Lyylikki, 6.1.2008 21:13:
Tänään taas miettinyt sitä, että miksi niin monet miehet pelästyttelevät naisia sanomalla "Mä en halua mitään vakavaa."
Missä se vakavan raja menee? Kuinka pitkälle voi mennä/kuinka usein nähdä ilman, että juttu muuttuu vakavaksi? Voiko seurustella, ilman että on vakavaa? Vai tarkoittako se vakava juurikin seurustelua?
Vai tarkoittaako se, että toinen ei halua sun kanssa mitään vakavaa sitten sitä, että se ei halua sua ollenkaan?
Helkkari. Inhoan yleensäkin koko vakava sanaa. Pitääkö koko helkkarin elämän olla niin vakavaa? 1. totinen, tosissaan oleva; nauramaton; syvällinen (pinnallisen, hilpeän, kevyen tms. vastakohtana)
Mä kans oon joskus pohtinut tätä. Tuuliviirejähän tässä maailmassa riittää. Mun mielestä toi lause "Mä en halua mitään vakavaa" on yhtä mielenkiintoinen kuin "Rakastan sua, mut haluan olla yksin". Kummassakaan en tajua sitä, että mikä on homman ydin. Jos on kyse siitä, että haluaa viipottaa menemään ja paneskella ketä haluaa, niin sen voi sitten sanoa suoraan juuri niin. Jos on kyse siitä, että toinen ei vaan kolahda täysillä, niin sen voi sitten sanoa suoraan juuri niin. Tai jos on kyse siitä, että ei vaan pysty esim. oman sekavan psyykkisen- tahi elämäntilanteensa vuoksi mihinkään varsinaiseen seurusteluun, niin sen voi sitten sanoa juurikin niin. Miksi helkutissa kierrellä ja kaarrella asioita tollasilla ihmeellisillä lauseilla, joissa ei ole mitään tolkkua, ja joissa itse asian ydin jää epäselväksi? Ihanku ihmiset olisi sokerista tehty, ihanku asioita ei vois sanoa asioina niin, ettei jää mitään arvailun varaan. Toi jälkimmäinen lause nyt herättää jo suorastaan hilpeyttä, koska jos _oikeasti_ rakastaa jotakuta, niin ei luulisi ihan ensimmäisenä haluavan rakastamastaan ihmisestä eroon.
Mä en myöskään tajua, miksi seurustelun pitäisi olla vakavaa. Eikös se ole juuri sitä toiseen ihmiseen tutustumista rauhassa, ajan kanssa, ilman mitään ''mennään heti naimisiin ja hankitaan kolme kersaa'' -meininkiä? Elämässä ei koskaan ole varmuutta mistään, ei vaikka olisi naimisissa ja ne kolme kersaa, joten miksi seurustelun pitäisi heti merkitä jotakin elinikäistä kahletta suorastaan - siltähän tuo ''En halua mitään vakavaa'' kuulostaa. Kai sit jotkut ihmiset näkee toiseen ihmiseen tutustumisen jotenkin vakavana asiana, tai sit ne vaan on ite niin hemmetin sokerista tehty etteivät osaa puhua suoraan. Surullista kumpainenkin. Ei sen nyt niin vaikeeta luulis olevan sanoa, jos ei pysty tai jos ei kiinnosta.
Yksi mukavista lentävistä lauseista on myös tuo ''Tää kaikki on tapahtunut niin nopeesti...'', ja sit useimmiten homma hyytyy pikkuhiljaa. Eikös voisi reilusti sopia, että pidettäs vaikkapa kuukauden breikki jolloin molemmat saisi rauhassa miettiä tuntojaan, tai sit suoraan otettas enempi aikaa itselle. Mun mielestä toi aika itselle on tärkeetä, oli sit sinkku tahi parisuhteessa. Jotkut eivät vaan taida sit tuollakaan lauseella tarkoittaa ihan sitä, miltä se kuulostaa.
Suorapuheisuutta, yes please.
(Ja pakko kyllä lisätä vielä, että mulla on ollu tänhetkisen 1,5 v seukkailun aikana varmaankin about 2 vakavaa hetkeä, et ohan tää aika hemmetin vakavaa puuhaa kyllä kieltämättä. :D Mun elämässä ei oo varmaan koskaan ollut näin paljon naurua. Surullisiakin hetkiä tulee varmasti, eikä kahden erilaisen ihmisen yhteiselo ole aina ruusuilla tanssimista, mutta silti. Enpä minä avioliittoakaan kahleena koe, vaan päätöksenä. Sama homma seukkailun kanssa: ei se tarvitse muuta kuin kahden ihmisen halun tutustua toisiinsa ja viettää aikaa yhdessä, as simple as that. Ja mun mielestä siitä on vakavuus kaukana jos hyvin synkkaa. <3)