Olen vuosia antanut rakkauttani kohteille jotka ovat käyttäneet tämän lähinnä tavalla tai toisella hyväkseen. Toisaalta olen kiitollinen koska tarvitsin nämä opetukset. Mulle tapahtui niin mielenkiintoisia juttuja henkisellä tasolla tossa loppuvuotena, että yksi henkilö vaikutti muhun niin, että ensimmäistä kertaa tässä elämässä tunsin miltä tuntuu rakastua (ei vain pinnallisesti ihastua). Musta puhdistui aivan hillitön määrä vihaa parin kuukauden aikana ja tilalle tuli jotain ihan muuta. Jollain tasolla tiedän, että tämän ihmisen tehtävä oli tuoda itsestäni jotain uutta esiin. Maallisella tasolla ymmärsin ja ymmärrän, että olosuhteet (varattu) pitivät minut ja tämän ihmisen sosiaalisesti ruodussa.
Joojoo... sanokaa mitä sanotte... aurani on nyt tosi pinkki!
Tiesin että tämä oli vain harjoittelua ja kun on neljäsosarakkauksia, puolikkaita rakkauksia ja KOKONAISIA RAKKAUKSIA. Kun minä haluan ottaa ihmissuhteet oppiläksyinä ja nähdä niissä myös henkisen merkityksen ja sitä kautta karmani puhdistumisen. Jotain antaa toiselle ja jotain saa... ööh... nojooh, sanonko nyt vielä että otan hirveän herkästi vaikutteita toisista ihmisistä ja ympäristöstä. Joskus se on todella häiritsevää. Mutta kun nyt sitten tapasin tämän seuraavan ihmisen... Hmmm... en vielä uskalla ääneen sanoa mitään kauhean suurieleistä...
Mutta mikä tästä ihmisestä säteili muhun... En ole KOSKAAN tässä elämässä tavannut kasvotusten yhtä puhdasta, pyhää, valoisaa... etc... henkilöä! Äh joo voih... entiä... Olen kuitenkin jo ihan aikuinen ihminen (aijaa...?) enkä ole ketään ihmistä kohtaan tuntenut tällaista. Jotain tällaisia tunteita kahden ihmisen välillä ei vaan voi ylittää. Tarkoitan että en ole ennen ollut niinkuin nyt olen. On niin uudestisyntynyt olotila. Olen pihalla.