http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=77999
7.9.2005
Yleisradion henkilökunta marssi tiistaina ulos työpaikoiltaan
vastalauseena suunnitelluille säästötoimille. Kanavat pimenivät,
puhe taukosi radiosta. Moniko huomasi mitään tapahtuneen?
Valistunut veikkaus on, että työtaistelulla yleläiset tekivät vain
palveluksen MTV3:lle, Neloselle, lukuisille kaapeli- ja
satelliittikanaville, kaupallisille radioille sekä joukolle muita
virikkeiden tarjoajia. Julkisten kanavien pimentymisellä on vuosi
toisensa jälkeen pienempi merkitys ihmisten elämään.
Tiistain tapahtumat osoittavatkin keskeisen osan Yleisradion
ongelmista. Ylessä ei ole ilmeisesti ymmärretty ihmisten
ajanviettotapojen muutosta, vaan haikaillaan yhä menneeseen
kuvitelmamaailmaan, jossa yhtenäinen kansakunta kokoontui illasta
toiseen yhteisten valistavien ja virikkeellisten Yleisradion ohjelmien
ääreen. Televisioruutujen katsojapuolella 1970-luvulla olleet
muistavat nuo ajat myös DDR-henkisen mustavalko-viestinnän aikana.
Elämän monimuotoistumiseen kuuluu kansallisten radio- ja
tv-yhtiöiden roolin kutistuminen. On näkökulmakysymys,
pahoitellaanko tätä viihdeteollisuuden voittokulkuna vai
ylistetäänkö viestinnän vapautumista. Kehityskulut ovat
ristiriitaisia, mutta väistämättömiä. Muuttuvassa maailmassa
Ylenkin olisi ymmärrettävä uusi paikkansa.
Yleisradion tappio vuonna 2001 oli vajaat 109 miljoonaa euroa, vuonna
2002 tappio oli 62 miljoonaa, vuotta myöhemmin 60 miljoonaa ja viime
vuonna 50,8 miljoonaa euroa. Tappiosarja osoittaa, kuinka kelvottomasti
ja samalla huolettomasti yhtiötä on voitu johtaa.
Perusvastaus pullataikinan lailla paisuneen organisaation kustannuksiin
on aina ollut lupamaksujen, nykyisin televisiomaksujen, korottaminen.
Digitelevision yletön kiirehtiminen tuotti tälllä vuosikymmenellä
ylimääräisen kuplan, joka päätettiin rahoittaa analogista
televisiota katsovien kukkarosta.
Vuoteen 2003 saakka televisiomaksujen määrä kasvoi vuosi vuodelta.
Kuin palkintona tästä, Yle ja valtioneuvosto lahjoittivat
kansalaisille 13 prosentin lupamaksukorotuksen. Samalla hupeni 11 000
televisiomaksun maksajaa. Taloustieteen peruskurssin käyneet olisivat
voineet opettaa päättäjille miten hintajousto toimii, nyt se
nähtiin käytännössä.
Kun vastaisuudessa on tarjolla 3,9 prosentin vuotuinen korotuslinja,
niin televisiomaksun maksajien määrä pudonnee jo lähiaikoina alle
kahden miljoonan. Ihmiset äänestävät lompakoillaan Yleisradion
ojasta allikkoon, mikäli korotusautomaattia ei pureta.
Ylen uuden johtaja, Mikael Jungnerin (sd.) tarjoilema säästölista ei
ole mitenkään mullistava muutos. Pikemminkin se on paikkausta hänen
edeltäjänsä saamattomuudesta. Varsinaisten rakenteellisten muutosten
ja pohdintojen aika on ennen pitkää edessä.
Erityisen tarkasti on tuolloin mietittävä Ylen julkisen palvelun
tehtävä. Enää ei ole yhtä kansallista yleisöä, jota kansallisen
yhtiön pitäisi valistaa ja viihdyttää illasta toiseen. On yhä
pienempiä osayleisöjä, joilla on omia erityisiä tarpeita -
sellaisia, joita kaupallisin perustein ei täytetä.
Esimerkiksi eri etnisten vähemmistöjen määrä kasvaa hitaasti,
mutta vakaasti. Vaikkapa venäjänkielisiä on Suomessa noin 40 000,
noin neljätoista prosenttia ruotsinkielisten osuudesta. Yhteensä
muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia on pian puolet
ruotsinkielisten osuudesta. Eiköhän tämäkin pitäisi huomata
ohjelmatarjonnassa?
Entä pitääkö Ylen ylläpitää kaupallisten radioasemien tapaan
profiloituvia listamusiikkia soittavia formaattiradioita? Kun Ylen
ylipäätään pitäisi pitää kiinni uutis- ja
ajankohtaistuotannostaan, niin se suunnitteli maakuntaradioiden
leikkausta ja Radio Suomesta iskelmäformaattia. Ehkäpä uutistausta
olisi ollut levynvaihtokokemusta parempi valintakriteeri
radiojohtajalle.
Tai ansaitseeko klassinen musiikki kokonaan oman kanavansa, jollainen
Ylen ykkönen tällä hetkellä käytännössä on, ja sen lisäksi
vielä musiikkitalon? Olisiko radiossakin yleisön sijaan segmentoitava
sisältöjä? Painotettava puhetta, asiaa ja monipuolista
musiikkitarjontaa sen sijaan, että yleisöä vain jaetaan nuoriin,
vanhoihin ja keski-ikäisiin. Entä pitääkö yleisradion maksaa
mammuttihintoja välittääkseen urheilun megatapahtumia? Mitähän
kansa vastaisi, jos sille tarjottaisiinkin joskus olympialaisten sijaan
televisiomaksujen hinnanalennusta?
Yleisradion hallintojohtaja Jussi Tunturi piti viime vuonna
viestintäviraston lehdessä absurdina eduskunnan liikenne- ja
viestintävaliokunnan näkemystä siitä, että Yleisradion ei tulisi
välittömästi eikä välillisesti kilpailla katsojista ja kuulijoista
kaupallisten kanavien kanssa.
Tuskin eduskuntakaan sitä tarkoitti, että Yle tuottaisi ohjelmaa,
jota ihmiset eivät halua. Mutta absurdia on sekin, että puolipakolla
kerättyjen maksujen turvin julkinen yhtiö kilpailisi yleisöstä
yhdenmukaisella ohjelmatarjonnalla kaupallisten viestimien kanssa.
.
kukas nyt 1 ja 2 tziigais 
)" -Tähän ei voi tarkastaja puuttua*pahis*
