Mikä on ärsyttävintä vanhemien luona / solussa asumisessa??!?

Oon ens kuun eka päivä just muuttamas kahen kaverin kans isoon kämppään (jokaiselle onneks oma huonen ym) Eikä ees pelota, vaikka tähän asti asunu yksin, mut ei oo rahaa jääny käteen tukien jälkeen yhtään ku on maksanu vuokran ym. Ehkä tuun sit myöhemmin tänne valittaa

meiän solussa en oo huomannu muuta ärsyttävää kuin se että ku ovat kämppikset ventovieraita niin ptiää yrittää käyttäytyä vielä kohteliaasti ja korrektisti niitä kohtaan. ei sellasta jaksa kotonaan.
mutta ens viikolla sekin on loppu.. allekirjotettiin eilen tosi kivan tytön kanssa vuokrasopimus ihanasta kaksiosta ja muutetaan ens viikolla.
Vanhempien luona asumisen kurjuutta en tajunnut ennenkuin musta tuli vieraileva asukki siellä.. sitä oli tottunut ja sopeutunut nalkutukseen ja omiin asioihin nenänsä tunkemiseen ja kaikkeen ihan uskomattomaan toimintaan... vasta kun on "päässyt pois" on tajunnut että elämän ei tarvitsikaan olla jatkuvan suurennuslasin, arvostelun ja ahdistelun alaisena olemista.

no jos joku lainaa jotain ja vie viimeiset eikä osta tilalle. ei se mitään jos ostaa sit joskus mutta jos rupee laittaa ruokaa ja luulee kaapissa olevan jotain maustetta tms. ja sit sitä ei olekaan.
se on todella ärsyttävä hetki- pitäis juosta kesken ruuanlaiton kauppaan jos nyt sattuu rahaa olemaan.
ei ajatella että enpä vie viimeisiä kun en nyt saa takaisin ostettua. ÄRSYTTÄVÄÄ!
ei se toinen tota ois tänään tarvinnutkaan, mä ostan sille ens kuussa takas. törkee asenne.

osama:
no jos joku lainaa jotain ja vie viimeiset eikä osta tilalle. ei se mitään jos ostaa sit joskus mutta jos rupee laittaa ruokaa ja luulee kaapissa olevan jotain maustetta tms. ja sit sitä ei olekaan.
se on todella ärsyttävä hetki- pitäis juosta kesken ruuanlaiton kauppaan jos nyt sattuu rahaa olemaan.
ei ajatella että enpä vie viimeisiä kun en nyt saa takaisin ostettua. ÄRSYTTÄVÄÄ!
ei se toinen tota ois tänään tarvinnutkaan, mä ostan sille ens kuussa takas. törkee asenne.

hehehehheeeee. toi on kyllä ärsyttävää! luulisin.

niomic:
Oman kokemukseni ja kuulemani perusteella voisin yleistää, että solut harvemmin on kovin antavia paikkoja, kolkkoja, porukka vaihtuu miten sattuu ja valinta kämppisten suhteen on aika rajallista. Tosin tuosta valinnanvaran puutteesta voi myös koitua paljon uusia ja opettavaisia tilanteita ihmissuhteiden alueella.

Olipas surkea yleistys. Soluasuminen voi olla ihan yhtä laadukasta kuin mikä tahansa muukin asumismuoto. Huonot puolet ne on yksiöissä ja kommuuneissakin. Soluasuntoja (ja niitä kämppiksiä) voi käydä katsomassa etukäteen, eli vastenmieliseen voi jättää muuttamatta.

Itse asuin 3 vuotta kahden hengen solussa, eikä jäänyt juuri valittamista. Tilaa oli (kok. 70m2) ja kämppiksen (ei vaihtunut kertaakaan) kanssa tuli hyvin toimeen. Vuora oli samaa luokkaa kuin nykyisessä pienessä yksiössäni.

Sanomattakin on selvää, että yksiössä on se oma rauha. Silti soluasumisen teilaaminen esimerkiksi mahdottomien kämppisten perusteella saattaa kertoa enemmänkin kyseisestä valittajasta kuin soluasumisesta

Asun nyt ensimmäistä kertaa solussa.
Kämppis on 17-v. tyttö, joka aikoo suurtalous kokiks.. mutta ei osaa tiskata kunnolla. Tai sitten se yrittää hieno varasesti vihjata että voisin tiskata miekin joskus.

Mutta kaikkein ärsyttävin piirre: poikaystävänsä tulee kylään. Sulkeutuvat tuonne kämppiksen huoneeseen ja ei jää epäselväksi mitä siellä tapahtuu....

Ei siinä muuten olis mitään mutta kun sitä kuuntelee tarpeeksi niin alkaa itselläkin tekemään mieli*grr* Ja toinen puolikas on 500 kilsan päässä... argh.

Muutin itsekin juuri 2 hengen soluun, kämppis on ihan ok tyyppi ja kämppä pysyy mukavan siistinä. Oma huone alkaa jo tuntua "kämpältä" mutta muuten tätä asuntoa ei vaan jotenkin tunne kodiksi, ei osaa oikein samalla lailla rentoutua eikä viitsi luukuttaa musiikkia vaikka kämppis ei valittajatyyppiä olekaan. Muutan varmaan vuoden-parin päästä yksiöön.

Vanhempien kämpästäkin on tullut jotenkin erilainen, se on nykyään vain paikka missä käy vierailemassa. Vähän ahdistavaa kun ei ole mitään paikkaa mitä kutsua kodiksi.

Kotona asumisessa ei ole mitään ärsyttävää.. päin vastoin pelkkää plussaa

Joskus tuntuu että itse on päässyt aika helpolla.

Täällä loppui kaikenmaailman kyselyt menoista ja tivaamiset ja vahtaamiset siihen kun lukioon menin.
Viikkorahaa ei ole oikeastaan ikinä tippunut, mutta käyttörahaa sain ihan ok. Kun sain ajokortin meille ostettiin 2. auto ja siihen faija osti bensaa vaikka mä käytin sitä 90%:sti, mutsi osti kännykän mulle ja maksoi kännylaskut, vanhemmat maksoivat yhdessä mun ajokortin ja tietokoneen sekä aikoinaan kamalat, luokkaa 1000mk puhelinlaskut netistä. Vaikka todellakaan he eivät olleet mitään ruudinkeksijöitä vaan konttoristi ja taksikuski. Ja taloudessa lisäksi systeri.
Ainut asia josta jälikäteen olen hieman katkera on opiskelut, tuntui ettei niitä paljoa kiinnostanut teenkö läksyjä jne. miten koulussa (y-asteella, lukiossa) menee, ja eihän siellä kovin kakisesti mennyt.


Kun mutsi nukkui pois, tottakai taloudellinen tilanne kiristyi. Mutta yhä täällä saa ruokaa pöytään ja mistään tarvitse mitään maksaa. Faijan kanssa kun ollaan yhteistä harrastusta viettämässä, eli rallilkilpailuja yms. katsomassa, faija maksaa aina kaiken.


Se mikä *ituttaa, on tietty oman rauhan puute. Ja se kun joutuu kuunnella sivusta miten faijan ja systerin isä-tytär -suhde ei vain toimi. Systerin suurpiirteisyys ja mustavalkoisuus ärsyttää aika huolella. Ja muutenkin meidän luonteet menevät vain aivan ristiin. Täällä riidellään muun muassa astioiden tiskaamisesta, pyykkien pesusta, telkun katsomisesta ja systerin tavasta jättää tavaroitaan ympäri kämppää lojumaan. Ai häiritseekö jotain hevoselle haisevat ratsastusliivit kylppärissä tai se että eräs ei laita tikkuakaan ristiin yleisen viihtyvyyden/siisteyden eteen.
Miksi pitää jättää pelkät tähteet pakkauksiin jääkaappiin ettei tarvitse tiskata astiaa, miksi on liian vaikeeta ottaa pakastimesta toinen leipä sulamaan jos sattuu syömään viimeiset leivät, miksi ei voi ottaa uutta vessapaperirullaa vaan pitää jättää vanha ja siihen tyyliin kaksi palaa, miksi roskien vieminen on niin vaikeaa, miksi kaupassakäynti (kun on auto) on niin vaikeaa, miksi postin tuominen on niin vaikeaa, yms yms yms.
Siis argh...
Nyt kun oikein miettii, tulee monia pikkuasioita mieleen jotka pilaavat päivän tai ainakin pistävät *ituttaan.


Ja eihän tänne ole kiva ketään tyttöä tuoda, tai muutenkaan kavereita kun rauhassa saisi olla luokkaa 10m2 huoneessa.
Vaan ei auta työttömän ja persaukisen valittaa.

Viime kesänä ekaa kertaa edes jollaintavoin maistoin ”yksin asumista”, kun tyttökamun luona tuli vietettyä paljon aikaa. Silloin tajusi konkreettisesti miten nastaa olisi asua yksin. Tai noh, yksin ja yksin, ehkä jonkun kanssa, hyvää safkaa ja muutenkin kaikenlaiset huushollin hoitamisasenteet kävivät yksiin ni...
Jostain jos löytäisin asiallisen duunin, ni kyllä mä aika vikkelään täältä lähtisin.
Ikää kuitenkin jo 23.

Jaah, isi ja äiti.. Niin maan mainioita heppuleita siihen asti, kunnes joku (tai jokin) rikkoo heidän maan päällistä rauhaansa, esim meikäläinen.. Joka asiastahan sitä sanomista tulee, ruokailusta lähtien.. Jatkuen ikävä kyllä jopa siihen pisteeseen että ne yrittää jaella kotiintuloaikoja isolle ihmiselle. Mut onneks sen kans on oppinu olemaan niin ettei tarvi edes välittää!!! Ja kun vanhuksille on silloin tällöin mieliksi, ja tekee omat hommansa, niin kyl siel toimeen tulee. Sponsorointiaki on meidän äidin suunnalta ruvennut esiintymään!! Eli viihdyn vanhusten kans ihan ok, paitsi kun isin kanssa egot kohtaa. Sillon alkaa menee yli. Pari vuotta asuin yksin, ja nyt taloudellisista syistä vanhusten luona, mut eiköhän tää taas tästä lähe sujumaan!!!

Juhgu:
Muutin itsekin juuri 2 hengen soluun, kämppis on ihan ok tyyppi ja kämppä pysyy mukavan siistinä. Oma huone alkaa jo tuntua ”kämpältä” mutta muuten tätä asuntoa ei vaan jotenkin tunne kodiksi, ei osaa oikein samalla lailla rentoutua eikä viitsi luukuttaa musiikkia vaikka kämppis ei valittajatyyppiä olekaan. Muutan varmaan vuoden-parin päästä yksiöön.

Vanhempien kämpästäkin on tullut jotenkin erilainen, se on nykyään vain paikka missä käy vierailemassa. Vähän ahdistavaa kun ei ole mitään paikkaa mitä kutsua kodiksi.

mulla varmaa samat fiilikset sitte ku muutan pois.. varsinki jos muuttaa kerrostaloon.. ikäni asunu maalla.. voi olla vähän orpo olo pelottaa toi kotoo pois lähteminen juuri ton sopeutumis homman takia

Mua ei rassaa himas asumises muuta kuin tasan yks asia.
Mutsi tekee reissuduunii ja on viikonloput himassa,sillonki ne lähtee isäpuolen kanssa landelle.Eli tavallaan mä asun poikaystävän kanssa kahestaan paritalossa kultaisen noutajan kanssa.
Mutsi on himas kaks arkipäivää kerran neljässä viikossa ja sillon menee hermot kun se ottaa aamulla seittemältä imurin esiin ja sen perään mopin,rätin yms. ja hinkkaa koko päivän asuntoo ihan hysteerisenä ja valittaa et ku on niin paskasta.
Tosiasiassa meiän asunto on yhtä steriili ku apteekki jo sen takia et mä ite siivoon täällä ja sit mutsi perässä....se saa välillä kyl repimään hiuksia päästä
Mutta onneks ei oo mitään ton suurempaa*igor*

heh, mistähän alottais avautuu..
Mutsil oli loistava tapa purkaa yleensä kaikki duunistressit yms muhun, ihan sama mistä, sitä raivottavaa väännettiin aina jostain. Kun kävin koulua, olisi kuulemma pitänyt tehä töitä. Sitten kun rupes tekee töitä, olisi ehdottomasti pitänyt käydä vielä koulua. Kun väänsin sitten molempia yhtäaikaa, sekä koulua että duunia, olin kuulemma laiska paska enkä siivonnut tarpeeks :) Jos olinki riehunu mont tuntii tiskaten astiat, putsaten kaikki pöytätasot, imuroinu, tampannu matot ja siivonnu kissan ruokakulman, niin piru vieköön etten jumalaut oo viittiny ees hellaa pestä . Loppuaikoina, kun asuttiin enää vaa kahdestaa mutsin potkittua avomiehensä ulos ja tädin ja serkun muutettua pois, yritti mutsi diilaa millon milläkin tekosyillä koko kämpän hoidon mulle, meikäläisen ois kuulemma pitäny kerran viikossa puunaa koko 160 neliön lukaali läpi, kun yllättäen kieltäydyin moisesta kunniasta niin olipahan taas sotatanner valmis
Mutsil oli myös valloittava tapa hamstraa safkaa, kieltää syömästä sitä kun se on vielä hyvää ja yrittää sit syöttää mulle kaikki vanhentuneet safkat hokien mantraa ”ihan hyvää se on viel, syö ny!” (tai sit vaan tylysti piilotti ne muun ruuan sekaa sanomatta sanaakaa ja toivo etten huomaa), josta on jääny mulle niin pahat traumat, et jos vähänki alkaa olee kutina et joku safka on jääkaapissa pilaantumaan päin, jää se multa syömättä. Meidän pakasteesta löyty mm. marjoa vuodelta 86-87, ja ennätys tais olla puolen kilon ananaspurnukka vuodelta -84 kaapin päällä, heitin sen yhteiskuntaystävällisesti viimetinkaan menemään ennenkun se paisunu ja käyny peltitölkki räjähti.
Ihaniin muistoihin kuuluu myös tapaus, missä keskellä yötä jostain matkoiltaan palannu mutsi ilmestyy mun huoneen ovelle ilman rihmankiertämää ja raivoaa 10min ku päätön kana aiheesta kuinka mun velvollisuus on pitää ystäväni kurissa ja niil ei oo mitää asiaa tonkimaan hänen huoneeseensa, ja josta mä en tajunnu kertakaikkisen hölkäsen pöläystä. ..Myöhemmin sit selvis salapoliisityön tuloksena et vierashuoneessa yöpyny frendini oli käyny noukkimassa lisäpehmusteeks yhden koristetyynyn mutsin sängyltä, ja vaikka se oli vieläpä palautettu käytön jälkeen, mamma kyl bongas moisen järkyttävän rikkeen heti

pinkki:
heh, mistähän alottais avautuu..
Mutsil oli loistava tapa purkaa yleensä kaikki duunistressit yms muhun, ihan sama mistä, sitä raivottavaa väännettiin aina jostain. Kun kävin koulua, olisi kuulemma pitänyt tehä töitä. Sitten kun rupes tekee töitä, olisi ehdottomasti pitänyt käydä vielä koulua. Kun väänsin sitten molempia yhtäaikaa, sekä koulua että duunia, olin kuulemma laiska paska enkä siivonnut tarpeeks :) Jos olinki riehunu mont tuntii tiskaten astiat, putsaten kaikki pöytätasot, imuroinu, tampannu matot ja siivonnu kissan ruokakulman, niin piru vieköön etten jumalaut oo viittiny ees hellaa pestä . Loppuaikoina, kun asuttiin enää vaa kahdestaa mutsin potkittua avomiehensä ulos ja tädin ja serkun muutettua pois, yritti mutsi diilaa millon milläkin tekosyillä koko kämpän hoidon mulle, meikäläisen ois kuulemma pitäny kerran viikossa puunaa koko 160 neliön lukaali läpi, kun yllättäen kieltäydyin moisesta kunniasta niin olipahan taas sotatanner valmis
Mutsil oli myös valloittava tapa hamstraa safkaa, kieltää syömästä sitä kun se on vielä hyvää ja yrittää sit syöttää mulle kaikki vanhentuneet safkat hokien mantraa ”ihan hyvää se on viel, syö ny!” (tai sit vaan tylysti piilotti ne muun ruuan sekaa sanomatta sanaakaa ja toivo etten huomaa), josta on jääny mulle niin pahat traumat, et jos vähänki alkaa olee kutina et joku safka on jääkaapissa pilaantumaan päin, jää se multa syömättä. Meidän pakasteesta löyty mm. marjoa vuodelta 86-87, ja ennätys tais olla puolen kilon ananaspurnukka vuodelta -84 kaapin päällä, heitin sen yhteiskuntaystävällisesti viimetinkaan menemään ennenkun se paisunu ja käyny peltitölkki räjähti.
Ihaniin muistoihin kuuluu myös tapaus, missä keskellä yötä jostain matkoiltaan palannu mutsi ilmestyy mun huoneen ovelle ilman rihmankiertämää ja raivoaa 10min ku päätön kana aiheesta kuinka mun velvollisuus on pitää ystäväni kurissa ja niil ei oo mitää asiaa tonkimaan hänen huoneeseensa, ja josta mä en tajunnu kertakaikkisen hölkäsen pöläystä. ..Myöhemmin sit selvis salapoliisityön tuloksena et vierashuoneessa yöpyny frendini oli käyny noukkimassa lisäpehmusteeks yhden koristetyynyn mutsin sängyltä, ja vaikka se oli vieläpä palautettu käytön jälkeen, mamma kyl bongas moisen järkyttävän rikkeen heti

HUHHUH!!! :O

Tulin sitten vanhempien luona käymään taas pitkästä aikaa ja en olisi koskaan uskonut että täällä on näin sotkuista. Ilmeisesti sitä tottui vanhempien asumisen aikana siihen vallitsevaan sotkuustasoon ja nyt, kun on oma kämppä (vaikkakin solu), niin paikat on aina vähintään suht siistissä kunnossa. Oli pakko ruveta melkein heti siivoamaan kun keittiö oli kuin ydinsodan jäljiltä (vanhempien luona asuu edelleen kaksi pikkuveljeäni ja pikkusisko)

Nooh, kohta pääsee taas omaan siistiin kämppään =)

- Garo