Siksi koska Hangonkatu (alkkiskatko) ei ole pitänyt tarpeeksi asiakkaita hoidossa vaikka paikkoja olisi ollut. Ja meidän katko on hyvä laittaa kiinni koska se on niin pieni. Säästöjä säästöjä jee :(
Voi luoja tätä räkätautia. Ihmiset, jotka eivät elä tässä flunssakierteessä missä minä elän, eivät voi ymmärtää miltä tuntuu olla joka kuukausi kipeänä. Ja flunssat kestää ja kestää.. nyt tätä iloa on kestänyt 2 vkoa ja loppua ei näy. Joka kerta kun saat treenit kulkemaan hyvin, tulee flunssa. Sairastan vuodessa about 7-8 flunssaa/angiinaa, ellei enemmänkin. Kahtena vuotena putkeen influenssa vielä perusflunssien päälle. Voi tätä iloa
Noh, ehkäpä tähän tulee helpotusta, menen ensi viikolla nielurisaleikkaukseen. Sekin pelottaa, että selviänkö ylipäätään hengissä koko operaatiosta ja sivistin itseäni eilen lukemalla millaista hauskuutta leikkauksesta paraneminen on. Voi tsiisus, sehän onkin ihan kamalaa.. luulin koko ajan, että nielurisaleikkaus on ihan pikkujuttu. Väärin! Googletin sanan nielurisaleikkaus ja tippa linssissä luin millaista paraneminen on. Kai se on kuitenkin sen arvoista, etten olisi koko aikaa kipeenä. Monet sanovat, että flunssakierre päättyy kun seinään nielurisojen poiston jälkeen. Ei silti ole mitkään maailman kivoimmat fiilikset
Näin taas vähä sellasia unia, mistä ei tullut hyvä fiilis. Pelkään että ne käy toteen.
Argh, taitaa olla semisti ressiä jostain asiasta...
Posts: 769
#27925
•
•
•
EditedUmbala d a n c e m a c h i n e s
Tuli kertausharjoitus kutsu tossa jonkin aikaa sitte.
Just nyt ei olis kauheesti kiinnostanut, eikä olis oikeen mahdollistakaan työtilanteen takia kyseiseen harjoitukseen osallistuminen. Joten tietysti hain vapautusta, hyvällä syyllä työpaikalta varustettuna. No tänään tuli postissa lappu, jotta harjoitukseen on nyt sitten kuitenkin pakko osallistua. Noh, viikon "loma" luvassa, saa syödä hyvin ja ulkoilla.
Umbala, 25.9.2008 10:46:

Ja kämppä pysyy siistinä!
Posts: 769
#27927
•
•
•
EditedUmbala d a n c e m a c h i n e s
Super-Kerttu, 25.9.2008 11:00:
--- Umbala, 25.9.2008 10:46:
Tuli kertausharjoitus kutsu tossa jonkin aikaa sitte.
Just nyt ei olis kauheesti kiinnostanut, eikä olis oikeen mahdollistakaan työtilanteen takia kyseiseen harjoitukseen osallistuminen. Joten tietysti hain vapautusta, hyvällä syyllä työpaikalta varustettuna. No tänään tuli postissa lappu, jotta harjoitukseen on nyt sitten kuitenkin pakko osallistua. Noh, viikon "loma" luvassa, saa syödä hyvin ja ulkoilla.
---
Ja kämppä pysyy siistinä!
Nii no, eipä siitäkään kamalast nauttiin pääse kun tulee melkeen kuukauden vapaapäivätön putki.
Eikä nuo lomasuunnitelmat ees osunu oikeeseen paikkaan.
Umbala, 25.9.2008 10:46:
Tuli kertausharjoitus kutsu tossa jonkin aikaa sitte.
Just nyt ei olis kauheesti kiinnostanut, eikä olis oikeen mahdollistakaan työtilanteen takia kyseiseen harjoitukseen osallistuminen. Joten tietysti hain vapautusta, hyvällä syyllä työpaikalta varustettuna. No tänään tuli postissa lappu, jotta harjoitukseen on nyt sitten kuitenkin pakko osallistua. Noh, viikon "loma" luvassa, saa syödä hyvin ja ulkoilla.
Meizil kans tos jokunen vuosi sitten oli kertaukset (joulukuussa), Himmeet laput pistettiin duunista mut ei mitään toivoo jäädä pois.
Siellä sitten laivastonsilli metsässä joulukuussa jäätymässä, enemmän skuttaöitä ku intissä yhteensä

Päätin just, et en mä tähän vielä luovuta. Pistin mailia ja pitänee lähettää viel tava postillakin samanen. Tulee vaan "vähän" kiire kun harjotus alkais 4.10

MissKoo, 25.9.2008 08:48:
Noh, ehkäpä tähän tulee helpotusta, menen ensi viikolla nielurisaleikkaukseen. Sekin pelottaa, että selviänkö ylipäätään hengissä koko operaatiosta ja sivistin itseäni eilen lukemalla millaista hauskuutta leikkauksesta paraneminen on. Voi tsiisus, sehän onkin ihan kamalaa.. luulin koko ajan, että nielurisaleikkaus on ihan pikkujuttu. Väärin! Googletin sanan nielurisaleikkaus ja tippa linssissä luin millaista paraneminen on. Kai se on kuitenkin sen arvoista, etten olisi koko aikaa kipeenä. Monet sanovat, että flunssakierre päättyy kun seinään nielurisojen poiston jälkeen. Ei silti ole mitkään maailman kivoimmat fiilikset
Ei se niin kauheeta oo miltä se vaikuttaa :) Iteltä on leikattu samalla kertaa nielu- ja kitarisat ja ei jäänyt mitään traumoja. Kunhan vaan muistat sen, että kylmää juotavaa/ syötävää, niin silloin ei oo niin kamalaa. Ja sitten tietysti kannattaa ekat päivät vetää jotain sosekeittoja ja perunavelliä :P Tsemppiä leikkaukseen ja toivottavasti kaikki sujuu hyvin!
Voi helvetin perkele, menin sit viel hajottaan paskan työpäivän päätteeks mp3-soittimenikin Tiputin sen vahingossa rappukäytävässä, eikä se sen jälkeen lähtenyt enää käyntiin kuin muutamiksi hetkiksi. Kiroiluttaa niiiiin paljon, koska se ei ollut montaa kuukautta vanha masiina, eikä mul ois nyt yhtään varaa laittaa uuteenkaan. Työmatkat taittuu sen ansiosta mukavasti, mut eipähän taitu enää.
Kaiken lisäks bussissa oli tunkkanen ilma, plus et joku saatanan paljon ja vahvaa hajuvettä käyttävä eukko tuli sit mun viereen istuun bussissa. Tuli tosi paha olo, en voinut muutaku tuijottaa yhtä pistettä ja toivoa että laatta ei lennä ja että olisin pian perillä.
Voiskohan tää päivä enää mitenkään parantua, ees hitusen?
Elämä on kyllä niiiiin tylsää tällä hetkellä. Aamulla herää, töihin, sitte kotia, ehkä treeneihin, jos ei treenejä niin sitte nököttää kotona illan. Vkonloppusinkaan jaksa enää lähtä mihinkään :( Ulkona ois niin kaunis ilma mutta kun koirakin vietiin pois eilen niin ei viiti yksikseen lähtee käveleenkään mihinkään. Tää on taas näitä "kun mikään ei tunnu miltään".
Umbala, 25.9.2008 10:46:
Tuli kertausharjoitus kutsu tossa jonkin aikaa sitte.
Just nyt ei olis kauheesti kiinnostanut, eikä olis oikeen mahdollistakaan työtilanteen takia kyseiseen harjoitukseen osallistuminen. Joten tietysti hain vapautusta, hyvällä syyllä työpaikalta varustettuna. No tänään tuli postissa lappu, jotta harjoitukseen on nyt sitten kuitenkin pakko osallistua. Noh, viikon "loma" luvassa, saa syödä hyvin ja ulkoilla.
eiks tommosista kutsuista voi kieltäytyä? käsittääkseni kutsuista voi kieltäytyä mut jos sielt tulee kertausharjoituskäsky niin sit sinne on pakko mennä jossei keksi jotain ihan levotonta selitystä.
Voi kerpeles tätä oloa
Viimesen puoltoista viikkoo taistellu etten tuis kipeeks mut taistelu näemmä vaan jatkuu vaik luulin jo et voitin
Aina aamusin ja päivällä on ihan hyvä tai vähintäänkin ok olo, mut ans olla kun työaika lähenee loppuaan niin viimestään kotimatkalla alkaa heikottaa ja sit illalla ei jaksakaan enää tehä mitään muuta ku maata sohvalla ja voivotella.
Sit taas seuraavana seurauksena sille, ettei kipeyttä vältellessä viiti oikein käydä salilla, on se et unen laatu jälleen kärsii oleellisesti ja koko ajan väsyttää
Loppus nyt tää jo! Mä en suostu sairastumaan ja sillä hyvä!!
Ihan liian tiukka aikataulu opiskeluiden suhteen ja tohon tiukkaan aikatauluun pitäs änkee viel vähän lisää töitä, ettei putoo ihan pohja toimeentulolta asiaa ei paranna se, että on ihan kuumeinen olo, enkä pysty nyt tekeen mitään muuta kun koomaileen. Vaik just viikko sit toivuin flunssasta