Kelatkaa nyt, sitä samaa kuviota kerta toisensa perään jopa 10 minuutin ajan... mutta silti saattavat biisit olla aivan helvetin loistavia!
Itse olen tätä paljon kelaillut ja tullut siihen tulokseen, että juuri se YKSINKERTAISUUS ja LOPUTON TOISTO on tässä musiikissa se juttu. IMHO voimakas bassline piristää myös usein muuten melko keskinkertaista kappaletta, mutta kevyempikin jumitus (vrt. Joken muutaman vuoden takaiset radiomafia-setit) toki uppoaa.
Vaikka mätön puolelle kallistunkin, niin johonkin se raja on vedettävä - joku Routemaster-lafka tuottaa harmaita hiuksia, kun kymmenen vinyylin seasta löytyy yksi _kuunneltava_ biisi.
itselle mäiskepesukonetekno on just _se juttu_. siinä just kiehtoo tietty alkukantaisuus ja missään muussa genressä ei ole vain niin paljon "menoa" IMO. vaikka jossain polcassa bpm olisikin joku 180 niin se "pään nytkeseen pakottava" fiilis puuttuu... mulle noi muut tanssittavat genret melodioineen ja breikki/nostatuskohtineen tuntuu jotenkin vesitetyiltä muodoilta tästä... no mut ei tämmöstä tsukutsuku-pesukonettakaan koko aikaa jaksa... :)
Vaikee lähtee sanomaan mikä on se juttu mikä mua itseäni siinä viehättää. Kai se on se meno ja selkeet alkukantaiset rytmit, jotka jaksaa viehättää vuodesta toiseen.
Saman tyyppistä meininkiä löytyy muustakin taiteesta, ja jotenkin se toisto luo sellasen hypnoottisen tilan jossa kaikki taustahälinä katoaa ja jää vaan se junnaava rytmi.
Mun parhaat muistot bileistä on jostain vuodelta '95 kun kävin ensimmäisiä kertoja Oranssin Teknocafessa ja siellä soitettiin tosi junnaavaa minimalistista teknoa. Saatoin jumittaa pari-kolmekin tuntia tanssilattialla enkä tajunnut ajan kulua ollenkaan, enkä jälkeenpäin muistanut siitä ajanjaksosta yhtään mitään.
Ärsyttää kun kaikissa levyarvosteluissa aina joka paikassa peräänkuulutetaan sielukkuutta levystä tai musiikista. Ihan kuin esimerkiksi energisyys tai agressiivisuus eivät vosi olla ihan yhtä hyviä syitä arvottaa musiikkia.
Nimittäin samanlaisia tuntemuksia tulee ittelle. Oon huomannu, että mitä pidemmälle looppi toistaa itseään, sitä paremmalle se maistuu (varsinkin tanssilattialla) ja leyereiden alta löytyy lisää kaikkea vänkää, kunhan vaan kuuntelee.
Yleensä uppoaa paremmin, kun kuuntelee ns. kokonaisuutta, summaa äänet päässä yhteen. Jos keskittyy liikaa yksittäisiin elementteihin ei monesti enää kuulostakaan niin hyvältä. Parasta on ne pienet lisäykset ja muutokset jotka tippuu pikkuhiljaa.
Moon aina tykännyt rummuista ja bassosta ja on se kumma miten jokin erityinen snare tai lautaset yms. hihatit voi luoda orgasmisen tilan (ihan vain mielessä). Kunnon kollastelu tekno se on poikaa (ja vähän tyttöäkin)!
:roll: Eipä ihmekään, että etsin teknon vaikutteita muustakin genrestä..
Sepä siinä just on.. Mitä enemmän musiikkia kuuntelee ja mitä monipuolisemmin sitä enempi kiinnittää huomiota pieniin yksityiskohtiin. Ite jos kuuntelen jotain tylyä teknoa/monotrackiä, nii huomaa että saattaa välillä kuunnella tarkkaan jotain pelkkää hihattiä tai jotain biisin kohtaa miten se on tehty.. Ja ainakin jos ite tekee musiikkia niin just huomaa kuuntelevansa jotain tiettyjä ääniä biisissä.
Tommosessa monotrackissä kyllä mulle toimii parhaiten just se kokonaisuus/energisyys eli se voi olla hyvinkin yksinkertainen juttu..mutta jos ne soundit toimii yhdessä niin biisi toimii vaikka sen 10 min..
Sen takia jotkut vanhat biisit kuulosti joskus paremmilta, kun niitä ei ehkä niin tarkkaan tullu kuunneltua. Kuunteli vaan kokonaisuutta..? :hah:
Tekno toimii, jos sen saa toimimaan.. Ei se niin helppoa ole miltä kuullostaa.. Mun mielipide.
Useimmat schranz/monotrack -miksaukset alkavat kyllästyttää mua aika pian, kyllä toistoa saa olla mutta tiettyä kehitystä pitäisi mielellään koko ajan tapahtua koko ajan jotta se toimisi. Jos se pysyy liian samanlaisena niin se ei ole edes kovin hypnoottista IMO. Ja ne äänet sais vähän paremmin erottua toisistaan. Muunlainen mättötekno kyllä uppoaa, tai sitten vähän erilainen miksaustyyli kuin mitä on tottunut kuulemaan. esim. Nessin mättöteknosetti (olikohan se Hytkyn Channels -bileissä?) upposi todella hyvin.
Mulle ainakin tehokkain aivot narikkaan tapa. On/off voi mennä tanssilattialle eikä tartte hakee fiiliksiä ja tutkia iänimualimoja, ruumis nappaa kiinni rytmistä ja sit mennään. Hirvee hymy siitä ainakin tulee Kuten oon sen aikasemminkin sanonu: