Eli,
Edelleenkin ollaan muttamassa OSC8:n kanssa Plattarin Audiotechin linjaa hieman parempaan suuntaan, ja tähän tarvitsemme teiltä käyttäjiltä kommentteja fiilareista jota foorumi on teille herättänyt.
Halutaan, että tiedon haku sekä jako on teille kaikille mahdollisimman mukavaa ja yksinkertasta, eikä noi kilometritopikit oo enään vähään aikaan olleet kovinkaan käyttäjäystävällistä settiä. :/:/ Esimerkiksi yksittäisistä "eniten keskustelua herättävistä levarimerkeistä" tulee oleen omat topikit, kuitenkin muun keskustelun ja eri mallien vertailun jatkuessa omissa vanhoissa topiikeissaan.
Vaikka uus sääntöpolitiikka alkaakin suurelta osin olla valmiina, niin ehdotuksia ja toiveita linjausta koskien otetaan taas vastaan :)
1. Mitä voisi sinun mielestäsi tehdä juuri nyt, jotta Audiotech foorumia sais entistä puhtaammaks ja helppokäyttöisemmäksi?
2. Sellainen asia myös kiinnostaisi, että onko käyttäjille jokin asia epäselvää? Esim. joutuuko postatessa jostain syystä epäröimään esimerkiksi liian puuttellisen ohjeistuksen vuoksi tms. tms. ?