Puistokemisti:
Mä lähetin seuranhaku ilmoituksen seksilehteen ja laitoin sun numeron siihen.
Mut sit tulin vähän katuma päälle niin lähetin sen varmuuden vuoksi
myös homppeli poikien lehteen.
En oo ikinä muuten tehny mitään mainitsemisen arvosta humalassa. Toivottavasti käsitin oikein et humalassa ^__^
Me aina, aina, AINA aletaan pullonpyöritystä ja sillon tapahtuu vaikka mitä jännää
Viime kesänä testattiin vähän karvanpoistoainetta. Kaverilla on alkava perinnöllinen kalju joten se pitää nahkatukasta enemmän. Tyypin hiukset oli jo kasvaneet vähän ylimittaan joten minä pätevänä ihmisenä ehdotin Veetin käyttämistä partakoneen sijaan (tosin ihan empiirisessä kokeilumielessä..).
Parilla bissellä saattoi olla osuutta asiaan, mutta tuumasta toimeen. Pää yltä päältä siihen mönjään ja odottelemaan. Sit jonkin puolen tunnin päästä lanaamaan nuppia sillä lastalla. Alku näytti oikein lupaavalta, mutta tuuheammille osille tultaessa aineen tehot ei oikein riittäneet.. Lopputulos oli sanoinkuvaamaton - kuin suoraan syöpäsairaalan sädehoidosta =)
Ihanan laikukas pää täynnä epäämääräisiä kärventyneitä hiustupsuja ja hiukan paljaampia kohtia. Kaveri kiitteli kovasti. Mut loppujen lopuks asiasta saatiin ihan hyvät naurut.
Joten mitä tästä opimme? Ei pidä poistaa tukkaa kemiallisesti..
Kerran kävelin kotiin pasilast yöllä lauttasaareen, onneks löysin puolesvälis matkaa city fillarin, sillä pääs sit mukavasti perille saakka. pistin pyörän kellariin jotta voisin palauttaa sen aamul ja saada 2e millä saa limun ostettuu. Noh, tottakai nälkä yllätti ku pääsin hima ovest sisään, ja muistin nähneeni sörkäs pizzerian mikä on viiteen asti auki, päätin sit polkee sinne sil paskal city-fillaril hakee pizza sitku piti polkee takaspäin nii meinasin nukahtaa, piti hakaniems pysähtyy syömään puolet siit. sit jatkoin matkaa ja pääsin kotii, ja samantien nukahdin. Aamul ku heräs nii oli ainaski darrakelpost aamupalaa. Eniten hämäs tos jutus se, ettei tullu mielee kävellä essolle mikä on auki 24/h ja sinne olis ollu matkaa 500m
Vuosi sitten Englannissa olin kavereiden kanssa bilettämässä Kingstonissa. Kaverit olikin hukassa ja lähdin yksin seikkailee vikalla yöbussilla Richmondiin, missä vietettiin vloppua kaverin tyhjillään olevassa au pair perheen talossa. Oli tosi ylpee itsestäni, kun onnistuin löytää talolle, mutta tajusin hetken päästä, että dammit ei avaimia. Kaveri, jolla oli avaimet, ilmotti tulevansa paikalle vasta ysin jälkeen... no, aattelin sit, että joo, postilaatikon kautta avaan oven. Eipä toiminut... sit kokeilin kaikki ikkunat ja yks pieni ikkuna, jonka sai silleen ulospäin vetämällä auki, oli avattavissa...eiku tuoli ikkunan alle ja aloin koettaa sisälle. Aikansa kesti, mutta vihdoin putosin olkkarin sohvalle... mahassa pikku haava, mutta mitä pienistä. Aamulla kaverit ei ollu uskoo, että olin voinu päästä siit ikkunasta. Se oli korkeella ja tosi pieni... en olis selvinpäin siitä edes yrittänyt. On ainakin jollain ollu hauskaa, jos on nähnyt mut roikkumassa puoliks sisällä puoliks ulkona (tai luullut mua vuoden kömpelimmäksi varkaaksi)... mahan arpi muistuttaa mua ikuisesti piiloakrobaattikyvyistäni.