Vaikka bileet jatkuvatkin tänään vielä Aulassa, kommentoin jo perjantaita ja lauantaita.
Perjantai meni mukavasti Samppalinnassa aluksi hilluessa jossa M.A. Numminen heitti erittäin tiukan setin :) Junkmen oli myös kova; Orbital-henkiset rallit lämmittivät allekirjoittaneen mieltä ja näkyi biisit myös uppoavan tanssikansaankin hyvin. Muuten alkuilta meni tuttuja morjestellessa. Perjantai-ilta meni täysin Päiväkodissa ja hyvä niin sillä kaikki tyypit soittivat hyvää menomono-tek-haussi-teknoa-what-ever. Hyvä hyvä. Ainoana pienenä miinuksena perjantailta mainitsen Samppalinnan aikataulujen venymisen joka lyhensi mm. M.A. Nummisen settiä :-/
Lauantai alkoi mukavasti Varvintorilla vihreällä matolla lojuessa. Taktisesti oiva veto oli hakeutua sen röökibussin varjoon makoilemaan. Toivosen setti oli oikein mukava aloitus lauantaille. Track and Field ylsi parhaimmillaan ihan mukiinmenevään meininkiin jousitrionsa kanssa mutta itsellä ko. bändi meni hieman ohisektoriin. TF:n loppupuolella alkoi tori jo pullistella kun ihmiset olivat saapuneet katsomaan isoa tähteä Lontoon maalta. Autechre ei ole allekirjoittaneelle kovin tuttu artisti joten tyydyn vain kommentoimaan että hämmästyttävän monimutkaista ja monitahoista musiikkia äijät soittelivat. Kuuntelin mielelläni. Tämän jälkeen koittikin ruokatauko.
Erityissuper-iso-käsi järkkäreille Varvintorilla jotka eivät takavarikoineet vesipulloja portilla. Muutenkin porteista pääsi (minä ainakin) erittäin jouhevasti sisään.
Illan viilentyessä lähti porukka Förillä Manillaan. Manillasta täytyy heti sanoa pari miinusta; Manilla tuntui olevan aivan pieni paikka tuollaisella ihmismäärälle. Siirtymät olivat yhtä tuskaa ja asiaa vaikeuttivat ihmiset jotka jäivät siihen ylhäälle menevälle polulle notkumaan. Välistä näin parikin vaaratilannetta kun iso ihmismäärä lähti valumaan sieltä "yläsaleista" alaspäin ja oli vain pienestä kiinni ettei kukaan horjahtanut sinne kivikkoon. Toinen pieni kehittämisen arvoinen idea olisi mielestäni ollut se piha missä jengi tuntui hengailevan kiitettävästi; muutamalla värispotilla ja deejiillä olisi pihan viihtyisyys parantanut parin piirun verran. Piha oli oikein mukava paikka kavereiden kanssa jutusteluun kyllä näinkin.
Sitten ne lukuisat plussat vielä Manillasta:
- Ame & Lil'Tony (Mahtavaa musaa, ikävää että he soittivat juuri Basso-salissa joka oli mielestäni sisustukseltaan (liian valoisaa johtuen kahden ison EXIT-kyltin palaessa) ja ääneltään aika peestä ja veestä :()
- Iso plussa vj-työskentelylle! Joka paikassa oli asiaan selvästikin paneutuneita ihmisiä jotka loihtivat valojen uupuessa hyvää silmänruokaa seinille.
- Zentexin live oli hy-vä.
- Pets on Prozac oli riemastuttava.
- Them Shepherds oli myös mukavaa tanssirokettirollia.
Ihan kivaa oli<tm>