SINKKULUUKKU

Ajatus siitä, että joutuu aloittamaan kaiken alusta tuntuu
osittain ahdistavalta, koska tie on pitkä ja kivinen.
Toisaalta sitä taas odottaa ja haluaa löytää vierelleen
jonkun joka jaksaa katsoa sua päivästä toiseen kaikesta
huolimatta ja huolimatta kaikesta, hyväksyy sut sellaisena
kuin olet. Toimitus ei tule osissa.

Taustalla jyllää niin paljon ajatuksia ja tunteita.
Pelkoa siitä, että tulisi satutetuksi tai satuttaisi toista osapuolta.
Odotusta siitä, että tuntee ne perhoset taas vatsan pohjassa.


Pikku hiljaa...

Alley Cat, 4.11.2005 23:35:
Pelottaa ajatus suhteeseen ryhtymisestä.

Vähän samanlainen kokemus mullakin taustalla - kolme vuotta yhdessä ennen kuin tajusi lopullisesti että se ei vaan tule toimimaan... Mutta sen jälkeiset kokemukset on todistaneet että niiden kolmen vuoden aikana oppi yhtä jos toista, ja tulevat yritykset ei tule kestämään niin kauaa jos niillä ei ole oikeasti tulevaisuutta

Eli kyllähän sitä pitää rohkeasti yrittää ne ekat viikot ja kuukaudet ja vuodet jos meinaa että niitä piisaa vielä vanhoillekin päiville asti Ja jos se ei toimi niin parempi yrittää kuin nyhjöttää yksinäisenä - ainakin siitä yrityksestä oppii jälleen jotain itsestään, muista ihmisistä ja rakkaudesta, ja seuraavalla kerralla on paremmat mahdollisuudet onnistua

Sapeli olen täysin samaa mieltä!

lunake, 4.11.2005 23:51:
Ajatus siitä, että joutuu aloittamaan kaiken alusta tuntuu
osittain ahdistavalta, koska tie on pitkä ja kivinen.
Toisaalta sitä taas odottaa ja haluaa löytää vierelleen
jonkun joka jaksaa katsoa sua päivästä toiseen kaikesta
huolimatta ja huolimatta kaikesta, hyväksyy sut sellaisena
kuin olet. Toimitus ei tule osissa.

Mulla on ongelmana se, että en usko löytäväni ketään, joka hyväksyy mut sellasena kuin olen. Taustalla on varmasti huono itsetunto, josta olen kärsinyt koko ikäni. Olen varsinkin tuolta 17 ikävuodesta eteenpäin tuntenut itseni aina omituiseksi ja erilaiseksi kuin muut, oli seura mikä hyvänsä. Lukioaikoina pienellä paikkakunnalla (ei siis Oulussa) se hyljeksintä vielä korostui, kun ei yksinkertaisesti ollut samanhenkistä seuraa. Paras ystävänikin oli luonteeltaan ja mieltymyksiltään todella erilainen kuin minä, eikä pojat varsinkaan olleet kiinnostuneet ylisuurissa vaatteissa kulkeneesta Prodigy- ja TPS-fanista. Olin kummajainen ja se jätti pahat arvet.

Ja edellisessä suhteessa se miehen napina alkoi, kun yritin rakentaa itselleni ihan omaa elämää. Hän nimittäin kerran tunnusti olevansa kateellinen mun harrastuksesta, jonka aloitin suhteen aikana. Muutenkin tunsin siinä suhteessa, että en saa olla oma itseni.

Onhan se kiva haaveilla kaikenlaista, mutta käytännön toteutus ei olekaan niin helppoa. Olen todella herkkä, joten yritän kai vain suojella itseäni. Pitäisi kai vaan uskaltaa heittäytyä tilanteisiin, ja tutustua ihmisiin ja yrittää oppia sietämään se, että pikkupettymyksiä tulee, ennen kuin sopiva osuu kohdalle. Mutta mistä ihmeestä sais voimia siihen?!?

edit: lisäsin ton Tepsin tuonne, koska se aiheutti myös hirveästi sanomista yläaste- ja lukioaikoina. Olen joutunut puolustamaan mieltymyksiäni ihan tarpeeksi. Ei jaksais enää.

Alley Cat, 5.11.2005 00:14:

-clip-

toi on aika yleistä ..kaikil on arpia menneistä, myös itselläni. mutta olen unohtanut ne ja jatkanut tämmöisenä kuin olen.. se etteikö jota kuta löytys ni on ittesä pettämistä.. jokaiselle on joku mutta se on tuolla jossakin.. aikakin erikoisista paikoista niitä löytyy pitää vaan jaksaa ajatella positiivisesti ja elää elämää joka on annettu eikä aina vaan murehtia mistä sen jonkun löytää.

sapeli, 4.11.2005 23:55:
---
Alley Cat, 4.11.2005 23:35:
Pelottaa ajatus suhteeseen ryhtymisestä.

---


Vähän samanlainen kokemus mullakin taustalla - kolme vuotta yhdessä ennen kuin tajusi lopullisesti että se ei vaan tule toimimaan... Mutta sen jälkeiset kokemukset on todistaneet että niiden kolmen vuoden aikana oppi yhtä jos toista, ja tulevat yritykset ei tule kestämään niin kauaa jos niillä ei ole oikeasti tulevaisuutta

Kyllä minäkin opin paljon siitä edellisestä suhteesta, ja tämä yksinelokin on ollut mielestäni todella hyväksi ja tarpeellista. Tunnen itseni nyt paremmin ja tiedän mitä virheitä olen menneisyydessäni tehnyt. Mutta postasinkin jo tuossa aiemmin pohdintaa siihen, miksi mua niin pelottaa.

Sori vaan, kun on tällaista valitusta... Mä oon oikea ongelmakimppu... :)

edit: Mä en usko siihen, että jokaiselle on "se oikea". Enkä mä koko ajan murehdi sitä, että pitäis löytää mies. Vain näin viikonloppuisin :) On tässä muitakin murheita.

Alley Cat, 5.11.2005 00:14:
---
lunake, 4.11.2005 23:51:
Ajatus siitä, että joutuu aloittamaan kaiken alusta tuntuu
osittain ahdistavalta, koska tie on pitkä ja kivinen.
Toisaalta sitä taas odottaa ja haluaa löytää vierelleen
jonkun joka jaksaa katsoa sua päivästä toiseen kaikesta
huolimatta ja huolimatta kaikesta, hyväksyy sut sellaisena
kuin olet. Toimitus ei tule osissa.

---


Mulla on ongelmana se, että en usko löytäväni ketään, joka hyväksyy mut sellasena kuin olen. Taustalla on varmasti huono itsetunto, josta olen kärsinyt koko ikäni. Olen varsinkin tuolta 17 ikävuodesta eteenpäin tuntenut itseni aina omituiseksi ja erilaiseksi kuin muut, oli seura mikä hyvänsä. Lukioaikoina pienellä paikkakunnalla (ei siis Oulussa) se hyljeksintä vielä korostui, kun ei yksinkertaisesti ollut samanhenkistä seuraa. Paras ystävänikin oli luonteeltaan ja mieltymyksiltään todella erilainen kuin minä, eikä pojat varsinkaan olleet kiinnostuneet ylisuurissa vaatteissa kulkeneesta Prodigy-fanista. Olin kummajainen ja se jätti pahat arvet.

Ja edellisessä suhteessa se miehen napina alkoi, kun yritin rakentaa itselleni ihan omaa elämää. Hän nimittäin kerran tunnusti olevansa kateellinen mun harrastuksesta, jonka aloitin suhteen aikana. Muutenkin tunsin siinä suhteessa, että en saa olla oma itseni.

Onhan se kiva haaveilla kaikenlaista, mutta käytännön toteutus ei olekaan niin helppoa. Olen todella herkkä, joten yritän kai vain suojella itseäni. Pitäisi kai vaan uskaltaa heittäytyä tilanteisiin, ja tutustua ihmisiin ja yrittää oppia sietämään se, että pikkupettymyksiä tulee, ennen kuin sopiva osuu kohdalle. Mutta mistä ihmeestä sais voimia siihen?!?

Ole ylpeä ja onnellinen siitä, että olet oma itsesi, juuri
sellainen kuin olet. Älä yritäkkään muuntaa itseäsi
valtavirran mukaisesti.

Jos mies ei hyväksy sinua juuri sellaisena kuin olet,
ei hän ole sinun arvoisesi.

Tiedän, että uusiin ihmisiin ei ole aina helppo tutustua
(nim. hankala ihminen=) ja kaikki vaatii oman aikansa.
Nauti elämästä, nauti itsestäsi, jokaisesta pienestäkin
hetkestä. Älä etsimällä etsi "sitä oikeata" vaan elä päivä
kerrallaan. Silloin kun vähiten sitä odotat, se osuu kohdallesi.

Elämä opettaa joskus liiankin rankasti ja suojamuuri kasvaa
kasvamistaan. Ajan kanssa suojamuuri pikku hiljaa murtuu
ja sitä uskaltaa taas päästää ihmisiä lähelleen. Tämä kaikki
vie siis oman aikansa, mutta pikku hiljaa hyvä tulee.

Avernian, 5.11.2005 00:26:
---
Mellu-, 5.11.2005 00:22:
jokaiselle on joku---
---


Oon kyllä täysin eri mieltä tästä ikivanhasta kliseestä.

Mut aikaisemmasta : Kyllä peruskäytöstavat pitää olla, vaikkei treffejä kauheasti jännittäisikään. Ja jos niitä ei löydy koska "on vaan itsensä" niin hyvä että se tulee selville siinä vaiheessa, eikä joulupöydässä anoppilassa.

tästä voidaan taistella ikuisuus mutta eiköhä anneta olla kyl joo käytöstavat on oltava mutta eiköhän jokainen tajua mitä ne ovat ja jos on sitä älliä päässä ni osaa käyttäytyä ja se kartoo taas siitä että vaikka olet mitä olet niin sinussa on myös älyä jota käytät nissä tilaisuuksissa missä se on hyväksi. eikö?

Alley Cat, 5.11.2005 00:26:
edit: Mä en usko siihen, että jokaiselle on "se oikea". Enkä mä koko ajan murehdi sitä, että pitäis löytää mies. Vain näin viikonloppuisin :) On tässä muitakin murheita.

En mäkään itse asiassa usko yhteen ja ainoaan elämän rakkauteen, vaan mä uskon moneen ja moneen "siihen oikeaan". Ihmiset muuttuu koko ajan joten on sinänsä epätodennäköistä että kaksi ihmistä päätyisi yhteen ja joko lakkaisivat muuttumasta tai muuttuisivat yhteensopivalla tavalla koko elämänsä ajan - ongelma onkin ehkä ihmisten pakonomaisessa ajattelussa että on vain _yksi_ ja oikea.

Elämää pitäisi ehkä pikemminkin katsoa yhtenä pitkänä etsintänä, jossa tärkeintä ei ole löytää sitä oikeaa vaan etsiä sitä - ja siinä matkan varrella voi hyvinkin kokea montakin täydellistä hetkeä erinäisten ihmisten seurassa. Kuten sanoin, kaikki ihmiset ovat erilaisia ja jatkuvassa muutostilassa - täten olisi loogisempaa ajatella että on monta ihmistä jotka ovat meistä kullekin täydellisiä jollakin hetkellä, muttei kukaan heistä välttämättä koko elämää.

Ja kun sitä ajattelee, kyllästyyhän yhteen karkkilajiinkin aika nopeasti jollei saa vähän vaihtelua.

Loppujen lopuksi me kaikki synnytään ja kuollaan yksin, ja tämän elämän aikana perhe ja ystävät ovat ne jotka pysyvät mukana muutoksista huolimatta (toivottavasti) - elinkumppanin kanssa on oltava liian läheinen ja sen takia ne elämän väistämättömät muutokset ja kasvu saavat suhteen rakoilemaan kuin routa asfaltin... Se on väistämätöntä mutta luonnollista. Mun mielestäni meidän jokaisen täytyy ensin olla tyytyväisiä omiin itseihimme koska silloin voimme nauttia muiden ihmisten seurasta olematta siitä riippuvaisia.

sapeli, 5.11.2005 00:43:
-clip-

aamen

josbe, 4.11.2005 14:40:
---
tom_gore, 4.11.2005 12:34:

---

Oliks tää se "Jees kyllä se varmaan on moro nyt. See you on the other side! "??

Ei ollut, thank god. Kyllä tämä nykyinen ehdokas on ihan toista maata

mariquita, 4.11.2005 20:44:
---
dubious, 4.11.2005 16:00:
Mun kyl täytyy sanoo et mä vähän diggaankin siitä vaiheesta kun käy jonkun hyvän tyypin kanssa ekoja kertoja treffeillä ja molemmat vähän jännää. Sit pikkuhiljaa ne kuoret alkaa murtuu, ja sieltä alta alkaa paljastua se oikee tyyppi. Siitä muodostuu sellainen tarina, ja sikäli kun alkuvaiheessa ei sentään valehdella niin en mä pistä pahakseni jos treffikumppani koitta vähän alleviivata hyviä piirteitään eikä ensimmäiseksi kaiva nenää "koska siltä nyt sattu tuntumaan". En mä edes haluaisi että jo ekoilla treffeille molemmat on kuin kotonaan ja juttelee maidon hinnan noususta. Kyl se pieni teerenpeli on ihan kliffaa

---


Must kans se alkujännitys on ihan mahtava juttu. Siitä tulee ne perhoset mahanpohjaan ja kyherryttävä tunne. Ja mitä pidempään tän kyherrytyksen saa kestämään, sen parempi. Casual ehtii olemaan sit myöhemminkii..

Täällä myös yksi joka tykkää tosta alkujännityksestä.. Sais vaan tulla vastaan sellainen henkilö, jonka kanssa pääsis nauttimaan tosta tunteesta.


On vaan keskivertoo vaikeempi näinkin ujona kaverina löytää moinen neitokainen, joka vielä tykkäis Housesta ja bileistä.
Ei tuu tuolla bileissä eikä baareissakaan tultua kyllä tuntemattomille tytöille mentyä juttelee..

Köpi, 5.11.2005 14:15:

On vaan keskivertoo vaikeempi näinkin ujona kaverina löytää moinen neitokainen, joka vielä tykkäis Housesta ja bileistä.
Ei tuu tuolla bileissä eikä baareissakaan tultua kyllä tuntemattomille tytöille mentyä juttelee..

Kans miettiny useasti lähtemistä yksin "normaaliin baariin"...mä en vaan keksi mitään järkevää ajanvietettä siellä, toisin sanoen syytä lähteä Suoranaista pelimiestä musta ei saa tekemälläkään, aika harva frendi käy, radiohittejä kuulen radiostakin - eikä niiden tahtiin jaksa hytkyä, alkoholia tulee käytettyä muutenkin aika harvoin nykyään...eikä sitä viitti lähtee yksin ryypiskelee johonkin keskustan baariin*hymy*

Avernian, 5.11.2005 00:47:
Vai pitäisikö sitä sittenkin oppia vanhetessaan sietämään ja suvaitsemaan, rakastamaan yhteensopivuusongelmista huolimatta?

Tääkin pitää paikkansa

Avernian, 5.11.2005 00:47:
Vai pitäisikö sitä sittenkin oppia vanhetessaan sietämään ja suvaitsemaan, rakastamaan yhteensopivuusongelmista huolimatta?

Mä olen siinä mielessä eri mieltä, että rakkautta ei voi pakottaa. Suurella todennäköisyydellä suhde alkaa jossain vaiheessa rakoilla, ja mä en nyt tarkoita, että ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla pitäisi lyödä hanskat tiskiin, mutta eihän sellaiseen suhteeseen kannata jäädä, missä ei ole hyvä olla.

Jokainen suhde vaatii kompromisseja, mutta aina välillä kannattaa pysähtyä, ja kysyä itseltään; Onko tämä sen arvoista? Saanko tästä yhtä paljon voimia, kuin mitä sen koossa pitämiseen käytän?

Mäkään en usko siihen yhteen ja ainoaan oikeaan; miksi ihmeessä vain yksi ihminen näistä miljardeista voisi olla minulle hyvä?

Avernian, 5.11.2005 17:06:
---
mariquita, 5.11.2005 17:03:
Mäkään en usko siihen yhteen ja ainoaan oikeaan; miksi ihmeessä vain yksi ihminen näistä miljardeista voisi olla minulle hyvä?

---


Mä en usko siihen myöskään... toisinpäin. Miksi ihmeessä joku näistä miljardeista olisi mulle hyvä?

O-ou Sulta on tainnut jäädä edellinen positiivisuus-rokotus ottamatta Nyt äkkiä hakemaan se, ennenku tapahtuu peruuttamatonta vahinkoa

Köpi, 5.11.2005 14:15:
---
mariquita, 4.11.2005 20:44:
---
dubious, 4.11.2005 16:00:
Mun kyl täytyy sanoo et mä vähän diggaankin siitä vaiheesta kun käy jonkun hyvän tyypin kanssa ekoja kertoja treffeillä ja molemmat vähän jännää. Sit pikkuhiljaa ne kuoret alkaa murtuu, ja sieltä alta alkaa paljastua se oikee tyyppi. Siitä muodostuu sellainen tarina, ja sikäli kun alkuvaiheessa ei sentään valehdella niin en mä pistä pahakseni jos treffikumppani koitta vähän alleviivata hyviä piirteitään eikä ensimmäiseksi kaiva nenää "koska siltä nyt sattu tuntumaan". En mä edes haluaisi että jo ekoilla treffeille molemmat on kuin kotonaan ja juttelee maidon hinnan noususta. Kyl se pieni teerenpeli on ihan kliffaa

---


Must kans se alkujännitys on ihan mahtava juttu. Siitä tulee ne perhoset mahanpohjaan ja kyherryttävä tunne. Ja mitä pidempään tän kyherrytyksen saa kestämään, sen parempi. Casual ehtii olemaan sit myöhemminkii..

---




Täällä myös yksi joka tykkää tosta alkujännityksestä.. Sais vaan tulla vastaan sellainen henkilö, jonka kanssa pääsis nauttimaan tosta tunteesta.

Oih Mä liityn kans tähän joukkoon, joka tykkää siitä jännityksestä

mariquita, 5.11.2005 17:03:
Mä olen siinä mielessä eri mieltä, että rakkautta ei voi pakottaa. Suurella todennäköisyydellä suhde alkaa jossain vaiheessa rakoilla, ja mä en nyt tarkoita, että ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla pitäisi lyödä hanskat tiskiin, mutta eihän sellaiseen suhteeseen kannata jäädä, missä ei ole hyvä olla.

Jokainen suhde vaatii kompromisseja, mutta aina välillä kannattaa pysähtyä, ja kysyä itseltään; Onko tämä sen arvoista? Saanko tästä yhtä paljon voimia, kuin mitä sen koossa pitämiseen käytän?

Kuten tääkin on totta

Mäkään en usko siihen yhteen ja ainoaan oikeaan; miksi ihmeessä vain yksi ihminen näistä miljardeista voisi olla minulle hyvä?

Niin, on varmasti monta jotka olisi periaatteessa sopivia, mutta se on sitten se toinen asia missä elämäntilanteissa ja -vaiheissa nämä ovat verrattuna itseen. Eli onko tarpeeksi yhdistäviä asioita tai löytyykö yhteinen päämäärä.

Mutta nää on asioita joita jokainen sukupolvi ja usea ihminen on joutunut ja joutuu jossain elämänvaiheessaan miettimään omalla kohdallaan. Lohduttavaa ajatella ettemme ole murheinemme täällä yksin

Mä kuulun kans niin tänne*joo*

ha. tais löytyy se ovi. tai no katotaan vielä.. mut ainakin tänään(kin) oli ihan kivaa,
tai itseasiassa ilta. hymyä. nukkumaan ja huomenna uus päivä. ja tapaa taas kivoja ihmisiä uudestaan.
hiljaa hyvä tulee, vähän pelottaa mut ei se mittään.
[pieni]
voi paha. taidan kuulostaa aika siirappiselta.. [/pieni]