Captain's log - stardate transinfinite,
Lähdin paikalle yksin, koska kaikki kaverit nihkeilivät lipun hinnasta, siitä miten siellä ei ollut mitään ja niin edelleen. Fiilis oli sisäänpääsyyn asti varsin lattea, kun kelasin, että paikalla tulee olee mielettömästi kaikenlaisia elämää vaikeuttavia tekijöitä, kuten niin monet olivat auliisti kertoneet.
EI NÄIN!
Koneisto oli kokemuksena täysi kymppi. Tarkastus kävi nopeasti ja kivuttomasti. Kaapelin sisäpiha oli täynnä kojuja, joissa myytiin vaatteita, ruokaa ja mitä nyt jokainen voi kuvitella tarvitsevansa festareilla. Sisäpihan päässä ollut iso monitori ja pihan yläpuolella oleva verkko toivat mukanaan fiiliksen Blade Runnerista, joka ei ollut missään nimessä masentava, vaan nosti hymyn kasvoille.
Musiikki, oli aivan käsittämättömän hyvää eritoten Merikaapelihallissa, jossa oli mielettömän kova putki koko illan. Luomon housevaikutteinen säksätys iski todella kovaa. Varmaan juttuun liittyi jonkinlainen yllätysmomentti, koska nimi
Luomo ei sanonut mulle ennen bileitä mitään ja nimen perusteella luulin sen olevan jotain Rinneradiomaista etnofiilistelyä -
VÄÄRIN! Jos Luomo iski kovaa, niin jonnekin tajunnan rajamaille vei Luomon jälkeen soittanut
Si Begg. Tiukkaa elektromaista tykitystä, koko setin ajan.
Jos Jumala on olemassa, niin olen varma, että se puhuu vocoderin läpi. Ja kun luulin, että oli yksinkertaisesti mahdotonta tuntea suurempaa euforiaa, aloitti
Miss Kittin uskomattoman settinsä. Alusta asti koko setti oli aivan upeeta tavaraa, aina taitavasti miksatusta Prodigystä tytön omiin vokaaleihin. Oh, divine! Ensi kerralla The Hacker mukaan!
Kävin myös fiilistelemässä Alan Coxin kotikonnuilta paikalle saapunutta Hybridiä, mutta jostain syystä musiikki ei oikein temmannut mukaansa. Siihen saattoi vaikuttaa ehkä se, että Hima&Salin puolella oli niin paljon tupakansavua, emergenttejä reikiä paidassa ja tuoppeja, jotka tuntuivat vain odottavan vastaantulijan päälle kaatumista. Ei sillä, reiät jäivät ilmestymättä ja tuopit eivät kaatuneet, mutta fiilistä ne eivät jokatapauksessa parantaneet, jos se nyt oli ylipäätänsä mahdollista, koska fiilis oli katossa koko Koneiston ajan.
Valsaamossa soittanut
Texas Faggott soitti aika yllättävän rankaisevaa psykeä, joka olisi pistänyt pomppimaan, ellei Valssaamon lattialla olisi ollut liikaa ravefunkia. Se ei tosin näyttänyt estelevän kovinkaan montaa hippiä, jotka heiluivat paikalla kuin heinämiehet, tavoitellen varmastikin jotain elämää suurempaa. Valssaamoa vastapäätä olleessa Zodiakissa kävin kuuntelemassa hieman Itä-Helsingin suuren toivon, eli
Lacklusterin settiä. Vaikka artisti oli useaan otteeseen sanonut, että mun ei olisi kannattanut paikalle mennä, koska luvassa oli kuulemma armottomasti paskaa, niin uskaltauduin - ja hyvä niin. Musiikki tuli kaiuttimista harmonisena ja kaikinpuolin kauniin melodisena kokemuksena. Valitettavasti ympäristö ei ollut omiaan Lacklusterin setille, koska mukana oli myös jonkin verran tanssittavampaa matskua, jota ei ollut kuitenkaan mahdollista toteuttaa, kun paikka oli täynnä patjoja ja muuten vaan flegmaattista porukkaa. Ehkä joskus jollain organisaattorilla naksahtaa päässä ja se tajuaa, että D sanassa IDM tarkoittaa tanssia, eikä depressiota. Noh, musiikki täytti kuitenkin tehtävänsä, vaikka kiusaus jonkinsortin päräytykseen olikin suuri.
Paikkoina jäivät kokonaan tsekkaamatta YleX-klubi ja FiNRG:n luotsaama sali, joista kuitenkin hymyilevää sakkia näytti tulevan ulos ja menevän sisään.
Noin yhteenvetona, voisin mainita, että paljon puhutusta kaupallisuudesta huolimatta, oli Koneisto paras kokemus, mitä Suomessa olen kokenut. Edes virtuaali-Koneistoa dominoinut järkyttävä
Koneisto.com, ei pystynyt peittoamaan sitä lämmintä fiilistä, joka huokui koko festarialueella. Aivan ihanaa...
KIITOS KAIKILLE!
