Matti Nykänen @ Raumanlinna 31.3.2004

17 posts, 1 page, 2,472 views

Avatar
#1 • • JussiS Guest
Hubaa oli!

Saavuttiin paikalle just sopivaan aikaan, ehdittiin heittään takit narikkaan, ja vähän hakee sykettä päälle lämppäri-dj:n tahdissa, kun illan kohokohta oli käsillä. Matti spiikattiin lavalle, ja tunnelma nousi kattoon.

Tiukka aloitus V-tyylillä toimi kuin '98-vuoden essot, ja siitä eteenpäin illan musiikillinen anti olikin loistavaa kuunneltavaa. Hieman palautetta pitää antaa kuitenkin setin huonosta rakenteesta, nyt mentiin hieman vuoristorataa diskon, rokin ja silkan paskan välillä. Kaikki suurimmat hitit, kuten Samurai, Elämä on laiffii ja Mäkimies tulivat kuitenkin. Harmittaa myös, että oikeuden päätöksen uhalla Mervi ei voinut esiintyä lainkaan, ja näin herkkä duetto jäi kuulematta. Ehkä sitten kun lähestymiskielto päättyy?

Tekniikka oli vähintäänkin ala-arvoista paikanpäällä. Pääteaste kuulemma "suli" aloitusbiisin aikana, mutta onneksi pienellä taustanauhan kelailulla saatiin keikka alkamaan uudestaan alusta. Lipsync vaikutti olevan myös hieman epäkunnossa, kun suurimman osan ajasta Matin huulet olivat tuopissa kiinni, vaikka laulu kuuluikin. Positiivista oli se, että miten kitarasta, bassosta ja rummuista saadaan aikaan noinkin autenttiselta 80-luvun diskohumpalta kuullostavia soundeja ulos. Oi sitä nostalgiaa. Valoja oli paljon, mutta niitä ei käytetty. Prkl, jos Screenikin käytti samoja valoja, niin voisi ne pistää pyörimään muutakin kuin hitainta mahdollista ympyrää.

Matin lavashow oli tietysti lähes yhtä hauskaa seurattavaa kuin koko keikka. Rokkikukon elkeitä on selkeästi opiskeltu vanhoilta 80-luvun hevivideoilta, ainoastaan saksipotku jäi puuttumaan. Välispiikitkin olivat antoisia, tyyliin: "Täällä Raumalla on vitun kivaa, kun siellä Keski-Euroopassakin oli sillon kun ajoin kännissä, mut so not!".

Keikka kesti huimat 1½ tuntia, jonka jälkeen yleisö ja esiintyjät olivat väsyneitä, mutta onnellisia. Extrakiitos vielä kaikille tutuille, erityisesti Cype, Juki54 ja muut, ootte ihQui!
Avatar
#2 • • Saint Guest
Vetiks Masa "Pidä Varas" kipaleen? Siinä on niiiiiin ykkös sanat :D
Avatar
#3 • • JussiS Guest

Vetiks Masa "Pidä Varas" kipaleen? Siinä on niiiiiin ykkös sanat :D

"pidä varas, hän on varas, hän vie sun sydämeen...."

Ei laulanu :/
Avatar
#4 • • timoteus Guest
:laugh:

Matti ja Matin lavakarisma :hearts:

:panic:

timoteus
Avatar
#5 • • Juki54 Guest
:hearts:
Vaikka odottamani Matin dj-setti ei vieläkään toteutunut niin kyllä live silti toimi mulle. On se mies vaan niin paljon laatumateriaalia puskenut markkinoille että helposti tollasen 1½ tuntia pystyy vetämään. Yritin vielä keikan jälkeen tivata järjestysmieheltä Matin sijaintia, mutta mies oli kuulemma jo nukkumassa :( :D Tosin siinä 03.00 hotellin puolelta asteli muuan Adidas-tuulipukuun sonnustautunut kotiblondattu herrasmies. Olipa vielä vetänyt tennissukkansakin muotitietoisesti housujen päälle ja melkeinpä polviin asti. Kukahan se mahtoi olla.. :heart:

Missä dekot :confused:

Kiitos kaikille seurasta!

Vuoden päästä uudestaan!
Avatar
#6 • • grno Guest
:happyroll: matti on niin äijä :happyroll:
Avatar
#7 • • Hexe Guest
Oih.. MAHTAVAA!!! Setti oli juuri sitä mitä odotinkin :)
Huulisynkka kusi, Matti ärsytti soittajiaan halailemalla näitä, ja perseissä tietenkin.
Siellä Matti nostatti lavalla ja oli ulkona kuin tamppoonin naru.
Siellä se Suomalainen Legenda veti röökiä ja joi litkua muovituopista samalla kun yritti osua äänellään mikkiin.
Setin parasta antia oli päätteiden kärähtäminen ja etenkin se kun Matin selkä tuli kipeäksi ja hänen King-Kongin muotoinen pyyhe-"poikansa" tuli lavalle ja naksautti Matin selän selkä selkää vasten-taktiikalla... No, ei Mattikaan halunnut olla yhtään huonompi ja yritti itsekin naksauttaa pyyhekeijunsa selän (130 kg jössikkä), ja lensi leviäksi lavalle. Noh, Mäkikotkahan ei lannistunut ja yritti uudelleen onnistuen. Pakkohan Matin oli vielä tehdä pari jalkakyykkyä tuo läski selässään ja sai yleisön hehkumaan aplodeihin asti...

Välispiikit olivat myös mainiot!
"Jos täällä on yhtään terroristia, niin tulkoon lavalle ja turpaan tulee!"
"Me eletään teillä, ilman teitä ei olis meitä" (Kiitos...)
"Te ootte hyviä tyyppejä. Pidätte hauskaa ja otatte sillointälöin pari drinkkiä niinkuin mäkin"
Kun pääte paloi, Matti tokaisi:
"Ei se mitään...Kyllähän meiltäkin paloi sauna, ja täällä ollaan"

Lavalta Matti liukeni encoren jälkeen kuin talonmies jäiseltä peltikatolta, en tiedä mihin hävisi...Huoneesensa kuulopuheen mukaan.

Elämäni parhaimpia nauruja... Tuli tässä mietittyä... Olin selvinpäin rahapulassa katsomassa Matti Nykästä.

Ainut huono puoli oli, että elämä tuntuu nyt niin tyhjältä, olen nähnyt Matin livenä. Ei ole enää mitä odottaa... Ehkä joskus vielä näen tuon koskettavan solistin sheikkaamassa tiukkoja farkkujaan...
Avatar
#8 • • hexagon Guest

Vetiks Masa "Pidä Varas" kipaleen? Siinä on niiiiiin ykkös sanat :D

"Vain mäkimies toi tietää sen" -biisissä on vielä paremmat:
"liekö kukaan kaikki maailman mäet laskenut, edes taskulaskimellakaan..."
ja mahtava kertsi:
"se on kuulkaas semmonen juttu / moni meistä on vaarojen tuttu / mutta kuka muu voisi edes aavistaa / sitä tunnetta mahtavaa / kun lähtee lentoon hyppyrin nokalta / saa hetken rauhassa liidellä ilmassa /kotkan lailla saa lennellä ihminen / vain mäkimies voi tietää sen..." :D

Mutta "varas" on niin säälittävä biisi, että mä rupean melkein itkemään aina kun sen kuulee. :crybaby:
Avatar
#9 • • biotek Guest
Moniko teistä on moninkertainen kultamitalisti?
Avatar
#10 • • Juki54 Guest

Moniko teistä on moninkertainen kultamitalisti?

Minä! Meriittilistalta löytyy mm. Eurajoen ala-asteiden välisen jalkapalloturnauksen voitto, sitten salibandyn aluemestaruus vuodelta 2002 ym. ym.
Avatar
#11 • • JussiS Guest

Moniko teistä on moninkertainen kultamitalisti?

Mä voitin ala-asteella hiihtokilpailuita!
Avatar
#12 • • Cype Guest

Moniko teistä on moninkertainen kultamitalisti?

Mä ainaskin olen.

Oli sellanen keikka, että tuskin tulee ihan lähitulevaisuudessa koettuu ihan samanlaista. Yllätyin keikan pituudesta, alkoi jo tuntua että tää ei olekkaan ihan niin hauskaa. Sellanen kolme varttia olisi ollu ihan riittävä.

En olisi uskonut kirjoittavani postauksia Matti Nykäsen keikasta :scared:
Kavereille kiitokset seurasta, muuten tämä olisi tullut varmasti missattua.
Avatar
#13 • • Hexe Guest

Moniko teistä on moninkertainen kultamitalisti?

Minä...
Jalkapallosta yli 20 kultamitalia, jäkiksestä aikoinani myös 1...
Tenniksestä 1
Uinnista 4
+Ala-asteelta pari kolme kultaa yleisurheilusta

korkeushypystä 1

Matti RMJ:hin!
Avatar
#14 • • Samus Aran Guest

Välispiikit olivat myös mainiot!
"Jos täällä on yhtään terroristia, niin tulkoon lavalle ja turpaan tulee!"
"Me eletään teillä, ilman teitä ei olis meitä" (Kiitos...)
"Te ootte hyviä tyyppejä. Pidätte hauskaa ja otatte sillointälöin pari drinkkiä niinkuin mäkin"
Kun pääte paloi, Matti tokaisi:
"Ei se mitään...Kyllähän meiltäkin paloi sauna, ja täällä ollaan"

:eek: + :crybaby: + :heart: + :king:
Avatar
#15 • • miikkaL Guest

ahahahahaha :crybaby: :D
Avatar
#16 • • mark hamilton Guest

Moniko teistä on moninkertainen kultamitalisti?

Minä...
Jalkapallosta yli 20 kultamitalia, jäkiksestä aikoinani myös 1...
Tenniksestä 1
Uinnista 4
+Ala-asteelta pari kolme kultaa yleisurheilusta

korkeushypystä 1

Matti RMJ:hin!

Joo mut noi ei oo sammaa tasoo kun matti nykäsen mitallit.
Avatar
#17 • • Hexe Guest

:sad: No pöh! :sad: