Irréversible Ranskalainen laatu elokuva, jossa väkivaltaa ei kaunistella. Ei suositeltavaa katsottavaa herkkä hermoisille
Joo.. tosi ahdistava leffa alun pyörivästä kuvauksesta ja musiikista. Mitä sitten tulee vaahtosammutin ja sihen tunnelikohtaan niin niin.. aika sairast..
Bubba Ho-Tep
this one was quite the riot.
-K
Irréversible Ranskalainen laatu elokuva, jossa väkivaltaa ei kaunistella. Ei suositeltavaa katsottavaa herkkä hermoisille
Joo.. tosi ahdistava leffa alun pyörivästä kuvauksesta ja musiikista. Mitä sitten tulee vaahtosammutin ja sihen tunnelikohtaan niin niin.. aika sairast..
Itse jätin Irréversiblen suosiolla katsomatta Rakkautta ja Anarkiaa '02 festareilla koska Cannesissa puolet yleisöstä oli kävellyt ulos katsomosta haukkuen sairaimmaksi elokuvaksi ikinä...
Kun leffa nyt tuli keväällä levitykseen vuokraamoihin niin heti kävin hakemassa (nim.merk. kiinnosti mistä se kohu oikein johtui) tuloksella että meiltä loppui leffa kesken ja loppu jäi näkemättä. Liian realistista ja sairasta mun makuun.
Mä ainakin kartan jatkossa Gaspar Noén elokuvia. Tai ainakin suhtaudun niihin hyvin varauksellisesti- herran aikaisemmat elokuvat jäävät multa ainakin katsomatta.
Jo mainituista leffoista suosittelen lämpimästi American Splendoria.
Wicker Man - Tunnelmallinen ja kaunis, mutta samalla kauhea elokuva! Christopher Lee pitää tätä edelleen parhaana koskaan tekemänään elokuvana!!
Ichi - On Takashi Miiken ohjaamaan Icht The Killeriin jatko osa (jonka olemassa olosta kiistellään Imdb:ssä). Ohjaajana toimi ensimmäisen Ichin kameramies! Karu pätkä.
We Are Going To Eat You - Tsui Harkin ensimmäisiä elokuvia jostain 70 luvun alusta. Kungfu / Kannibaaliactionia.
Ju-On sarja (1,2 ja 3) - Jos haluaa todella selkäpiitä karmivaa kauhua niin nämä ovat ehdottomia ykkösiä.
Attack The Gas Station - Uuuuh!!!
Tokio Fist - R & A leffa Shinya Tsukamotolta. Hieno kuvaus urbaanin yhteiskunnan rappiosta ja ihmisten merkityksettömyydestä. Tsukamoton tetsuot ja hiruoki the goblinit ovat myös ehdottoman katsomisen arvoista tavaraa!
Täytyy miettiä vähän lisää näitä (Oiskohan esim Run & Kill tarpeeksi loistava, hmm...).
Ichi - On Takashi Miiken ohjaamaan Icht The Killeriin jatko osa (jonka olemassa olosta kiistellään Imdb:ssä). Ohjaajana toimi ensimmäisen Ichin kameramies! Karu pätkä.
We Are Going To Eat You - Tsui Harkin ensimmäisiä elokuvia jostain 70 luvun alusta. Kungfu / Kannibaaliactionia.
Ju-On sarja (1,2 ja 3) - Jos haluaa todella selkäpiitä karmivaa kauhua niin nämä ovat ehdottomia ykkösiä.
Attack The Gas Station - Uuuuh!!!
Tokio Fist - R & A leffa Shinya Tsukamotolta. Hieno kuvaus urbaanin yhteiskunnan rappiosta ja ihmisten merkityksettömyydestä. Tsukamoton tetsuot ja hiruoki the goblinit ovat myös ehdottoman katsomisen arvoista tavaraa!
Täytyy miettiä vähän lisää näitä (Oiskohan esim Run & Kill tarpeeksi loistava, hmm...).
Mietinkin jo, pitäisikö Irréversiblestä kirjoittaa Parhaat elokuvat -threadiin vai tänne, mutta laitetaan nyt tänne kun täällä siitä on syntynyt muutakin keskustelua.
Irréversible, joka Suomessa kantaa idioottimaisen irrélevanttia alaotsikkoa "syntiset", on eräs mieleenpainuvimpia näkemäni elokuvia pitkään aikaan. On melko ymmärrettävää, että se ei vetoa perusleffoista diggaaviin ja saa heidät kävelemään ulos teatterista vihaisina ja turhautuneina. Olisivat vaan jaksaneet pysyä loppuun asti; heidät olisi palkittu ja jälkimaku olisi huomattavan erilainen.
Irréversible saa paatuneenkin gorehoundin säpsähtämään ja antaa miettimisen aihetta pitkäksi ajaksi. Kysymys ei ole niinkään väkivallan määrästä - goreklassikot tarjoavat sitä itseään paljon runsaammin, ja myös Passion of the Christ, tuo mahtaileva jeesusploitaatio, sisältää enemmän väkivaltaa. Paljon tärkeämpi pointti on väkivallan esitystapa. Esimerkiksi Passion of Christissa siedetään sadististakin väkivaltaa yllättävän paljon historiallisen taustatarinansa ansiosta, kun taas Irréversiblen raiskauskohtaus saa monet nousemaan takajaloilleen (ja ärsyttää muuten miehiä huomattavasti enemmän kuin naisia). Syynä on se, että pahamaineinen 10 minuutin kohtaus kuvataan naisen näkökulmasta ja pyritään pitämään mahdollisimman realistisena myös pituutensa puolesta. Gaspar Noé on itse sanonut kävelleensä ulos monesta sellaisesta leffasta, jossa raiskauskohtaus vihjailee, että nainen saattaa oikeasti nauttia tilanteesta.
Takaperin kulkeva, usein Mementoon verrattu kerrontatyyli on tarinan toimivuuden kannalta välttämätön. Oikein päin kerrottuna mikään ei erottaisi Irréversiblen tragediaa taitavasti efektoidusta exploitaatiosta, mutta kronologian kääntäminen tuo esiin kuin taikavoimalla monia herkullisen kiinnostavia näkökulmia.
Tapahtumat ajoittuvat kutakuinkin näin: alussa näytetään verinen kosto, jonka taustoja katsoja voi vain arvailla; keskivaiheilla näkyy kostoon johtanut raiskaus, ja lopussa idyllisen onnellinen sekä varsin seksuaalinen parisuhde, joka revitään tulevaisuudessa kappaleiksi kammottavalla tavalla. Tämä lähestymistapa pakottaa katsojan tarkastelemaan tapahtumia tietämättä syy- ja seuraussuhteita - kostajien motiivit käyvät ilmi vasta myöhemmin, jolloin katsoja tuntee jos ei empatiaa niin ainakin ymmärrystä. Raiskaajaa jäljittelemään tarjoutuva kaappi sanoo päähenkilölle: "kosto on ihmisen perusoikeus". Katsoja tajuaa, että sanoja pistää pajunköyttä, mutta vain aavistuksen verran: kosto ei ehkä ole perusoikeus, mutta aivan varmasti ihmisen perusvietti. Ironisella tavalla käy ilmi myös koston toimivuus, mutta sitä en raaski spoilata tässä. Tulevaisuuteen näkeminen tarjoaa mietittävää myös leffan loppupuolella, jolloin sensuelli parisuhde omaksuu aavemaisen pahaenteisiä piirteitä. Ihmisten tekemät valinnat ovat peruuttamattomia, ja aika todellakin tuhoaa kaiken.
Erikoisimman jälkimaun jättää mielestäni eräs toinen, täysin non-verbaalinen elementti: se on Irréversiblen äärimmilleen venytetty tunneskaala. Alussa kamera nuolee käytävien seiniä kuin huumattu kärpänen, sävyt ovat tummanpunaisia ja musiikki tekee parhaansa aiheuttaakseen pahoinvointia. Alkupuolelle ajoittuu myös leffan välkivaltainen kliimaksi. Keskivaiheilla sävyt, ihmiset ja kamera-ajot normalisoituvat ja katsoja tuntee helpotusta päästyään väkivaltajaksoista suvantokohtaan. Loppupuolen eroottisessa parisuhteessa näyttelijät ovat harvinaisen luonnollisia, mikä johtuu heidän yhdessäolostaan myös elokuvan ulkopuolella. Katsoja on jo unohtanut alkupuolella kokemansa kuvotuksen ja inhon väristykset, mutta paras on vielä tulossa: elokuva loppuu häkellyttävän kauniiseen unenomaiseen kamera-ajoon, joka Beethovenin musan säestämänä esittelee kirkkaita hiukan Améliemaisia värisävyjä. Jos nyt asettaa vierekkäin alun ja lopun ilmapiirin, ei kykene uskomaan itseään. Elokuva on pakko nähdä saman tien uudestaan verratakseen tunnelmia toistamiseen sekä tietysti tarkastellakseen tarinan tapahtumia uudessa valossa.
Kannatti siis pysytellä kankaan (tai kuvaruudun) ääressä loppuun asti.
Irréversible, joka Suomessa kantaa idioottimaisen irrélevanttia alaotsikkoa "syntiset", on eräs mieleenpainuvimpia näkemäni elokuvia pitkään aikaan. On melko ymmärrettävää, että se ei vetoa perusleffoista diggaaviin ja saa heidät kävelemään ulos teatterista vihaisina ja turhautuneina. Olisivat vaan jaksaneet pysyä loppuun asti; heidät olisi palkittu ja jälkimaku olisi huomattavan erilainen.
Irréversible saa paatuneenkin gorehoundin säpsähtämään ja antaa miettimisen aihetta pitkäksi ajaksi. Kysymys ei ole niinkään väkivallan määrästä - goreklassikot tarjoavat sitä itseään paljon runsaammin, ja myös Passion of the Christ, tuo mahtaileva jeesusploitaatio, sisältää enemmän väkivaltaa. Paljon tärkeämpi pointti on väkivallan esitystapa. Esimerkiksi Passion of Christissa siedetään sadististakin väkivaltaa yllättävän paljon historiallisen taustatarinansa ansiosta, kun taas Irréversiblen raiskauskohtaus saa monet nousemaan takajaloilleen (ja ärsyttää muuten miehiä huomattavasti enemmän kuin naisia). Syynä on se, että pahamaineinen 10 minuutin kohtaus kuvataan naisen näkökulmasta ja pyritään pitämään mahdollisimman realistisena myös pituutensa puolesta. Gaspar Noé on itse sanonut kävelleensä ulos monesta sellaisesta leffasta, jossa raiskauskohtaus vihjailee, että nainen saattaa oikeasti nauttia tilanteesta.
Takaperin kulkeva, usein Mementoon verrattu kerrontatyyli on tarinan toimivuuden kannalta välttämätön. Oikein päin kerrottuna mikään ei erottaisi Irréversiblen tragediaa taitavasti efektoidusta exploitaatiosta, mutta kronologian kääntäminen tuo esiin kuin taikavoimalla monia herkullisen kiinnostavia näkökulmia.
Tapahtumat ajoittuvat kutakuinkin näin: alussa näytetään verinen kosto, jonka taustoja katsoja voi vain arvailla; keskivaiheilla näkyy kostoon johtanut raiskaus, ja lopussa idyllisen onnellinen sekä varsin seksuaalinen parisuhde, joka revitään tulevaisuudessa kappaleiksi kammottavalla tavalla. Tämä lähestymistapa pakottaa katsojan tarkastelemaan tapahtumia tietämättä syy- ja seuraussuhteita - kostajien motiivit käyvät ilmi vasta myöhemmin, jolloin katsoja tuntee jos ei empatiaa niin ainakin ymmärrystä. Raiskaajaa jäljittelemään tarjoutuva kaappi sanoo päähenkilölle: "kosto on ihmisen perusoikeus". Katsoja tajuaa, että sanoja pistää pajunköyttä, mutta vain aavistuksen verran: kosto ei ehkä ole perusoikeus, mutta aivan varmasti ihmisen perusvietti. Ironisella tavalla käy ilmi myös koston toimivuus, mutta sitä en raaski spoilata tässä. Tulevaisuuteen näkeminen tarjoaa mietittävää myös leffan loppupuolella, jolloin sensuelli parisuhde omaksuu aavemaisen pahaenteisiä piirteitä. Ihmisten tekemät valinnat ovat peruuttamattomia, ja aika todellakin tuhoaa kaiken.
Erikoisimman jälkimaun jättää mielestäni eräs toinen, täysin non-verbaalinen elementti: se on Irréversiblen äärimmilleen venytetty tunneskaala. Alussa kamera nuolee käytävien seiniä kuin huumattu kärpänen, sävyt ovat tummanpunaisia ja musiikki tekee parhaansa aiheuttaakseen pahoinvointia. Alkupuolelle ajoittuu myös leffan välkivaltainen kliimaksi. Keskivaiheilla sävyt, ihmiset ja kamera-ajot normalisoituvat ja katsoja tuntee helpotusta päästyään väkivaltajaksoista suvantokohtaan. Loppupuolen eroottisessa parisuhteessa näyttelijät ovat harvinaisen luonnollisia, mikä johtuu heidän yhdessäolostaan myös elokuvan ulkopuolella. Katsoja on jo unohtanut alkupuolella kokemansa kuvotuksen ja inhon väristykset, mutta paras on vielä tulossa: elokuva loppuu häkellyttävän kauniiseen unenomaiseen kamera-ajoon, joka Beethovenin musan säestämänä esittelee kirkkaita hiukan Améliemaisia värisävyjä. Jos nyt asettaa vierekkäin alun ja lopun ilmapiirin, ei kykene uskomaan itseään. Elokuva on pakko nähdä saman tien uudestaan verratakseen tunnelmia toistamiseen sekä tietysti tarkastellakseen tarinan tapahtumia uudessa valossa.
Kannatti siis pysytellä kankaan (tai kuvaruudun) ääressä loppuun asti.
made in britain
tarantino-leffoista tutun tim rothin debyyttirooli, jossa silloin varsin nuori tim esittää trevor-nimistä liimaa haistelevaa itälontoolaista skinheadia. meininki on nihkeää ja haisevaa. tullut suomen telkkaristakin, vuonna 1985.
rumat, likaiset ja ilkeät
ettore scolan mahtava kaatopaikkaooppera, joka jättää rujoudessaan john waters -leffat kalkkiviivoille.
tule ja katso
venäläisen elem klimovin sotaleffa, jossa sodan raakuus avautuu pienen pojan silmin. ahdistavamman puoleista katsoittavaa, joskin hieno raina.
tarantino-leffoista tutun tim rothin debyyttirooli, jossa silloin varsin nuori tim esittää trevor-nimistä liimaa haistelevaa itälontoolaista skinheadia. meininki on nihkeää ja haisevaa. tullut suomen telkkaristakin, vuonna 1985.
rumat, likaiset ja ilkeät
ettore scolan mahtava kaatopaikkaooppera, joka jättää rujoudessaan john waters -leffat kalkkiviivoille.
tule ja katso
venäläisen elem klimovin sotaleffa, jossa sodan raakuus avautuu pienen pojan silmin. ahdistavamman puoleista katsoittavaa, joskin hieno raina.
L'Hypothèse du tableau volé (The Hypothesis of the Stolen Painting)
Katsottiin koulussa yhden kurssin yhteydessä tämä Raul Ruizin ohjaama, Pierre Klossowskin teksteihin perustuva hämmästyttävä elokuva. Kyseessä on eräänlainen superkieroutunut whodunnit-mysteeri epäluotettavalla (tai tässä tapauksessa: epävarmalla) kertojalla ja lähes psykedeelisellä tekstillä ryyditettynä pohtii erästä 1800-luvun taideskandaalia. Elokuvassa on kaksi henkilöä: nimetön taidekeräilijä ja kertojanääni. Rakenneosasina on näiden käymän dialogin lisäksi tableau vivant -kuvaelmia taideteoksista sekä ääneen luettu romaanisynopsis. Kuvauksesta tulee (mustavalkoisuutta lukuunottamatta) mieleen Peter Greenaway, tosin kuvissa operoidaan paikoitellen lähes tarkovskimaisesti. Pituus (66 min) on juuri sopiva ottaen huomioon elokuvan monimutkaisuuden ettei katsoja vielä kerkiä joutua aivan pihalle jos pysyy tosi skarppina. Mad shit!
Katsottiin koulussa yhden kurssin yhteydessä tämä Raul Ruizin ohjaama, Pierre Klossowskin teksteihin perustuva hämmästyttävä elokuva. Kyseessä on eräänlainen superkieroutunut whodunnit-mysteeri epäluotettavalla (tai tässä tapauksessa: epävarmalla) kertojalla ja lähes psykedeelisellä tekstillä ryyditettynä pohtii erästä 1800-luvun taideskandaalia. Elokuvassa on kaksi henkilöä: nimetön taidekeräilijä ja kertojanääni. Rakenneosasina on näiden käymän dialogin lisäksi tableau vivant -kuvaelmia taideteoksista sekä ääneen luettu romaanisynopsis. Kuvauksesta tulee (mustavalkoisuutta lukuunottamatta) mieleen Peter Greenaway, tosin kuvissa operoidaan paikoitellen lähes tarkovskimaisesti. Pituus (66 min) on juuri sopiva ottaen huomioon elokuvan monimutkaisuuden ettei katsoja vielä kerkiä joutua aivan pihalle jos pysyy tosi skarppina. Mad shit!
rumat, likaiset ja ilkeät
ettore scolan mahtava kaatopaikkaooppera, joka jättää rujoudessaan john waters -leffat kalkkiviivoille.
Tämä on kyllä tosiaankin upea ja ennenkaikkea juuri rujo. Rotanmyrkky + pyöränpumppu -kohtaus on jäänyt lähtemättömästi mieleen.
made in britain
tarantino-leffoista tutun tim rothin debyyttirooli, jossa silloin varsin nuori tim esittää trevor-nimistä liimaa haistelevaa itälontoolaista skinheadia. meininki on nihkeää ja haisevaa. tullut suomen telkkaristakin, vuonna 1985.
.
Mikä tahansa leffa missä soi The Exploited ei voi olla huono... :)
Edit: Tuplat :eek:
¡ Previous post a few years ago !
Posts: 1,972
Rakastan gialloja päivä päivältä enemmän ja näin erityisesti loistavan Mario Bavan filmauksien kohdalla, joiden värikirjo on vertaansa vailla. Miehen maine on melkoinen siinä missä meriittilistan mairittelevuus, mutta niin on edesmenneen ohjaajan "siveltimen jälkikin" mikä jättää jälkeensä usean mestaritason kanssakollegan kuvakavalkadin tavalla, jonka vain italo-ohjaaja itse taitaa. Miehen merkittävimpiin tuotantoihin lukeutuu 1974 valmistunut tahi paremmin keskeneräiseksi jäänyt Cani arrabiatti a.k.a. Rapid Dogs a.k.a. Kidnapped a.k.a. Semaforo rosso, joka petaa pesäeron, vaikkapa vastaaviin raskaansarjalaisiksi(kin) miellettyihin jenkkijonninjoutavuuksiin sen sata nolla. Tähän on hyvä stopata, sillä muutoin kehuminen karkaisi käsistä. Kiinnostuneille löytyy leffan tiimoilta tietoa, vaikka muille jakaa. Pika vilkaisun dvd-julkaisusta tarjoaa esim. Robert Sutton:n muutaman vuoden takainen arvostelu sekä lisäkuormaa halajaville mm. dvdbeaver:n versiovertailu, jossa Anchor Bay:n printti pyhittää keinot kaihtaa muita julkaisuja. Suomeen saakka tätä tahdonvoittoa tuskin koskaan saatanee, mutta jo viimeistään tässä vaiheessa on hyvä aloittaa asian saattaminen oikeille raiteille, ja julistaa suureen ääneen elävän-kuolleen klassikon kuuluvan myös meidän Anttiloiden valikoimaan.
-viihdettä myös muille rikoselokuvien ystäville, mutta taattua tuohon periodiin perehtyneille.
Edit. Mario Bava
Edit II. Suositellaan sukeltamista myös jo mainitun maestron jälkikasvun ohjaamiin/tuottamiin elokuviin, joita on julkaistu taajaan myös meillä pohjolassa. Viimeisimpänä mieleen muistuu Future Film -julkaisu mainiosta Blastfighter:sta.
Lamberto Bava
-viihdettä myös muille rikoselokuvien ystäville, mutta taattua tuohon periodiin perehtyneille.Edit. Mario Bava
Edit II. Suositellaan sukeltamista myös jo mainitun maestron jälkikasvun ohjaamiin/tuottamiin elokuviin, joita on julkaistu taajaan myös meillä pohjolassa. Viimeisimpänä mieleen muistuu Future Film -julkaisu mainiosta Blastfighter:sta.
Lamberto Bava
Posts: 3,204
Replying to loistoelokuvat joista kukaan ei ole koskaan kuullutkaan:
[
Ichi
Ju-On sarja (1,2 ja 3)
Noi on huippuja, ei voi muuta sanoa. Ichi The Killer on aika kipeä. Pakko lisätä listaan ehdottomasti Battle Royale, se on todella rautainen yhteiskunta kritiikki.
Ja Lopez, Giallot ovat onnistuessaan hyviä. Kerään Argentoa ja Fulcia on kanssa hyllyssä.
Pitänee lisätä tänne kauhun osalta Haute Tension ranskalaispätkä. Veristä patonkikauhua ja todella toimiva leffa. Suosittelen
Evil Ed
Todella hauska ruotsalaisleffa, jossa saa oikeasti nauraa. Aika överiksi vedetty pienen budjetin kauhuilu
Insects unMentioned In Encyclopedia (mahd. väärinkirjoitettu)
http://www.imdb.com/title/tt0965405/
Aikasen levoton komedia Japanista
Paremmintunnettuja helmiä:
3 Extremes lyhärikokoelmat
Hot Fuzz
Posts: 44
Intouchables
Eilen tuli kateltua ja nousi suoraa top5-leffoihin, ehdottomasti kannattaa katella jos ei oo vielä nähny.
Eilen tuli kateltua ja nousi suoraa top5-leffoihin, ehdottomasti kannattaa katella jos ei oo vielä nähny.
Posts: 1,972
Replying to loistoelokuvat joista kukaan ei ole koskaan kuullutkaan:
---
Ja Lopez, Giallot ovat onnistuessaan hyviä. Kerään Argentoa ja Fulcia on kanssa hyllyssä.
Evil Ed
Todella hauska ruotsalaisleffa, jossa saa oikeasti nauraa. Aika överiksi vedetty pienen budjetin kauhuilu
Juurikin näin, joskin epäonnistuessaan sitten sitäkin sietämättömämpiä. Genreen tuli tutustuttua tarkemmin '79, ja kasetti-tv-periodilla hyllyjä täytettiin spaghettiannoksilla jo kymnenien nimikkeiden vuosivauhdilla. Tästäkin huolimatta on em. elokuvia - näin dvd-aikaa elettäessä - kertynyt häpeällisen suppeahko kokoelma. Sitä virhettä tulevaisuudessa paikkaillessa... Puhuttaessa Argento:n tahi Fulci:n kaltaisten saapasmaan sensaatioiden supersuosiosta ilmiöinä ja ylimalkaan käsitteenä koko genren määrittäjinä, on hyvä muistaa myös näiden pioneerien töpeksimät teokset tuolla rintamalla siinä missä puoltaa ansaittua promoa teoksille kuten:
Una lucertola con la pelle di donna a.k.a. A Lizard in Woman's Skin
Non si sevizia un paperino a.k.a. Don't Torture A Duckling - Kauhujen kylä
The New York Ripper - Viiltäjä
Phenomena a.k.a. Creepers
Opera a.k.a. Terror at the Opera (jota ei tiettävästi ole julkaistu edes blu-ray:lla)
...Ylläolevathan ei sinällään edusta edes pintaviiltoa verikekkereistä, joita herrat on tähän taiteenlajiin synnyttäneet.
Isä Bavan kunniaksi on kehuttava vielä ainakin järjettömän komeaa kameratyöskentelyä v(e)rtaviivaiseen kauhuun yhdistävää kulttiklassikkoa reilun neljän vuosikymmenen takaa, joka vielä tänä päivänä antaa katsojille mitä lupaa. Perkeleellisen periksiantamaton ja tyylilleen uskollinen Reazione a catena a.k.a. Bay of Blood - Verilöyly, minkä myös Tanskalaislafka Another World Entertainment (awe) on julkaissut dvd:ä Suomessa. Pyyhkii pöytää Perjantai 13:sta!!
Mainitsemasi Evil Ed tuli hankittua jo ld:ä ilmestyttyään. Poskettoman paska, mutta sitäkin hauskempi paloitteluparodia, jonka suurin keskeinen vaikuttaja Braindead a.k.a. Dead Alive paistaa joka toisen fraimin lävitse. "Ohjaaja" Jacobssonin uran toinen kokopitkähän ilmestyi toissa vuonna tittelillä Insane.
Edit. Oikea linkki lisätty leffan: Una lucertola con la pelle di donna a.k.a. A Lizard in Woman's Skin virheellisen tilalle.
Posts: 2,396
Posts: 1,972
Replying to loistoelokuvat joista kukaan ei ole koskaan kuullutkaan:
Korealainen Oldboy eli Oldeuboi vuodelta 2003.
Tavuakaan liioittelematta: Chan-wook Park lukeutuu sukupolvensa lahjakkaimpiin ohjaajiin. Oldboy on tekijänsä nk. kostotrilogian keskimmäinen teos, joka jatkaa sitä surkeiden sattumusten sumaa minkä Boksuneun naui geo a.k.a. Symphaty For Mr. Vengeance salonkikelpoisesti aloitti, ja jota ohjaaja itse pitää merkittävimpänä filmauksenaan. "Saagan" päättävä (ja mielestäni kiistattomasti paras) Chinjeolhan geumjassi a.k.a. Lady Vengeance a.k.a. Symphaty For Lady Vengeance on estoitta väkevimpiä cinemaattisia tulkintoja aiheesta, jota aniharva osaa (sanan varsinaisessa merkityksessä) laaja-alaisesti käsitellä. Aasialainen elokuva on voinut paksusti jo pitkään, ja sellaisena sen myös jatkossakin soisi elävän.
Posts: 1,972
Varteenotettavia videolähteitä valtavirtakurasta erottuville dvd- ja blu-ray -julkaisuille (erityisesti Blue Underground!):
Code Red
Dark Sky Films
Arrow Films
Synapse Films
Blue Underground
..ja eikun navigoimaan...
Code Red
Dark Sky Films
Arrow Films
Synapse Films
Blue Underground
..ja eikun navigoimaan...
Posts: 2,552
no on ehkä kuullu mutta ei moni, filmifestareilla menestynyt Kontroll toimii, itse kuulin tästä kaverilta...
http://www.imdb.com/title/tt0373981/
http://www.imdb.com/title/tt0373981/
Posts: 3,204