eilinen päivä ja yö (tai oikeastaan koko vuosi) oli aivan täyttä helvettiä, vitutusta ja paskaa. kiitos taas vaihteeksi mieheni extyttöystävän joka yrittää kaikilla mahdollisilla tavoilla tehdä elämästämme helvettiä, välillä onnistuen siinä pelottavankin hyvin.
kaikista pahinta on se, että hän käyttää lasta aseena kiristykseen ja uhkailuun (ja nyt ei puhuta mistään pikkujutuista).
eikö sillä saatanan läskillä kusipää lutkalla ole sen vertaa järkeä päässä että:
a. saisi niitä kilareitansa vain sillon kun lapsi ei ole paikalla?
b. olisi (saatna) edes kerran vuodessa käyttäytyä kuin ikäisensä yh-äiti
c. jos on paha olo, kertoisi siitä ystävilleen (eipä taida hukkapalalla moisia enää olla -ihmekköstuota) eikä miehelleni. meitä _ei_ kiinnosta aamulla neljältä kuulla kuinka kissanruokapurkkeja on vaikea avata...
d. ajattelisi välillä muitakin kuin vain itseään, esim sitä miten nämä hänen naurettavat tempauksensa vaikuttavat lapseen kun hän kasvaa
e. oppisi lopettamaan hyvän sään aikana kun pyydetään (mikään ei saa sellaisia tappamisen himoja aikaan kun 20 puhelua samasta aiheesta vinkuvalla, valittavalla ja narisevalla äänellä ja mikä parasta kaikki täysin aiheetta!)
näitä kohtia riittäisi valitettavasti vielä noin miljoona...
miksi kukaan ihmine haluaa olla toiselle tietentahtoen paha?
mikä saa toisen aina pahoittamaan muittenkin mielen jos itsellä on paha olo?
sehän onkin luonnollisesti minun vikani että hän on jätetty, ruma, lihava, tyhmä, sosiaalisilta taidoiltaan surkea ja yleisesti halveksuttu, eli siis hukkapala, pala joka on melkein kuin muutkin, mutta joka ei sovi mihinkään...
anteeksi kun sanon ,mutta tämä paikka olisi niiiiin paljon parempi ilman häntä.
kävisiköhän sellainen säkä että se jäisi vaikka bussin alle? tai vaikka junan?
alan yksinkeraisesti oleen vaan niin loppu tähän kaikkeen paskaan sen suunnalta, kun mikään järkipuhe ei enää auta. enkä jaksa aina olla se joka yrittää sopia ja saada asioita järjestykseen, varsinkin kun saan siitä(kin!) valitukset ja huudot.
luojan kiitos mulla on Marko*sydän*,
sen avulla jaksan tota lutkaa ja sitä kuinka se kerta kerran jälkeen alittaa rimansa...