Itseasiassa minäkin olen aina vaan varmempi että en tule ymmärtämään naisia koskaan. Mieskaveripiirin omaavana en viihdy naisten seurassa juuri ollenkaan, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Vaikka en ole itselleni toimiva parisuhdettakaan saanut kehitettyä, niin naiset ovat huomattavasti enemmän tuottaneet pettymyksiä ja mielipahaa elämääni. Puhun toki itseni pussiin samalla, mutta eipä voi mitään
Pääpiirteet arvomaailmoissa on kieltämättä hyvä osua yksiin, pikkuasioissa on ihan hyvä tulla vastaan. Jos joku arvostaa kaiken yli ulkoisia piirteitä ja "oikean kaavan noudattamista elämässä", niin ei ole mitään jakoja tulla ainakaan mun kanssa toimeen. Yhteensopivia arvomaailmoja löytyy vastaaville varmasti muualtakin kun minulta.
Jatkan suosiolla sosiaalista elämää saunomisen, kaljan juomisen, moottoripyöräily ja reivaamisen merkeissä, joskus osuu samanhenkisiä naisiakin vastaan mutta jotenkin tuo ystäväpiiri on miesvoittoista :D
Samat sävelet siten, että suurin osa ystävistä miespuolisia myös minulla ja jotenkin tuntuu, että miekkosten kans synkkaa paremmin ku naikkosten.
Usko, et tää on omalla kohalla sattumaa taikka oo sitte välillä itekkin niin äijä :D
Tän sinkkuluukun kans tällä ei oo tekemistä oamlla kohallani, kunhan vain ilmaisin samakaltaisuuden minkä löysin tekstistäsi.
---
---
cut
---
Ja tuossa välissä on hyvä muistaa myös sellainenkin seikka, että monia ei kiinnosta herttaista hevon v!**ua mitä se toinen on mahdollisesti tullut tehneeksi tahi jättänyt tekemättä, joskus jossain jos ollenkaan. Oli kyse sitten millaisesta "parinvaihtajapervopornoilijasta" tahi mistä muusta nyt hyvään, vaikka se määrittelisi sen hetkistä persoonaa suureellisestikkin. Sitä ei myöskään pidä tulkitseman suoralta kädeltä haistatteluksi jos kohdalle osuu.
---
tarkotitko sitä että joitain ihmisiä ei vois vähempää kiinnostaa mitä oot joskus tehnyt, siis siinä mielessä että eivät halua niistä kuulla ja tietää mitään. Vai tarkotitko sitä, että niitä ei vaan haittaa mikään siitä mitä mahollisesti kuuluu sun menneisyyteen.
Mä nimittäin väittäisin että niitä joita oikeesti vilpittömästi ei haittaa tipan tippaa mitä oot joskus tehnyt, ei löydy kovinkaan paljoa.
---
Aprikoimaasi jälkimmäistä tarkoitin.
Itse taasen väittäisin, jotta mainitun kaltaisia ihmisiä löytynee enemmän kuin arvannet.
---
(sinkku luukku on kyllä ihmeen diipin shitin keskustelu palsta. Parasta puhetta koko foorumilla.)
Mun täytyy kyllä kompata tässä lopezia ja olla suhteellisen samaa mieltä.
Tosin mun täytyy vähän ihmetellä yleisesti (ei siis ketään kohtaan suoranaisesti), että miten se on välittämättä olemista tai arvostamatta olemista toista kohtaan jos ei välttis haluaisikaan joutua kantamaan kaikkia toisen menneisyyden ristejä niskallaan.
Muutenkin miksi jos ollaan parisuhteessa pitäis elää menneessä. Toki menneisyys tulee mukana ja se on osa ihmistä. Mutta Jos ollaan tämän hetkisessä parisuhteessa niin nykyisyys on se millä on merkitystä ei sillä mikä on menneisyyttä. Tämä toki imho.
(törkeä kärjistys mutta kuitenkin XD)Esim. Jos sä olet ollut vankilassa niin so wot. Se että yksityiskohtaisesti kuvailet kuinka raiskasit ja sitten suolistit tyypin (koska menneisyys on tärkeä ja siitähän pitää kaiki detailit toisen kuunnella eiks jeh? kun muuten se ei arvosta sua sellaisena kuin olet) Niin menee kyllä mulla yli hilseen.
No nyt heitit kyllä tosiaan niin kärjistetyn esimerkin etten kyllä ihan tarkalleen enää tajua miten toi liittyy koko aiheeseen. Ja oonko mä missään vaiheessa sanonut että pitää KAIKKI detailit kertoa? En. En myöskään nyt oikein ymmärrä sitä näkökulmaa että koska on tällä hetkellä parisuhteessa, ei saisi enää menneistä asioista mitään puhua, koska muuten se on menneessä elämistä, eikä nykyisyydessä. Ehkä sulla vaan on tosi ääripään ajatusmalli, tai sitten tuot mielipiteesi ilmi jotenkin kehnosti, mutta en nyt kyllä ollenkaan saa kiinni että mitä ajat takaa.
Itselle kun on ikää kertynyt sen verran että kokemuksiakin on tullut jo rutkasti, ja pitkiä parisuhteitakin on jo takana useampi, niin en oikein osaa ajatella että mun pitäis parisuhteeseen lähtiessä heittää kaikki ne menneet asiat pois, ja elää vaan tätä nykyhetkeä. En tarkota sitä, että koko ajan pitäisi paiskata kaikkia asioita toisen kasvoja vasten, mutta kyllä mä ainakin haluan oikeuden siihen että saan muistella menneitä esim. ystävien seurassa.
En tiedä, ehkä mä koen että rehellisyys ja avoimuus on sen verran tärkeä osa parisuhdetta, että siihen sisältyy myös se että voidaan puhua menneistä ja nykyisistä jutuista, oli ne sitten mukavia tai huonoja asioita. Ja kyllä mulle ihan suoraan sanottuna tulis loukkaantunut olo jos toinen olis silleen että joo ihan sama mitä oot joskus tehnyt ei mua kiinnosta tipan tippaa... Koska siitä tulis suoraan sellainen olo että toista ei kiinnosta miksi mä olen se joka tänä päivänä olen, miten olen tähän pisteeseen tullut, miksi minä olen minä. Ja siloin on hyvin vaikeaa ymmärtää että se toinen myöskään voisi aidosti mua rakastaa ja musta välittää. Mutta ehkä mun ajatusmallini edustaa nyt sitten sitä toista ääripäätä, ja välistä löytyy kymmeniä eri tulkintoja...
Jokainen taplaa tyylillään, ja siihen on jokaisella oikeus, eikä siitä omasta tyylistä ja tavasta tarvitse antaa senttiäkään periksi jonkun toisen ihmisen takia.
No nyt heitit kyllä tosiaan niin kärjistetyn esimerkin etten kyllä ihan tarkalleen enää tajua miten toi liittyy koko aiheeseen. Ja oonko mä missään vaiheessa sanonut että pitää KAIKKI detailit kertoa? En. En myöskään nyt oikein ymmärrä sitä näkökulmaa että koska on tällä hetkellä parisuhteessa, ei saisi enää menneistä asioista mitään puhua, koska muuten se on menneessä elämistä, eikä nykyisyydessä. Ehkä sulla vaan on tosi ääripään ajatusmalli, tai sitten tuot mielipiteesi ilmi jotenkin kehnosti, mutta en nyt kyllä ollenkaan saa kiinni että mitä ajat takaa.
Itselle kun on ikää kertynyt sen verran että kokemuksiakin on tullut jo rutkasti, ja pitkiä parisuhteitakin on jo takana useampi, niin en oikein osaa ajatella että mun pitäis parisuhteeseen lähtiessä heittää kaikki ne menneet asiat pois, ja elää vaan tätä nykyhetkeä. En tarkota sitä, että koko ajan pitäisi paiskata kaikkia asioita toisen kasvoja vasten, mutta kyllä mä ainakin haluan oikeuden siihen että saan muistella menneitä esim. ystävien seurassa.
En tiedä, ehkä mä koen että rehellisyys ja avoimuus on sen verran tärkeä osa parisuhdetta, että siihen sisältyy myös se että voidaan puhua menneistä ja nykyisistä jutuista, oli ne sitten mukavia tai huonoja asioita. Ja kyllä mulle ihan suoraan sanottuna tulis loukkaantunut olo jos toinen olis silleen että joo ihan sama mitä oot joskus tehnyt ei mua kiinnosta tipan tippaa... Koska siitä tulis suoraan sellainen olo että toista ei kiinnosta miksi mä olen se joka tänä päivänä olen, miten olen tähän pisteeseen tullut, miksi minä olen minä. Ja siloin on hyvin vaikeaa ymmärtää että se toinen myöskään voisi aidosti mua rakastaa ja musta välittää. Mutta ehkä mun ajatusmallini edustaa nyt sitten sitä toista ääripäätä, ja välistä löytyy kymmeniä eri tulkintoja...
Jokainen taplaa tyylillään, ja siihen on jokaisella oikeus, eikä siitä omasta tyylistä ja tavasta tarvitse antaa senttiäkään periksi jonkun toisen ihmisen takia.
Kun en selkeästi hallitse quottailun jaloa taitoa ja pysty jakamaan tota sun textia osiin ilman ettei vastausviesti sekoilis niin vastaan pötköön.
Niin heitinkin tosikärjistetyn kuten jo siinä itsekin sanoin.
Tosin en myöskään sanonut ehdottomasti, ettei menneistä saisi puhua vaan, että en näe itse tarvetta elää menneessä. Eri asioita minulle ainakin.
Ah shoo 30vuoden ikäisenä olet nyt sitten vanha tällä foorumilla tai tässä keskustelussa? ei kai se nyt ole mikään meriitti paljolle kokemuksille ja suhteille?
siis varmistetaan nyt, että Rutkasti kokemuksia ja pitkiä parisuhteita jo useita? Nyt voisit sitten määrittellä paljonko on rutkasti kokemuksia ja mikä on pitkän parisuhteen määre? kiitos.
Itse en oikein osaa ajatella että ihmisten pitäis parisuhteeseen lähtiessä elää menneessä. Eikös parisuhteen tarkoitus oo elää sen sun nykyisen kumppanis kanssa eikä menneiden? Tehdä kokemuksia ja kasvaa ihmisenä nykyisyydessä ei menneisyydessä? Jos sitä kantaa kaikki asiat menneisyydestä ja niitä vatvoo niin missä vaiheessa sitä kerkeää nykyisyydessä elämään?
Ja siitä päästäänkin siihen, ettei tosiaan minusta ole tarkoitus paiskata kaikkea ja koko ajan päin toisen kasvoja. Eiköhän jokainen muistele joitain asioita historiastaan niin kavereiden/perheen kuin partnerinsa kanssa. Ei silti siitä partnerista tarvitse tehdä ristinkantajaa kaikelle. Saati suuttua ja nähdä toista välinpitämättömänä/paskana jos sitä ei kaikki asiat historiastasi kiinnosta.
Miten rehellisyys ja avoimuus liittyy millään tavalla menneistä puhumiseen? Tarkoitatko, että jos ei suostu puhumaan menneisyydestä ei ole rehellinen?
Lähtökohtaisesti Sun kumppanis on rakastunut suhun sellaisena kuin sä nyt olet ja susta on muokkautunut niiden aikaisempien kokemusten myötä sellainen. Kuitenkin kaikki mikä on historiaasi ei välttämättä ole tärkeää parisuhteelle muuten kuin siltä osin, että olet nyt se mikä olet. Kaikkien yksityiskohtien esilleottaminen ei ole tarpeellista saati hedelmällistä.
Omista taustoista ja menneisyydestä kertominen olisi myöskin järkevää tehdä nykyistä kumppania kunnioittaen.
Aika synkeä Tilanne jos suhteessa ei kompromisseja tunneta ja periksi ei anneta. Mutta ehkä me tosiaan ollaan täysin eri ääripäissä ajatusmalleiltamme kuten sanoit. Siinä toki olet oikeassa, että jokainen tyylillään.
Mutta vaan juu tosiaan ei tästä harmeja ole kai kenellekään aiheutunut muuten kuin ylimääräisenä Ot:na.. Pitäisikö jatkaa muualla jos tarvetta on? Hmm.
Cloud hei, olen sua vanhempi (35v), eli varmaan ihan yli-ikäinen tänne*nauru*
No mutta, ei se ole kyllä nykyään helppoa löytää suhdetta, kun sellaista alat kaipaamaan. Ujona se on vielä entistä vaikeampaa. Vaatimustaso on kummallakin sukupuolella noussut jotenkin viimeisten vuosien aikana todella rankasti kiitos median antaman kuvan, millaisia meidän pitäisi olla/pitäisi näyttää/pitäisi pukeutua. Etenkin kun ei tuohon valtavirtaan istu, on hankalaa löytää ketään. En kyllä tiedä olisiko se helpompaa, vaikka näyttäisin normaalilta ja pukeutuisin harmaasti kuten ikäni puolesta tuntuu että odotetaan.
Voin vaan todeta, että pierun löytää nopeammin saharasta kun meikäläinen suhteen.
Mulla on äärimmäisen hankala tulla toimeen ikäisteni kanssa, koetutu asiat ja elämäntilanne aivan täysin eri tasolla ja seurustelu on tullut suljettua jossain vaiheessa tapailua aina pois. Jos annan itselleni vielä mahdollisuuden edes ihastua johonkin mieheen, niin tarkistan todennäköisesti ensin henkkarit että kyseessä on varmasti yli 30 v mies
Poikkeuksia löytyy tietenkin kaikenikäisistä mutta tarpeeksi kauan niitä etsiessä alkaa yleistää aika törkeästi
LF> yli 30 v mies
---
En voi olla miettimättä miten sinulla ei ole ovesi takana mies jonoa, jos tuo on kriteerisi...
Ongelman ydin lienee se, että ihmisen pitää varmaan päästä jonkinlaisen seulan läpi jo ennen kuin papereita aletaan kaivamaan.. Ja jos mies haluaisi pariutua (sellaisia seurustelevia miehiähän tässä haettiin), mutta ei ole tässä kolmeen kymppiin mennessä onnistunut niin lieneekö ihme jos ei mene seulasta läpi nytkään? ;)
Pitäisi siis löytää sellaisia miehiä, jotka ovat eronneet, mutta jotka eivät ole eronneet omaa epäkelpouttaan tahi ole erostaan liiaksi traumatisoituneita. Loppujen lopuksi ehdokkaita tuskin siis on ihan hirveästi tarjolla - ja ottajia kokeneemmille, mutta edelleen pariutuville laatumiehille löytyy kyllä ihan varmasti kilpailuksikin asti.
On ne julmia nuo parisuhdemarkkinat! Onneksi voi olla onnellisesti sinkku koko lopun ikänsä niin ei tarvitse stressata sitä, että on itsekin tuon maagisen kolmen kympin rajapyykin ohittanut.. Eikä edes siitä, että ei ehkä välttämättä täytä ihan niitä kaikkia perinteisiä pariutuvan laatumiehen kriteereitä :P
nimim. ei varallisuutta, ei minkään näköinen, ei lapsirakas, 30+ elämäntapakommuunihippi ;)
"Ikuisesti yksin niin kuin nirso ja ruma linnanneito"
Mitenkäs sä sit kuvittelisit käyvän kauneutta säteilevielle ylikuningattarille, jotka saa kaapattua pelkillä ruskeilla silmillä ja matalalla äänellä? :P
Hyviä pointteja, pakko myöntää tavaksi jäänyt ikävä pessimismi ja lievä katkeruuskin.
Ei kerkee jonoa kertymään kun välillä käy vähän potkimassa porukkaa oven edestä kadun puolelle. Tähänastiset suhteet on pääasiassa kaatuneet siihen mistä aikaisemmin puhuin, kaikilla ei ymmärrys ja avarakatseisuus riitä ymmärtämään toisten tekemiä valintoja ja niiden seurauksia vaikka ne menneitä onkin. Vaikka viimeisin mies sen kolmekymmentä olikin.
Pettymykset vaan tekee varovaiseksi, kasvattaa liian ison itse- ja toistensuojeluvaiston. Tai sitten oon vaan tapojeni orja, jos yllätän itseni katsomasta ketään vähänkään pidempään tai eksyn ajattelemaan että tuohan on ihan kiva ja juttuunkin tulee luontevasti niin säikyn itsekin sitä, ja usein tulee sekava pakitusreaktio, psyykkaan itseni maanrakoon ja kaikki itsetunto häviää vaikka se on mulla muuten ihan terveellä tasolla.
Mihinkään onnellisiin loppuihin en usko, niitä on vaan saduissa mutta mulle riittää että on kivaa edes välillä, mieluiten useimmiten. Samalla aaltopituudella (tai edes samassa meressä uiminen) oleminen on tietty tärkeää, ja sellaista miestä ei vaan ole tullut vastaan joka pidemmän aikaa sillä aaltopituudella pysyy (ja syytän kyllä ihan itseäni siitä, vain omiin tekoihin voi vaikuttaa ja oon varmasti tehnyt edellisissä suhteissa monta virhettä, joihin toinen on reagoinut miten on silloin nähnyt parhaaksi reagoida ). Jos mulla pyörii päässä kokoajan bileet, musiikki ja moottoripyrät niin tottakai höpötän niistä kokoajan, en voi olettaa että kukaan jaksaa sitä kovin kauaa kuunnella.
Kauhee darra-avautuminen tällä nirsolla ja rumalla linnanneidolla täällä, koittakaa kestää Tämän neidon torni huojui eilen sen verran että seuraukset on mitä on
Kuinkas nopeasti te 30+ miehet olisitte valmiita sitoutumaan, jos oikea sattuisi kohdalle? Tarkoitan siis yhteenmuuttoa, naimisiinmenoa ja lapsia...
No, aiemman historian perusteella sanoisin että yhteenmuuttoon olen yleensä valmis aika saman tien - pari kuukautta riittävän intensiivistä seurustelua riittäisi siihen ihan hyvin. Tykkään jakaa arkea.
Naimisiinmeno voisi nousta mieleen vuoden onnistuneen yhdessä asumisen jälkeen, lapsien hankinta ehkä siinä samassa vaiheessa tulisi ainakin puheeksi.
Mutta mä oonki niitä harvoja jotka tykkää sitoutumisesta.
---
Kuinkas nopeasti te 30+ miehet olisitte valmiita sitoutumaan, jos oikea sattuisi kohdalle? Tarkoitan siis yhteenmuuttoa, naimisiinmenoa ja lapsia...
---
No, aiemman historian perusteella sanoisin että yhteenmuuttoon olen yleensä valmis aika saman tien - pari kuukautta riittävän intensiivistä seurustelua riittäisi siihen ihan hyvin. Tykkään jakaa arkea.
Naimisiinmeno voisi nousta mieleen vuoden onnistuneen yhdessä asumisen jälkeen, lapsien hankinta ehkä siinä samassa vaiheessa tulisi ainakin puheeksi.
Mutta mä oonki niitä harvoja jotka tykkää sitoutumisesta.
Mä luulin, että olisin itse samanlainen, että kaikki aika nopeaan tahtiin, mutta enää en ole niin varma asiasta. Olen seurustellut vuoden verran ja en ole vieläkään varma haluanko muuttaa yhteen, jotenkin se tuntuu tosi isolta jutulta ja pelottaa. Toisaalta haluan kyllä naimisiin ja lapsia ja mieluiten suht pian. Ristiriitaista? :D
Kuinkas nopeasti te 30+ miehet olisitte valmiita sitoutumaan, jos oikea sattuisi kohdalle? Tarkoitan siis yhteenmuuttoa, naimisiinmenoa ja lapsia...
En nyt osaa tarkkaa aika sanoa, mutta silloin kun nuo asiat tuntuisivat oikeilta ja suhde olisi tarpeeksi vakaalla pohjalla. Yhtään en halua kiirehtiä yhdessäkään suhteessa, vaan mielummin rakennan pohjan vakaaksi, jotta se kestää. Avioliittoa en kyllä varmaan harkitsisi pariinkaan vuoteen lainkaan enkä lapsia. Edellisestä liitosta on 2 lasta ja jos vielä kolmas tulee, haluan nähdä hänen kasvavan ja kehittyvän vieressä en etäisänä. Joten ainakin itse haluan pelata asian kanssa varman päälle, mutte myöskään edetä liian hitaasti.
Mä luulin, että olisin itse samanlainen, että kaikki aika nopeaan tahtiin, mutta enää en ole niin varma asiasta. Olen seurustellut vuoden verran ja en ole vieläkään varma haluanko muuttaa yhteen, jotenkin se tuntuu tosi isolta jutulta ja pelottaa. Toisaalta haluan kyllä naimisiin ja lapsia ja mieluiten suht pian. Ristiriitaista? :D
Mä luulen et se riippuu tosi paljon siitä kumppanista ja siitä millainen se suhde on. Voihan olla että ihastun johonkin ihmiseen, mut en vaikka siedä sen elintapoja.
). Jos mulla pyörii päässä kokoajan bileet, musiikki ja moottoripyrät niin tottakai höpötän niistä kokoajan, en voi olettaa että kukaan jaksaa sitä kovin kauaa kuunnella.
