa sama tarina kerrotaan useampana eri versiona, mutta väitänpä että se oli se, joka aloitti saman kaltaisten ideoiden varaan rakennettujen elokuvien buumin suunnilleen kymmenen vuotta sitten. Muutkin silloin näkemäni genren elokuvat olivat minusta ihan hyviä, kuten vaikka Sliding Doors, mutta ne olivat kaikki lähempänä perinteisempää elokuvakerrontaa, kun taas Juokse, Lola oli aika villi tapaus kaikkine animaatio-osuuksineen, mustavalko- ja punasävykohtauksineen, sykkivine konebiitteineen ja vaihtoehtotodellisuuksien seuraamisineen nopeilla Polaroid-kuvasarjoilla. Lisäksi Lolassa on kolmen seurattavan todellisuusvaihtoehdon välillä kautta linjan vain muutaman sekunnin heitto - silti seuraukset ja esiin nostetut ihmiskohtalot voivat muuttua täysin. Siksi sen pariin on myös aina mukava palata: On kiva bongailla kaikkia lopputuloksen kannalta merkityksettömiä yksityiskohtia, kuten vaikka sitä missä jokin metro kulloinkin suhaa Lolan juostessa vierellä, tai missä kulmassa kolarikohtausten autot törmäävät toisiinsa. (No, okei - tällä jälkimmäisellä on vähän merkitystäkin.)
Juokse, Lola on pitkälle rosollitukkaisen Franka Potenten elokuva, mutta nostakaapa käsi ylös kaikki, jotka ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana nähneet Suomessa teatterilevityksessä viisi uutta saksalaista elokuvaa ilman että vähintään neljässä niistä on näytellyt persoonallisella huulivärkillä siunattu Moritz Bleibtreu. Siinä on vähän niin kuin Saksan Peter Franzen - ei kukaan uskalla tehdä kotimarkkinaelokuvaa ilman häntä.
Siitäpä olikin aikaa, kun olin nähnyt tämän vinkeän vauhtipätkän viimeksi! Juokse, Lola on niitä äärimmäisen harvinaisia elokuvia, joissa ohjauksellinen kikkailu ja viihdyttävä katsomiskokemus yhdistyvät ilman että toinen peittoaa toista tai että edes turvallisuuteen ja tuttuuteen jämähtänyttä katsojaa alkaa hermostuttaa. Niin, ja lisäksi yksi niistä harvoista elokuvista, joissa nimi kertoo sisällöstä: Se Lola (jota esittää Franka Potente) saa totisesti pistää töppöstä toisen eteen!
Kaikki eivät varmaankaan tiedä Juokse, Lola:n koukkua, vaikka elokuva ei käsittääkseni ole mitenkään tuntematon. Taisi olla kansainvälinen hittikin aikanaan. En silti usko paljon spoilaavani vaikka idean tässä paljastankin, homman juju selviää joka tapauksessa itse elokuvassakin suunnilleen puolen tunnin kohdalla:
Lola ei varmaankaan ollut maailman ensimmäinen elokuva, jossa sama tarina kerrotaan useampana eri versiona, mutta väitänpä että se oli se, joka aloitti saman kaltaisten ideoiden varaan rakennettujen elokuvien buumin suunnilleen kymmenen vuotta sitten. Muutkin silloin näkemäni genren elokuvat olivat minusta ihan hyviä, kuten vaikka Sliding Doors, mutta ne olivat kaikki lähempänä perinteisempää elokuvakerrontaa, kun taas Juokse, Lola oli aika villi tapaus kaikkine animaatio-osuuksineen, mustavalko- ja punasävykohtauksineen, sykkivine konebiitteineen ja vaihtoehtotodellisuuksien seuraamisineen nopeilla Polaroid-kuvasarjoilla. Lisäksi Lolassa on kolmen seurattavan todellisuusvaihtoehdon välillä kautta linjan vain muutaman sekunnin heitto - silti seuraukset ja esiin nostetut ihmiskohtalot voivat muuttua täysin. Siksi sen pariin on myös aina mukava palata: On kiva bongailla kaikkia lopputuloksen kannalta merkityksettömiä yksityiskohtia, kuten vaikka sitä missä jokin metro kulloinkin suhaa Lolan juostessa vierellä, tai missä kulmassa kolarikohtausten autot törmäävät toisiinsa. (No, okei - tällä jälkimmäisellä on vähän merkitystäkin.)
Juokse, Lola on pitkälle rosollitukkaisen Franka Potenten elokuva, mutta nostakaapa käsi ylös kaikki, jotka ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana nähneet Suomessa teatterilevityksessä viisi uutta saksalaista elokuvaa ilman että vähintään neljässä niistä on näytellyt persoonallisella huulivärkillä siunattu Moritz Bleibtreu. Siinä on vähän niin kuin Saksan Peter Franzen - ei kukaan uskalla tehdä kotimarkkinaelokuvaa ilman häntä.
Posts: 1,972
RARE EXPORTS
(2010)
Tästä lienee leffapalstat jo niin turvoksissa toinen toistaan värikkäämpiä arvosteluja, että skipataan suosiolla "turha" tyyristely ja todetaan leffan olleen suht pitkälle sitä mitä oli odotettavissakin, joskaan yllätyksiltä ei (luojan kiitos) kaikesta huolimatta vältytty tälläkään kertaa. Taatusti valtavirtakurasta poikkeava joulutarina, joka ei jätä pakkaseen palelemaan. Viihdyttävän vinksahtanut ja oikealla tavalla nurinkurinen olematta kuitenkaan ylikoominen tahi liian epäuskottava. Laajemman elokuvatuntemuksen omaavat pistänevät merkille määrätyn hengenheimolaisuuden useammankin b-jouluklassikon kanssa. Kyllä tätä katsoessa saa helposti joulutortut väärään kurkkuun.
(2010)
Tästä lienee leffapalstat jo niin turvoksissa toinen toistaan värikkäämpiä arvosteluja, että skipataan suosiolla "turha" tyyristely ja todetaan leffan olleen suht pitkälle sitä mitä oli odotettavissakin, joskaan yllätyksiltä ei (luojan kiitos) kaikesta huolimatta vältytty tälläkään kertaa. Taatusti valtavirtakurasta poikkeava joulutarina, joka ei jätä pakkaseen palelemaan. Viihdyttävän vinksahtanut ja oikealla tavalla nurinkurinen olematta kuitenkaan ylikoominen tahi liian epäuskottava. Laajemman elokuvatuntemuksen omaavat pistänevät merkille määrätyn hengenheimolaisuuden useammankin b-jouluklassikon kanssa. Kyllä tätä katsoessa saa helposti joulutortut väärään kurkkuun.
Posts: 568
Revanche
Kostotarina itävaltalaiselta ohjaajalta prostituoidun ja linnasta vapautuneen rikollisen suhteesta. Pirun kaunista kuvaa usein ihan liikkumattomalta kamerajalustalta ja silti näyttää niin hyvältä joka asetelma, että sillä vois voittaa jonkun valokuvauskilpailun, jos siitä siis ottais vaan yhden kuvan. Kostotarinat vaan jotenkin muutenkin aina kiinnostanut.
Arvostelu: ****½/5
Kostotarina itävaltalaiselta ohjaajalta prostituoidun ja linnasta vapautuneen rikollisen suhteesta. Pirun kaunista kuvaa usein ihan liikkumattomalta kamerajalustalta ja silti näyttää niin hyvältä joka asetelma, että sillä vois voittaa jonkun valokuvauskilpailun, jos siitä siis ottais vaan yhden kuvan. Kostotarinat vaan jotenkin muutenkin aina kiinnostanut.
Arvostelu: ****½/5
Posts: 1,180
the cave 2005
SIIS USKOMATONTA KURAA
ois voinu tosiaan jättää esim.katsomatta :D
SIIS USKOMATONTA KURAA
ois voinu tosiaan jättää esim.katsomatta :D