Maustekasvien kotikasvatus

24 posts, 2 pages, 12,078 views

Sallakat

Posts: 2,220

#21 • • Edited Sallakat jungle, baby !
mä meinasin kesällä hankkia sellasen söpön ruukun missä on pieniä aukkoja ruukun sivuilla ja iso päällä, se yrttiruukku. Tosi kätevä idea kasvattaa muutamia yrttejä samassa ruukussa. Mutta käytännössä ei kuulemma toimi ollenkaan. Kaveri kertoi, että basilika oli syönyt elintilan kaikilta muilta kasveilta.

Pääsääntöisesti kesäisin tulee kasvatettua basilikaa. Valitettavasti ei ole ikkunalautaa ja vaikka olisikin, ei siinä mitään kasveja voisi pitää kun on kaksi velmua kissaa taloudessa. Kissojen ulottumattomiin on keittiön ikkunan viereiselle seinälle asennettu hylly, joss basilika ainakin kesäisin on viihtynyt hyvin. Olen vielä niinkin laiska, että olen basilikani ostanut kaupasta valmiina ja iskenyt lisämultien kera omaan ruukkuun *blush* eli en ole kasvattanut siemenestä lähtien.
Pari kuukautta maksimissaan on basilika mulla kasvanut kunnolla. Ei taida olla talvikasvi kun tarvii valoa niin paljon. Vastauksena voisi olla sellaisen kasvilampun hankkiminen, mikä tarjoaa kasvien tarvitsemaa valoa vaikka ympäri vuoden.

Timjamin ja tuore oreganon kulutus on meillä suht runsasta, mutten ole niiden kasvattamiseen paneutunut tarpeeksi, mitä nyt muutamia nettisivuja lukenut. Ilmeisesti lasitetulla parvekkeella (aika lähellä kasvihuone olotilaa) saa kesällä (huhti-loka) hyvin kasvatettua juuri oreganoa, timjamia, sitruunamelissaa ja persiljaa. Se vain vaatii hurjasti paneutumista. Ja lasitetun parvekkeen.

edit: niin tuo chili puu on haaveena. Ei vaan ole saanut aikaiseksi ostettua. Ja hyllytilaakin sille pitäisi järjestää jostain ylhäältä noiden kissojen takia. Toisaalta... kerran jos chilipalkoa puraisevat niin luultavasti jäisi kasvi rauhaan *nauru*
blastic

Posts: 930

#22 • • blastic ballistic ballstick

anthocyan, 27.10.2006 09:54:
Mut otettiin tosin melkein kaikki siemenet pois ku muuten ois ollu liian tulista.


Heh, joo, varmaan ihan järkevä vaihtoehto joissain tapauksissa. Mä vaan irvistin vähän leveemmin kun tuli siemenet vastaan *nauru*



Täytyykin kokeilla sitten itsekin noita sun lajikkeita vaikka ens keväänä. Alkaa jo meiän chilit ja muutki yrtit näyttää huonolta, ku ei valoo enää saa tarpeeks ikkunalaudalla. Mut pitää sit ens keväänä laittaa uudet satsit kasvaan. *hymy*



Lemon Drop on kyllä kokeilemisen arvoinen laji. Se on ihan helppo kasvattaa ja ihan nuori kasvikin tekee jo muutaman hedelmän. Maku on aika raikas ja hieman kirpeä, vähän niinkuin tavallinen mieto paprika mutta muhkealla jälkipotkulla. Sopii hyvin myös ruisleivän päälle.

Valoo kyllä kannattaa olla tarpeeks. Mä just tässä harkitsen että pitäisköhän ottaa käyttöön semmonen 300W ulkohalogeeni *hih*


Oltiin kyllä ylpeitä, kun saatiin yks chili kasvatettua, vaik oli eka kerta. *iloinen* Tuli muutamaan muuhunkin chiliin kukka, muttei sit hedelmää. *uuh*



Niitä olis varmaan tarviny pölyttää käsin. Mullakin tosiaan se C02598 kukki mutta siihen se sitten jäikin. Lemon Droppi tuntuis olevan itsestäänpölyttyvä laji ja se kukkiikin aikaisin.
anthocyan

Posts: 1,511

#23 • • anthocyan Kohti valoa...

blastic, 27.10.2006 11:12:

clips



Jeps. Pitääkin kokeilla sitä lemonii. *hihu*

Ens keväänä sit uudet kokeilut ja siit tulee jännää *hih* On se mukavaa tällainen *iloinen*

Mut kiitos neuvoista!

--
"If we open a quarrel between the past and the present, we shall find that we have lost the future." -Winston Churchill-

tbo

Posts: 935

#24 • • tbo budhisattva

Dana, 20.10.2006 14:08:
Basilikaa olen kasvattanut keittiönpöydällä tuossa pari vuotta taaksepäin. Ostin anttilasta pienen puukorin, laitoin muovii pohjalle ja iskin pari reikää sinne pohjalle (kaverin neuvo..) laitoin multaa ja pari kaupan laatuyksilö basilikapuskaa sinne. hyvin kasvoi.. *slurps*



Basilikahan on siis maailman simppelein kasvi kasvattaa, se ei tarviii muuta kun vettä ja valoa. Kaupan basilikat vaan uuteen ruukkuun, vettä joka toinen päivä hivenen tai pari krt/vko ja se on abt siinä. Kesällä basilika juo melkei niin paljon kun sille antaa, talvella vähän vähemmän. Talveks voi hommaa jonkun kevyen lamppuvirityksen, joku perus työpöytäloisteputkisetti riittää ihan hyvin. Tai jos ei löydy loisteputkee, kaupasta saa kasvihehkulamppuja muutamalla eurolla.

Samat setit riittää aika hyvin muillekin kaupan yrteile: -> isompi ruukku + vettä + talveks lamppu. Yrttien kasvatus ei oo mitään rakettitiedettä, eikä tarvii todellakaan olla mikään viherpeukalo et siitä hommasta suoriutuu aika iisisti. Se ikkunalauta on ihan hyvä sijotuspaikka, kunhan siinä ei vedä...Keväällä voi istuttaa paprikaa, ja jos sattuu olemaan hyvä kesä ja eteläikkuna syssyllä voi saada omia paprikoita. Chileihin pätee sama kun paprikaankin, ne taitaa olla viel simppelimpiä, mut oon kyl nähny niin hifi chiliviljelmiä et sit puhutaan jo tuotannosta eikä pelkästään kasvattelusta. Chili diggaa erityisesti vesiviljelystä, joka sekin on todella simppeliä, mut vaatii silti vähän lannotteiden kanssa läträämistä...

--
-tbo
--
*support your local underground heroes*