onomatopoeia:
Eivätkö myös luonnontieteet ole puhtaasti oman mielemme tuotosta. Ei suhteellisuusteoriaa löydy luonnosta. Tieteelliset teoriat pyrkivät selittämään havainnoimaamme ympäristöä siinä missä moraali oikeaa ja väärää. Tieteelliset teoriat pohjautuvat konkreettisena kokemaamme ympäristöön, moraali taasen konkretisoituu teoissamme.
Olet oikeassa, suhteellisuusteoriaa ei suoraan löydy luonnosta. Suhteellisuusteoria on vain yksi malleista, joilla pystytään kuvaamaan ja ennustamaan luonnon käyttäytymistä. Luonnontieteet pohjaavat kuitenkin empiriaan. Voimme testata teorioitamme ja tulokset kertovat ovatko mallimme oikeita tai vääriä, mutta tätä ei voida soveltaa moraalisiin teorioihin ja malleihin. Vaikka tappaisit kuinka monta ihmistä, niin ainoastaan toiset ihmiset voivat ilmaista sen olevan paheksuttavaa - eivätkä kaikki ihmisetkään välttämättä tee tätä. Yksilön moraali konkretisoituu tämän teoissa, mutta mikään konkretisoituminen ei osoita minkään arvon olevan absoluuttisesti oikea tai väärä. Teot voi ainoastaan suhteuttaa enemmistön moraalikoodistoon, mutta sitäkään ei voida pitää minään absoluuttisena mittatikkuna.
Minä en usko siihen, että kaikki ihmiskunnan historiassa olleet moraalikoodistot olisivat olleet yhtä hyviä. Mielestäni nyky-yhteiskunnan moraali on oikeampi kuin vaikka tuhat vuotta sitten vallinnut.
Mihin perustat uskosi?
Ei moraalisten käsitysten mukainen eläminen tarkoita sitä, ettei moraalia voisi kyseenalaistaa. Nykyinen moraalikäsitys ei ole (vielä) absoluuttinen moraali.
Mistä tiedät? Eikö sinulla tällöin pidä olla jonkinlainen käsitys absoluuttisesta moraalista? Luonnontieteissä voidaan sanoa, mitä kokemuspiirimme ilmiöiden malleja emme ole vielä onnistuneet sovittamaan täysin yhteen, miten on moraalin laita?
En ole sitä mieltä, että hyvä ja paha olisivat täysin riippumattomia luonnon ominaisuuksia. Moraalin kokemiseen vaaditaan ajatteleva olento, jollaisena en pidä esimerkisi virtahepoa.
Mihin vedät rajan? Mikä tietoisuuden taso riittää? Onko gorilla moraalinen olento? Koira? Minkälainen toiminta lasketaan moraaliseksi toiminnaksi?
En kuitenkaan näe moraalia reduktionististisesti suoraan luonnontieteiden avulla selitettävänä, vaan uskon moraalin ja elämän olevan perustavaa laatua olevia ilmiöitä.
Puhdasta uskoa vai perusteltavissa oleva kanta?
Mielestäni moraali ei myöskään ole yksin ihmisestä tai kulttuurista riippuva ilmiö ja pidän todennäköisenä sitä, että muillakin älyllisillä olennoilla on samankaltaisia käsityksiä moraalista kuin ihmisillä.
Miksi olisi? Uskon ainakin suurimman osan moraalista pohjautuvan ihan puhtaasti eri asteisille "self interest" näkökulmille. Luuletko, että ihmisen tappaminen olisi suoralta kädeltä väärin jonkin vieraan älykkään rodun mielestä? Tai edes omien lajitoverien?
Samoin uskon myös olevan luonnontieteiden teorioiden kohdalla. Mielestäni ihmiskunnan - tai joidenkin muiden älyllisten olentojen - on mahdollista kyetä luomaan absoluuttinen moraali, aivan kuten kaiken teoria luonnontieteissä.
Luonnontieteet eroavat tässä kuitenkin huomattavasti moraalista. On ihan järkevää olettaa, että esim. vetyatomin spektri on vetyatomin spektri maailmankaikkeuden joka kolkassa. Luonnontieteet siis kuvaavat ihan samaa ilmiömaailmaa oltiin missä aurinkokunnassa tahansa ja formalismi, sekä mallien tarkkuus, on se, minkä suhteen tullee eroavaisuuksia. Moraalilla taas ei ole vastaavaa yhteistä ja olennaisilta osin muuttumatonta pohjaa.
En voi millään uskoa siihen, että käsitykseni oikeasta ja väärästä olisi ainoastaan jonkun toisen ihmisen päähänpisto. Haluan uskoa, että jos elän absoluuttisen moraalin mukaan, teen myös oikeita valintoja.
Saahan sitä haluta. No amount of faith makes a belief a fact. Et voi osoittaa absoluuttisen moraalin olemassaoloa sillä, että sinä haluat kyetä tekemään oikeita valintoja. Saatat voida tehdä oikeinta valintoja omasta mielestäsi, mutta siihen se sitten jääkin.
Mielestäni moraalilla voi selittää tai ennustaa hyvinkin tehokkaasti ihmisten käyttäytymistä.
Suurilla ihmisjoukoilla ja karkeilla ennusteilla saattaa toimiakin.
Useassa asiassa se antaa huomattavasti paremman ja pitemmän aikavälin ennusteen kuin vaikka luonnontieteelliset teoriat.
Luonnontieteelliset teoriat ovat hyvin rajoittuneita kun pitää ennustaa suurten joukkojen käyttäytymistä. Muuttujia on liikaa ja karkeistukset suuria. Yhdessäkin ihmisessä on liikaa huomioonotettavaa, että tämän toimintaa voisi puhtaasti luonnontieteillä tällä hetkellä tarkasti ennustaa. Tilastotieteellä saa kuitenkin sentään jotain ennusteita, mutta...
Moraalia ei nimenomaan - aivan kuten tieteellisiä teorioita - tarvitse asettaa kaavoihin. (Tätä instrumentalistista näkökulmaa olen jo aikasemminkin kritisoinut.)
Jos ennusteita halutaan tehdä, niin kyllä se ennen pitkää jonkinlaiseen kaavaan asetetaan. Kaava voi olla hyvin karkea, mutta kaava se silti on.
Mielestäni moraali ja etiikka ovat elämään hyvin kiinteästi liittyviä ilmiöitä, joilla on todellinen merkitys niiden ohjatessa ihmisen käyttäytymistä.
Tarkoitatko todellisella tässä jotenkin erityisen perustavanlaatuista merkitystä? No, en ihmettele. Onhan meidät kasvatettu ajattelemaan noilla termeillä.
Kasvatuksen mukana muodostuvan moraalikäsityksen avulla ihminen saa aikaisempien sukupolvien tietoa moraalista ja jota edelleen kyseenalaistamalla sekä tutkimalla voidaan päästä askel askeleelta lähemmäs absoluuttista moraalia.
Mikä takaa, että kyseenalaistamalla ja tutkimalla moraalia liikuttaisiin aina samaan suuntaan? Otetaan kaksi tutkijaryhmää, jotka kyseenalaistavat ja tutkivat vaikka samaa moraalikäsiteotosta. Mikä takaa, että tulokset ovat lähimainkaan samat?
En ole vieläkään saanut kunnollista kuvaa sinun käsityksestäsi elämäsi aikana tekemistäsi valinnoista. Olet väittänyt moraalia sekä ajatusta oikeasta ja väärästä täysin subjektiivisiksi. Sinä kuitenkin teet elämässäsi valintoja ja mitä todennäköisemmin pidät niitä jollakin tavalla oikeina.
Olen väittänyt, teen ja niin pidän. Jollakin tavalla = minun mielestäni, minulle oikeina.
Pysytkö millään tavalla pitämään jonkun ihmisen käsitystä moraalista parempana kuin jonkun toisen ihmisen?
Itsessään? An sich? En. Pystyn vain sanomaan mikä moraali tuntuu sopivan minulle. Voin yrittää perustella moraaliani muille kertomalla miksi jokin asia on minusta väärin tai oikein (ja pohjimmiltaanhan kyse on vain siitä, mikä tuntuu hyvältä ja pahalta), mutta mikään ei takaa, että minun moraalini toimisi muiden kohdalla ja vielä vähemmän että siinä olisi jotain universaalisti oikeita piirteitä.
Minä näen moraalin kritisoimisen - aivan kuten solipsismin - asiana, joka johtaa vain vaikeampien kysymysten äärelle. Ei kaikkea voi vain kritisoida ja kiistää, johonkin on pakko uskoa, ja mielestäni on oikeutettua uskoa muuhunkin kuin vain itseensä.
Mitkä tässä nyt ovat ne vaikeat kysymykset, joiden äärelle moraalin kritisoiminen johtaa? Minusta tämä käsite absoluuttisesta moraalista on synnyttänyt ja tulee synnyttämään huomattavasti enemmän kysymyksiä, joihin tuskin löytyy vastausta, kuin moraalin toteaminen eräänlaiseksi ajatusleikiksi.
Ei Occam muuten varmasti lauseellaan tarkoittanut, että kaikelta vaikealta pitäisi sulkea silmänsä. Kaikki monimutkaistaminen ei ole turhaa ja tässä ei edes mielestäni ole kyse monimutkaistamisesta, vaan päin vastoin.
