Kaukosuhteet

Helvetin vaikeaa se on. Varsinkin jos viikonlopun harrastukset eivät edes mene kunnolla yksiin niin että jompi kumpi joutuu aina tinkimään omista menoistaan. Itsellä tuo ainakin aiheutti sen että välillä erottiin ja oltiin pitempiäkin aikoja "sinkkuina" mutta nuo tunteet kun eivät ole oman päätösvallan alla niin tavalla tai toisella sitä aina jaksoi luottaa siihen uudestaan että "nyt se toimii".

Tuossa asetelmassa on myös se ongelma että molemmat itsenäistyvät elämään omaa elämäänsä ja paluu yhteiseloon voi olla todella vaikeaa koska molemmilla on kehittynyt jo täysin omat arkirutiinit yms. Lisäksi sitä oppii pitämään siitä ikävän tuomasta rakkauden tunteesta, koska harvemmin nähdessä ei erilaisia arjen ongelmia synny eikä niillä toisaalta halua pilata niitä harvoja hetkiä kun toista on mahdollista nähdä.

Kaiken kaikkiaan helvetin raskasta ja ahdistavaa kaikkine sivutuotteineen, mutta jos toista rakastaa niin vaihtoehtoja en itse ole ainakaan löytänyt. Itsellä on juuri se vaihe että viimein on mahdollista asua samassa kaupungissa eikä paluu arkeen ole ollut ainakaan liian helppo, mutta mitäpä sitä ei rakkauden eteen tekisi. Onnettomampi mä ainakin olisin silti ilman kaikkea tuota yllä mainittuakin.

Voimia kaikille jotka ton ongelman kanssa painii, sillä toi on todellinen rakkauden mittari

osama:
en o kokeillu mut nyt maistuis 15km:n kaukosuhde

onpas tää hidasta ja hankalaa yrittää edes tutustua tällä välimatkalla.. toi mun vastaus kyl vaihtuu kohtapuoliin.. no nyt ehkä helpottaa kun julkinen liikenne alkaa toimimaan

Syvällä kokemuksen rintaäänellä voin sanoa ettei toimi, ei varsinkaan kun välimatkaa on tuhansia kilometrejä Ja sit saakin huomata jossain vaiheessa et hei, eihän toi äijä sovi mulle ollenkaan, ja vasta kahden vuoden jälkeen sen huomaa.. Siis hohhooijaa. Nou tänks!

Kylläpä toi on toiminu muutamaan otteeseen jopa. Ensin oli välissä 1300km ja hyvinhän se meni. Mutta kyllä me muutettii yhteen muistaakseni 8 kuukauden jälkeen. Homma kaatu sitten päljon myöhemmin ihan muihin juttuihin.

toinen oli sitten 700 km päässä ja ikävä oli hirmunen. pummilla vaan junassa toisen luokse muutaman kerran kuussa.
Välillä Ville tuli tänne ja sitten taas toisin päin. Taidettiin kestää erillään jopa puol vuotta ennen kun muutettiin yhteen.

En usko että voisin jatkaa kaukosuhdetta liian pitkään ilman että tieätisin siihen kohta tulevan helpotusta.
Ei muuta kun onnea vaan niille ketä sitä jaksaa, rankkaa se on.

no ei ne pidemm'n päälle näytä toimivan...

Siinä vaiheessa kun tuleva muutos tapahtuu parempaan, eli kaukosuhteesta vuoden tjsp sisään ns. normaaliksi, tuskin on mitään ongelmia, mutta entäpä nämä normaalista kaukosuhteeksi? En usko, että itselläni ainakaan toimisi, jos tietäisi reissaamista olevan luvassa ~6 vuotta, eli opiskeluajan verran. Etenevä suhde jämähtää ja ottaa takapakkia?

Etäisin kaukosuhteeni asui n. 180km päässä, suhde toimi noin 3kk kunnes toinen löysi lähempää seuraa. Mä en pidä ollenkaan ripustautumisesta, tarviin välillä omaa aikaa ja tilaa. Pitää välillä viettää aikaa perheen, ystävien ja ihan vain itsensäkin kanssa. Mut toisinaan kun iskee valtava halipula, ois aivan ihanaa käpertyä miehen kainaloon, mutta pitääkin odottaa viikonloppuun tai vieläkin myöhempään..

Kylla siina pitaa toisesta paljon tykata, mut kylla ma uskon et toimii!!

mayah:
---
UnityF:
no ei ne pidemm'n päälle näytä toimivan...

---


Kyllä mä sua raksuun, vaikka ootki kaukana Oma pikku kinderiseni

toimii ne sittenkin...

Eräänlainen semi-kaukosuhde se minullakin...

Vaikka mun ja mieheni postiosoite onkin sama, tämä ei suinkaan kerro koko totuutta. Työt vievät nimittäin toista puoliskoani milloin minnekin päin Suomea.. Käytännössä näemme vain parina päivänä viikossa.

Eräs puolituttu laukoikin juuri yks päivä että "sullahan on sitten vaan kaikki seurustelun huonot puolet"
Ei se niinkään ole.
...vaikka onhan se totta, että monesti illat täyttyy ikävästä..
( ..ja että mä meillä tällä hetkellä siivoon ja pesen pyykit. Ja välillä ärsyttää, kun toinen tulee "vain sotkemaan" ja tuo täyden likapyykkilastin mukanaan... )

Toisaalta kuitenkin, mä olen itse tehnyt valintani. Ja ihan syystä
*sydän*M*sydän*

En kuitenkaan voisi kuvitella tilanteen jatkuvan näin ikuisesti. Mun oma isä on edelleenkin sellasessa työssä, jossa hän joutuu matkustelemaan viikoittain Suomen rajojen ulkopuolella (ja onpahan vanhempieni avioliitto kestänyt jopa muutamien vuosien asumisen aivan eri puolella maapalloa) ja erityisesti pienenä asia luonnollisestikin vaivasi, kun tapaamiset olivat silloin sitä kerran kuukaudessa tasoa. Tällaista en haluaisi omille lapsilleni, jos sellaisia joskus siunaantuu..

..nonnih. taisin mennä jo asian ohi

EIne toimi pidemmän päälle, hyvin romanttistahan se alussa on

Ehkä in the end toimii jos on tarpeeksi: rahaa, aikaa, kärsivällisyyttä ja välittämistä

Oma aikoja sitten ollut kaukosuhteeni toimi yli pari vuotta sellaisena, mutta ei sitten enää kestänytkään montaa kuukautta kun molemmat asuivat samassa kaupungissa ja toista pitikin sietää jatkuvalla syötöllä enemmän kuin joku pari päivää viikossa. Tuon takia pidän kaukosuhteita osaltaan huonoina: Niissä ei välttämättä saa vielä kovin hyvää ja kattavaa kuvaa millaista sitten olisi elää ja olla toisen kanssa tekemisissä jokapäiväisessä arjessa. Jos sitä nyt on tietysti hakemassakaan... Toisaalta, riskejä on otettava, nyt ja vastedes... Tuossa tapauksessa vain sattui täysin väärä ihminen, jota ei silloin teininä vielä kovin nopeasti tajunnut.

pHaze:
... pidän kaukosuhteita osaltaan huonoina: Niissä ei välttämättä saa vielä kovin hyvää ja kattavaa kuvaa millaista sitten olisi elää ja olla toisen kanssa tekemisissä jokapäiväisessä arjessa...

Olet aivan oikeassa, tämä tullut joskus huomattua. Nimim. Kokemusta löytyy...

Jos näkee vain muutamia päiviä kerrallaan tai viikonloppuisin, niin sitä tulee oltua hekumoissaan pelkästään jälleennäkemisestä ja ikävän jälkeisestä "hyvältä tuntuu" -fiiliksistä. Mutta kun ollaan saman katon olla viikkoja - saati sitten kuukausia ja vuosia - niin arkielämän vuoristoradat sekä tavat toimia eri tilanteissa tulee selkeästi esille. Ja tätä myötä kompromissien tekemisestä tulee olennainen osa suhteen "kypsymisprosessissa"... Ja ainahan ei voi toisen tavat toimia eri tilanteessa miellyttää... Tässä vaiheessa voi iskeä se karu nipokulttuuri, joka ei sais kyllä paisua ainakaan äärimmäisyyksiin...

Onneksi tämänhetkinen kaukosuhteeni on toiminut "jokapäiväisen harjoittelun" tiimoilta hyvin, kun on pystynyt viettämään enimmäkseen viikon settejä oman kullan luona kerrallaan. Siinä on jo kerinnyt nähdä hyvin osviittaa siitä, minkälaista tuo normalisoitunut elämäntyyli parhaimmillaan/pahimmillaan on.

ei toimi.. alkaa vaan vituttaa

Fyysisestä etäisyydestä riippumatta ongelmia aiheuttaa yleensä se kuinka usein toista näkee. Duuni on tyypillinen ongelmien aiheuttaja, yleensä vuorotyön tai matkustelun takia. Moniko toimistotyölälinen on yrittänyt rakentaa suhdetta vaikkapa rafla-/baarityöntekijään .. jos toinen nukkuu jonnekin 17:00 asti ja katoaa illaksi/yöksi duuniin niin kyllähän se alkaa pidemmän päälle rasittamaan sitä 8-16 arjen ahertajaa ja toisin päin..

Sekin tuntuu vaikuttavan missä vaiheessa suhde muuttuu kaukosuhteeksi; jos paita&peppu vaihe suhteen alussa on saatu onnellisesti päätökseen ja normaali arkikin toimii, niin eivät ne etäisyys ja pidemmät tapaamisvälit tunnu enää niin pahoilta.

inorbit:
Sekin tuntuu vaikuttavan missä vaiheessa suhde muuttuu kaukosuhteeksi; jos paita&peppu vaihe suhteen alussa on saatu onnellisesti päätökseen ja normaali arkikin toimii, niin eivät ne etäisyys ja pidemmät tapaamisvälit tunnu enää niin pahoilta.

no jaa, melkein voisin väittää, että jos ollaan oltu parikin vuotta yhdessä niin suunnitelmissa voi olla ennemminkin yhteinen asunto kuin suhteen muuttuminen kaukosuhteeksi - ellei kyseessä ole väliaikainen järjestely. Tosin kaikkeen tottuu ja riippuu ihmisistäkin, joten ei yleistetä liiaksi.

pathi:
---
inorbit:
Sekin tuntuu vaikuttavan missä vaiheessa suhde muuttuu kaukosuhteeksi; jos paita&peppu vaihe suhteen alussa on saatu onnellisesti päätökseen ja normaali arkikin toimii, niin eivät ne etäisyys ja pidemmät tapaamisvälit tunnu enää niin pahoilta.

---


no jaa, melkein voisin väittää, että jos ollaan oltu parikin vuotta yhdessä niin suunnitelmissa voi olla ennemminkin yhteinen asunto kuin suhteen muuttuminen kaukosuhteeksi - ellei kyseessä ole väliaikainen järjestely. Tosin kaikkeen tottuu ja riippuu ihmisistäkin, joten ei yleistetä liiaksi.

Voi sitä pesää alkaa silti rakentamaan - ei se haittaa jos siippa saa esim. vuoden, parin duunikomennuksen ulkomaille. Itsekin olen skidinä sen kokenut kun faija oli toista vuotta aina parin viikon erissä poissa kotoa. Ei pahemmin haitannut minua eikä ymmärtääkseni äitiänikään. :)

inorbit:
---
Voi sitä pesää alkaa silti rakentamaan - ei se haittaa jos siippa saa esim. vuoden, parin duunikomennuksen ulkomaille. Itsekin olen skidinä sen kokenut kun faija oli toista vuotta aina parin viikon erissä poissa kotoa. Ei pahemmin haitannut minua eikä ymmärtääkseni äitiänikään. :)

tähän vaikuttaa tietysti osapuolten ikä/elämäntilanne ja sen oletetun kaukosuhdeajan kesto.. tietysti voi toimia
tosin itse näin nuorena se muutto toiselle paikkakunnalle tapahtuisi opiskelun tjsp takia, ja joku 5-6 vuotta kaukosuhdetta kun noin muuten on jo ollut vuosia tiiviisti yhdessä, voi jo vähän masentaa. tämähän on silti vain mun näkökohtani.

juu, tässä on oltu kaukosuhteessa 4kk..Olen käynyt tosin sinä aikana yht. pari vkoo kultani luona ja molemmat kerrat on menneet loistavasti, vaikka itse kyl tsuumailin, että mahdollista "kireyttä" voisi ilmetä, kun ei näe usein.
Ja kaukosuhde jatkuu viel seuraavat 5kk..mut uskon todella, että aika ja välimatka ei ole KOSKAAN este. Tietysti, jos ei näkis vuoden aikana kertaakaa, saattais alkaa jo unohtaa minkä näkönen toinen on..(en tosin vois unohtaa omaa kaunista kultaani varmaan koskaan, onhan hän maailman kaunein minun silmissä)

Rakkaus ja luottamus, ne on ne kantavat voimat. Jos molempia on, suhde kestää, vaikka välimatka ja poissaoloaika olisi vaik miten pitkä. Meillä tuota välimatkaa on tosiaan tollaset vaivaiset 3500km ja ero-aika tulee olee yht. n. 9kk.
Elämässä kokonaisuudessaa se ei tosiaa oo pitkä aika.
Ja onhan nykyää aika halpaa lennellä kaikkialle, joten käymäänki pääsee, kun vaan molempien aikataulut/rahatilanne sallii.
Eli tarkoituksena oliski käydä tos kesällä siel..Ja eihän tässä tiedä jos vaik lähden iteki tonne etelä-eurooppaan duuniin. Kattoo ny, miten niitä töitä tarjoontuu.

Jos joku vaan tietää, että miten sais töitä Espanjassa/Portugalis, mulle infoo justiinsa!

ja jos joku kaukosuhteessa on ikävää, niin se on se läheisyyden puute..Toisen syli, yhdessä nukkuminen toinen toista vasten, jne. Mut ehtiihän sitä viel. Ja miten hyvältä se sit tauon jälkee tuntuukaa..toisen lämpö, ah!