Oma biletysurani alkoi siitä, kun löysin itseni 13-vuotiaana (v.-92) ensimmäistä kertaa reiveistä ja olin tilaisuudesta aivan myyty. Rakastin heti alusta asti teknoa ja tuntikausia jatkuvaa tanssimista. Rytmi ikään kuin löytyi sisältäni, aivan kuin se olisi ollut siellä uinuvassa tilassa odottamassa vapautumistaan ja se kuljetti minua musiikin mukana aivan yhtä luontevasti kuin vaikkapa kalalle on uiminen vedessä.
Aloin käydä kaikissa reiveissä ja eniten viihdyin ug-bileissä, joita siihen aikaan oli paljon. Bileet kestivät monesti aamuun asti ja 12 tuntia saattoi mennä kuin siivillä, koko ajan tanssittiin lukuun ottamatta ehkä pieniä torkkuja aamuyöllä. Jotenkin ne ajat oli tosi spesiaaleja. Monet pukeutuivat tapahtumia varten mitä mielikuvituksekkaimpiin asuihin ja tilojen koristelut olivat upeita. Teknoporukka oli siihen aikaan vielä yhtenäinen, kaikki kävivät samoissa bileissä. Meitä yhdisti sellainen olo, että olimme yhdessä kokemassa jotakin aivan uutta, suurta ja hienoa. Kaikkea väritti rakkauden ja taianomaisuuden ilmapiiri. Yhteisyyden tunne aamuyön tunteina niiden kesken, jotka yhä olivat jakamassa tanssilattiaa keskenään, oli käsinkosketeltava. Mitään ei tarvinnut puhua, hymy vain ja katse toista tanssijaa silmiin ja sen vain tiesi ja tunsi sydämessään, että me ollaan samaa perhettä.
Ensimmäiset vuodet bilerintamalla menivätkin sellaisessa ihanassa lapsenkaltaisen viattomuuden huumassa. Sitten alkoi kuulua huhuja, että jotkut vanhemmasta bilejengistä olivat alkaneet käyttää extacyä ja että sen avulla tuo rakkauden hypetila yhä vain syvenisi. Asia pelotti minua, mutta samaan aikaisesti se kiehtoi todella paljon. Ja jonkin ajan kuluttua päädyin siihen, että haluaisin itsekin kokeilla.
Ja ihana olohan siitä tuli - totta vieköön! Ekstaattinen ja syvä onnen ja yhteisyyden kokemus, aivan uusi tietoisuudentila. Taivaallista kokemusta kylläkin varjosti se, että kun alussa oli "nousut", niin saattoi tulla joksikin aikaa tosi ahdistava olo ja sitten kun vaikutus lakkasi aamulla, niin alkoi syvä masennustila, joka johtui siitä, ettei maailma enää näyttäytynytkään yhtä autuaana paikkana kuin vielä hetkeä aikaisemmin. Ja tuo masennustila tuntui jatkuvan käyttökertojen määrän kasvaessa yhä pidempiä aikoja. Tuntuikin kuin olisi käyttänyt yhden yön aikana parille viikolle tarkoitetun onnellisuusmäärän ikään kuin etukäteen ja arvata saattaa, millaisia ne seuraavat pari viikkoa tulivat sitten olemaan...
Päätin kokeilla taas biletystä ilman nipsuja, mutta ei siitä vaan saanut enää irti yhtä hyviä oloja kuin ennen. Päädyin siis taas käyttämään, rakastin niin paljon sitä ihanaa kokemusta, mikä niistä tuli. Aikaa kului näissä merkeissä useita vuosia ja lukuisia mahtavia muistoja niiltä ajoilta on. Kuitenkin jossakin vaiheessa aloin huomata, että jotkut meistä olivat alkaneet mennä aika huonoon jamaan. Elämäntapa kysyi paljon rahaa ja jotkut päätyivät rikollisille poluille siitä syystä. Osa siirtyi itse myymään iloaineita bilekansalle ja jäipä joku siitä aina välillä kiinnikin. Jotkut taas laajensivat repertuaariaan muihinkin huumeisiin ja yleistä alkoi olla varsinkin kaikenlaiset "hidastavat", jotta saatiin bileiden jälkeen ylikierroksilla käyvä kone pysähtymään. Niinpä jatkoilla alkoikin näkyä joitakin todella sekavassa tilassa olevia tyyppejä ja siitä oli tosiaan kyllä kaikki ihanuus ja kauneus kaukana..
Itselleni näistä jutuista tuli tosi surullinen olo ja tuntui, kuin meidän yhteinen ihana taivaamme olisi ollut luhistumassa. Viimeinen pisara minulle oli se, kun sain vähän ajan sisällä olla todistamassa yhden 17 v pojan kaveriporukastamme ajautuvan kesken bileillan psykoosiin ja kärrättävän mielisairaalan suljetulle osastolle, josta hän ei koskaan enää palannut sekä toisen ihanan nuoren miehen bileputken päätteeksi nukahtaneen yksin kotiinsa palava tupakka kädessä niin, että hän onnistui polttamaan puutalon jossa asui ja itsensä siinä mukana. Nämä tapaukset olivat kova isku meidän tiiviille porukallemme. Vielä isompi isku oli kuitenkin minulle se, kuinka nopeasti nämä asiat haluttiin unohtaa ja itse jatkaa vanhaan tyyliin aivan kuin mitään ei olisi muuttunut.
Silloin päätin, että lähden pois koko kuviosta ja etsimään uudelleen vanhaa ihannettani, ihmisten välistä mukavaa yhteiseloa, johon sisältyisivät aito toisista välittäminen ja rakkauden ilmapiiri. Mutta mistä sellaista voisi löytää? Oliko sellaista porukkaa, sellaista elämäntyyliä olemassakaan? Vai olinko vain typerän naiivi ja sinisilmäinen, kun jaksoin moisesta haaveillakaan. Ikuinen optimisti kun olen, niin en suostunut kuitenkaan luovuttamaan. Olin itse kokenut tuon ihmisten välisen ihanan yhteyden, enkä halunnut tyytyä enää mihinkään vähempään. En halunnut näivettyä harmaanaamaiseksi työpaikan ja kodin välillä tallustajaksi, jonka elämässä ei ole mitään hehkua. En halunnut myöskään enää ryvettää itseäni päihdekulttuurissa. Mitä vaihtoehtoja minulla olisi?
Otin selville kaikki mahdolliset "vaihtoehtoista" elämää elävät ihmisryhmät ja tutustuin heidän ideologioihinsa ja elämäntapoihinsa. Alun innostuksen jälkeen jouduin kuitenkin aina pettymään, sillä vaikka kaikki näytti aluksi näillä ihmisillä olevan omien ihanteideni mukaista, löytyi pinnan alta kuitenkin aina jotakin likaista ja iljettävää. Lukuisien kokeiluideni jälkeen aloin olla jo epätoivoinen ja luovuttamismieliala hiipi sisääni.
Silloin tapasin aivan yllättäen ihmisiä, jotka tekivät minuun suuren vaikutuksen luonnollisella, aidolla ja ystävällisellä käytöksellään. Halusin heti tutustua heihin paremmin ja oppia tuntemaan heidän salaisuuden heidän säteilevän ja valoisan olemuksensa takana. Sain kuulla, että nämä ihmiset harjoittivat sahaja yoga-meditaatiota ja halusin itsekin kokeilla sitä.
Ja voi sitä autuutta! Aivan kuin reivien alkuaikoina, minut valtasi meditoidessani samankaltainen ihanuus ja suloisuus ja sain onnellisena todeta, että se kaipaamani sisäinen ekstaasi on todella mahdollista ihan luomuna! Ja kun osallistuin ensimmäistä kertaa kansainväliseen tapahtumaan, jossa tuhannet ihmiset - maailman kaikista kolkista tilaisuuteen saapuneet - meditoivat yhdessä ja tanssivat sitten yhdessä, rakkauden ilmapiirin ympäröimänä, aamun pikkutunneille asti, oli tunnelma niin katossa, että sydämeni meinasi pakahtua ilosta ja onnesta!
Viiden vuoden tauko tuli siis tässä pidettyä bilekuvioista. Jotenkin vain tuntui, että tarvitsin etäisyyttä kaikesta vanhasta. Mutta nyt olen viime aikoina palannut entistäkin ehompana elektronisen musiikin bilerintamalle ja ilokseni todennut, että saan taas tanssimisesta samanlaiset kiksit kuin ennen vanhaan ja ilman mitään päihteitä!
Tässäpä tämä tarinani sitten olikin. Kylläpä siitä tuli pitkä! Toivon, ettei kukaan ottanut tätä tarinaa moralisoivana tai muutenkaan ahdistavana. Halusin vain jakaa nämä kokemani asiat kanssanne, sillä jos vaikka joku teistä sattuu olemaan samanlaisessa tilanteessa kuin itsekin aikoinaan, niin tästä jutusta voi ehkä olla silloin jotakin apua. Joskus vanhat kuviot eivät enää anna tyydytystä ja silti niihin jää jumiin, sillä muutos ja irtautuminen voivat olla yllättävänkin vaikeita. Silti sitä päätöstä ei tee puolestasi kukaan muu. Sen on lähdettävä sinusta itsestäsi! Jos olet sellaisessa kaveriporukassa/tilanteessa, joka ahdistaa sinua, niin usko pois että maailmassa on paljon ihania tyyppejä/juttuja odottamassa sinua.
Ok, nyt tästä alkaa tulla ällösiirappinen.. Tätä se teettää, kun täällä keskellä yötä nostalgiapäissänsä kirjoittelee!
Mut jos sua kiinnostaa joskus kokeilla tätä löytämääni helmi-juttua eli sahaja yogaa, niin sitä löytyy kaikkialta ympäri maapallon ja Suomessakin jo lähes kaikissa isoimmissa kaupungeissa. Lisäksi sen opetus on aina ilmaista!
Aloin käydä kaikissa reiveissä ja eniten viihdyin ug-bileissä, joita siihen aikaan oli paljon. Bileet kestivät monesti aamuun asti ja 12 tuntia saattoi mennä kuin siivillä, koko ajan tanssittiin lukuun ottamatta ehkä pieniä torkkuja aamuyöllä. Jotenkin ne ajat oli tosi spesiaaleja. Monet pukeutuivat tapahtumia varten mitä mielikuvituksekkaimpiin asuihin ja tilojen koristelut olivat upeita. Teknoporukka oli siihen aikaan vielä yhtenäinen, kaikki kävivät samoissa bileissä. Meitä yhdisti sellainen olo, että olimme yhdessä kokemassa jotakin aivan uutta, suurta ja hienoa. Kaikkea väritti rakkauden ja taianomaisuuden ilmapiiri. Yhteisyyden tunne aamuyön tunteina niiden kesken, jotka yhä olivat jakamassa tanssilattiaa keskenään, oli käsinkosketeltava. Mitään ei tarvinnut puhua, hymy vain ja katse toista tanssijaa silmiin ja sen vain tiesi ja tunsi sydämessään, että me ollaan samaa perhettä.
Ensimmäiset vuodet bilerintamalla menivätkin sellaisessa ihanassa lapsenkaltaisen viattomuuden huumassa. Sitten alkoi kuulua huhuja, että jotkut vanhemmasta bilejengistä olivat alkaneet käyttää extacyä ja että sen avulla tuo rakkauden hypetila yhä vain syvenisi. Asia pelotti minua, mutta samaan aikaisesti se kiehtoi todella paljon. Ja jonkin ajan kuluttua päädyin siihen, että haluaisin itsekin kokeilla.
Ja ihana olohan siitä tuli - totta vieköön! Ekstaattinen ja syvä onnen ja yhteisyyden kokemus, aivan uusi tietoisuudentila. Taivaallista kokemusta kylläkin varjosti se, että kun alussa oli "nousut", niin saattoi tulla joksikin aikaa tosi ahdistava olo ja sitten kun vaikutus lakkasi aamulla, niin alkoi syvä masennustila, joka johtui siitä, ettei maailma enää näyttäytynytkään yhtä autuaana paikkana kuin vielä hetkeä aikaisemmin. Ja tuo masennustila tuntui jatkuvan käyttökertojen määrän kasvaessa yhä pidempiä aikoja. Tuntuikin kuin olisi käyttänyt yhden yön aikana parille viikolle tarkoitetun onnellisuusmäärän ikään kuin etukäteen ja arvata saattaa, millaisia ne seuraavat pari viikkoa tulivat sitten olemaan...
Päätin kokeilla taas biletystä ilman nipsuja, mutta ei siitä vaan saanut enää irti yhtä hyviä oloja kuin ennen. Päädyin siis taas käyttämään, rakastin niin paljon sitä ihanaa kokemusta, mikä niistä tuli. Aikaa kului näissä merkeissä useita vuosia ja lukuisia mahtavia muistoja niiltä ajoilta on. Kuitenkin jossakin vaiheessa aloin huomata, että jotkut meistä olivat alkaneet mennä aika huonoon jamaan. Elämäntapa kysyi paljon rahaa ja jotkut päätyivät rikollisille poluille siitä syystä. Osa siirtyi itse myymään iloaineita bilekansalle ja jäipä joku siitä aina välillä kiinnikin. Jotkut taas laajensivat repertuaariaan muihinkin huumeisiin ja yleistä alkoi olla varsinkin kaikenlaiset "hidastavat", jotta saatiin bileiden jälkeen ylikierroksilla käyvä kone pysähtymään. Niinpä jatkoilla alkoikin näkyä joitakin todella sekavassa tilassa olevia tyyppejä ja siitä oli tosiaan kyllä kaikki ihanuus ja kauneus kaukana..
Itselleni näistä jutuista tuli tosi surullinen olo ja tuntui, kuin meidän yhteinen ihana taivaamme olisi ollut luhistumassa. Viimeinen pisara minulle oli se, kun sain vähän ajan sisällä olla todistamassa yhden 17 v pojan kaveriporukastamme ajautuvan kesken bileillan psykoosiin ja kärrättävän mielisairaalan suljetulle osastolle, josta hän ei koskaan enää palannut sekä toisen ihanan nuoren miehen bileputken päätteeksi nukahtaneen yksin kotiinsa palava tupakka kädessä niin, että hän onnistui polttamaan puutalon jossa asui ja itsensä siinä mukana. Nämä tapaukset olivat kova isku meidän tiiviille porukallemme. Vielä isompi isku oli kuitenkin minulle se, kuinka nopeasti nämä asiat haluttiin unohtaa ja itse jatkaa vanhaan tyyliin aivan kuin mitään ei olisi muuttunut.
Silloin päätin, että lähden pois koko kuviosta ja etsimään uudelleen vanhaa ihannettani, ihmisten välistä mukavaa yhteiseloa, johon sisältyisivät aito toisista välittäminen ja rakkauden ilmapiiri. Mutta mistä sellaista voisi löytää? Oliko sellaista porukkaa, sellaista elämäntyyliä olemassakaan? Vai olinko vain typerän naiivi ja sinisilmäinen, kun jaksoin moisesta haaveillakaan. Ikuinen optimisti kun olen, niin en suostunut kuitenkaan luovuttamaan. Olin itse kokenut tuon ihmisten välisen ihanan yhteyden, enkä halunnut tyytyä enää mihinkään vähempään. En halunnut näivettyä harmaanaamaiseksi työpaikan ja kodin välillä tallustajaksi, jonka elämässä ei ole mitään hehkua. En halunnut myöskään enää ryvettää itseäni päihdekulttuurissa. Mitä vaihtoehtoja minulla olisi?
Otin selville kaikki mahdolliset "vaihtoehtoista" elämää elävät ihmisryhmät ja tutustuin heidän ideologioihinsa ja elämäntapoihinsa. Alun innostuksen jälkeen jouduin kuitenkin aina pettymään, sillä vaikka kaikki näytti aluksi näillä ihmisillä olevan omien ihanteideni mukaista, löytyi pinnan alta kuitenkin aina jotakin likaista ja iljettävää. Lukuisien kokeiluideni jälkeen aloin olla jo epätoivoinen ja luovuttamismieliala hiipi sisääni.
Silloin tapasin aivan yllättäen ihmisiä, jotka tekivät minuun suuren vaikutuksen luonnollisella, aidolla ja ystävällisellä käytöksellään. Halusin heti tutustua heihin paremmin ja oppia tuntemaan heidän salaisuuden heidän säteilevän ja valoisan olemuksensa takana. Sain kuulla, että nämä ihmiset harjoittivat sahaja yoga-meditaatiota ja halusin itsekin kokeilla sitä.
Ja voi sitä autuutta! Aivan kuin reivien alkuaikoina, minut valtasi meditoidessani samankaltainen ihanuus ja suloisuus ja sain onnellisena todeta, että se kaipaamani sisäinen ekstaasi on todella mahdollista ihan luomuna! Ja kun osallistuin ensimmäistä kertaa kansainväliseen tapahtumaan, jossa tuhannet ihmiset - maailman kaikista kolkista tilaisuuteen saapuneet - meditoivat yhdessä ja tanssivat sitten yhdessä, rakkauden ilmapiirin ympäröimänä, aamun pikkutunneille asti, oli tunnelma niin katossa, että sydämeni meinasi pakahtua ilosta ja onnesta!
Viiden vuoden tauko tuli siis tässä pidettyä bilekuvioista. Jotenkin vain tuntui, että tarvitsin etäisyyttä kaikesta vanhasta. Mutta nyt olen viime aikoina palannut entistäkin ehompana elektronisen musiikin bilerintamalle ja ilokseni todennut, että saan taas tanssimisesta samanlaiset kiksit kuin ennen vanhaan ja ilman mitään päihteitä!
Tässäpä tämä tarinani sitten olikin. Kylläpä siitä tuli pitkä! Toivon, ettei kukaan ottanut tätä tarinaa moralisoivana tai muutenkaan ahdistavana. Halusin vain jakaa nämä kokemani asiat kanssanne, sillä jos vaikka joku teistä sattuu olemaan samanlaisessa tilanteessa kuin itsekin aikoinaan, niin tästä jutusta voi ehkä olla silloin jotakin apua. Joskus vanhat kuviot eivät enää anna tyydytystä ja silti niihin jää jumiin, sillä muutos ja irtautuminen voivat olla yllättävänkin vaikeita. Silti sitä päätöstä ei tee puolestasi kukaan muu. Sen on lähdettävä sinusta itsestäsi! Jos olet sellaisessa kaveriporukassa/tilanteessa, joka ahdistaa sinua, niin usko pois että maailmassa on paljon ihania tyyppejä/juttuja odottamassa sinua.
Ok, nyt tästä alkaa tulla ällösiirappinen.. Tätä se teettää, kun täällä keskellä yötä nostalgiapäissänsä kirjoittelee!
Mut jos sua kiinnostaa joskus kokeilla tätä löytämääni helmi-juttua eli sahaja yogaa, niin sitä löytyy kaikkialta ympäri maapallon ja Suomessakin jo lähes kaikissa isoimmissa kaupungeissa. Lisäksi sen opetus on aina ilmaista!