Golden oldies

38 posts, 2 pages, 6,014 views

Avatar
#1 • • miikkaL Guest
Olen vasta viime aikoina alkanut tutustumaan vanhempaan musiikkiin, ja kiinnostus on kasvanut huomattavasti. 60- ja 70-luvuilla tehty musa on yllättävänkin kiinnostavaa ja helvetin hyvää. Voimasoitossa on ollut The Who:n sekä The Mamas And The Papas:n kokoelmat, sekä toki myös Doorsin levyt on pyörineet ahkerasti. Myös Beach Boysin kokoelma kiinnostaa erittäin paljon ja sen aionkin pian hankkia.

Beatlesia en ole oikeastaan koskaan sen ihmeemmin kuunnellut, joten sitä ajattelin alkaa seuraavaksi käymään läpi. Mitäs muita näitä on, mihin kannattaisi ehdottomasti tutustua ja mikä teihin uppoaa?

Hauska huomata, että ei tarvitse välttämättä odottaa uutta, tulevaa hyvää musiikkia, kun sitä on tehty jo helvetin paljon ennen syntymääni.

80-lukua oon myös käynyt aika paljon läpi, tosin ne juustoisimmat alkaa jo kyllästyttää :)
Avatar
#2 • • onnela Guest
Jefferson Airplanella on mun mielestä aika mielenkiintoista kamaa -
kannattanee tutustua.

Sit tietty rauhallisemmasta päästä esim. Simon & Garfunkel on ihan
ehdoton juttu. ;)

Laitan lisää kun tulee omia suosikkeja enemmän mieleen. :)
Avatar
#3 • • drS Guest
mamas & the papas :heart:
the doors :heart:
sticky fingers 12" kansi :heart:
janis joplin :heart:
santana :heart:
emerson, lake & palmer :heart:
loveproge :heart:
good vibrations :heart:
hendrix live @ isle of wight :heart:

beatleja ja elvistä ei kyl jaksa :(
Avatar
#4 • • serotonot Guest
pink floyd (vanhempi tuotanto)
canned heat
bob dylan (vanhempi tuotanto)
david bowie
the who

lisäksi suurin osa yllä luetelluista ja lukuisia muita jotka eivät tule nyt mieleen.
Avatar
#5 • • Roz Guest
Viimeisen viiden vuoden aikana 80% ostamistani levyistä on tehty ennen 90-lukua, suurin osa varmaankin 70-luvulta. Kyllä se vaan niin menee että parasta rokkia tehtiin 60-70-luvuilla, siitä ei vain pääse mihinkään. Viimeisin ihastukseni on Neil Young. Led Zeppelinit, Deep Purplet, Pink Floydit sun muut ovat sen verran kovan luokan kamaa ettei nykypäivänä kovin moni bändi kykene yhtä tiukkaa shittiä vääntämään. Toista Jimi Hendrixiä ei tule.

Digitaalitekniikka teki kyllä valitettavan paljon hallaa hyvälle musiikille :(
Avatar
#6 • • osenoko Guest
dark_side_of_the_moon_pink_floyd.jpg

PINK FLOYD : DARK SIDE OF THE MOON
Avatar
#7 • • Tapi T Guest
^ A S I A A ! ^

Pink Floydin lisäks allekirjoittaneelle putoo vanha Led Zeppelin, Deep Purple, Metallica, Depeche Mode, Beatles... Täytyykin kaivaa viikonloppuna faijan vanhat vinyylit esille ja pitää massiivinen nostalgiasessio.

Ps. paras kasaribiisi ikinä: Begees - Staying Alive \,,/
Avatar
#8 • • miikkaL Guest
Pink Floyd toimii! Ja myös Santanalla on loistavia biisejä, mutta albumit on ollut aika surkeita. Janis Joplinia ei kyllä kestä kuunnella, se ääni ahdistaa :panic: Noita Pink Floydia ym on tullu kuunneltua aikasemmin paljonkin, mutta nyt on alkanut kyl vanhempi musa uppoomaan ihan kybällä.

Toi stayin' alive on kyl aika mahtava, ja muutenkin beegeesin laulusaundi - nololla tavalla niin tyylikästä :hearts:
Avatar
#9 • • OSC8 Guest

Toi stayin' alive on kyl aika mahtava, ja muutenkin beegeesin laulusaundi - nololla tavalla niin tyylikästä :hearts:




Todellakin rok! :hearts:

Itelle putoo discon lisäksi erityisesti ''porno-funk'' - dont fake tha funk or ya nose will grow..!!

Muutoinkin 70-luvulla tehty musiikki on parasta musiikkia (tm) mitä koskaan on tehtykään. Oli (pop)musatyyli mikä tahansa niin tuntuu että sieltä kultaselta seitkytluvulta ne tärkeimmät oivallukset on musiikkiin tulleet.. Niin musiikillisesti kuin miksausteknisestikin :)

Sen ajan levytykset kun kuulostaa todella hyviltä, toisin kuin 60-luvulla tai aiemmin nauhoitettu/miksattu kama. Mielipideasioita nää tietty, mut meikä tykkää..
Avatar
#10 • • miikkaL Guest


Sen ajan levytykset kun kuulostaa todella hyviltä, toisin kuin 60-luvulla tai aiemmin nauhoitettu/miksattu kama. Mielipideasioita nää tietty, mut meikä tykkää..



Mutta noita on ahistava kuunnella kuulokkeilla kun 2 kanavaa on vasemmalla ja 2 oikeella :)
Avatar
#11 • • Roz Guest
Törmäsin tuohon 70-luvun vaihevirhelevitys-hässäkkään kun leikin Abletonin kanssa jonkun vanhan diskobiisin kanssa.. Kun vaiheen käänsi nurin, kuului joku kitarariffi aivan täysin selvästi siinä missä muuta matskua ei käytännössä kuulunut ollenkaan. Täytyypä perehtyä aiheeseen, josko jippoa tuota voisi hyödyntää nykyvehkeilläkin.

Joskus diskodj-aikoina tuli joskus soitettua talon vaihtelevasti toimivalla pa:lla jotain vanhoja biisejä ja oli aika orpoa jos pa:sta sattuikin puuttumaan toinen kanava...

Hops, taisi mennä audiotechiksi :)
Avatar
#12 • • dope white Guest
Mjjjoo, viime aikoina on kyllä kolahtanut melkoisesti 70-luvun funk (ja miksei 80-luvun alunkin). Olen alkanut haalimaan breaks-kokoelmia ihan kuuntelua varten, ovat melko kattavia. Sitäpaitsi olis varmaan lähemmäs neljääkymmentä vuotta vanha jos joutuisi hakee kaikki noi biisit kirpparilta tms. Melkoisia yllätyksiä on tullut eteen mallia "ai onks toikin pätkä samplattu?"

-g
Avatar
#13 • • osenoko Guest

Törmäsin tuohon 70-luvun vaihevirhelevitys-hässäkkään kun leikin Abletonin kanssa jonkun vanhan diskobiisin kanssa...


Toi Miikan mainitsema juttuhan ei ole vaihevirhehomma, vaan jostain syystä joskus 60-luvulla oli tapana miksata biisejä siten että osa instrumenteista tulee pelkästään oikealta ja osa vasemmalta, esim. Mamas & Papasin "California Dreaming". Audiotechikshän tää vähän menee mutta jos sen verran offtopiccia sallitaan niin olis kiva kuulla jos joku tietää miksi noin tehtiin, lienee joku sen ajan teknisiin rajoituksiin liittyvä juttu?
Avatar
#14 • • OSC8 Guest

Audiotechikshän tää vähän menee mutta jos sen verran offtopiccia sallitaan niin olis kiva kuulla jos joku tietää miksi noin tehtiin, lienee joku sen ajan teknisiin rajoituksiin liittyvä juttu?




Ensinnäkin kukaan ei ollut keksinyt nykyisenkaltaista stereokuvaa vielä, toisekseen stereot oli vielä siinä vaiheessa vieras juttu, siis ihan kirjaimellisesti: kaksi kaiutinta nähtiin turhaan kalliina ratkaisuna kuluttajille (mitä se varmasti olis ollutkin monille ihmisille silloin)..


Olipas maailman pisin virke :hah:
Avatar
#15 • • espoo_rumpshaker Guest
here's a colorful grab-bag of "oldies":

The Residents
Pekka Airaksinen
Suicide
Blondie
The Stooges
The Velvet Underground
Snakefinger
Gram Parsons
Curtis Mayfield
Marvin Gaye
Sly & The Family Stone
The Bar-Kays
The Temptations (Moroder ripped his I Feel Love bassline off them btw)
Talking Heads
Patti Smith

noncheesy 80ies:
Einstürzende Neubauten
Borsig
Chrome
Throbbing Gristle
The Cure
Rick James, bitch!
Tom Tom Club

dunno where the B-52s fit in since their best album came out 79, but definitely worth a listen.
Avatar
#16 • • Hexe Guest



Depeche Mode



Ai kun on hyvä poppoo :)

vanha Disco on ihan hauskaa kuunneltavaa välillä...

Lisäksi, Elviksellä on joissain biiseissä aika hemmetin hyvä meno, ja mutenkin vanha rokki menee joskus... Esim. Little Richard, pianossa on tolla äijällä ytyä :excellent:

ja kyl hyviä lauluntekijöitä on. Esim Elton John ja sellaset...
Sit sellanen säveltäjä-äijä kun George Zamfir on hyvä... Ja Samuel Barberilla on muitakin loistavia biisejä kun Adagio For Strings... Jas Klassinen onkin sitten loistokamaa, mut se nyt ei varmaan ole kategoriassa Golden Oldies...

Eniten vanhasta musasta menee kuitenkin parhaiten :cool: Blues :cool:
Avatar
#17 • • Aulis_G Guest
Dire Straits - Maailman parasta musiikkia (tm)
Simon & Garfunkel - Live @ NY Central Park '79 12' :heart:
Jefferson Aeroplane :heart:
barfunkel & samino - morning disco :hearts:
Avatar
#18 • • Bio Guest
aika paljon hyviä biisejä porukka maininnu

tääl mulla tuli ainakin mieleen:

Ben E. King - Stand By Me
Avatar
#19 • • nipa Guest
Simon & Garfunkel :hearts:
Cutoff

Posts: 14

#20 • • Cutoff
no jos noita 70-l funk kokoelmia haluu nii Pulp Fusion sarja on ollu ihan jees. Sit sellanen ku Version Excursion jossa on funk/soul/whatever versioita vanhoista hiteistä. Siltä levyltä yks parhaista kesäbiiseistä ikinä:
Ray Barretto - Pastime paradise

...mitä tulee noihin populääri-tyyppeihin niin enpä kyl jaksa juurikaan mitään niistä kuunnella. Sit en myöskään ala allekirjoittaan väitettä, että joku progebändi jostain vuosikymmenien takaa muka teki parmepaa musaa kuin mitä nykybändit.

edit: No joo siis Frank Zappa teki kivaa matskua. Varsinkin bändiversiot esim Bartokista on aika hurjaa kamaa.