CUT COPY (AU), su 9.11. Tavastia!!!

1 post, 1 page, 436 views

Avatar
#1 • • Artemi Guest
FLOW-VIERAS CUT COPY KLUBIKEIKALLE TAVASTIALLE
Su 9.11.2008 Helsinki, Tavastia

Australialainen indie/elektro-yhtye Cut Copy saapuu toivotulle klubikeikalle Suomeen. Elokuun alussa Flow Festivalin sunnuntain pääesiintyjänä nähty kokoonpano nousee Tavastian lavalle sunnuntaina marraskuun 9. päivä.

Cut Copy kuuluu nykypäivän ajankohtaisimpiin elektronisen indien yhtyeisiin. Jo bändin debyyttialbumi "Bright Like Neon Love" (2004) aiheutti kansainvälistä kuhinaa, ja esimerkiksi Rumba-lehti antoi levylle täydet viisi tähteä. Kesällä 2005 yhtye nähtiin myös Suomessa yhdessä ensimmäisiä keikkojaan tuolloin soittaneen Reginan kanssa. Seuraavien vuosien aikana bändi keikkaili ahkerasti Australiassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa esimerkiksi Bloc Partyn ja Franz Ferdinandin kanssa laajentaen jatkuvasti fanikuntaansa. Uuden materiaalin kirjoittamisen ohella bändi teki myös runsaasti remixejä muun muassa The Presetsille, Van Shelle ja VHS Or Betalle.

Tänä keväänä Cut Copy saavutti lopullisen maailmanlaajuisen läpimurron toisella pitkäsoitollaan "In Ghost Colours". Kotimaassaan albumi nousi välittömästi listaykköseksi ja Pohjois-Amerikassa Black Kidsin kanssa soitettu kiertue oli poikkeuksetta loppuunmyyty.

Tapahtumaan on luvassa myös toinen myöhemmin julkistettava esiintyjä. Illan levymusiikista vastaa DJ Johannes Kostaja. Konsertin 18 euroa maksavat ennakkoliput tulevat myyntiin Tiketin toimipisteisiin maanantaina 22. syyskuuta. Mikäli lippuja jää jäljelle, myydään niitä ovella 20 euron hintaan. Tapahtuma järjestetään Fullsteam Agencyn, Tavastian ja Radio Helsingin yhteistyönä.

www.cutcopy.net
www.myspace.com/cutcopy
www.fullsteamagency.com