Suomen Moroderit on stage 11-12.8

1 post, 1 page, 442 views

Avatar
#1 • • Suomen Moroderit Guest


Sain äskettäin epämääräisen kutsun dj Kukushalta, että olen iloksenne soittamassa Donna nimisellä jokibotskilla i dag (sabbato). Donna ja Giodato, mikä ihana pari. Suomen Moroderit olisivat näin omalta osaltaan, kun, ehkä, jos, siten tapahtuessa, huomattavasti nostamassa loputtoman Italo pimputuksen profiilia. Oman keikkapalkkani lahjoitan Sortavalan lastenkodille. Ei vitsi.

Viime sunnuntaina Morodereita oli Aulassa kaksinkappalein, mutta dj Pepe suuntaa jo perjantaiksi nappulat vinkuen nytkyttämään lanteitanne Ämmänbaariin, Umf 2006 The Endiin. Paikalle päästessään.


Kovan kysynnän jatkuessa joudumme pian hajoittamaan koko triomme, kunkin keskittyessä omaan kasvillisuusvyöhykkeeseen. Dj Jorde on jo lupautunut hoitamaan eskimoiden ja pingviinien iglubileet. Pepe ottaa beduiinien aavikot ja trippisammakoita vilisevät sademetsät. Valitettavasti minulle jää koko maailman betonihelvetit.

On raskasta olla kuuluisa ja ökyrikas, kuulen Jorden usein tuhahtavan. Siellä ei kaikensorttiset sutenöörit ja diilerit tule tyrkyttämään aina uutta ja hyvää maistiaista. Levyhyllyt poksahtelevat promootiomateriaalin alla ja kissanristiäisiin kutsuja sataa sata kuussa.

Ollaan sitä Jormaa haviteltu jo yläkerran orkkaankin, moisten suoraselkäisten puheiden takia. Pari hyvää Italoheeboa ei tekisi pahaa ainaisen populaarin kuuntelulle. On tahtoneet muutamat varteenotettavat kandidaatit mennä rokkinistien tapaan Pelsebubin tykö. Ovat kuulemma olleet liian kovia paneskelamaan toisia persuksiin.

Stay tuned.. Vielä kerran kolme pian saatavilla, mahdollisesti..