YHDYSVALTALAINEN WHY? SAAPUU HELSINKIIN
konsertti: 12.05.2008 Kuudes Linja, Helsinki
Levy-yhtiö Anticon perustajan ja myös cLOUDDEAD-yhtyeestä muistettavan Yoni Wolfin johtama indie hop -yhtye Why? saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen toukokuun puolivälissä. Bändi esiintyy Helsingin Kuudennella Linjalla maanantaina 12.5.2008.
Vuonna 1997 Berkeleyssä, Kaliforniassa perustettu Why? on todellinen kummajainen niin hip hop- kuin indiepop -piireissäkin. Yoni Wolfin sooloprojektina alkanut yhtye on kolmen albuminsa aikana tasapainoillut vaihtoehtoisen hip hopin, folkin, psykedelian ja indiepopin välimaastossa. Why?:n riemukasta sekametelisoppaa on verrattu esimerkiksi Pavementiin ja Neutral Milk Hoteliin mutta myös moniin maineikkaisiin kraut- ja dub-yhtyeisiin. Nokkamies Yonin taas on sanottu olevan kuin sekoitus Eels-yhtyeen Mark Everettia, edesmennyttä Elliott Smithia ja Bright Eyes -pomo Conor Oberstia.
Maaliskuussa ilmestynyt odotettu "Alopecia"-albumi on Why?:lta paluu bändisoittoon kaksi vuotta sitten ilmestyneen mestarillisen "Elephant Eyelash" -kiekon jälkeen. "Alopecia" äänitettiin livenä ilman sampleja, ja vakitrioa oli levynteossa tukemassa muun muassa Fog-yhtyeen Andrew Broder.
Liput konserttiin maksavat 15 euroa, ja ennakkoja myyvät Tiketin toimipisteet. Keikka järjestetään yhteistyössä Bassoradion kanssa.
WHY? (USA)
"There's nothing else like this out there" (Drowned In Sound)
"One of this young year's most rewarding listens, 8/10" (Popmatters)
"Clever, biting, creative, intense, storied, and lurid. There's really nothing else like it, 4.5/5" (Tiny Mix Tapes)
"Much more than a remarkable display of vocal acrobatics and stylistic excursions" (The Village Voice)
"8.2/10" (Pitchfork)
www.myspace.com/whyanticon
www.anticon.com
www.fullsteamagency.com