Millainen on oikeasti täydellinen(toimiva) parisuhde?

Se on sellainen tasapainoinen ymmärrys toisistansa. Saa olla vaikka viha-rakkaus-väkivalta-halipula-tai joku muu riippuvuus juttu, kuhan se täyttää sen toisen osapuolen tarpeet ja pitää ihmiset onnellisina. Onneahan tänne on tultu etsimään, se miten se saavutetaan on täysin subjektiivista, joillekkin se on kipu, toisille se rakastaminen, jotkut saa kiksejä rakkauden kivusta. Oli miten oli, näin on.

Oikein hyviä oivalluksia ja huomiota ja ajatuksia erityisesti viimeisillä parilla sivulla, pistää aika kiitolliseksi että on itse onnistunut lutviutumaan suhteeseen missä näitä kaikkia ominaisuuksia on löytynyt ihan itsestään Kaiken pohjalla lienee kuitenkin molemminpuolinen kunnioitus, aito välittäminen, sen ymmärtäminen että suhde on kokonaisuus joka on suurempi kuin molemmat puoliskot yhteensä ja että sen vaaliminen on molempien omankin edun mukaista

Vaavun kanssa yhdyn tuohon yllättämiseen. siitäkään ei tosin saa tulla itseisarvo, mutta parhaimmillaan piristää kummasti, oli sitten saajana tai antajana.

Itse olen huomannut omassa suhteessani (kohta 6v.) että suhteen pohjalla ehdottomasti täytyy olla ystävyys. jos suhde perustuu pelkästään intohimolle, on siihen kovin vaikeaa yhdistää sitä arkea, mitä elämä kuitenkin on 80 prosenttisesti. Ei ole kovinkaan realistista ajatella, että toinen hilluu himassa koko ajan seksipitsiasusteissa, liukuvoiteet kädessä.
Mun oma kultarakas on mun paras ystävä ja sielunkumppani, mikä mun mielestä johtaa siihen että meille ei esim tule sellaista fiilistä, että pitäis päästä juhlimaan tms tyttö- tai poikaporukassa ilman toista. Tätä jotkut tutut joskus ihmetteleekin ett "miks sulla ei tuu sellasta pakottavaa tarvetta lähtee ulos ilman Jussii". meillä on yhteinen hulvaton kaveriporukka, jossa on helvetin hauskaa viettää yhdessä aikaa.
oon kyllä sitä mieltä, suhde voi toimia, mutta usein tuskin älyttömän loppuun asti toimii, jos on jotenkin pakottava tarve joskus olla ilman toista. Jos joskus kypsyttää toinen niin paljo ettei voi esim ulos lähteä yhdessä, pitää miettiä mistä se johtuu. On sitten erikseen ihmiset ketkä persoonina jo vaatii omaa aikaa yms yms.

Avoimuus on todella tärkeää suhteessa. Kaikki ihmiset eivät tosin aina pue sanoiksi sitä mitä pitäisi, mutta kyllä suosittelen. On älytöntä elää suhteessa epätietoisuudessa tai nihkeenä, jos ei vaan pysty kysymään suoraa tai sanomaan suoraa jos jokin asia painaa. Vaikka hetkittäisesti aiheuttaisit sillä mielipahaa toiselle, on sekin parempi kuin kyräily ja ajatusten panttaaminen. Pätee varsinkin sänkytouhuihin. VAnha klisee on, että pitää sanoa mistä tuntuu parhaimmalta jne on täysin totta. Vuosien saatossa se voi tehdä vaikka mitä lovia seksiin tai suhteeseen kun ei pienellä vinkillä voida muuttaa toisen toimia sängyssä.

Aika varmana voi sanoa, että kovin fiksua ei myöskään ole elätellä toiveita elämän läpi kestävästä rakkaudesta, jos lähtökohta on niinkin yksinkertainen asia kuin esim totaalisen erilainen musamaku. Yleensä ihmiset määrittävät identiteettejään musiikin, jonkin musiikkigenren kautta. jos kotona täytyy vetää pitkää tikkua kumman musaa kuunnellaan seuraavaksi ja sitten toisen musan aikana kiristellään hampaita. Siitä ei kovin hyvää seuraa pidemmällä tähtäimellä, ellei kyseessä ole kaksi hurjan solidaarista ihmistä tms
Eli mun mielestä suhteen pohjalla pitää olla suht samat suuntaukset, ainakin isoimmissa asioissa. Ainakaan silloin ei ole makuasioita joista kiistellä ja vapaa-ajanviettopaikat voi valita sulassa sovussa. Itse en pystyisi kuvittelemaan elämää esim jonkin tosi hevarin kanssa tästä syystä vaikka tyyppi itse olisi itse ihanuus.

"Täydellisessä" suhteessa ei voi, eikä saa kiirehtiä. Hollywood elokuvien ja julkkisten elämien kaltaiset "mennään naimisiin puolen vuoden päästä tapaamisesta, koska ollaan so fucking in love" on epärealistista ja spontaania väärässä kohtaa. Me mentiin kihloihin kun oltiin tunnettu 4 vuotta. mua kosittiin Prahan Kaarlen sillalla polvillaan oli muuten aika helvetin hieno juttu
naimisiin meinattiin mennä ehkä kun ollaa oltu 10 vuotta yhdessä.
Usein ihmiset kiirehtii liikaa, en tiedä onks ilmastonmuutos hengittelemässä niskaa vai onks oikeasti romantisoitu tilannetta vähä liikaa. Mikä kiire on valmiissa maailmassa.
Mitäs sitte ku saat selville, että se tyyppi jonka pokasit klubilta, kenen kaa menit 4 kuukauden päästä ältsin rakastuneena naimisiin ja pamahdit paksuksi, onkin täys kusipää urpo loppupeleissä.
Ok, kaikki ei halua kelailla järkevästi, sehän voi jopa pilata hyvät fiilarit. Onneks oon syntyny realististen tähtien alla, niin elämä on helpompaa.

Arkisistakin asioista saa ja kannattaa ottaa tosi paljo irti, koska kuten sanoin elämä on arkea suurimmaksi osaksi. On tosi kiva esim siivota kämppä yhdessä, vaihtaa petivaatteet ja heittäytyä puhtaaseen sänkyyn pussailemaan. On kiva ostaa hyvää ruokaa ja syödä punaviinin kanssa kynttilänvalossa. On kiva käydä kävelylenkillä syöttääs sorsia. On kiva kattoo leffaa sängyssä peiton alla sateisena päivänä verhot kiinni. arkista, ah Toisaalta on kiva istua täysin hiljaa vaivaantumatta toisen kanssa.

Yksi asia myös mitä voi oikein opetella kumpikin tahoillaan, on miten riidellään luovasti. Tässä kohtaa itselläni on ainakin kovasti opeteltavaa, koska äidin puolelta peritty pohojanmaalaanen tempperamentti sanoo ensin ja ajattelee sitten. Mutta onneks me ei riidelläkään ikinä. Väittely on ehkä lähinnä riitelyä meidän suhteessa. Usein myös monilla tuntuu olevan keloja, että jos suhde ei oo vuoristorataa niin sitte se on kuollu ja paikalleen jämähtänyt. Ett jos ei oo hurjii riitoja ja kiihkeää sopimista, niin suhde on täysin intohimoton tms. nuorempana tuntui joskus itsestäänkin niin, mutta nyt tuo ajatus on kovin kummallinen.

Oma suhde toimii, koska kummallakaan ei ollut jämähtäneitä keloja mistään; itsenäisyydestä, vapaudesta, intohimosta mistään. Pitkään sinkkuna ollut ihminen voi tietyllä tapaa jämähäät omiin ajatuksiinsa suhteesta tai omasta itsenäisyydestä, eikä silloin anna tarpeeksi mahdollisuutta suhteelle. Meillä molemmat oli tarpeeksi valmiita heittäytymään yhteen ja rakentamaan omaa pesää ja omaa suhdetta siitä eteenpäin. Aluksi mulla oli vielä tarve keskustella suhteen olemuksesta yms. Kun huomasin, että ollaan niin samoillaa linjoilla, eikä ongelmia mistään synny, ei oikeasti löytynytkään tarvetta keskustella suhteen kehittämisestä sun muusta, koska kaikki toimii omalla painollaan. Yhdessä kehitytään ihmisinä ilman turhia lässytyksiäkin. Suhde toimii hyvin kun ei lue liikaa naistenlehtiä
Oma suhde toimii varmasti myös sen takia, että me persoonina täydennetään toisiamme. Jussi on rauhoittanut mun tempperamenttia huomattavasti ja pyöristänyt mun kulmia. Se on ollut hiljaa silloin kun on kannattanut ja älähtänyt takaisin juuri silloin kun pitänytkin.

Summa summarum, loistavassa parisuhteessa puolet on tsäkää (liittyen oikeaan puolisoon törmäämiseen) ja toinen puoli työtä tasapainotellen oikeiden ainesten kesken. Liian työlästä ei saa kuitenkaan olla

TuuliT, 6.2.2007 12:19:
Tottakai täydellinen parisuhde on jokaiselle, ajatelkaa nyt miten paljon ihmisiä maapallolla on? Se että löytääkö sen suhteen onkin sitten toinen juttu. Ja useimmiten ongelmana onkin että kuvitelee löytäneensä ja hyväksyy huomaamattaan liikaa, jossain vaiheessa sitten tajuaakin vain kuluttaneensa aikaa ja matkustaneensa tottumuksen ja mukavuudenhalun vuoksi samassa kyydissä. Rohkeutta siskot ja veljet, toivon kaikille rohkeutta heittäytyä avoimesti uusiin kyyteihin, mutta myös rohkeutta hypätä niistä riittävän ajoissa pois...Täydellisessä suhteessa kummankaan ei tarvitse tuntea luopuvansa itsestään, unelmistaan tai omista asioistaan. Täydellinen parisuhde on rikastuttamista.

Onpa hassua, kun mun mielestä juuri tommoinen kertakäyttöisyys on nykyisellään parisuhteitten ongelmana. Vaikka ollaan viisi vuotta jo oltu siinä suhteellisen tyydyttävässä suhteessa, niin sitten lähdetäänkin vähän katselemaan, että mitäs muuta sillä maailmalla olisi tarjottavana. Vain sen takia, että se nykyinen ei ole enää sitä ilotulitusta.

Eikö sen nyt sitten huomaa viimeistään vuoden sisällä, jos toisesta ei olekaan sen yhteisen parisuhteen puoliskoksi. Eiköhän väkivaltaiset muutu väkivaltaisiksi ja idiootit idiooteiksi ja epätyydyttävä epätyydyttäväksi jo lyhyemmässäkin ajassa. Semmoisessa kohtaa juu kehoitan toki hyppäämään kyydistä ja etsimään seuraavaa junaa, mutta jos on ollut suhteessa useamman vuoden ja omasta mielestä tuntuu, että se laimentuu, niin voisiko se vika olla kuitenkin siellä omien korvien välissä.

Jos jo kertaalleen luulee, että se siinä, on se oikea, niin miksi sitten kohta ei enää kuvittelekaan, että se on se oikea? Vastaako metsä, niin kuin sinne huudetaan?

Aiheeseen sopiva vitsi (enkä sano, etteikö toimisi toiseenkin sukupuoleen):

Aviomiestä ostamassa

Hiljattain avattiin "Aviomiestavaratalo", johon naiset saivat mennä valitsemaan itselleen aviomiehen. Tavaratalossa on viisi kerrosta. Miesten ominaisuudet paranevat, mitä ylemmästä kerroksesta on kyse. Ainoa sääntö naisille on, että oven avatessa tiettyyn kerrokseen aviomies pitää valita juuri siitä kerroksesta ja alempaan kerrokseen ei saa mennä takaisin. Asiakkaana voi luonnollisesti olla vain kerran.

Ystävättäret lähtivät tavarataloon löytääkseen itselleen aviomiehen.

1. Kerros:
Ovella oli kyltti: "Näillä miehillä on työpaikka ja he rakastavat lapsia". Ystävättäret lukivat kyltin ja sanoivat: "No, onhan se parempi kuin olla työtön eikä pidä lapsista, mutta kyllä vähän mietityttää mitä ylemmistä kerroksista löytyy".

Ja naiset jatkoivat matkaa ylöspäin. 2. Kerros:
Kyltissä luki: "Näillä miehillä on työ, hyvä palkka, he rakastavat lapsia ja ovat komeita. "Hmmm", sanoivat naiset, "mutta silti mietityttää mitä vielä ylempää voi löytyä."

Naiset jatkoivat matkaa ylemmäksi.

3. Kerros:
Kyltissä sanottiin: "Näillä miehillä on työ, hyvä palkka, he rakastavat lapsia, ovat komeita ja auttavat kotitöissä. "Wow", sanoivat naiset, " todella houkuttelevaa?", mutta koska tavaratalossa oli vielä kerroksia he jatkoivat matkaa ylöspäin.

4. Kerros:
Tämän kerroksen ovella luki: "Tässä kerroksessa on miehiä joilla on hyvä työ, hyvä palkka, he rakastavat lapsia, ovat komeita, auttavat kotitöissä ja ovat mahtavia rakastajia sekä lisäksi erittäin romanttisia".

"Ei voi olla totta!" huudahtivat naiset, "ajattele mitä miehiä viimeisessä kerroksessa on oltava!!!".

Naiset juoksivat ylös viimeiseen kerrokseen.

5. Kerros:
Ylimmän kerroksen ovella luki: "Tämä kerros on tyhjä ja olemassa vain siksi, että voidaan todistaa kuinka mahdotonta naista on miellyttää! Uloskäynti on vasemmalla, toivottavasti kaadutte portaissa."

Lyylikki, 6.2.2007 17:34:
---
TuuliT, 6.2.2007 12:19:
Tottakai täydellinen parisuhde on jokaiselle, ajatelkaa nyt miten paljon ihmisiä maapallolla on? Se että löytääkö sen suhteen onkin sitten toinen juttu. Ja useimmiten ongelmana onkin että kuvitelee löytäneensä ja hyväksyy huomaamattaan liikaa, jossain vaiheessa sitten tajuaakin vain kuluttaneensa aikaa ja matkustaneensa tottumuksen ja mukavuudenhalun vuoksi samassa kyydissä. Rohkeutta siskot ja veljet, toivon kaikille rohkeutta heittäytyä avoimesti uusiin kyyteihin, mutta myös rohkeutta hypätä niistä riittävän ajoissa pois...Täydellisessä suhteessa kummankaan ei tarvitse tuntea luopuvansa itsestään, unelmistaan tai omista asioistaan. Täydellinen parisuhde on rikastuttamista.

---


Onpa hassua, kun mun mielestä juuri tommoinen kertakäyttöisyys on nykyisellään parisuhteitten ongelmana. Vaikka ollaan viisi vuotta jo oltu siinä suhteellisen tyydyttävässä suhteessa, niin sitten lähdetäänkin vähän katselemaan, että mitäs muuta sillä maailmalla olisi tarjottavana. Vain sen takia, että se nykyinen ei ole enää sitä ilotulitusta.

Eikö sen nyt sitten huomaa viimeistään vuoden sisällä, jos toisesta ei olekaan sen yhteisen parisuhteen puoliskoksi. Eiköhän väkivaltaiset muutu väkivaltaisiksi ja idiootit idiooteiksi ja epätyydyttävä epätyydyttäväksi jo lyhyemmässäkin ajassa. Semmoisessa kohtaa juu kehoitan toki hyppäämään kyydistä ja etsimään seuraavaa junaa, mutta jos on ollut suhteessa useamman vuoden ja omasta mielestä tuntuu, että se laimentuu, niin voisiko se vika olla kuitenkin siellä omien korvien välissä.

Jos jo kertaalleen luulee, että se siinä, on se oikea, niin miksi sitten kohta ei enää kuvittelekaan, että se on se oikea? Vastaako metsä, niin kuin sinne huudetaan?

Yksin täällä eletään ja yksin myös kuollaan. Synkkää, mutta on pakko elää niin että aina voi katsoa itseään peilistä, koska itse on itsensä kanssa 24/7. Ihmiset muuttuvat ajan myötä, ennen raitis ja urheileva poikaystävä voi muuttua hakkaavaksi alkoholistiksi. Liian usein kuvitellaan (etenkin naiset) että kärsivällisyydellä ja rakkaudella saan takaisin sen ihmisen johon ihastuin. Sitten töissä selitellään miten kaaduttiin ja lyötiin pää ovenkulmaan. Pienten ryppyjen takia voi taistella, mutta koskaan ei tarvitse tuntea olevansa huonossa suhteessa. On vain tämä elämä, ja siitä kannattaa ottaa mieluummin ilo irti. Kertakäyttöisyyttä en toki kannata, mutta itsestään välittämistä kyllä.

TuuliT, 6.2.2007 12:19:
Tottakai täydellinen parisuhde on jokaiselle, ajatelkaa nyt miten paljon ihmisiä maapallolla on? Se että löytääkö sen suhteen onkin sitten toinen juttu.

Ei sellaista asiaa olekaan kuin täydellinen, vaan lähemmäs täydellisyyttä kasvetaan, muututaan ja uskotaan. Prosessi on ikuinen ja se alkaa ekasta tapaamisesta ja päättyy kun tiet eroavat.

Itse uskon, että seurustelun alkuvaiheessa ihastus (=hormonit) peittävät helposti alleen kaikki epämiellyttävät asiat ja kun hormonitaso alkaa normalisoitua, punnitaan todellinen tahto sekä halu muodostaa parisuhde ja päästä yli niistä epämiellyttävistä asioista, mitkä väistämättä alkaa toisessa huomata.

Täydellisessä suhteessa kummankaan ei tarvitse tuntea luopuvansa itsestään, unelmistaan tai omista asioistaan. Täydellinen parisuhde on rikastuttamista.

Monella saattaa olla itsestään epärealistinen käsitys kumppanina, sillä kukapa ei itse olisi "täydellinen". Tässä omassa täydellisyydessään etsitään täydellistä kumppania, eikä tulla ajatelleeksi, että jos jokainen vaan etsii sitä täydellistä yhteensopivuutta sen kummemmin itse taipumatta, niin yksinoleminen taitaa lopulta koitua kohtaloksi.

Tottakai on olemassa asioita, jotka lähtökohtaisesti olisi hyvä jollakin tasolla natsata yhteen. Tällaisia voi olla esim. luonteenpiirteet ja tietynlainen sosiaaliekonominen tausta. Loppu tulee imo siitä, että yhdessä tehdään asioita ja yhdessä kehitytään parina, jolloin molemmat lähetevät täydentämään toisiaan. Jos ja kun homma natsaa, niin yhtäkkiä sitä huomaa ympärillä olevien ihmisten sanovan: "te vaan sovitte niin hyvin yhteen".... ei tämä sopiminen ole 100% automaattista vaan usein pitkäaikaista työtä.

En missään nimessä sano, että täydellisen parisuhteen saaminen vaatii itsestä, unelmista ja omista asoista luopumista, mutta kyllä ihan jokaisessa näistä pitää antaa vähän periksi....


Mitä omaan suhteeseen tulee niin 7v nyt takana. Paljon on pitänyt antaa periksi ihan jokaisessa asiassa, mutta vielä enemmän olen saanut. Niin kauan kun homma jatkuu samalla tavalla se "täydellinen parisuhde" on yhä lähempänä :)

Tasavertainen, rehellinen, asioista pitää pystyä puhumaan ja molempien täytyy saada sanoa mielipiteensä, ilman että se johtaa kolmanteen maailmansotaan.
Toisen arvostaminen yleensäkin on tärkeää. Pitää osata kuunnella ja antaa tilaa molempiin suuntiin.

Nykyään mua harmittaa kovasti, miten kertakäyttökamaa suhteistakin on tullut. Pieni ryppy rakkaudessa, ja vanha kumppani lähtee vaihtoon.
Ei oikein jakseta enää panostaa siihen juttuun.
Tokihan maailmassa miehiä/naisia riittää, mutta onko se vaihtaminen lopulta onni ja autuus?

Toinen yleistymässä oleva buumi näyttäisi myös olevan pettäminen, jota itse en voi hyväksyä missään muodossa. En itse kykenisi siihen, joten toivon samaa omalta kumppaniltani.

Tällä hetkellä ei onneksi näyttäisi olevan mitään hätää nykyisessä parisuhteessa*pihkassa*

vaavu, 29.1.2007 18:39:
Täyttä asiaa

Aivan loistavasti kiteytetty. Itse ajattelen juuri näin parisuhteesta. Varsinkin, luottamus, avoimuus ja rehellisyys on mulle hyvän parisuhteen perusta..

Ja loppu kaneettiin vielä..Läheisyys, koskettelu ja pusut pitävät varmasti yllä hyvää parisuhdetta. Liian usein pitkässä parisuhteessa ihmiset unohtavat tämän parisuhteen perusasian..Lähellä olon..

Tai mistä minä mitään tiedän, omat suhteet aina kariutuneet ennen kahden vuoden täyttymistä..

vaavu, 29.1.2007 18:39:

Hienosti paketoitu. Tästä löytyy kyllä kaikki oleellinen, ei lisättävää :)

ville, 7.2.2007 09:05:
---
TuuliT, 6.2.2007 12:19:
---




---

Täydellisessä suhteessa kummankaan ei tarvitse tuntea luopuvansa itsestään, unelmistaan tai omista asioistaan. Täydellinen parisuhde on rikastuttamista.

---


Monella saattaa olla itsestään epärealistinen käsitys kumppanina, sillä kukapa ei itse olisi "täydellinen". Tässä omassa täydellisyydessään etsitään täydellistä kumppania, eikä tulla ajatelleeksi, että jos jokainen vaan etsii sitä täydellistä yhteensopivuutta sen kummemmin itse taipumatta, niin yksinoleminen taitaa lopulta koitua kohtaloksi.

Kun oikeasti löytää sen todellisen parisuhteen ei tule oloa jolloin tuntee luopuvansa omista asioista, kaikki tapahtuu itsestää ja huomaamatta, ilman katkeruutta "viime viikonloppuna tehtiin mitä sä halusit, nyt on mun vuoro", koska haluaa olla toisen lähellä, muodostuu omista haluista ja toiveista meidän haluja ja toiveita. Silloin ei tarvitse luopua, vaan saa tavallaan puolet lisää.
Jos vaikka toinen on sosiaalinen ja nauttii uusien ihmisten kohtaamisesta, kun toinen taas haluaa olla kotona, tulee helposti ristiriitaisuuksia. Näissä tilanteissa tulee mieleen, että toinen joutuu tekemään vasten tahtoaan jotain, ja näitä pareja näkyy usein! Toimivassa parisuhteessa molemmilla on oikeus tehdä sitä mistä nauttii, tietenkin niin ettei se loukkaa toista (esim. pettäminen), tällöin yhdessäolokin on huomattavasti arvokkaampaa. Ja en nyt taas tarkoita sitä, että liidellään omilla suunnilla koko ajan, sillä mitä enemmän yhteistä aikaa on, sitä paremmin suhde hitsautuu, mutta yhtä tärkeää kuin yhdessäolo on, on myös taito olla onnellinen toisen puolesta, vaikka tämä toimisikin toisella tavalla kuin itse olisimme halunneet hänen toimivan. Luopuminen on kauneinta rakkautta.

Tottakai on olemassa asioita, jotka lähtökohtaisesti olisi hyvä jollakin tasolla natsata yhteen. Tällaisia voi olla esim. luonteenpiirteet ja tietynlainen sosiaaliekonominen tausta. Loppu tulee imo siitä, että yhdessä tehdään asioita ja yhdessä kehitytään parina, jolloin molemmat lähetevät täydentämään toisiaan. Jos ja kun homma natsaa, niin yhtäkkiä sitä huomaa ympärillä olevien ihmisten sanovan: "te vaan sovitte niin hyvin yhteen".... ei tämä sopiminen ole 100% automaattista vaan usein pitkäaikaista työtä.

Hyvin sanottu, vaikkakaan en tohon sosiaaliekonomiseen taustaan usko. Parit myös usein näyttävät ulkoisilta ominaisuuksiltaan jollain tavalla toisiltaan.

En missään nimessä sano, että täydellisen parisuhteen saaminen vaatii itsestä, unelmista ja omista asoista luopumista, mutta kyllä ihan jokaisessa näistä pitää antaa vähän periksi....

Ei se ole periksiantamista vaan sitä yhteen kuulumisen voimaa.

ville, 7.2.2007 09:05:
Tottakai on olemassa asioita, jotka lähtökohtaisesti olisi hyvä jollakin tasolla natsata yhteen. Tällaisia voi olla esim. luonteenpiirteet ja tietynlainen sosiaaliekonominen tausta.

Sanothan, että ymmärsin sanomasi väärin? Et kai juuri sanonut, että "seurustelevan parin osapuolien tulee olla samasta yhteiskuntaluokasta?" Jos sanoit, niin mä otan talikon käteeni ja laitan punaisen lippalakin päähäni ja voidaan lähteä saapastelemaan tohon puolimatkaan neuvottelemaan ihmisten luokittelusta ja lokeroinnista.

Jone, 7.2.2007 09:53:
Sanothan, että ymmärsin sanomasi väärin? Et kai juuri sanonut, että "seurustelevan parin osapuolien tulee olla samasta yhteiskuntaluokasta?" Jos sanoit, niin mä otan talikon käteeni ja laitan punaisen lippalakin päähäni ja voidaan lähteä saapastelemaan tohon puolimatkaan neuvottelemaan ihmisten luokittelusta ja lokeroinnista.

Ei nyt ihan samasta yhteiskuntaluokasta, koska ei tollaisia luokkia suomessa oikeastaan edes ole.

Mutta noin muuten tarkoitan tota sillä, että kasvatus/koulutus/työ/kaverit/harrastukset luo ihmiselle tietyn sosiaalisen ja ekonomisen aseman, joka usein on seurustelevilla pareilla aika samankaltainen. Huomattavaa on, että tämä asema varsinkin suomessa saattaa muuttua eliniän aikana täysin toisesta laidasta toiseen ja siten se ei välttämättä näyttele niin suurta osaa elämässä kuin vaikkapa briteissä.

Uskoisin, että nuorilla ja erityisesti peruskoulu/lukiotasolla tuollainen ei hirveästi tunnu, koska kaikki tasapäistetään meidän koululaitoksessa (mikä on imo hyvä juttu). Sen sijaan uskoisin, että mitä vanhemmaksi mennään ja mitä kauemmaksi kasvaa kahden ihmisen sosioekonominen tausta, sitä enemmän alkaa löytyä asioita, jotka saattaa "häiritä toista osapuolta" ja siten suhteen todennäköisyys epäonnistua kasvaa.

Tottakai välillä tapahtuu "uskomattomia ihastuksia" ja lähtökohdiltaan täysin erilaiset maailmat sulautuvat yhteen, fanfaarit soi ja kukat kukkii. Mutta useammin taitaa käydä hassusti, kuten vaikkapa pääministerillä.

ku valehtelee tarpeeks ja ei luota toiseen ni sillon toimii!

siis jos rehellisesti sanon, niin: multa ei kannata kysyä!

Sellainen missä läppäri tekee vittuilematta just niinQ minä sanon.

No sellai, et molemmilla on tarpeeksi omaa tilaa,
sellai missä kotityöt jaetaan tasapuolisesti ja kaikesta voi keskustella.

Eli utopiaa!

H3li, 20.2.2007 15:46:
No sellai, et molemmilla on tarpeeksi omaa tilaa,
sellai missä kotityöt jaetaan tasapuolisesti ja kaikesta voi keskustella.

Eli utopiaa!

Olen huomannut,että nuo ovat toteutuneet avopuolisoni kanssa. Kaikki ovat neuvottelukysymyksiä.

Anata, 20.2.2007 15:51:
---
H3li, 20.2.2007 15:46:
No sellai, et molemmilla on tarpeeksi omaa tilaa,
sellai missä kotityöt jaetaan tasapuolisesti ja kaikesta voi keskustella.

Eli utopiaa!

---


Olen huomannut,että nuo ovat toteutuneet avopuolisoni kanssa. Kaikki ovat neuvottelukysymyksiä.

ooh, onnea