Ableton Live -opetusta

81 posts, 5 pages, 81,617 views

Fanu

Posts: 207

#21 • • Fanu Fanu
Laitetaanpa pientä tilannepäivitystä.

Sain ehdotuksen Seinäjoen Rytmi-Instituutilta lähteä vetämään heille Ableton Live -koulutuskurssia marraskuun lopulla.
Pienen epäröinnin jälkeen – ensin puisteltua päätäni kiireen keskellä – päätin kuitenkin tarttua tilaisuuteen, filosoida, että jostain se homma täytyy joskus polkaista liikkeelle ja lähteä toteuttamaan pyydettyä kurssia.

Tämä toimii hyvin katalyyttinä, jota olen jonkin aikaa jo melkeinpä toivonut salaa ilmaantuvaksi; olen sanonut jo jonkin aikaa, että "Pitäisi tulla jotain, joka toimisi potkuna persiille, kun joutuisi pienessä hädässä tiukan deadlinen alla toimimaan ja suunnittelemaan Live-opetusta".
Aika kiirus tässä on, ja monta rautaa tulessa – mutta marraskuun alussa alan sitten suunnitella tuota tulevaa.
Täten pakotan itseni tilanteeseen, johon on pakko kehitellä nyt sitä opetettavaa.

Tuon 24.–26.11 viikonlopun jälkeen olen varmaan viisaampi ja yhtä kokemusta rikkaampi.
Jostainhan tämä on laitettava liikkeelle.

Käyntikortin asemasta voin tarjota nettisivua sekä juuri käyntiin polkaisemaani FB-sivua.

http://www.fanuslivetraining.com/
https://www.facebook.com/FanusLiveTraining

Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä emailitse [email protected].
Varmaan ennen tuota marraskuun viikonloppua en kerkeä tehdä juuri mitään, mutta sen jälkeen voitaisi alkaa jo katsoa opetusasioita niistä kiinnostuneiden kanssa.

Kaikenlaiset kommentit, risut, ruusut yms ovat erittäin tervetulleita.
Fanu

Posts: 207

#22 • • Fanu Fanu
Abletonin suunnalta pyysivät yhden tutoriaalin tekemistä suomen kielellä, jotta voisivat sitä kautta antaa maininnan koulutukselleni.

Tässäpä drum rack -alkeistutoriaali suomeksi.
Fanu

Posts: 207

#23 • • Fanu Fanu
Tein suomeksi videon biittien leikkaamisen perusteista.
&feature=youtu.be

Ensi viikolla pääsen *vihdoinkin* Live-opetuksen suunnittelun pariin, ja jospa saataisiin yksityisopetuksetkin jossakin vaiheessa rullaamaan.
Fanu

Posts: 207

#24 • • Fanu Fanu
Hei.

Seinäjoen Rytmi-Instituutissa 24.–25.11.2012 järjestettävään Live-kurssiin voi nyt ilmoittautua.
Ohjeet näet etusivulla osoitteessa http://www.rytmi-instituutti.fi/

Suunnittelen parhaillaan ohjelmaa tuonne, minkä jälkeen olen taas hieman viisaampi, ja voitaisiin alkaa katsomaan yks.opetushenkistä Live-opiskelua.
Fanu

Posts: 207

#25 • • Fanu Fanu
Tällä viikolla (la-su) siis katsotaan Ableton Liven perusteita Seinäjoella.
Sen jälkeen voitaisiin alkaa miettiä yksityisopetushenkisiä sessioita.

Allekirjoittanut myös beta-testaa tällä hetkellä Live 9 -versiota, ja fiilis on tapissa :-)
Fanu

Posts: 207

#26 • • Fanu Fanu
Heipä vaan Seinäjoelta.

Ensimmäinen 6 tunnin koulutuspäivä takana, ja on ollut kyllä varsin kingiä.
Vielä toiset 6 tuntia samalle ryhmälle.
Voin jo tässä vaiheessa sanoa, että tätä pitää päästä tekemään lisää! :-)

Yksityisoppilaiden kanssa voitaisiin jubailla ensi vuodesta – ja jos jollakin on ideaa sen suhteen, että mille oppilaitokselle voisi markkinoida vaikkapa HKI:ssä koulutuspakettia, ilmoitelkaa ihmeessä.
Tarkoituksenani olisi myydä mm. oppilaitoksille tätä koulutusta, johon oppilaat saisivat osallistua.
Se olisi oppilaillekin kaikista kustannustehokkain ratkaisu.
Paperino

Posts: 458

#27 • • Edited Paperino Sam-El

Replying to Ableton Live -opetusta:


Yksityisoppilaiden kanssa voitaisiin jubailla ensi vuodesta – ja jos jollakin on ideaa sen suhteen, että mille oppilaitokselle voisi markkinoida vaikkapa HKI:ssä koulutuspakettia, ilmoitelkaa ihmeessä.
Tarkoituksenani olisi myydä mm. oppilaitoksille tätä koulutusta, johon oppilaat saisivat osallistua.
Se olisi oppilaillekin kaikista kustannustehokkain ratkaisu.


Helsingin kohdalla en osaa auttaa, mutta tuli mieleeni että Tampereen ammattikorkeakoululla voisi ehkä olla kysyntää tuollaisille opetussessioille. Opiskelen liiketaloutta siellä sellaisessa vähän kokeellisemmassa koulutusohjelmassa (www.proakatemia.fi), ja opiskelijat ovat myyneet omia liiketalouden alan koulutuspaketteja TAMK:lle sit muille osastoille. Ne nyt on sellaisia "99% silkkaa scheissea" -tyylisiä ajattele-positiivisesti-ja-menestyt -kursseja, joten luulisi saavan musapuolelle kaupaksi ihan vakavasti otettaviakin koulutuspaketteja. TAMK:ssa on Virroilla musiikin tuotannon koulutusohjelma ja Treella mediatuotanto- sekä konservatorio-osastot.

Jos Tampereella duunailu kiinnostaa, niin voitais ehkä jutella joskus ihan livenä kunhan palaan täältä Amerikan ihmemaasta vaihdosta joulun jälkeen Suomeen. Ite ainakin näen Abletonin hyvin relevanttina lisänä media-alan opetukseen tulevina vuosina.

- Sameli
Fanu

Posts: 207

#28 • • Fanu Fanu
Tämähän olisi erittäin suotavaa.
Laitoin viestiä :-)
Fanu

Posts: 207

#29 • • Fanu Fanu
Millehän tahoille (opinahjot jne) kannattaisi markkinoida Ableton Live -ryhmäkoulutuspakettia?
Vedin siis juuri kolmen päivän koulutuksen Seinäjoen Rytmi-Instituutissa (kaksi eri ryhmää), mikä oli ensimmäinen kunnon askel suunnittelemallani Ableton Live -kouluttajan taipaleellani, ja se oli hyvä kokemus, ja sitä tekisi ehdottomasti mieli tehdä lisää.
Fanu

Posts: 207

#31 • • Fanu Fanu
Haluaisitko saada Ableton Live -koulutusta juuri sinun koulussasi tulevalla lukuvuodella?
Ehdota sitä koulusi johtoryhmälle!
Paperino

Posts: 458

#32 • • Paperino Sam-El

Replying to Ableton Live -opetusta:

Haluaisitko saada Ableton Live -koulutusta juuri sinun koulussasi tulevalla lukuvuodella?
Ehdota sitä koulusi johtoryhmälle!


Oli aiemmin puhetta TAMK:lle kauppaamisesta. Oon vielä tämän kuukauden Tampereen ulkopuolella, mut helmikuussa voisin poiketa kysymässä viestinnän ja taiteen koulutuspäälliköltä että sopisiko opetussuunnitelmaan. Lunki kaveri, joten ehkäpä!
Fanu

Posts: 207

#33 • • Fanu Fanu
Käyn nyt tiistaina neuvottelemassa Valmennustiimi Eximian kanssa siitä, milloin järkkäämme parin päivän Live-koulutuksen HKI:ssä.
Olen kaavaillut toukokuuta. Paikkoja varmasti rajallisesti; n. 15 oppilasta.
Lisäinfoa pian.
Fanu

Posts: 207

#34 • • Fanu Fanu
No niin.
Kahden päivän Ableton Live -koulutus tulossa Valmennustiimi Eximian tiloissa huhtikuun lopulla.
Lisäinfoa, virallinen ilmoittautuminen yms tulossa helmikuussa.
Saa pistää sanaa kiertämään; huutelen täällä lisää.
Fanu

Posts: 207

#35 • • Fanu Fanu
Ilmoittautuminen huhtikuun lopulla (viimeinen vknloppu) HKI:ssä pidettävään Live-koulutukseen alkaa ensi viikolla, jos kaikki menee nappiin. Paikka 15 osallistujalle.
Teen tänne vaikka uuden ketjun sitä varten, kun netti-ilmoittautuminen (Eximian kautta) pelittää.
Fanu

Posts: 207

#36 • • Fanu Fanu
Olikos täällä aiemmin asiasta kiinnostuneet tulossa huhtikuun workshoppiin? :-)
Fanu

Posts: 207

#37 • • Edited Fanu Fanu
privatelessons_.jpg

Yksityistunnitkin polkaistaan käyntiin pääkaupunkiseudulla kevään aikana.
Kiinnostuneet voivat mailata [email protected]
Fanu

Posts: 207

#38 • • Fanu Fanu
Ilmoittautuminen kesäkuun workshoppiin on alkanut.
Se pidetään Valmennustiimi Eximian toimitiloissa Helsingissä 15.–16.6.
http://www.eximia.fi/info/2171/ableton_live/

Edellisen kurssin kiintiö (15 osallistujaa) täyttyi viikossa, joten kannattaa ilmoittautua nopsaan, jos meinaa mukaan!
Fanu

Posts: 207

#39 • • Fanu Fanu
Myös yksityisopetushommat alkavat pääkaupunkiseudulla kesäkuun aikaan.
Niitä koskien voi ottaa yhteyttä [email protected]
Fanu

Posts: 207

#40 • • Fanu Fanu
group_april_zps121f720c.jpg

Huhtikuun workshop on nyt pidetty; oli hyvin antoisat kaksi päivää Live-tunnelmissa, ja oli ilo kuulla, että osallistujat oppivat mielestään käyttämään Liveä ja aikoivat käyttää sitä jatkossakin.
Seuraava kaksipäiväinen workshop tosiaan 15.–16.6, jonne on vielä muutama paikka avoinna: http://www.eximia.fi/info/2171/ableton_live/