INFIANA, 31.3.2005 17:36:
miksei mulle koskaan tehdä mitään suloista? Kaipa mä oon niin vittumainen. Exällä oli tapana piilotella kämppään mun lemppari suklaapatukoita, ja sit ku olin myrtsinä, ni se vetäs ne esiin. Ennen tää oli mun mielestä söpöä, mut nyt vähän ellottaa. Ällöimelää, ja se halus vaan päästä helpolla. Vittu mikä nilkki.
Käveltiin aamuyöstä poikaystävän kanssa keskellä hiljaista katua kotiin päin. Hän pisti takkinsa mun harteille ja otti mua kädestä. Katsoi mua hetken ja sanoi olevansa onnellinen.
En tiedä miksi, mutta tuo oli jotenkin ihan mielettömän kaunis hetki.
Mulle ei oo ikinä tehty mitään erikoisen suloista Ei tuu ainakaan mitään mieleen.
Yleensä ne, keistä oon eniten välittäny, on keskittyny lähinnä tekemään paskoja temppuja ja satuttamaan.
Mutta "se mikä ei tapa, vahvistaa" kuulemma
Pienenä oli tosi kova kuume, makasin iha paskana sängys, sit tunsin ku joku aukasee huoneen oven ja hiipii sisää, hetken pääst tunnen jotai kevyttä vatsan pääl ja sit tunsin nuolasun..
Viime kesänä olin höpsösti ihastunut yhteen poikaan, ja sitten viimeisenä iltana, ennen kuin samainen poika oli muuttamassa pois paikkakunnalta, sitten oltiin kahestaan sen luona.
Yhtäkkiä tietenkin sit pillahdin itkuun ja harmittelin maailman pahuutta, kunnes kyseinen poika vähän hämmentyneen oloisena tuo mulle viimeiset veskipaperin palat (joista mulla oli samantien hirvittävän huono omatunto, kun olin hetkeä aikaisemmin taktikoinut ja jättänyt ne jäljelle etten just minä olis ihan loppuun kuluttanu sitä rullaa ) ja kuivaa posket. Sitten se lohdutteli ja piristi mua, halailtiin ja hierottiin neniä sillein suloisesti
Ehkä just kaiken tilanteeseen liittyvän nurinkurisuuden takia tuosta tuli sellanen mielettömän lämmin ja rakastettu tunne, ja ko. sattumus lukeutuu aiwan varmasti tän hetkisen elämäni söpöimpiin hetkiin :]
Hmm... niitä on varmasti useampia, mutta tällainen mikä nyt tuli mieleen.
Matkustin silloisen poikaystäväni luokse n. 70 km päähän, se oli ensimmäinen kerta kun kävin siellä.
Kävelimme vähän kämpän ympäristössä päivällä, mutta illemmalla teimme yhdessä ruokaa. Yllättäen sitten, kun ruoka alkoi olla valmista, niin herra kaivoi kaapista kaksi kynttilää ja valkoviinipullon.
Sen kämppis oli muuttanut pois muutamia päiviä sitten ja viereinen huone oli tyhjä... menimme sinne syömään... valona olivat vain ulkoa tuleva valo ja ne kaksi kynttilää. Istuimme lattialla tyynyjen päällä ja taustalla soi hiljaa musiikki. Se oli ihana hetki ja on jäänyt mieleeni, vaikka muuten kaikki muistoni kyseisestä henkilöstä eivät niin lämpimiä ole.
Kun olimme syöneet, menimme vielä kylpyyn kahdestaan , sieltä pyyhkeisiin kietoutuneena petiin oli kyllä ihanaa.
Tämä oli kyllä päivän pelastajatopicci. Kun luki noita aiempia juttuja niin alkoi itsekkin muistelemaan, miten minut onkaan iloisesti yllätetty. Ja noita tapauksia löytyi. Vaikka nykyisin on paremmalta puoliskoltani lopahtanut tuo kekseliäisyys ja yritteliäisyys niin menneisyydestä löytyy onneksi monta ihanaa tapausta. Nyt kun noita alkoi muistelemaan alkoi kummasti aurinko paistaa vaikka kaamos kolkuttaakin ovelle.
Kerrotaan nyt yksi esimerkki. Tapaus on vuodelta 2002. Olin muuttanut hesaan ja asustelin äitini luona. Noh sattuipa sitten viikonloppu jolloin äitini oli matkoilla ja kaikki kaverit oli tavoittamattomis. Jätkäkaverikin oli 350 kilsan pääsä. Noh soittelin tälle ja itkin ankeaa oloani. Kestin pari tuntia, mut sit taas iski ahdistus isolla A:lla. Soitin taas jätkäkaverille, mut nyt se ei vastannut. Kesti aikaa kunnes jätkäkaveri soitti. Sano et on alaovella, et voisinko tulla avaamaan. Tyyppi oli siis ottanut ja matkustanut 350kilsaa vaan helpottaakseen mun oloa! Se oli kyl sit yks elämäni ihanimpia viikonloppuja.
Ai ku mä rakastan tota hörhöä, vaikka välillä hermot meneekin.
Omat avaimet yhden rakkaimman ystävän kotiin. Se oli kyllä suloisinta vähään aikaan, etenkin kun helpotti ahdistusta täällä. nyt voin käydä kylässä ihan millon vaan :D
oh ja avaimenperänä oli pehmeä sydän <3