Parkkari, missä helvetissä rahani viipyvät? Sähköposteihin ei vastata eikä miehestä kuulu mitään. Alkaa jo vähitellen vituttaa tämä koko farssi.
Hieno juttu, jos teille muille UMF toimi, mutta minulla on vähän toisenlainen tarina kerrottavana -- ruikuttajaksi leimaantumisen uhallakin. Olin nyt toista vuotta soittamassa levyjä kyseisessä tapahtumassa, ja täytyy sanoa, että molempina vuosina hommasta jäi itselle täydellinen räpeltämisen maku. Viime vuodesta jäi päällimmäisenä mieleen, että hra P. lupaili minulle alun perin "hotellimajoitusta", mikä sitten paljastuikin jatkoiksi herran itsensä luona, ja epätoivoista yritystä nukkua siellä pari tuntia samaan aikaan, kun kaikenlaista jengiä lappaa jatkuvasti sisään ja ulos erilaisille jatkoille ja takaisin. P. lupasi myös korvata minulle matkakulut ja "vähän päälle", mutta loppujen lopuksi kostuin reissusta pelkät matkakulut. Alkaa vähän pelottaa jo, että tänä vuonna ei tule edes jälkimmäistäkään. Teille työssäkäyville 82,40 euroa, mitkä matkakustannuksiin meni, ei ole ehkä raha eikä mikään, mutta kun on itse työtön ja samassa kuussa pukkaa läjä muita laskuja maksuun, niin siinä alkaa jo pikku hiljaa olla epätoivoinen olo tällaisestakin summasta.
Tänä vuonna meille (Mike Not ja minä) oli ilmoitettu, että artistipassit saa Päiväkodista. Sinne sitten marssittiin rautatieasemalta levylaukkuja raahaten. Päiväkodissa meille ilmoitettiin, että meidän täytyykin mennä Aulaan hakemaan näitä passeja, ja meille ulkopaikkakuntalaisille annettiin epämääräiset ohjeet, missä tämä Aula sijaitsee. Aulassa meitä sitten palloteltiin portilta toiselle kunnes onneksemme törmättiin Kalle Karvaseen, joka ohjasi meidät artistipasseja jakavan henkilön luoksen.
Tänä vuonna meidän piti alkaa soittaa levyjä Kårenin pubissa yhdeksältä ja lopettaa kahdeltatoista, mutta saimme kuulla, että levarit ovat jossain toisessa paikassa ja että meidän pitää odottaa kunnes ne tuodaan paikalle. No, kuinka ollakaan, odotus venyi lopulta kahdeksi tunniksi. Sillä välin asiaa vetvottiin, vatvottiin, palloiltiin ja ihmeteltiin; välillä meille sanottiin, että voimme mennä Argentiina-saliin soittamaan, mutta juuri kun olimme laittamassa settiä valmiiksi siellä, väliin pukkaa jo toisia tyyppejä aloittelemaan omaa esiintymistään siellä. Yhdentoista pintaan sitten huomasin, että nyt odotetut levarit ovat saapuneet alakertaan. Niitä sitten soundcheckailtiin aikansa ja yritettiin saada hieman jo epätoivoisen tuntuisesti ääntä kuulumaan. Olutlipukkeita (ruhtinaalliset neljä kummallekin meistä) saatiin niin ikään odotella parisen tuntia, kunnes herra isoherra suvaitsi saapua tuomaan niitä. Vaikutti siltä, että kaikkiin kysymyksiimme vastuuta palloteltiin ihmiseltä toiselle, ja vakiovastaus kaikkeen oli, että "kyllä Jaska hoitaa"... Niinpä.
Lopulta sitten ehdittiin soittaa joku runsas tunti aikatauluun merkitystä kolmen tunnin setistä ennen kuin Turun omat pojat jo vaativat päästä puikkoihin. No, mikäs siinä sitten; onneksi kuitenkin Kårenin pubin yleisö näytti pitäneen musiikkivalinnoistamme (vanhaa ravea ja EBM:ää) ja jotkut jorasivat täysillä, joten aivan täydellinen paskan maku illasta ei onneksi jäänyt, ja ehdittiin moikata muusikkotuttaviakin paikan päällä.
Mitä itse juttelin tuttujen artistien ja DJ:den kanssa, kaikki sanoivat minulle saman asian: jokaisen setti oli ollut myöhässä aikataulusta ja viivästynyt. Imatran Voiman Kestilän Jaakko sanoi minulle viivästyksistä, että: "C'mon, tämä on tyypillistä festaritouhua", mutta silti asia pisti kyllä ihmetyttämään. Omenahotellissa meidät oli majoitettu samaan huoneeseen Kovalevy-DJ:den kanssa, ja kuulimme että heillä oli ollut vielä huonompi onni settinsä keston kanssa kuin meillä: he eivät olleet päässeet soittamaan levyjä ollenkaan.
En tiedä, olen nyt yhdeksän vuotta tehnyt pHinnWebia (joku teistä on ehkä kuullut tästä) ja vaikken tahdo asialla elvistellä, olen luultavasti tehnyt helvetin paljon _ilmaista_ työtä (lähinnä promolevypalkalla yms.) suomalaisen elektronisen musiikin ja underground-skenen edistämiseksi, josta on hyötynyt varsin moni tyyppi. Mutta jos tämä on osoitus siitä respektistä ja asennoitumisesta, jota kaikesta vaivannäöstä huolimatta tältä skeneltä saa osakseen, niin asiat ovat kyllä varsin heikoissa kantimissa, ja voi alkaa miettiä, että kannattaako vaiva enää jatkossa. Olen nyt orientoitunut jo siihen, että matkarahojani en saa koskaan takaisin, ja loppukuun aterioiminen menee kynsien syömisen merkeissä, mutta sitähän se underground-eläminen on, vai mitä?