PA-kaiuttimet/subbari ja jakotaajuus

PA-kaappien jakotaajuus laitetaan yleensä hieman ylemmäksi kuin Hifivehkeissä, riippuen tietenkin laitteistosta.

Syitä tähän on muutamia: yleensä yläpäätä ajetaan aika äärirajoilla kuitenkin, jolloin säröytyminen hajottaa yleensä diskantin. Mitä ylempänä yläpään jako, sen paremmin ne kestävät ilman säröä.

Ja yleensä yläpäät ja bassot tulevat samasta paikasta, jolloin ei haittaa, jos suppaset jo vähäsen suuntaavat yläbassoaluetta.

Nyrkkisääntönä voi laitteista riippuen pitää jotain 80-100Hz:aa, ja jos jakosuodin sallii, voidaan epäsymmetrisellä jakotaajuudella jopa leikellä huonemoodeja pois, esimerkiksi laittamalla 80Hz suppaselle ja 125Hz yläpäälle. Mutta edelleenkin, kaappien mukaan. Esim jos yläpääkaapissa on 2x15" keskiäänistä, niin jako pitää luonnollisesti olla hieman alempana kuin kaapissa, jossa on 8" keskiääni ja pietsopilli.

Nämä on vähän tällaisia tottumuskysymyksiä, mutta itse laittaisin jaon melkein sitä ylemmäksi, mitä kovempaa aiotaan kamoilla soittaa. Eli jos on tarkoitus soittaa ihan hissukseen, niin yleensä yläpääkaapeilla, joissa ei keskiäänisellä ole torviviritystä, voi soittaa niin alas kuin toistavat. Eli yläpäälle ei jakoa (low cuttia) lainkaan, subbarille sitten siten, että se integroituu mahdollisimman hyvin yläpäähän.

Diskantin ja keskiäänisen jako pitää sitten tehdä ihan pillin ominaisuuksien mukaan, bulletille noin 4kHz, tuumaiselle 2,5-kHz ja kaksituumaiselle noin 1,5kHz.

EQ:ttamista etenkin korostamalla kannattaa aina välttää, koska se kääntää vaihevastetta. Ääni muuttuu helposti vaihevirheiseksi. Yleensä kannattaa vain vaimentaa (vaihe kääntyy myös tällöin, muttei luonnollisesti erotu niin selvästi).

Lähinnä kannattaa koettaa vaimentaa ongelmallisia taajuuksia, koska korva on jostain syystä herkempi korostumille kuin vaimentumille. Tällaisia taajuuksia on useimmiten keskiäänisen ja diskantin kartioresonanssitaajuudet. Diskantilla vielä resonanssin monikerrat, joskin ne usein menevät niin ylös, etteivät juuri häiritse.

Bassopuolella tietysti ongelmana ovat seisovat aallot, joita kannattaa mieluummin korjata kaiuttimien sijoittelulla kuin eq:lla. Etenkin bassopuolella korostaminen on harkittava ehdottoman tarkasti, koska helposti tulee monikertaistettua elementille menevä teho ilman korviinkuuluvia vaikutuksia. Erityisen varovainen pitää olla refleksi/bandpassviritetyn subbarin viritystaajuuden alapuolella, koska liikepoikkeama pyrkii kasvamaan huomattavasti suljettuun verrattuna tuon alapuolella (suljetussa kotelossa liikepoikkeama käyttäytyy lineaarisesti, refleksissä liikepoikkeama on tajuuden muutoksen neliöön verrannollinen). Näitä tämän alla olevia taajuuksia kannattaisi vain lähinnä leikata. Varsinainen low-cut (koko kaiutinjärjestelmän ylipäästö) kannattaa yleensä PA:ssa laittaa jonnekin 35Hz tietämille, jos vain jakosuotimessa sellainen on, etenkin jos käytössä on vinyylisoittimia.

Eli summa summarum, vältetään sitä perinteistä hymykäyrää ja etenkin positiivisille arvoille joutumista ja bassopäästä koitetaan vain leikata, jos ei ole erityisen hyvää syytä korostaa, jotta vältytään laiterikoilta kovaa soitettaessa. Neuvoisin myös hankkimaan limitterit ainakin bassovahvistimien eteen estämään päättömien deejiiden aiheuttamia laiterikkoja.

Kääntyykö vaihevaste aina, kun EQ:lla tehdään muutoksia, vai onko kyseessä jonkun tietyntyyppisen EQ:n ominaisuus? Käytössäni on Behringerin digitaalihärveli. Ilmeisesti vaihevaste kääntyy sitä vähemmän, mitä vähemmän muutoksia tekee?

Normaalisti vaihevaste kääntyy amplitudivasteen mukana, eli pienemmät korjaukset toki vääntävä vaihetta vähemmän.

On olemassa digitaalisia ekvalisaattoreita, jotka perustuvat IIR/FIR ( [in]finite impulse response) -teknologiaan, jolla pystytään luomaan vaihelineaarisia ekvalisaattoreita ja filttereitä (itse asiassa vaihetta voidaan kääntää juuri sinne minne halutaan). Ongelmana on laskutoimituksen raskaus, joka johtaa taas helposti pitkiin latensseihin (viiveaikoihin laitteen läpimenossa) ja valitettavan usein korkeisiin laitehintoihin.

Vaihevasteen pienestä mutkittelusta ei kannata yleensä olla huolissaan. Niin kauan kuin yrittää vain oikaista amplitudivastetta, niin vaihevastekin oikenee kaiuttimen ulostulossa. Sitten kun varsinainen korjaus alkaa muuttumaan värittämiseksi, niin vasta silloin vaihevasteen mutkat alkavat vasta kuulumaan vaihevirheisenä äänenä.

Jos aihe kiinnostaa kovastikin, niin kannattaa marssia kirjastoon; vaikka ala kehittyykin koko ajan, niin vanhatkin opukset ovat periaatteiltaan hyvinkin samanlaisia kuin päivitetyt. Akustiikka kun ei mihinkään muutu ja kaiutinkin on ollut jo satakunta vuotta samanlainen kapine. :)

Jep. Noin 100 Hz on jako nyt ollutkin, ja siinä tuntuisi toimivan OK.

Entäs EQ:n säätäminen, onko siihen vinkkejä? Mitä aluetta kannattaisi korostaa bassopäässä? Tämäkin tietysti riippuu täysin kaiuttimista/subbareista, mutta onko olemassa jotain ohjetta että "kannattaa korostaa aluetta x-y Hz"?

Entä yläpäät? Sieltä joutuu ruuvaamaan tasoja alaspäin, ainakin kovasti soitettaessa.. onko tänne myös olemassa jotain suuntaa antavaa ohjetta..

Kiitos!

PA:n EQttaminen on käytännön tasolla sitä, että otat lempilevyltäsi parhaimman kuuloisen biisin, jossa on mahd laaja taajuusvaste ja erottelevuus.
(eli ei 40luvun bluesin klassikoita tms.) Opettelet ulkoo, hyvillä skobeilla, luureilla... miltä sen oikeesti pitäis kuulostaa.
Sit yrität ruuvata oman PA.s kuulostamaan ko biisillä mahd. hyvältä siihen tilaan nähden missä luukutat. Sit kun pääsee jyvälle, niin kantsii hoitaa useempia erityyppisiä biisejä haltuun.

Bulkilla oli päteviä pointteja. Varsinkin siinä, että kandee aina leikata, ennenkuin korostaa. Se on jännä juttu miten esim tukkoinen yläpää voi
aueta leikkaamalla sopivasti midleä yms. Kokeilemaan siitä hus!

pääasia mikä pitää säätämisessä ymmärtää:
kun skobe lähtee tehtaalta niin tehtaan pojat on tehny parhaansa et skobe sois hyvin eli se on se huone joka soi huonosti.

subbasen sijoittelulla selviää aika pitkälle. varmin keino, jos on aikaa suorittaa:

laita subbanen keskelle tanssilattiaa, soita kohtuu lujaa ja haahuile pitkin huonetta. siinä missä basso kuulostaa parhaalta on subbasen paikka. yleensä löytyy jostain seinän vierestä tai nurkasta.

riippuen huoneen soinnista voi jakotaajuuteen jättää pikku gapin(sub loppuu 80 yläpää alkaa 110 tai jotain) tai välillä voi olla tarpeen jopa päällekkäisyydet (sub loppuu 87 ylä alkaa 70) riippuu skobeista, sijoittelusta sekä huoneen alapään ja alamiddlen komotuksesta. sääntöä ei oo, korvat kertoo..

eq kikka kolmonen:
etsi taajuus joka kuulostaa kaikkein paskimmalta tms. sattuu eniten päähän. löytyy yleensä väliltä 1.5-5k. leikkaa siitä JA oktaavi ylä ja alapuolelta puolet eli esim. 3k -5dbtä ja 1.5k ja 6k -2.5dbtä. kyllä se siitä tasottuu. toimii myös alempana.

nyrkkisääntönä alajakotaajuuteen on se kun elementti menettää suuntaavuutensa niin alemmas ei kannata mennä

.

nyrkkisääntönä alajakotaajuuteen on se kun elementti menettää suuntaavuutensa niin alemmas ei kannata mennä
.

Hmm siis täh?

Suppasethan siis nimenomaan katkaistaan siitä kohtaa ylöspäin, kun ne alkavat suunnata ja alaspäin mennessähän suppanen säteilee unidirektionaalisesti, eli joka suuntaan. Suuntaavuushan alkaa kasvamaan siitä eteenpäin, kun puolikas aalto mahtuu elementin ja kaiuttimen etulevyn väliin, jos ei torviviritystä käytetä.

Nämä kysymykset tulivat mieleeni, kun pohdin miten hyvä soundi tampereella oli Marco V bileissä.. eli taika ei ole EQ-tempuissa, pelkästään siinä että on riittävä määrä (=paljon) elementtejä ja riittävästi tehoa? :)

Oma taikansa on äänilaitteistossa, jota ei todellakaan tarvitse ajaa limitille, saundi on hiljaa soitettaessa helpompi säätää ja kuulostaa paremmalta, kun kompressiota ei juuri esiinny. Ja kun laitteita on rekka-autolastillinen, niin käsite "hiljaa" venyy. :)

kyseessä onkin keski ja ylä elementit.