onomatopoeia:
Minä pystyn selittämään hyvin useita - sekä omia että muiden ihmisten tekimiä - valintoja moraalin avulla. Yhtä hyviin selityksiin en pysty muiden tieteiden avulla.
No se on selvää, että jos tiedät toisen ihmisen moraalikoodiston, niin pystyt löytämään tämän koodiston suhteen järkevän selityksen hyvin monelle valinnalle. Vaan ovatko ihmisen toimet jollain tavalla parempia nyt kuin ennen? Voitko selittää niitä yhtään tarkemmin yksilön omalla moraalilla tänä päivänä kuin sata vuotta sitten? Onko yhdelle henkilölle luotu selitys pätevä muiden henkilöiden kohdalla? Mitä käytät mittapuuna?
Väitän, että jos tiesit henkilön moraalikoodiston tuhat vuotta sitten, niin selitykset olivat yhtä tarkkoja ja valinnat laadullisesti yhtä hyviä kuin jos vertaat tähän päivään. Moraali teoriana ei siis ole kehittynyt mihinkään.
Aika rohkeaa kiistää kaikki perusteet toisen uskomukselle. No eihän ihmiselämän arvokkuden käsite ole tuttu muille kuin ihmisen tunteville olioille. Elämän arvokkuuden käsite voisi sen sijaan sisältyä muidenkien älyllisten rotujen moraaliin. Erilaisten olioden moraalin ei tarvitse olla samanlaista joka hetki, vaan uskon sen kehittyvän saman kaltaisella menetelmällä samaa absoluuttista moraalia kohti.
Kun ei muista niitä perusteluja nähneensä, niin silloin tuollaiseen on helppo sortua. Pitänee selailla vanhoja viestejä läpi, jos niitä vaikka löytyisi. Elämän arvokkuuden käsite voi toki sisältyä muidenkin älyllisten rotujen moraaliin, mutta se on erästä stand up-koomikkoa vapaasti lainaillen "a self-made bullshit story". "We made it up! And why? Because we're alive!" kuuluu jatko ja vapaata lainausta korostaakseni jatkan suomeksi: Koko homman kauneus on se, että saamme valita mikä elämä on pyhää (the sanctity of life:een viitaten) ja mikä ei!
Pitänee kuunnella kyseinen setti uudeestaan, niin saat täydellisen version.
Itse uskon, että on perustellumpaa pitää yleisiä moraalikäsityksiä olosuhteiden määräämänä. Koska olosuhteet ovat erilaiset ja eivät välttämättä tule kehittymään kohti samaa "absoluuttista olosuhdetta", niin ei ole perusteltua väittää moraalin tekevän näin.
Tahallista toimintaa ohjaa käsittääkseni tahdonalainen hermosto ja tahatonta puolestaan tahdosta riippuvainen toiminto. Synnynnäinen toiminto on tahallinen, mutta elämälle välttämätön toiminto.
"Tahto" on vain yksi hermoston toiminnan ilmenemismuoto. Ylläoleva siis kuuluu seuraavasti: "Tahallinen toiminta on sitä, että hermoston toiminta ohjaa hermostoa niin, että tämä ohjailu tiedostetaan. Hermoston toiminta synnyttää tässä tapauksessa siis sivutuotteena huomattavasti monimutkaisemman reaktion kuin tapauksissa, joissa ohjailu tapahtuu ilman, että se tiedostetaan - tällöin kyseinen sivutuote jää nimittäin pois." En tiedä saako tuosta nyt yhtään selvää. Ajan takaa sitä, että puhut tavallaan kehässä. Tiedostettu toiminto on kyllä tavallaan "korkeamman" tason toiminto, mutta se on yhtä lailla alisteinen keskushermostomme toimintamekanismeille kuin "alemman" tason toimminnot.
Millä keinoilla mittaat matematiikkaa? Sanooko luonto sinulle mitään imaginääriluvuista? Pystykö todistamaan että 1+1=2 biologian tai suhteellisuusteorian avulla? Matematiikka on kuitenkin hyvin käytännöllinen apu ympäröivää luontoa analysoitaessa, samoin moraalin käsite.
Matematiikka on vain työkalu. Luonto itse asiassa kyllä sanoo minulle jotain imaginääriluvuista, sillä imaginäärilukuja tarvitaan niissä malleissa, joita käytämme todellisuutta mallintaessamme. Se ei tarkoita sitä, ettäkö luonto itsessään olisi matemaattisessa mielessä imaginäärinen, mutta se kertoo, että imaginääriluvut ovat toimiva käsite. Samalla tavalla 1+1=2 on täysin keinotekoinen konstruktio, mutta se toimii kunhan pidetään mielessä mitä sillä kulloinkin tarkoitetaan (esim. 1 susi + 1 omena ei ole 2 sutta tai 2 omenaa).
Sen sijaan jos sanon jonkun teon olevan väärin, niin millä keinoin osoitat minun olevan väärässä? Voitko sanoa, että "luonto ei toimi näin"? "Empiria sanoo toisin"? Miten mittaat teon vääryyttä? Onko sinulle oikean ja väärän käsitteistä käytännön hyötyä, jos lähdet yksin metsään? Miten onnistuu omien moraalikoodien soveltaminen vieraassa kulttuurissa, ovatko tulokset samat tai edes lähellä toisiaan?
Siitä olen samaa mieltä, että moraali on hyvin kiinteäsi sidottu biologiaan, mutta moraali ei mielestäni ole selitettävissä biologian avulla. Jotku ihmisen toimet ovat selittävissä "geenien itsekkyydellä", esimerkiksi lapista huolehtiminen, mutta miten selitetään vaikkapa abortin tai geenimuuntelun oikeutus? Tai miten selitetään se, että moraali voi muuttua yhden argumentin seurauksena?
"Geenien itsekkyys" kuulostaa pahasti joltain meemiteorian osaselta. Moraali on kyllä reduktionistisesti sidottu bilogiaan, mutta en väitä, että bilogeilla olisi aiheeseen paljoa sanottavaa. Sama juttu kuin kvanttifyysikko lähtisi Dirac-notaation avulla laskemaan planeettojen liikkeitä. Siitä ei yksinkertaisesti tule mitään.
Toiset toimet toki liittyvät biologisiin ominaisuuksimme lähemmin kuin toiset, kuten juuri tuo lapsista huolehtiminen, joka on todennäköisesti jollain tasolla geeneihin koodattu ominaisuus. Toiset, kuten abortin ja geenimuuntelun oikeellisuus ja vääryys, sekä moraalin muuttuminen, taas liittyvät siihen, miten ympäristö on vuorovaikuttanut tämän biologisen konstruktion kanssa, mitä me edustamme. Käytännössä nuo siis liittyvät niihin asioihin, jotka muodostavat elinhistoriamme, ne kokemukset, jotka aivomme ovat rekisteröineet, analysoineet, luokitelleet jne. Niiden pohja on biologiassa siinä mielessä, että ne liittyvät aivojemme tapaan käsitellä maailmaa. Se, mitä kaikkea ympäristö on tarjonnut aivoille käsiteltäväksi, on sekin tietenkin tekijä ja vielä tärkeä sellainen ja tämän ympäristön tarjoaman kokemusmaailman tunteminen on kyllä käytännöllisempi tapa lähteä tarkastelemaan henkilön moraalin perusteita. Ne kokemusmaailmamme synnyttämät kemialliset muistijäljet, joilla on merkitystä, löytyvät kyllä aivoista ja ovat periaatteessa tulkittavissa, mutta niitä ei kannata lähteä etsimään.
Mielestäni moraali ei rakennu tunteiden varaan, vaan se muodostuu kongnitiivisten perustelujen seurauksena. Kyky kognitiiviseen toimintaan voidaan kuitenkin perustella biologian avulla.
Kognitiiviset toiminnot rakentuvat mielestäni niiden samojen peruselementtien varaan, mitä vähemillä lahjoilla varustetuilla eläimilläkin on.
Olen lotten kanssa samaa mieltä moraalin perustelusta. Useat ihmisen arvoista voidaan selittää helposti biologian avulla, jolloin moraalin selittäminen perusteluilla saattaa tuntua monimutkaiselta.
Entäpä tilanne jossa ihmistä on loukattu niin paljon, että hän kokee oikeudekseen loukata muita, vaikka biologinen selitys neuvoisi ihmistä jatkamaan samaan tapaan varmistaakseensa hyvän sosiaalisen verkoston?
Sanoisiko biologinen selitys tosiaan noin? Jos tarpeeksi kiusaat koiraa, niin se kyllä puree takaisin, vaikka väittämäsi mukaan biologisen selityksen pitäisi (analogisesti) kertoa tälle, ettei kannata purra kättä, joka tätä ruokkii (tai että ei kannata ryppyillä isommilleen tahi "lauman johtohahmolle"). Kyllä suuttuminen ja viha on biologinen selitys siinä missä muutkin. Kuvailemassasi tapauksessa kyseisellä henkilöllä kuppi on vain täyttynyt siihen pisteeseen, että sosiaalisten verkostone säilyttäminen jää näennäisesti yksinkertaisempien tunteiden varjoon.
Yhteisön moraali on siis syy ja seuraus. Hmm. Tätä täytyy tuumia vielä tovi.
Luonnontieteilijä asialla! Huomaavaisesti kuitenkin melko selkeä esitysmuoto mahdollisten humanistien varalta. 
no mutta toivottavasti joku edes tajusi pointtini..
??
ja kun tuolaista tapahtuu niin jokainen voi vain mennä itseensä ja miettiä että oliko se sen arvoista?
